maanantai 13. heinäkuuta 2015

Jaana Nikula, Ella - Ella Erosen elämänkerta


Ella Eronen oli kaunis ja persoonallinen näyttelijätär. Hän loi itsestään brändin ja piti siitä kiinni. Hän ei paljastanut henkilökohtaisesta elämästään paljoa, mutta tämä kirja kertoo myös siitä vähän. Silti kirjan luettuanikin Ella tuntuu etäiseltä ihmiseltä. Hän teki itse esiintymisasunsa ja käyttäytyi tarkoituksella arvoituksellisesti ja luoksepääsemättömästi.

Ella oli kuitenkin koko kansan tuntema esiintyjä ja Ruotsissakin tunnettu varsinkin runolausunnastaan. Hän teki pitkän uran omistaen elämänsä esiintymiselle teattereissa ja lausuntanäytöksissä. Tämä kirja kertoo hänen uransa vaikeuksista ja vaiheista.

Ensimmäinen painos 1998
Like 2007
Sivuja: 238

***

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Anni Nykänen, Mummmo


Olen seuraillut Mummon seikkailuja Anni Nykäsen sarjakuvablogista varmaan melkein alusta asti. Olen tiennyt, että kirjojakin Mummosta on julkaistu, mutta en ole niihin törmnnyt, ennenkuin nyt.

Mummo on savo-karjalainen Papan ja kissan kanssa asuva reipas mummeli. Mummo on mummo, ja pitää kiinni vanhoista perinteistä, mutta on mukana myös nykymaailman hömpötyksissä. Sarjakuvat ovat yleisilmeeltään pelkistettyjä kolmiruutuisia strippejä, mutta kuitenkin yksityiskohtaisesti piirrettyjä. Tämä on tähän mennessä ilmestyneistä kolmesta Mummo -sarjakuva-albumeista ensimmäinen.

Sammakko 2010
Sivuja: 104

*****

Joan Didion, Maagisen ajattelun aika


Maagisen ajattelun aika on Joan Didionin omaelämänkerrallinen teos, jossa hän kertoo aviomiehensä ja sielunkumppaninsa Joh Gregory Dunnen kuoleman jälkeisestä vuodesta. Dunne ja Didion olivat arvostettu yhdysvaltalainen taiteilijapariskunta.

Dunnen ja Didionin tytär Quintana sairastuu vakavasti hieman ennen joulua 2003. Hän makaa sairaalassa koomassa vielä uudenvuodenaattona, samaan aikaan kun hänen vanhempansa valmistelevat illallista. Yllättäen kesken illallisen Dunne saa sydänkohtauksen ja menehtyy samantien. Kirja on Didionin omaa pohdintaa rakkaan ihmisen kuolemasta ja sen aiheuttamasta surusta selviytymisestä. Arkisista asioista, hautajaisten järjestämisestä ja siitä mitä tehdä kuolleen tavaroille. Teksti on päiväkirjamaista itsepohdiskelua. Kerronnan aikajanaa selventää Quintanan sairastaminen ja toipumisyritykset joita Didion myös käy läpi.

Kirjaan tarttuessani hieman epäröin ja melkein jätin sen hyllyyn, pelätessäni lukemisen menevän vain itkemiseksi. Sillä tiesin sen kertovan Didionin rankoista kokemuksista. Didion ei kuitenkaan liikaa vello surussaan vaan pohtii asioita ja reaktioitaan älyllisesti. Siten hänestä saattaa saada hieman kylmän vaikutelman, mutta pidin tästä tavasta kertoa asiat niinkuin ne ovat.

Alkuteos: The Year of Magical Thinking 2005
Suomentanut: Marja Haapio 
Like 2007
Sivuja: 221

***

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Charles Bukowski, Postitoimisto


Olen pitkään halunnut lukea Bukowskia ja eräs ystävä suositteli aloittamaan Postitoimistosta, joten niin tein. Postitoimisto on Bukowskin ensimmäinen romaani ja hänen omien sanojensa mukaan vahvasti omaelämänkerrallinen romaani hänen kaksitoistavuotisesta työputkestaan yhdysvaltain postilaitoksella.. Kirjan päähenkilön Henry Chinaski on Charles Bukowskin alter ego. 

Henry Chinaski on naisiin menevä, juopotteleva retku, joka tarvitsee työn rahoittaakseen alkoholin ja raviharrastuksensa. Hän pestautuu töihin postitoimistoon kuullessaan kadulla jonkun sanovan sen olevan mukava työpaikka. Postin jakaminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin mukavaa. Pikkumainen pomo Jonstone nipottaa ja postilaatikoilla postinjakaja saa joka päivä samoja valituksia, "miksei minulle ole mitään?" tai "miksi aina vain laskuja?"

Chinaski ei yritä mitään, hän vain on ja elää. Jos nainen vaatii liikaa, nainen vaihtoon, tai jos pomo nillittää liikaa, kostetaan potkujenkin uhalla. Jos asiat eivät toimi ne laitetaan toimimaan tai jos se ei onnistu, ei kerrota kenellekkään. Chinaski on välinpitämätön ajelehtija, jonka ainoana päämääränä näyttää olevan pano ja viina.

Vaikka hahmona Chinaski on ärsyttävä, en pitänyt hänestä enkä ymmärtänyt häntä yhtään, tykkäsin kirjasta kuitenkin. Sen asenteesta ja arkipäivän huomioista.

Englanninkielinen alkuteos: Post Office 1971
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivuja: 218

****

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Bob McCabe, Harry Potter Legenda - kirja Harry Potter -elokuvien tekijöiltä

Pieni näätänenkin tuli kuvaan!
Löysin kirppikseltä tämän valtavan kokoisen (n.4kg!) Harry Potter Legenda -kirjan, hyvä kun jaksoin sen kotiin kantaa. Kirjan lukemiseen ei kuitenkaan mennyt montaa päivää, sillä se oli mielenkiintoinen ja täynnä isoja kuvia.

Kirjassa kerrotaan kaikkien kahdeksan Harry Potter -elokuvan tekovaiheita, sattumuksia ja saavutuksia. Sitten esitellään hahmoja, näyttelijöitä, lavasteita, tapahtumapaikkoja ja kerrotaan miten näyttelijöitä löydettiin elokuviin ja miten heitä puvustettiin ja lavasteita rakennettiin. Mielenkiintoinen paketti tietoa elokuvien teosta kiinnostuneille ja myös Harry Potter -faneille. 

Tälläisten kirjojen lukemisen jälkeen arvostan aina elokuvien tekijöitä entistä enemmän. Kun lukee elokuvien tekemisestä ja haasteista, ymmärtää miten paljon aikaa ja vaivaa yhden elokuvan tekemiseen menee. Hetken aikaa myös katson elokuvia eritavalla, miettien miten jokin kohtaus on tehty ja suunniteltu. Tässä kirjassa kerrottiin esimerkiksi hiinokan tekemisestä. Siihen oli kulunut monelta kymmeneltä ihmiseltä monta kuukautta ja elokuvassa se näkyy vain muutaman hetken verran. Melkein surettaa, lavasteita ja tarpeistoa voisi koota johonkin vaikka näyttelyksi!

readme.fi
Sivuja: 531

***

Milan Kundera, Olemisen sietämätön keveys

Ainon junaeväät!
Takakansiteksti:

Eurooppalaisen kirjallisuuden huikea voimannäyte! Olemisen sietämätön keveys on neljän keskieurooppalaisen sijaansa etsivän ihmisen tarina. Se on myös rakkauskertomus, syvimpiä ja kauneimpia mitä koskaan on kirjoitettu. 


Tomás, prahalainen kirurgi ja naisstenmies, rakastuu päätäpahkaa herkkään hauraaseen tarjoilijattareen Terezaan. Hän haluaa tytön, mutta myös vapautensa, kaikki hänelle kertyneet ihanat naiset. Heistä tärkein on Sabina, itsellinen taiteilija ja seikkailijatar. 

Vuosi 1968 viskoo ihmiset maailmalle. Genevessä Sabina solmii suhteen Franziin, keski-ikäiseen, osallistuvan polven tiedemieheen, jonka idealismi ulottuu koko maailmaan. Ihmiskohtalot kutoutuvat romaanissa kuvioksi, jonka moraaliset, intellektuaalist, eroottiset ja poliittiset kosketuskohdat ovat ainutlaatuiset.

En koe osaavani sanoa tästä mitään tarpeeksi älykästä ja ylevää, joten vain ylistän kirjan mahtavuutta! Luulen, että tämä pitää lukea uudestaan, jotta löytäisin sanoja. Milan Kundera on lempparikirjailjoitani!

Tsekinkielinen alkuteos: Nesnesitelná lehkost bytí 1984
Käsikirjoituksesta suomentanut Kirsti Siraste 1985
WSOY 
Sivuja: 414

Nick Hornby, Alas on pitkä matka


Uudenvuodenaatto on monille yksinäisille vuoden yksinäisin päivä. Silloin eräät heistä kiipeävät lontoolaiset tornitalon katolle ja hyppäävät alas. Eräänä uudenvuodenaattona viisi ihmistä sattuu paikalle samoissa aikeissa. Yksi, heistä epätoivoisin hyppää samantien. Neljä muuta jäävät juttelemaan, kun heistä kukaan ei kuitenkaan oikeasti ole valmis.

Maureen on vaikeasti vammaisen poikansa yksinhuoltaja. Poika ei kykene liikkumaan eikä puhumaan. Maureen on keksinyt mistä hänen poikansa pitää ja ostanut sen mukaan elokuvia ja koriste-esineitä ja tapetoinut asunnon seinät niillä kuvilla joista ajattelee sen ikäisten pitävän, vaikka poika ei tästä kaikesta ymmärrä mitään. Maureen kokee hukanneensa elämänsä.

Jess lukiolaistyttö, jonka isä on apulaisopetusministeri. Hänen siskonsa on kadonnut. Kuolleeksi epäilty, mutta ruumista ei ole löydetty. Jesskin haluaisi kadota. Martin oli tv-juontaja, joka möhli sekaantumalla nuoriin tyttöihin ja on juuri tullut vankilasta takaisin julkisuuteen. Ja JJ, jonka mielestä hänen syynsä kuolla ei ole tarpeeks painava kuultuaan muiden tarinat kertoo sairastavansa harvinaista kuolemaan johtavaa tautia, vaikka oikeasti hän on musertunut menetettyään tyttöystävänsä ja rockbändinsä ja joutuessaan pizzalähetiksi.

Raskaasta aiheestaan huolimatta, kirja ei ole synkkä. Joka hetki näkyy jossain näkyy toivoa ja huumoria. Neljä ihmistä, jotka eivät missään toisissa oloissa ystävystyisi kokevat jonkinlaista yhteenkuuluvuutta ja hengissä selvitäkseen yrittävät auttaa edes muita elämään. Ventovieraita ihmisiä vain on välillä hankala auttaa.

Kirjaa kertovat vuorotellen nämä neljä henkilöä. Siten pystyy helposti ymmärtämään juuri kyseisen henkilön ajatukset. Jotenkin silti koen hahmojen jäävän vähän pinnallisiksi. Ja vaikka kirja kuinka yritti se ei tuntunut olevan kiinni tavallisessa todellisuudessa. Ovatko itsemurhaa yrittävät silti ikinä?

Englanninkielinen alkuteos: A Long Way Down 2005
Suomentanut: Jukka Jääskeläinen
WSOY 2006
Sivuja: 329

****

Torsti Lehtinen, Eksistentialismi - Vapauden filosofia


Lyhyesti sanottuna: helppotajuinnen ja selkokielinen johdatus eksistentialismiin. Historiaa, lähtökohtia ja suuntauksia. Tunnetuimpien eksistentialististen ajattelijoiden (Jaspers, Sartre, Beauvoir, Heidegger, Kierkegaard, Camus ja Marcel) elämän, tuotannon ja ajatusten esittely vie kirjasta suurimman osan.


Arktinen Banaani 2013
Ilmestynyt aiemmin vuonna 2002 Kirjapajan kustantamana
Sivuja: 326

*****

maanantai 4. toukokuuta 2015

Kari Hotakainen, Kantaja


Tämän vuoden kirjan ja ruusun päivänä kampanjassa mukana olleet kirjakaupat lahjoittivat kirjaostosten kaupanpäälliseksi Kari Hotakaisen Kantajan. Alunperin kirjan ja ruusun päivänä miehet ovat antaneet naisille ruusun ja naiset miehille kirjan. Nykyisin päivää vietetään kirjojen ja tekijänoikeuksien kunniaksi.

Kirjan kertoja on teoreettisen filosofian maisteri Timo. Hän on työtön, yksinäinen ja ikävöi nuoruuden rakkauttaan. Hän valmistui työttömäksi ja on elämänsä aikana tehnyt sekalaisia pätkiä siellä ja täällä. Taas uutta työpaikkaa hakiessaan Timo päätyy töihin hautausmaalle. 

Timo on tyytyväinen työhönsä hautausmaan hoitajana. Myös suntio on tyytyväinen Timon työhön ja sanoo tämän sopivan hautausmaalle.

Sä sovit tänne. Siis tälle palstalle. Moni määräaikainen ei pidä kuolleista. Sä oot melkein kuollut, mut mä sanon, että älä mee liian pitkälle. Sulla on elämä, näillä ei.

Yhä useammin suntio joutuu pyytämään Timoa mukaan arkun kantajaksi, kun omaisia ei ole tarpeeksi. Kerran hautajaisissa ei ole kuin pappi, suntio, Timo ja muut hautasmaan työntekijät. Ei ketään joka olisi tuntenut vainajan. Timo alkaa pohtia näiden yksinäisten ihmisten elämää ja keksimään heille tarinoita. Hän kirjoittaa myös muistopuheita vainajille ja lausuu niitä hautausmaalla. Tästä suntio ei innostu.

Timo pohtii omaa elämäänsä, kuka hänen haudallaan on, ja mitä hänen muistopuheessaan sanotaan. Onko hänellä edes elämää?

Kirjan tekstiä oli miellyttävä lukea ja kirjan luki parissa tunnissa. Pohdin millaista mahtaa olla kirjoittaa kirja tilauksesta. Tästä teoksesta ei sitä minusta huomaa. Ajoittain sitä ajattelin, koska uskon, että aiheesta olisi saanut pidemmänkin tarinan, mutta kustannussyistä kirjasta ei saanut tulla liian pitkä. Keskeneräiseltä tai pakolla tehdyltä, se ei kuitenkaan vaikuttanut. Hautausmaan kolkkoudesta ja kuolleista huolimatta kirjassa on jotain lämmintä. Timo hahmona on inhimillinen ja hänen päänsä sisälle on helppo päästä. Myös suntio piiloviisaudessaan on mielenkiintoinen.

Pari päivää sen jälkeen, kun olin lukenut tämän kirjan, osui silmiini Helsingin Sanomien juttu yksinäisten hautajaisista. Ei sinänsä liity kirjaan, mutta kirjan aiheeseen kyllä. http://www.hs.fi/kaupunki/a1430537321411

Kirjakauppaliitto 2015
Sivuja: 140

****

Christian Rönnbacka, Rakennus 31


Marraskuu. Porvoon lähistöltä metsiköstä löytyy tyhjä hauta. Kun monttuja paljastuu lisää, komisario Antti Hautalehto ryhmineen ryhtyy selvittämään mistä on kyse. Sitten yhdestä hautakuopasta löydetään tuntematon ruumis. Poliisi on ymmällään, ja entisestään tutkinta mutkistuu, kun ilmaantuu joukko todistajia, jotka tietävät tapauksesta enemmän kuin suostuvat kertomaan.
Vähitellen jäljet johtavat Nikkilän vanhan mielisairaalan rakennus 31:een. Sen varjoihin kätkeytyy vaiettu menneisyys, jonka jättämät arvet näkyvät vielä tänäkin päivänä. Tutkinnanjohtaja Antti Hautalehdolla on ratkottavanaan taiten punottu mysteeri, kohdattavanaan suruun kahlitut haamut.
Taas äänikirja, jonka kuuntelin vain koska se oli saatavilla. Tykkäsin tästä kuitenkin yllättävän paljon. Olen lukenut dekkareita joskus yläasteikäisenä viimeksi, enkä ole niistä enää kovin innostunut. Teksti oli kuitenkin mukavasti kirjoitettua ja juoni hyvä. Erityiskiitos myös lukijalle, Ville Tiihoselle. Hänen ääntään oli miellyttävä ja kiva kuunnella.
Bazar
Julkaistu äänikirjana 2014
Lukija: Ville Tiihonen
Kesto: 9h 51min

***

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Ilmari Vesterinen, Geishan maailma


Geishan maailma kertoo geishojen alkuperästä ja historiasta, perinteisistä tavoista ja vähän myös geishoista nykypäivänä. Japanissa pidetään edelleen kiinni geishaperinteestä. Kirja kertoo myös siitä mitä geishat tekevät, miksi joku ryhtyy geishaksi, mitä geishoista ajatellaan ja millainen on geishan elämä. Todella mielenkiintoinen ja monipuolinen kirja geishoista ja Japanin kulttuurisista tavoista heihin liittyen. 

Monet länsimaalaiset ajattelevat geishojen olevat japanilaisia prostituoituja. Sitä he eivät kuitenkaan ole, vaan korkeasti koulutettuja seuralaisia ja viihdyttäjiä. Hyvä geisha on paitsi kaunis, myös älykäs ja taiteellinen. Hän osaa keskustella miesten kanssa aiheesta, kuin aiheesta ollen usein valistuneepi ja viisaampi, sitä tietenkään näyttämättä. Viihdyttää heitä tanssilla ja musiikilla ja pitää tunnelman yllä juhlissa ja illanvietoissa. Geishat ovat Japanissa arvostettuja ammatinharjoittajia.

Jos geishat tai Japanin kulttuuri kiinnostaa enemmän voin suositella lukemaan myös tietenkin Artur Goldenin Geishan muistelmat ja lisäksi Sujata Masseyn Rei Shimura -sarja, Yasunari Kawabatan Lumen maa ja Kyoko Morin Shizukon tytär. Näiden kirjojen ansiosta olen oppinut paljon Japanin kulttuurista ja kiinnostunut siitä, siksi tämänkin halusin lukea. Japani kiinnostaa, koska siellä on niin erilaiset tavat kuin länsimaissa ja täysin oma kulttuuri.

Karisto 2001
Sivuja: 153

****

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Jussi Valtonen, Siipien kantamat


Ensimmäinen kuunneltu äänikirjani! Jollei lasketa lapsuuden satukasetteja. Ollessani yksin kotona ja puuhastellessani jotain keskittymistä vaativaa, tarvitsen jotain taustameteliä. Käyn usein kahviloissa tekemässä koulutehtäviäni, sillä on jotenkin helpompi keskittyä, kun ympärillä on ääntä. Ulkopuolinen ääni pitää mut paikallani, eivätkä ajatukseni lipsu muihin asioihin. Musiikki on viime aikoina tuntunut liian paksulta ja monimutkaiselta, ja olen kaivannut yksiselitteistä puhetta. Olen kuunnellut paljon myös podcasteja, paneelikeskusteluja ja haastatteluja, mutta ne ovat liian lyhyitä ja sitten menee taas aikaa, että etsin uutta kuunneltavaa. Silmäni ovat myös olleet väsyneet ja kipeät, niin en ole pystynyt lukemaan, vaikka olisin kovasti halunnut, niin äänikirja oli pelastus myös siihen. Äänikirjoja löytyy aika nihkeästi, sillä en ole valmis maksamaan niistä paljoa, kun mieluummin kuitenkin luen itse ja käytän rahani fyysisiin kirjoihin. Siksi aloin kuunnella tätä kirjaa, Jussi Valtosen Siipien kantamat, vaikka perinteisenä kirjana tuskin olisin tähän tarttunut.

Alkuun oli vaikea keskittyä kuuntelemiseen. En päässyt juoneen mukaan ja tunnin jälkeen aloitin alusta. Pian kuitenkin opin miten kuunnella ja tarina vei mukanaan ja aika kului huomaamatta kuunnellen ja virkaten. Kirjassa, varsinkin alussa oli paljon yhtäläisyyksiä Riikka Pulkkisen Raja-teoksen kanssa. Molemmissa kirjoissa lukion äidinkielen opettajalla on suhde oppilaansa, nuoren lukiotytön kanssa.

Juhani on lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka ihastuu melkein ensisilmäyksellä oppilaaseensa Marianneen. Marianne on toisen lukiovuotensa alussa muuttanut Yhdysvalloista takaisin Suomeen. "Hän on ihminen jonka kanssa haluaa olla samaa mieltä, vaikka olisi erimieltä." He jakavat yhteisen kiinnostuksen kirjoihin ja kirjoittamiseen ja alkavat pian tapailla koulun ulkopuolellakin. Vaikka Marianne on varhaiskypsä ja sanavalmis, hän on kuitenkin nuori tyttö ja Juhanin omatunto kolkuttelee ja järki sanoo ei. Velvollisuuden tunnossaan Juhani ryhtyy suhteeseen ikäisensä Marjutin kanssa, jonka hän eräällä mökkireissulla tapaa.

Esillä ovat nuoruus, vanheneminen, moraali, sairaus ja kuolema. Kirja oli uskottava ja helposti kuviteltavissa todeksi. Varsinkin Juhani hahmona oli realistinen. Marianne hieman etäisempi, eikä hänestä oikein saanut otetta. Kiva lisä olivat lukuisat viittaukset eri kaunokirjallisiin teoksiin, joista yhtään en tosin ollut lukenut. Ehkä pitäisi. Mieleen jäi varsinkin Marja-Liisa Vartion Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö, jonka ehkä tämän takia haluan lukea.

"Syyllisyys, osoittaako se, että on jo ajauduttu väärille raiteille, vai onko huono omatunto nimenomaan moraalin tae, joka varmistaa, ettei mitään väärää pääse tapahtumaan?"

Tammi 2015
Lukija: Jukka Pitkänen
Kesto: 6h 47min

***

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Sarah M. Morris, Surun psykologia


Aina välillä tulee tälläisiä kirjoja vastaan, jotka luettuani ajattelen, että juuri tätä tarvitsin tähän hetkeen. Tämä hyppäsi hameeni taskuun kirpputorin ilmaislaarista.

Surun psykologiaa on pieni ja tiivis kirjanen surun psykologiasta ja opas surusta selviytymiseen. Kirja neuvoo miten surun eri vaiheisiin pitäisi suhtautua ja miten toimia käytännön asioissa. Ensin ajattelin, että onko tämä tarkoitettu vain puolisonsa kuoleman kohdanneille, kun heidän menetystään ja tunteitaan tässä paljon käsitellään. Se taitaa kuitenkin olla yleisin surun syy ja siihen sitä kokemattomatkin saattavat osata samaistua. Lisäksi se on valtavan suuri suru, josta selviämiseen varmasti tarvitsee apua. Eikä surun kokemus pelkästään kuolemaan rajoitu, kirjan aiheita on helppo soveltaa mihin tahansa surun kokemukseen. Jäin vain kirjan luettuani miettimään, onko rakkaan menetys ainoa surun kokemus? Voiko mitään muuta surra?

Psychology of Grief, 970
Suomentanut: Leena Somerkivi
Otava 1970
Sivuja: 95

*****

Tapani Kilpeläinen, Itsemurhan filosofia


On jo hetki aikaa siitä, kun sain luettua Itsemurhan filosofian. Ei ole ollut aikaa kirjoittaa, enkä ole oikein tiennyt mitä haluaisin tästä sanoa. Kirja kosketti joitain ajatuksiani niin henkilökohtaisella tasolla, etten pysty avaamaan niitä. Sai ajattelemaan. Kirjasta valtaosa on omistettu historialliselle katsaukselle, eli sille mitä itsemurhasta on kerrottu, ajateltu ja mitä mieltä siitä ollaan oltu eri aikoina. Sen jälkeen käsitellään itemurhaa käsitteenä ja itsemurhan rationaalisuutta. 

Siihen onko itsemurha oikein vai väärin, kirja ei anna suoraa vastausta. Toisaalta hyväksyy itsemurhan, mutta heti perään kieltää. Kokonaisuutena kirja ei ole itsemurhaan kannustava, kunhan ei takerru yksittäisiin ajatuksiin. Paljon näkökulmia, ajatuksia ja pohdintoja monesta suunnasta ja uutta ajateltavaa.

Eurooppalaisen filosofian seura ry
Niin & Näin
2012
Sivuja: 200
****

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Anna Kontula, Kirjeitä oikealle


Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula käy kirjassaan romanttissävytteistä kirjeenvaihtoa kuvitteellisen oikeistopoliitikon kanssa. Kirjeet on otsikoitu käsittelemään vapautta, työtä ja valtaa. Kirjeissään Kontula selittää oikeiston edustajalle miksi vasemmistolaiset tai hän yksityishenkilönä ovat jotain mieltä asioista, olettaen usein oikeistolaisen olevan eri mieltä.

Loppusanoissaan Kontula sanoo, että kun ihmiset lakkaavat ajattelemasta, vasemmisto häviää aina. Hän on huolissaan suomalaisesta poliittisesta keskustelusta ja halusi siksi kirjoittaa keskustelukirjan. Hän ei kuitenkaan löytänyt oikeistolaista vastaparia, joten kirjoitti vastauksia kuvitteellisiin keskuteluihin ja kirjeisiin. Näin kirjasta jäivät puutttumaan oikeistoajattelijan perustelut asioille. Näitä olisin itse kaivannut. Olen Kontulan kanssa samaa mieltä asioista, ja perustelumme ovat samat. Vaikka sain uusiakin perusteluja asioille. Kirjassa on paljon lähteitä ja viitteitä ja Kontula on tosissaan perehtynyt asioihin. Olisi todella mielenkiintoista lukea täysin vastakkaista mieltä olevan perusteluja ja yrittää ymmärtää erilaisia mielipiteitä. Kirjan lopussa Kontulakin toivoo, että mahdollisesti tulevaisuudessa joku oikeistopoliitikko kirjoittaisi vastaukset hänen kirjeisiinsä.

Into kustannus 2014
Sivuja: 135

***

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Neil Hardwick, Hullun lailla


Neil Hardwick on englantilais-suomalainen teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja, media-alan moniosaaja. Hullun lailla kirjassaan hän kertoo henkilökohtaisia kokemuksiaan vaikeaan masennukseen sairastumisestaan. Hardwick kirjoitti kirjaansa ensin terapiana psykiatrilleen. Hänen kustannusyhtiö Otavassa työskennellyt ystävänsä oli kuitenkin sitä mieltä, että se voisi kiinnostaa suurempaakin yleisöä. Sensuroimalla liian henkilökohtaiset ja toisia ihmisiä koskevat osat pois, Hardwickilla oli valmis kirja julkaistavaksi.

Kirjan alussa Hardwick kertoo työurastaan, joka osaltaan johti uupumukseen ja masennukseen. Sen jälkeen hän kuvaa fyysisiä oireitaan, joiden ei edes kuvitellut johtuvan masennuksesta ja lääkäritkin epäilivät somaattista sairautta. Oireiden syyn selvittyä masennukseksi, eräs kokeiltu lääke aiheutti hänelle munuaistulehduksen, johon hän oli vähällä kuolla.

Diagnoosin saaminen helpotti parantumisen aloittamista. Aiemmin, kun ei ollut mitään mistä parantua. Ei tiennyt mistä voisi parantua ja mitä tehdä. Hardwick lähti Thaimaahan ajattelemaan asioita rauhassa ja yksin. Hardwick painottaa kirjassaan, että nykypäivänä tilapäisiä masennuksia kutsutaan liian helposti masennukseksi ja burnoutiksi. Julkisuudessa puhutaan henkilöistä, jotka ovat lähteneet kahden viikon etelänlomalle toipumaan masennuksesta, ja sieltä palattuaan olleet taas täysissä voimin töissä. Vaikka hän itsekkin pakeni etelän lämpöön, sille oli se syy, että hän ei ollut vieläkään tottunut Suomen pimeisiin talviin ja hän tarvitsi aikaa olla yksin. Tunnettuna tv-kasvona se ei Suomessa olisi ollut mahdollista. Näin hän liittää kirjaan vielä julkisuudenkin merkityksen. 

Monet Hardwickin oireista ovat minulle henkilökohtaisesti tuttuja omasta masennuksestani. Hän kuitenkin löytää ne oikeat sanat, joilla kuvata masennusta sellaisillekin ihmisille, jotka eivät sitä ole kokeneet. Itse olen ollut täysin kyvytön kuvaamaan sitä tuskaa, vaikka olisi tärkeää saada kerrotuksi se mitä tuntee.

"Sattuu. Sattuu olla minä."

Kirjan loppupuolella Hardwick kertoo, kuinka eräänä jouluaattona ajoi kolme ja puoli tuntia Lontooseen tekemään kohtausta tv-sarjaan. Paikalla ei kuitenkaan olla tietoisia siitä, että hän oli tulossa, ja kaiken lisäksi kohtaus jätettiin kokonaan pois valmiista sarjasta ja kuvattiin uudelleen Suomessa. Hänestä tuntuu, että se ilta symboloi hänen koko sairauttaan.

"Masentuneelle ihmiselle koko elämä alkaa tuntua siltä kuin ajaisi moottoritietä edestakaisin sillä aikaa kun kaikki muut viettävät joulua. Se on juuri niin merkityksetöntä, juuri niin uuvuttavaa, juuri niin mitätöntä. Sekä tuskallista. Ja lisäksi tuntee olevansa vain taakka lähimmäisilleen."

Parasta kirjassa oli vertaiskokemuksista lukeminen. Se, että jos masennus vie viisikymppisen elämässä menestyneen ja älykkään miehen noin huonoon kuntoon, miksi minun pitäisi olla jotenkin jaksavami ja reippaampi? Hardwick osasi sanoittaa monia tunteita ja ajatuksia, joille en itse ole löytänyt sanoja, mutta nyt ne selvenivät hieman. Uskon tämän kirjan auttavan myös masentuneiden läheisiä ymmärtämään paremmin masennusta sairautena, joka oikeasti vie kyvyn elää ja johon ei auta vain ryhdistäytyminen. Mutta josta voi parantua, vaikka se vaatiikin paljon aikaa ja uusiutumisriski on suuri.

Vaikka voisi kuvitella kirjan olevan kirjailijan omassa kurjuudessaan rypemistä, se ei sitä ole. Kirjasta näkee, että sen on kirjoittanut ammatikseen kirjoittava humoristi. Vaikka monet humoristiset kohdat tuntuvatkin olevan pohjimmiltaan itsetunnottoman ironiaa ja alakulon sävyttämiä, ei kirjassa ole mitään ruikuttavaa. Se on erään ihmisen kertomus sairaudesta.

Otava 1999
Suomennettu käsikirjoituksesta: I'm still here - an unsuccesful suicide notes
Suomentanut: Juhani Lindholm

Sivuja: 174

***

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Siri Hustvedt, Kaikki mitä rakastin


Takakannessa luvataan "Niin vaikuttava etteivät muut kirjat tunnu hetkeen miltään." Luettuani sivuja toiselle sadalle meinasin melkein jättää kirjan kesken. Tartuin siihen useasti ja se tuntui joka kerta kankealta. En tiedä johtuiko se kun outoudesta kun luin kirjaa tälläisenä minikirjana, vai siitä etten päässyt kirjaan mukaan huonon keskittymiskykyni takia. Päätin kuitenkin joka kerta vielä yrittää, sillä olin kuullut tästä kirjasta vain ylistystä, enkä oikein osaa jättää kirjoja kesken. Vaikka jättäisinkin, palaan niihin kuitenkin myöhemmin.

Puolen välin kohdilla olin kuitenkin niin koukussa, että luin lopun melkein siltä istumalta. Leo ja hänen vaimonsa Erica ja poikansa Matt asuvat Leon parhaan ystävän Billin, tämän vaimon ja pojan Markin kanssa naapuruksina. Tarina kulkee heidän ympärillään New Yorkissa. Bill on taiteilija ja Leo taidehistorioitsija, Violet tekee tutkimusta Salpetrieren hysteerikoista. (Luen juuri Anna Kortelaisen kirjaa Levoton nainen, jossa kerrotaan juuri samoista naisista. Mielenkiintoinen yhteensattuma.) He kaikki elävät jollain tapaa mukana taidepiireissä ja kirjassa on paljon kulttuuria. Erilaista kirjassa oli tapa selittää taideteoksia. Niitä kuvailtiin sanoin hyvin tarkasti ja ne kykeni melkein näkemään. Tämä on niitä kirjoja joista on parempi olla tietämättä liikaa ennen lukemista, joten en kerro enempää. Koskettava, surullinen, itkettävä, hymyilyttävä.

Luin tosiaan ensimmäisen kerran Miki-kirjan. Se on Otavan ja Jongbloed bv:n (Alankomaat) kirjaformaatti, joka on pienikokoinen, kevyt ja painettu ohuelle paperille. Kuten kuvastani näkyy kirjaa oli helppo kantaa mukana pienessäkin käsilaukussa. Olen tainnut aiemmin aloittaa samaa kirjaa, myös tällä formaatilla, mutta muistan jättäneeni sen kesken koettani kirjan muodon hankalaksi. Kirjastossa kaikki muut kappaleet tätä kirjaa olivat lainassa, joten olin pakotettu ottamaan tämän kappaleen. Nyt kuitenkin vauhtii päästyäni ei kirjan formaatilla tuntunut olevan suurta merkitystä. Haluan kuitenkin mieluummin lukea perinteisen kokoisena kirjana, ellen sitten ole lähdössä matkalle, jolloin matkatavaroita vähentääkseni tämä olisi loistava vaihtoehto!

Englanninkielinen alkuteos: What I Loved 2003
Suomentanut: Kristiina Rikman 2007
Miki-kirjana ilmestynyt 2013
Sivuja: 852

****

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Liisa Tuimala - Käsitöillä ei elä

Kuva lainattu kirjan tekijän blogista

Liisa Tuimala on Nouseva Myrsky -korubrändin kehittäjä. Olen seurannut hänen blogiaan jo monta vuotta. Siitä asti kun hän oli vielä kaikenlaisia sekalaisia juttuja näpertelevä käsityöharrastelija, samanlainen kun minä nyt, tähän päivään jolloin hänellä on selkeästi oman tyylisensä ja tunnistettava brändi ja korualan yritys.

Kirja painottuukin paljon imagon rakentamiseen ja yhtenäisen, tunnistettavan ilmeen tärkeyteen. Oikeasti keskitytään oikean yrityksen perustamiseen, ei minkään sivutoimen tai harrastelun. Yrityksen, jonka ansiosta käsitöillä voi elää. Kirjassa käsiteltävät asiat eivät ole mahdottomia saati vaikeita. Suuri osa tuntuu lähes itsestään selviltä niistä luettuani. Oli kuitenkin tarpeen lukea niistä jonkun toisen kirjoittamana ja jonkun toisen kokemuksen kautta. Kaikkea ei tule aina itse ajatelleeksi. Sain myös vahvistusta omille epävarmoille ajatelmilleni. Monet kohdat sanotaan hyvin napakasti ja jäin ajattelemaan, että onko kyseinen tapa ainoa oikea. Ainakin se on käytännönkokemuksen kautta hyväksi ja toimivaksi todettu. Tietenkin teen omat ratkaisuni yrittäjänä ja kokeilen asioita itsepäisyyttäni, kantapään kauttakin väistämättä. Lukemalla tämän saatan kuitenkin väistää monet kuopat.

Olin lähes tietämättäni kaivannut juuri tätä kirjaa. Lisäksi se tuli juuri oikeaan aikaan, haaveillessani ja hieman jo suunnitellessanikin omaa käsityöyritystä. Kuten kannesta näkee, usein kuulee sanonnan "käsitöillä ei elä". Niin olen itsekin ajatellut ja ajoittain luopunutkin koko ajatuksestani. Olin kuitenkin jo päättänyt yrittää ja tämän kirjan lukeminen vahvisti päätöstäni ja antoi uskoa.

Lisäksi kirja tarjotaan ilmaiseksi! Arvostan tätä todella ja olen hyvin kiitollinen. Tämän kaltaista avuliasuutta ja yhteisöllisyyteen kannustamista kaipaisin nykymaailmassa enemmän. Uskon kirjan auttavan monia käsityö- design- tai taidealan yrityksestä haaveilevia. Tiedän monia käsityöalan yrittäjiä, mutta periaatteessa en tiedä yhtään miten he ovat tiellensä päätyneet, kuinka hyvin he menestyvät ja olisiko heillä mahdollisesti antaa vinkkejä aloittelevalle yrittäjälle. Tästä kirjasta sain monia vastauksia ja aion lukea tätä tulevaisuudessa myös uudelleen.

Kyseinen kirja oli ensimmäinen e-kirjana lukemani kirja. En ole hirveästi innostunut niistä. Pidän enemmän perinteisistä versioista. Tämä kuitenkin oli sopivan pituinen ja napakka. Ei turhaa jaarittelua vaan otteessaan pitävää asiatekstiä, joten lukeminen sujuin ongelmitta lähes yhdellä istumalla.

Kirjan latauslinkin saat täältä:
http://www.kasitoillaeiela.fi/
2015
Sivuja: 26

****

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Stephen Fry, Virtahepo


Runoilija Ted Wallace saa potkut työstään teatteriarvostelijana sopimattoman käytöksensä takia. Samaan aikaan hän tapaa kummityttönsä Janen, jota ei ole nähnyt ristiäisten jälkeen. Jane on vakavasti sairas, ja hän pyytää Tediä lähtemään maaseudulle, kartanoon ottamaan selvää mitä siellä tapahtuu. Kartanossa asuu Tedin pitkäaikainen ystävä, jonka pojan kummisetä hän myös on. Kartanon väki on myös Janen sukulaisia. Jane ei suostu kertomaan mitä pitää tutkia, hän kertoo sen kyllä selviävän.

Vetävä kirja pitää otteessaan juuri tällä arvoituksellisuudella. Lukijana odotin koko ajan uusia paljastuksia ja yritin arvailla loppuratkaisua. Yllätyin silti. Todella erikoinen kirja! En ole lukenut mitään tämän kaltaista. En ole varma onko se hyvä vai huono asia. Menikö kirjan puolivälin erikoisuus liialliseksi? Mietin, että miksikä fantasiakirjallisuudeksi tämä nyt yhtäkkiä muuttui? Lopussa kaikki tietenkin selvisi ja oletettaen Tedillä oli vastaus kaikkeen. Tedin persoonallisuus tulee kirjassa vahvasti esiin ja lukija pystyy melkein näkemään edessään neljäkymppisen, mahakkaan, katkeroituneen ja riettaan miehen vahvoine mielipiteineen. Kirjan nimi Virtahepo viittaa häneen.

Tätä ei kannata suositella kovin konservatiivisille ihmisille, eikä siveyden sipuleille. Kielenkäyttö on ronskia ja monet tapahtumat seksuaalissävytteisiä. Suosittelen silti kaikille, jotka haluavat lukea jotain erilaista ja erikoista!

Englanninkielinen alkuteos: The Hippopotamus 1994
Suomentanut: Titia Schuurman
Atschi! -pokkari 2013
Sivuja: 335

****

lauantai 21. helmikuuta 2015

Anke Feuchtenberger, Katrin De Vries, Huora H kulkee omaa rataansa


Huora H kulkee omaa rataansa on tummasävyinen sarjakuva huora h:sta, joka etsii miestä itselleen, sillä hän tahtoisi naimisiin. Ensin pitäisi kuitenkin löytää hääpuku. Etsintämatkan aikana etsinnän kohde hieman muuttuu, eikä huora H lopulta ole enää varma mitä etsii. Ehkä tarkoitusta elämälleen.

Katrin De Vries on ensin tehnyt käsikirjoituksen, jonka Anke Feuchtenberger on kuvittanut vapaasti hiilellä piirtäen. De Vriesin tekstit kulkevat kuvien yläreunassa, vähän kuin lastenkirjoissa. Varsinkin tekstit ovat naivistisen yksinkertaisia mutta samaa naivistisuutta on myös kuvissa. 

Tämä on ehkä paras tähän mennessä lukemani sarjakuva! Tykkään kuvista, piirtojäljestä ja teksteistä jotka kevyesti selventävät kuvia. Luin kirjan kahdesti heti peräkkäin, niin vaikuttunut olin. Kuvia jää välillä tuijottamaan, mutta kirjan muoto sallii sen lukukokemusta häiritsemättä.


Daada 2006
Saksankielinen alkuteos: Die hure H zieht ihre bahnen, 2003
Suomentanut: Markus Lång
Sivuja: 144

*****

perjantai 20. helmikuuta 2015

Elfrida Bergman, Sara Lindquist, Queering Sápmi - Saamelaisia kertomuksia normien ulkopuolelta



Queerin Sápmi on vaikuttavin kirja hetkeen! Ensinnäkin kooltaan ja ulkonäöltään, mutta myös sisällöltään. Saadessani kirjan käteeni hämmästyin sen paksuutta ja kokoa. Näin iso kirja tälläisestä aiheesta? Elfrida Bergman ja Sara Linduist ovat lukuisten  järjestöjen tuella koonneet kirjan saamelaisten normeja rikkovien ihmisten kertomuksista. Lähinnä he ovat hlbtiq-ihmisiä, mutta myös parin muulla tavoin normeja rikkovan tarinaa. Jokainen kertoja sai rauhassa kertoa oman tarinansa, eikä sitä ollut tarvinut tiivistää muutamaan sivuun. Tästä tykkäsin, tuntui, että ehti "tutustumaan" jokaiseen kertojaan enemmän, kuin jos hän olisi kertonut vain pääkohdat tiivistäen. Monet kirjan ihmiset esiintyvät omilla nimillään ja kuvillaan, joita kirjassa on runsaasti. Pieni joukko oli heitä jotka eivät esiintyneet omilla nimillään ja kuvat olivat lavastettuja. Useimmilla syynä tähän oli ettei halua pahoittaa sukulaisten mieltä ja tuoda huonoa mainetta suvulle. Minusta he ovat silti rohkeita osallistuessaan projektiin, edes nimettöminä. Heidänkin jotka eivät ääneen uskalla puhua on silti tärkeää tulla kuulluiksi. Se myös saattaa saada ihmiset ajattelemaan omaa käytöstään. Ajaako mahdollisesti omalla paheksunnallaan toisen ihmisen elämään valheessa?

Kuinka vaikeaa onkaan elää pienessä vähemmistössä ja olla lisäksi vielä toisen vähemmistön edustaja? Monien kertojien tarinoissa toistui ajatus siitä, että on valittava onko saamelainen vai avoimesti queer. Heistä tuntuu mahdottomalta olla molempia. Muutamilla kertojilla oli hyviäkin kokemuksia, vaikka kaikki olivatkin kokeneet syrjintää seksuaalisuutensa tai sukupuolensa vuoksi. Heidänkin kokemuksensa rajoittuivat muutamiin ihmisiin. Tarinoiden mukaan yleinen ilmapiiri Saamenmaassa on edelleen hyvin paheksuva, eikä pieniäkään poikkeuksia meinata hyväksyä. Säännöt ovat tiukat, niin sukupuolinormeissa, käyttäytymisessä kuin pukeutumisessakin. Yksi kutsui itseään seksuaalipakolaiseksi. Hän koki olevansa pakotettu muuttamaan eteläisempään Suomeen, jotta voi elää avoimesti omana itsenään. Monet kertoivat samaa, niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. Esille tulivat myös itsensä hyväksymisen vaikeus ja itsemurhat seksuaalisuuden takia. 

Kirjan tekijät kertoivat kohdanneensa monia haasteita. Ensinnäkin he eivät ole saamelaisia, eivätkä osaa saamea. Hyvin he ovat kuitenkin onnistuneet tavoittamaan suuren joukon ihmisiä. Toinen oli kielihaasteet, Queering Sápmi on ilmestynyt norjaksi, ruotsiksi, suomeksi, venäjäksi, pohjois- ja eteläsaameksi. Tekijöiden mukaan kääntämiseen meni yllättävän paljon aikaa, ja kun julkistamispäivä ja kirjan henkilökuvista järjestetty näyttely lähestyivät, tuli kiire. Sen lisäksi että oli vaikeuksia keksiä joillekkin sanoille saamenkielisiä vastineita, kun kielessä ei ollut vakiintunutta muotoa esimerkiksi sanalle androgyyni. Lukemani suomenkielisen painoksenkin sanavalinnat hieman häiristivät lukukokemusta ja ärsyttivät. Eräs tuttuni on mukana auttamassa toisen painoksen kääntämisessä, joten siihen virheitä korjattaneen.

Queering Sápmi, projektin virallinen sivu
Suoma Sámi nuorat, Suomen saamelaisten nuorten blogissa jälkimietteitä projektin avajaisten jälkeen

Teksi ja kuvat: Elfrida Bergman ja Sara Lindquist
Suomenkielinen käännös: Sanna Posti Sjöman ja Hanna Kangassalo
Sivuja: 315


*****

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kati Kovács - Vihreä rapsodia


Hetki sitten lupasin lukea enemmän sarjakuvia. Kati Kovácsin Vihreä rapsodia on seuraavana vuorossa. Tähän tartuin enemmän kuvituksen takia, kuin takakansitekstin esittelyn perusteella. Kun luin takakannen kuvituksesta "egészségedre!", päätin, että tämän luen. Egészségedre on unkaria ja sitä käytetään maljoja kilistetäessä, tai kun joku aivastaa. Siis kuin suomen sana "terveydeksi". Egészségedre oli lempisanojani, kun opiskelin unkaria. Se kuulostaa hauskalta ja kun sen opin lausumaan, osasin unkarin lausumissäännöt suurinpiirtein.

Kirjan päähenkilö on pieni tyttö Suomesta, nimeltään Kiti. Kiti lähetetään kesäksi kirjeenvaihtoystävänsä Nágy Erikan luo. Erika on hämmästyttävän pitkä kymmenvuotiaaksi (nágy=iso), ja ruokapöydässä hänen äitinsä tarjoilee taikinapalloja, jotka ovat kaikkien muiden paitsi Kitin herkkua. Kiti ei kotiudu Nágyjen perheeseen, vaan päättää karata. Karkumatkan aluksi Kiti tapaa koiran, joka kutsuu häntä Ulrikaksi ja he päätyvät kummallisiin seikkailuihin.

Kirja herätti mielenkiinnon myös sen tekijään Kati Kovácsiin, joka ei ollut minulle edes nimenä tuttu. Vaikka pikainen googlehaku kertoi hänen olevan tunnetuimpia suomalaisia sarjakuvataiteilijoita ja hänen saaneen lukuisia palkintoja. Kati Kovács, nimenä kuulosti unkarilaiselta, mutta kirjassa puhutaan paljon myös Suomesta. Kovács onkin suomalainen, nimi tulee hänen unkarilaiselta isältään.

Vihreä rapsodia on satumainen seikkailu. En täysin pysy mukana sen juonenkäänteissä, jotka ovat hyvin absurdeja ja mielikuvituksellisia. Kuvitus on tarkan yksityiskohtaista ja mielenkiintoista.

Ilmestyi pehmeäkantisena Liken kustantamana 1994
Arktinen banaani 2004
Sivuja: 55

***

perjantai 6. helmikuuta 2015

Pirjo Suvilehto, Teehetki


Teehetki on tietokirja teestä. Siinä on tiivistetysti teen historiaa ja tietoa eri teelaaduista ja teetarpeista, kuten teepannuista, sihdeistä ja teekupeista. Mielenkiintoista oli lukea mistä Earl Grey on saanut nimensä ja miten teepussit on keksitty. Myös teen laadullisista eroista opin uutta. Kuviakin on kivasti ja reseptejä muutama, mutta silti oikeasti luettava kirja. Mielenkiinnostani olisin ollut kiinnostunut lukemaan laajemminkin teestä. Varsinkin perehtymään eri teelaatuihin, jotka tässä kirjassa käytiin läpi muutamalla sivulla.

Minerva 2009
Sivuja 107

****

Muriel Barbery, Siilin eleganssi


Siilin eleganssissa on kaksi kertojaa. Leskeksi jäänyt yläluokkaisten asuintalon ovenvartijarouva Renée, joka pitää yllä yleistä oletusta ovenvartijarouvan olemuksesta. Ulospäin hän antaa olettaa olevansa juro, asiallinen ja yksinkertainen. Oikeasti hän on kenties sivistynein talon asukkaista, hän tuntee kulttuuria ja lukee paljon. Toinen kertoja on pari kerrosta ylempänä asusva 12-vuotias rikkaan perheen tytär Paloma. Hän on päättänyt kuolla 13-vuotis syntymäpävänään, turhautuessaan häntä väistämättä tulevaisuudessa odottavaan porvarilliseen elämään, jonka hän näkee mielialalääkkeiden, turhanpäiväisten kutsujen ja epätasa-arvon täyttämänä. Molemmat piiloutuvat ulkokuorensa suojaan, kuin siilit piikkien alle. Herra Ozun muuttaessa taloon ja nähdessä siilien piikkien alle, he ystävystyvät ja elämä talossa muuttuu. Talossa siivoamassa käyvä Manuela täytyy myös mainita merkityksellisenä henkilönä. Hän on hienostuneen suorapuheinen Renéen ystävä. Yhdessä he syövät leivonnaisia ja juovat teetä keskustellen talon ihmisten elämästä. Manuela myös kannustaa Renéetä rohkeuteen elämässä.

Kirjaa oli mukava lukea. Luvut ovat lyhyitä ja kertojat vuorottelevat. He tekevät hyvin tarkkasilmäisiä ja napakoita huomioita ympäristöstään ja elämästä ja yhteiskunnasta. En olisi halunnut lopettaa lukemista. Kävelin koulun käytävällä luokasta toiseen tuntien välillä ja luin jokaisen ylimääräisen minuutin. Melkein itketti, kun tiesin kirjan loppuvan pian. Vaikka olin nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan, se ei haitannut ollenkaan. Juoni ei ole pääasia, vaan huomiot sen ohessa. Suuria juonenkäänteitä tässä kirjassa ei olekkaan, eniten tapahtuu kertojien pään sisällä, tapahtumapaikatkin ovat lähinnä saman talon kolme asuntoa.

Renéen ajatuksia:

Onko oikeastaan mitään rummempaa kuin avoin ovi? Se on huoneessa kuin murtuma, ulkoinen häiriö, joka  rikkoo tilan yhtenäisyyden. Viereiseen huoneeseen avoin ovi tekee kuopan, älyttömänä ammottavan aukon, puutoksen seinään, jonka kuuluisiolla kokonainen. Kummankin huoneen kokonaisuus kärsii, eikä vastineeksi saada kuin kulkuoikeus, mikä voidaan varmistaa muullakin tavalla. Liukuovi poistaa tälläiset epämukavuudet ja laajentaa tilaa. Se ei muuta tilaa. Se ei muuta tilan tasapainoa, mutta sallii muutoksen.

Mieleni kehittelee epämääräisiä hypoteeseja. Ehkä arvioin väärin ja painoin väärä nappia - mitä ylvästelyä, mitä omahyväisyyttä, Renée, kaksi lootusta niin mitättömälle aikaansaannokselle - ja nyt taivaan rangaistus iskee kuin salama ja kuurouttaa korvani. Olenko nauttinut liikaa, langennut hekumallisuuteen, johon tämä paikka viettelee, vaikka meidän kuuluisi pitää sitä epäpuhtaana? Olenko syyllistynyt kateuteen himoitsemalla ruhtinaallista vessapaperia itselleni ja saanko nyt vastaansanomattoman muistutuksen kuolemansynnistäni? Ovatko minun kömpelöt ruumillisen työn tekijän sormeni tiedostamattoman vihamielisyyden ohjaamina kohdelleet kaltoin lootusnapin herkkää mekanismia ja käynnistänneet putkistossa järistyksen, joka uhkaa murentaa koko viidennen kerroksen?

Ranskankielinen alkuteos: L'Élégance du hérisson 2006
Suomentanut: Anna-Maija Viitanen
Gummerus 2011
Kansi: Sanna-Reetta Meilahti
Sivuja: 370

*****

perjantai 16. tammikuuta 2015

Alison Bechdel: Hautuukoti - Tragikoominen perheeni


Hautuukoti on Alison Bechdelin omaelämänkerrallinen sarjakuvaromaani. Romaaniksikin, ilman kuvia tarinasta olisi varmasti ollut, se kävi mielessä usein lukiessani. Kirjoitettua tekstiä on paljon, eikä kuvitukset ole pääosassa, vaikka siten voikin jättää monia kerronnallisia seikkoja pois, niiden näkyessä suoraan kuvasta. Kuvissa on myös monia tarkentavia yksityiskohtia, jotka eivät kerronnan kannalta ole olennaisia, mutta jotka ovat hauskoja tietää. Korostan ehkä jotenkin sarjakuvissa kuvan merkitystä. Siis, että kuva minulle erittäin tärkeää sarjakuvassa. Sarjakuvaa voi varmasti tehdä monella tapaa, enkä ole ollenkaan asiantuntija, kerron vain omia mielipiteitäni ja tuntemuksia. Tässä kirjassa tekstin ollessa enemmän pääosassa, se ei kuitenkaan haitannut ja ehkä voin löytää muidenkin sarjakuvien hienouden tämän myötä. 

Alison on pitänyt päiväkirjaa kymmenenvuotiaasta ja sen perusteella hän teki tämän sarjakuvan. Hautuukoti nimenä viittaa perheen ensimmäiseen asuntoon, joka periytyin perheen isän suvulta, ja joka toimi sekä hautaustoimistona, että perheen asuntona. Pian he kuitenkin muuttivat läheiseen kartanoon jota isä sisusti pakkomielteisen pikkutarkasti. Perheen sisäinen tunnekylmyys ajoi perheenjäsenet omien harrastustensa ja intohimojensa pariin, kuten myös kirjan kannen kuvasta näkyy. Isä oli homoseksuaali, joka oli kiinnostunut erityisesti nuoremmista pojista. Alisonin tultua kaapista oman homoseksuaalisuutensa suhteen, myös isä kertoo ensi kertaa omasta suuntautumisestaan. Muutama kuukausi tämän jälkeen Alisonin äidin suunnitellessa avioeroa, isä kuolee. Ei kuitenkaan ole aivan selvää oliko se itsemurha vai onnettomuus.

Hautuukodissa Alison pohtii monesta suunnasta isäänsä, heidän suhdettaan ja homoseksuaalisuutta. Hän analysoi isäänsä ja itseään perinpohjaisesti ja jopa akateemisesti. Bechdelin perheenjäsenet pakenivat kirjoihin ja lukivat paljon. Alison on isänsä kuoleman jälkeen lukenut teoksia, joita hänen isänsä luki juuri ennen kuolemaansa ja pohtinut niiden merkitystä tapahtumiin. Niitä kohtia hän lainaa myös teokseensa. Perustarina käydään läpi aluksi. Sen jälkeen ajassa palataan tarkemmin menneisiin tapahtumiin, välillä taas tulevaisuuteen ja sitten taas takaisin siihen mihin jäätiin. 

Terapauttini halusi lainata Hautuukodin minulle, sen tullessa hänen mieleensä omasta tarinastani, sitä kerrottuani. Voisin todella samaistaa itseäni Alisonin isään monin kohdin. Tietäessään, että luen paljon, hän kysyi samalla luenko myös sarjakuvia. Ei, en kyllä ole tainnut lukea sitten lapsuuteni Aku Ankkojen. Hämmennyin hieman. En ole antanut sarjakuville mahdollisuutta. En ole ollut kiinnostunut, enkä ole ajatellut niiden tarjoavan oikein minkäänlaista lukukokemusta. Pidän kirjoista, tarinoista ja kuvituksista. Miksi en pitäisi sarjakuvista? Päätän antaa mahdollisuuden myös muilla sarjakuvakirjoille ja tarkoituksellisesti tutustua muihinkin kuin tähän. En usko, että olisin tähän itse tarttunut, ellei sitä olisi suoraan suositeltu. Kuvitus ei ensisilmäilyillä innostanut, ehkä haen sarjakuvien kuvituksessa jotain erityisen silmiinpistävää ja erikoisen hienoa. Lukiessani ja luettuani huomaan sen sopivan tekstin kanssa saumattoman taidokkaasti yhteen. Lähemmin tarkastellessani huomaan pitäväni myös piirrustustyylistä paljon. Kokonaisuutena mestarillinen, sanoisin.



Like 2009
Englanninkielinen alkuteos Fun home 2006
Suomentanut: Taina Aarne
Sivuja: 238

*****

Michael Cunningham - Koti maailman laidalla


Koti maailman laidallaa kertoo Bobbystä ja Jonathanista, joista jo lapsina tulee erottamattomat ystävykset, vaikka he ovatkin todella erilaisia ja heillä on erilaiset taustat. Nuoruutensa he viettävät musiikkia kuunnellen ja pilveä poltellen. Haaveilevat Woodstockista ja rakastavat toisiaan. Koulujen päätyttyä Jonathan muuttaa New Yorkkiin opiskelemaan ja Bobby jää Jonathanin vanhempien luo asumaan. Niin erottamattomat Jonathan ja Bobby olivat, että Bobby tuntui jo lähes omalta pojalta.. Bobby on tyytyväinen aika mitään sanomattomaan elämäänsä, hän käy töissä ja laittaa ruokaa Jonathanin vanhemmille, Alicelle ja Nedille. Kun Nedin astma pahenee ja lääkäri määrää heidät muuttamaan johonkin vähemmän kosteailmastoiseen paikkaan, he käskevät Bobbyn vihdoin hankkia oman elämän.

Bobby soittaa Jonathanille, kysyäkseen saako tulla hetkeksi asumaan hänen luokseen, ennenkuin löytää oman asunnon ja paikan. Näin pojat ovat taas yhdessä monen vuoden jälkeen. Jonathan asuu Claren kanssa kämppiksinä ja he vitsailevat lapsen hankkimisesta, mutta samalla unelmoivat siitä. Lapsen biologiseksi isäksi kuitenkin päätyy Bobby, joka vain jäi asumaan Jonathanin ja Claren luo. Kolmistaan he ostavat talon Woodstockista ja perustavat sinne perheen lapsensa kanssa. Sillä he kaikki rakastavat toisiaan omalla tavallaan, Clare ja Jonathan, Jonathan ja Bobby, Bobby ja Clare ja he kaikki yhdessä. Jonathania silti ajoittain hiertää se, ettei hän tunne löytäneensä paikkaansa. Hän on mustasukkainen ja hukassa. Hän ei tiedä mitä elämässään tekisi. Mitä hänen elämänsä olisi. Lisänsä Jonathanin ihmissuhdekamppailuihin tuo Erich, jonka Jonathan pian New Yorkkiin muuttonsa jälkeen iski baarista. Heidän suhteensa on lähinnä seksiä.

Ennen kaikkea kirja kertoo perhesuhteista, ihmissuhteista ja niiden monimuotoisuudesta. Perheistä joihin on synnytty ja perheistä jotka on itse valittu. Taustalla on tarina Jonathanin vanhempien perheestä, alussa myös Bobbyn perheestä. Claren perhesuhteitakin käydään läpi hieman. Jonathanin äiti Alice on mennyt Nedin kanssa naimisiin, kun ei keksinyt syytä miksei menisi. Hän ei ymmärrä miten perhe voisi muodostua kahdesta miehestä, yhdestä naisesta ja yhdestä lapsesta. Kirjassa käydään läpi useita normeja kyseenalaistavia kysymyksiä. Voiko kahta ihmistä rakastaa, kuin puolisoa? Voiko toisen lasta rakastaa, kuin omaansa rakastaisi? Miksi pysyy suhteessa, vaikkei rakasta? Rakastaako sittenkin? Miksi lähtee tai miksi ei lähde? Entä homoseksuaalisuus? Kirjassa on jotain karua tunnelmaa, vaikka henkilöt, varsinkin Bobby ja Jonathan ovat hauraita ja herkkiä. 

Gummerrus 2005
Englannin kielinen alkuteos: A home at the End of the World 1990
Suomentanut: Marja Alipaeus
Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 2001
Sivuja: 437

*****