Jussi Valtonen, Siipien kantamat

Ensimmäinen kuunneltu äänikirjani! Jollei lasketa lapsuuden satukasetteja. Ollessani yksin kotona ja puuhastellessani jotain keskittymistä vaativaa, tarvitsen jotain taustameteliä. Käyn usein kahviloissa tekemässä koulutehtäviäni, sillä on jotenkin helpompi keskittyä, kun ympärillä on ääntä. Ulkopuolinen ääni pitää mut paikallani, eivätkä ajatukseni lipsu muihin asioihin. Musiikki on viime aikoina tuntunut liian paksulta ja monimutkaiselta, ja olen kaivannut yksiselitteistä puhetta. Olen kuunnellut paljon myös podcasteja, paneelikeskusteluja ja haastatteluja, mutta ne ovat liian lyhyitä ja sitten menee taas aikaa, että etsin uutta kuunneltavaa. Silmäni ovat myös olleet väsyneet ja kipeät, niin en ole pystynyt lukemaan, vaikka olisin kovasti halunnut, niin äänikirja oli pelastus myös siihen. Äänikirjoja löytyy aika nihkeästi, sillä en ole valmis maksamaan niistä paljoa, kun mieluummin kuitenkin luen itse ja käytän rahani fyysisiin kirjoihin. Siksi aloin kuunnella tätä kirjaa, Jussi Valtosen Siipien kantamat, vaikka perinteisenä kirjana tuskin olisin tähän tarttunut.

Alkuun oli vaikea keskittyä kuuntelemiseen. En päässyt juoneen mukaan ja tunnin jälkeen aloitin alusta. Pian kuitenkin opin miten kuunnella ja tarina vei mukanaan ja aika kului huomaamatta kuunnellen ja virkaten. Kirjassa, varsinkin alussa oli paljon yhtäläisyyksiä Riikka Pulkkisen Raja-teoksen kanssa. Molemmissa kirjoissa lukion äidinkielen opettajalla on suhde oppilaansa, nuoren lukiotytön kanssa.

Juhani on lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka ihastuu melkein ensisilmäyksellä oppilaaseensa Marianneen. Marianne on toisen lukiovuotensa alussa muuttanut Yhdysvalloista takaisin Suomeen. "Hän on ihminen jonka kanssa haluaa olla samaa mieltä, vaikka olisi erimieltä." He jakavat yhteisen kiinnostuksen kirjoihin ja kirjoittamiseen ja alkavat pian tapailla koulun ulkopuolellakin. Vaikka Marianne on varhaiskypsä ja sanavalmis, hän on kuitenkin nuori tyttö ja Juhanin omatunto kolkuttelee ja järki sanoo ei. Velvollisuuden tunnossaan Juhani ryhtyy suhteeseen ikäisensä Marjutin kanssa, jonka hän eräällä mökkireissulla tapaa.

Esillä ovat nuoruus, vanheneminen, moraali, sairaus ja kuolema. Kirja oli uskottava ja helposti kuviteltavissa todeksi. Varsinkin Juhani hahmona oli realistinen. Marianne hieman etäisempi, eikä hänestä oikein saanut otetta. Kiva lisä olivat lukuisat viittaukset eri kaunokirjallisiin teoksiin, joista yhtään en tosin ollut lukenut. Ehkä pitäisi. Mieleen jäi varsinkin Marja-Liisa Vartion Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö, jonka ehkä tämän takia haluan lukea.

"Syyllisyys, osoittaako se, että on jo ajauduttu väärille raiteille, vai onko huono omatunto nimenomaan moraalin tae, joka varmistaa, ettei mitään väärää pääse tapahtumaan?"

Tammi 2015

Lukija: Jukka Pitkänen

Kesto: 6h 47min

***

Sarah M. Morris, Surun psykologia

Aina välillä tulee tälläisiä kirjoja vastaan, jotka luettuani ajattelen, että juuri tätä tarvitsin tähän hetkeen. Tämä hyppäsi hameeni taskuun kirpputorin ilmaislaarista.

Surun psykologiaa on pieni ja tiivis kirjanen surun psykologiasta ja opas surusta selviytymiseen. Kirja neuvoo miten surun eri vaiheisiin pitäisi suhtautua ja miten toimia käytännön asioissa. Ensin ajattelin, että onko tämä tarkoitettu vain puolisonsa kuoleman kohdanneille, kun heidän menetystään ja tunteitaan tässä paljon käsitellään. Se taitaa kuitenkin olla yleisin surun syy ja siihen sitä kokemattomatkin saattavat osata samaistua. Lisäksi se on valtavan suuri suru, josta selviämiseen varmasti tarvitsee apua. Eikä surun kokemus pelkästään kuolemaan rajoitu, kirjan aiheita on helppo soveltaa mihin tahansa surun kokemukseen. Jäin vain kirjan luettuani miettimään, onko rakkaan menetys ainoa surun kokemus? Voiko mitään muuta surra?

Psychology of Grief, 970

Suomentanut: Leena Somerkivi

Otava 1970

Sivuja: 95

*****

Siri Hustvedt, Kaikki mitä rakastin

Takakannessa luvataan "Niin vaikuttava etteivät muut kirjat tunnu hetkeen miltään." Luettuani sivuja toiselle sadalle meinasin melkein jättää kirjan kesken. Tartuin siihen useasti ja se tuntui joka kerta kankealta. En tiedä johtuiko se kun outoudesta kun luin kirjaa tälläisenä minikirjana, vai siitä etten päässyt kirjaan mukaan huonon keskittymiskykyni takia. Päätin kuitenkin joka kerta vielä yrittää, sillä olin kuullut tästä kirjasta vain ylistystä, enkä oikein osaa jättää kirjoja kesken. Vaikka jättäisinkin, palaan niihin kuitenkin myöhemmin.

Puolen välin kohdilla olin kuitenkin niin koukussa, että luin lopun melkein siltä istumalta. Leo ja hänen vaimonsa Erica ja poikansa Matt asuvat Leon parhaan ystävän Billin, tämän vaimon ja pojan Markin kanssa naapuruksina. Tarina kulkee heidän ympärillään New Yorkissa. Bill on taiteilija ja Leo taidehistorioitsija, Violet tekee tutkimusta Salpetrieren hysteerikoista. (Luen juuri Anna Kortelaisen kirjaa Levoton nainen, jossa kerrotaan juuri samoista naisista. Mielenkiintoinen yhteensattuma.) He kaikki elävät jollain tapaa mukana taidepiireissä ja kirjassa on paljon kulttuuria. Erilaista kirjassa oli tapa selittää taideteoksia. Niitä kuvailtiin sanoin hyvin tarkasti ja ne kykeni melkein näkemään. Tämä on niitä kirjoja joista on parempi olla tietämättä liikaa ennen lukemista, joten en kerro enempää. Koskettava, surullinen, itkettävä, hymyilyttävä.

Luin tosiaan ensimmäisen kerran Miki-kirjan. Se on Otavan ja Jongbloed bv:n (Alankomaat) kirjaformaatti, joka on pienikokoinen, kevyt ja painettu ohuelle paperille. Kuten kuvastani näkyy kirjaa oli helppo kantaa mukana pienessäkin käsilaukussa. Olen tainnut aiemmin aloittaa samaa kirjaa, myös tällä formaatilla, mutta muistan jättäneeni sen kesken koettani kirjan muodon hankalaksi. Kirjastossa kaikki muut kappaleet tätä kirjaa olivat lainassa, joten olin pakotettu ottamaan tämän kappaleen. Nyt kuitenkin vauhtii päästyäni ei kirjan formaatilla tuntunut olevan suurta merkitystä. Haluan kuitenkin mieluummin lukea perinteisen kokoisena kirjana, ellen sitten ole lähdössä matkalle, jolloin matkatavaroita vähentääkseni tämä olisi loistava vaihtoehto!

Englanninkielinen alkuteos: What I Loved 2003

Suomentanut: Kristiina Rikman 2007

Miki-kirjana ilmestynyt 2013

Sivuja: 852

****

Alison Bechdel: Hautuukoti - Tragikoominen perheeni

Hautuukoti on Alison Bechdelin omaelämänkerrallinen sarjakuvaromaani. Romaaniksikin, ilman kuvia tarinasta olisi varmasti ollut, se kävi mielessä usein lukiessani. Kirjoitettua tekstiä on paljon, eikä kuvitukset ole pääosassa, vaikka siten voikin jättää monia kerronnallisia seikkoja pois, niiden näkyessä suoraan kuvasta. Kuvissa on myös monia tarkentavia yksityiskohtia, jotka eivät kerronnan kannalta ole olennaisia, mutta jotka ovat hauskoja tietää. Korostan ehkä jotenkin sarjakuvissa kuvan merkitystä. Siis, että kuva minulle erittäin tärkeää sarjakuvassa. Sarjakuvaa voi varmasti tehdä monella tapaa, enkä ole ollenkaan asiantuntija, kerron vain omia mielipiteitäni ja tuntemuksia. Tässä kirjassa tekstin ollessa enemmän pääosassa, se ei kuitenkaan haitannut ja ehkä voin löytää muidenkin sarjakuvien hienouden tämän myötä. 

Alison on pitänyt päiväkirjaa kymmenenvuotiaasta ja sen perusteella hän teki tämän sarjakuvan. Hautuukoti nimenä viittaa perheen ensimmäiseen asuntoon, joka periytyin perheen isän suvulta, ja joka toimi sekä hautaustoimistona, että perheen asuntona. Pian he kuitenkin muuttivat läheiseen kartanoon jota isä sisusti pakkomielteisen pikkutarkasti. Perheen sisäinen tunnekylmyys ajoi perheenjäsenet omien harrastustensa ja intohimojensa pariin, kuten myös kirjan kannen kuvasta näkyy. Isä oli homoseksuaali, joka oli kiinnostunut erityisesti nuoremmista pojista. Alisonin tultua kaapista oman homoseksuaalisuutensa suhteen, myös isä kertoo ensi kertaa omasta suuntautumisestaan. Muutama kuukausi tämän jälkeen Alisonin äidin suunnitellessa avioeroa, isä kuolee. Ei kuitenkaan ole aivan selvää oliko se itsemurha vai onnettomuus.

Hautuukodissa Alison pohtii monesta suunnasta isäänsä, heidän suhdettaan ja homoseksuaalisuutta. Hän analysoi isäänsä ja itseään perinpohjaisesti ja jopa akateemisesti. Bechdelin perheenjäsenet pakenivat kirjoihin ja lukivat paljon. Alison on isänsä kuoleman jälkeen lukenut teoksia, joita hänen isänsä luki juuri ennen kuolemaansa ja pohtinut niiden merkitystä tapahtumiin. Niitä kohtia hän lainaa myös teokseensa. Perustarina käydään läpi aluksi. Sen jälkeen ajassa palataan tarkemmin menneisiin tapahtumiin, välillä taas tulevaisuuteen ja sitten taas takaisin siihen mihin jäätiin. 

Terapauttini halusi lainata Hautuukodin minulle, sen tullessa hänen mieleensä omasta tarinastani, sitä kerrottuani. Voisin todella samaistaa itseäni Alisonin isään monin kohdin. Tietäessään, että luen paljon, hän kysyi samalla luenko myös sarjakuvia. Ei, en kyllä ole tainnut lukea sitten lapsuuteni Aku Ankkojen. Hämmennyin hieman. En ole antanut sarjakuville mahdollisuutta. En ole ollut kiinnostunut, enkä ole ajatellut niiden tarjoavan oikein minkäänlaista lukukokemusta. Pidän kirjoista, tarinoista ja kuvituksista. Miksi en pitäisi sarjakuvista? Päätän antaa mahdollisuuden myös muilla sarjakuvakirjoille ja tarkoituksellisesti tutustua muihinkin kuin tähän. En usko, että olisin tähän itse tarttunut, ellei sitä olisi suoraan suositeltu. Kuvitus ei ensisilmäilyillä innostanut, ehkä haen sarjakuvien kuvituksessa jotain erityisen silmiinpistävää ja erikoisen hienoa. Lukiessani ja luettuani huomaan sen sopivan tekstin kanssa saumattoman taidokkaasti yhteen. Lähemmin tarkastellessani huomaan pitäväni myös piirrustustyylistä paljon. Kokonaisuutena mestarillinen, sanoisin.

Like 2009

Englanninkielinen alkuteos Fun home 2006

Suomentanut: Taina Aarne

Sivuja: 238

*****

Michael Cunningham - Koti maailman laidalla

Koti maailman laidallaa kertoo Bobbystä ja Jonathanista, joista jo lapsina tulee erottamattomat ystävykset, vaikka he ovatkin todella erilaisia ja heillä on erilaiset taustat. Nuoruutensa he viettävät musiikkia kuunnellen ja pilveä poltellen. Haaveilevat Woodstockista ja rakastavat toisiaan. Koulujen päätyttyä Jonathan muuttaa New Yorkkiin opiskelemaan ja Bobby jää Jonathanin vanhempien luo asumaan. Niin erottamattomat Jonathan ja Bobby olivat, että Bobby tuntui jo lähes omalta pojalta.. Bobby on tyytyväinen aika mitään sanomattomaan elämäänsä, hän käy töissä ja laittaa ruokaa Jonathanin vanhemmille, Alicelle ja Nedille. Kun Nedin astma pahenee ja lääkäri määrää heidät muuttamaan johonkin vähemmän kosteailmastoiseen paikkaan, he käskevät Bobbyn vihdoin hankkia oman elämän.

Bobby soittaa Jonathanille, kysyäkseen saako tulla hetkeksi asumaan hänen luokseen, ennenkuin löytää oman asunnon ja paikan. Näin pojat ovat taas yhdessä monen vuoden jälkeen. Jonathan asuu Claren kanssa kämppiksinä ja he vitsailevat lapsen hankkimisesta, mutta samalla unelmoivat siitä. Lapsen biologiseksi isäksi kuitenkin päätyy Bobby, joka vain jäi asumaan Jonathanin ja Claren luo. Kolmistaan he ostavat talon Woodstockista ja perustavat sinne perheen lapsensa kanssa. Sillä he kaikki rakastavat toisiaan omalla tavallaan, Clare ja Jonathan, Jonathan ja Bobby, Bobby ja Clare ja he kaikki yhdessä. Jonathania silti ajoittain hiertää se, ettei hän tunne löytäneensä paikkaansa. Hän on mustasukkainen ja hukassa. Hän ei tiedä mitä elämässään tekisi. Mitä hänen elämänsä olisi. Lisänsä Jonathanin ihmissuhdekamppailuihin tuo Erich, jonka Jonathan pian New Yorkkiin muuttonsa jälkeen iski baarista. Heidän suhteensa on lähinnä seksiä.

Ennen kaikkea kirja kertoo perhesuhteista, ihmissuhteista ja niiden monimuotoisuudesta. Perheistä joihin on synnytty ja perheistä jotka on itse valittu. Taustalla on tarina Jonathanin vanhempien perheestä, alussa myös Bobbyn perheestä. Claren perhesuhteitakin käydään läpi hieman. Jonathanin äiti Alice on mennyt Nedin kanssa naimisiin, kun ei keksinyt syytä miksei menisi. Hän ei ymmärrä miten perhe voisi muodostua kahdesta miehestä, yhdestä naisesta ja yhdestä lapsesta. Kirjassa käydään läpi useita normeja kyseenalaistavia kysymyksiä. Voiko kahta ihmistä rakastaa, kuin puolisoa? Voiko toisen lasta rakastaa, kuin omaansa rakastaisi? Miksi pysyy suhteessa, vaikkei rakasta? Rakastaako sittenkin? Miksi lähtee tai miksi ei lähde? Entä homoseksuaalisuus? Kirjassa on jotain karua tunnelmaa, vaikka henkilöt, varsinkin Bobby ja Jonathan ovat hauraita ja herkkiä. 

Gummerrus 2005

Englannin kielinen alkuteos: A home at the End of the World 1990

Suomentanut: Marja Alipaeus

Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 2001

Sivuja: 437

*****

Tove Jansson - Kunniallinen petkuttaja

Miksi ihmiset ovat ystävällisiä toisilleen? Kaiken avuliaisuuden taustalla on auttajan omat itsekkäät suunnitelmat ja halut. Kohteliaisuus on petosta. On harvinaista olla huomaavainen ja keskittää kaikki huomiansa toiseen ihmiseen. Tarvitaan syventymistä, ennen kuin saa selville, mitä toinen tarvitsee ja kaipaa. Eihän sitä aina itsekkään täysin tiedä, mitä tarvitsee. Voi luulla tarvitsevansa yksinäisyyttä, vaikka kaipaakin yhdessäoloa. Lähes kaikki, mitä ihmiset tekevät toistensa vuoksi, merkitsee toimintana vähän. Ratkaisevaa on se mihin he sillä pyrkivät, mitä he sillä tavoittelevat. Ihmiset iästä riippumatta ajavat takaa jotain itselleen. Se on luontaista. Kukaan ei voi koskaan tietää onko itse pystynyt olemaan täysin oikeudenmukainen ja rehellinen.

Katri Kling asuu lapsenomaisen ja hieman rujon veljensä kanssa kauppiaan yläkerrassa. Hän päättää, että he vielä muuttavat Anna Aemelinin luokse, tämän taloon. Anna Aemelin on yksinäinen nainen, joka maalaa kesäisin akvarelleilla kukkakuvioisia pupuja lastenkirjojensa kuvituksiksi. Hän on yksinäinen, mutta ei tiedä kaipaavansa asuinkumppaneita, eikä ole vieläkään varma, mitä ajattelisi Katrista. 

Katri Kling tietää mitä tahtoo ja miten sen saa. Häntä vieroksutaan kylällä ja lapset huutavat häntä noidaksi. Katri on kuitenkin kuulu laskupäästään ja oikeudenmukaisuudestaan. Useat kyläläiset tulevat ongelmiensa kanssa hänen luokseen ja luottavat hänen apuunsa raha-asioissaan. 

Sopimus sitoo, mutta toisaalta ihmiset joskus tuntevat helpotusta voidessaan elää sopimuksen alaisena.

Totteleminen on sitä, että on joku johon luottaa ja johdonmukaisia käskyjä, joita saa noudattaa. Se on helpotus, se on vapautta vastuusta.

Kunniallinen petkuttaja nimenä kuvaa tätä kirjaa täydellisen hyvin. Kirja kertoo kunniallisesta, oikeudenmukaisesta ja aina oikein tekevästä ihmisestä, joka kuitenkin petkuttaa muita ihmisiä ja itseään. Kunniallisesti. Paljon ajateltavaa. Mielestäni paras Tove Janssonin aikuisille kirjoittama kirja. Ajattelen itse paljon sitä mikä on oikein, ja miten asiat pitäisi hoitaa tai miten olisi pitänyt. Sitä miten olisin oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Tämä kirja totesi ja teki selväksi ihmisten luontaisen itsekeskeisyyden, eikä antanut muuta mahdollisuutta. Hiukan sattui tämä ja tuli syyllistetty olo, vaikkei mitenkään edes syyllistetty. Todettiin vain. Alan kuitenkin pikkuhiljaa hyväksymään sen ja ymmärtämään sen luonnollisuuden. En kuitenkaan hyväksy sitä, että kaikki itsekkyys vain laitettaisiin ihmisluonnon syyksi. Esiin tuli myös epäluuloisuus ja luottamus muihin ihmisiin, jos kerran kaikki ovat itsekkäitä. Anna Aemelin sanoi lopulta haluavansa mieluummin tulla petkutetuksi, kuin olla jatkuvasti epäluuloinen.

Virkkaaminen on ennen kaikkea keino lepuuttaa ajatuksia.

Ruotsinkielinen alkuteos: Den ärliga bedragaren, 1982

Suomentanut: Kyllikki Härkäpää, 1983

WSOY

Sivuja: 198

*****

Sisko Istanmäki - Liian paksu perhoseksi

Kaisu on vahva ja roteva nuori nainen. Hän on voittanut monet pojat kädenväännössä ja työntänyt kuulaa pidemmälle, kuin kukaan muu. Sitä tapausta hän ei kuitenkaan halua muistaa. Hän on elänyt lapsuutensa äitinsä kaupalla, kahden yhtä isokokoisen veljensä kanssa. Nyt he ovat kaikki jo lähes aikuisiässä ja vanhin veli on tuonut kotiin myös vaimon, jota Kaisulla on vaikeuksia sietää. Kun hän näkee lehdessä ilmoituksen, jossa haetaan kauppa-apulaista, hän päättää lähteä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 60-luvun Pohjanmaalle. Pienelle Ruutinperälle, jota voi hädin tuskin kyläksi kutsua ja jonne Kaisu matkustaa linja-autolla 100 kilometriä kotipaikastaan. Suurin osa kylän asukkaista on muuttanut paremman tienestin perässä Ruotsiin. Ruutinperän kyläkaupan onneksi, Ruutinperä sijaitsee järven rannalla, jonne moni rakentaa kesäasuntoja. Kesäasukkaat tuovat pieneen kauppaan hiemna eloa. Kaisu ihastuu lähes ensisilmäyksellä ruipeloon kauppiaaseen, joka pyytää itseään kutsuttavan Erniksi, ei kauppiaaksi. Ernin vuoksi Kaisu päättää jäädä kauppaan, vaikka Ernin kleptomaani äiti ja sisar Viivi koettelevatkin hänen hermojaan. Kauppakin on likaisempi, kuin yksikään Kaisun näkemä sikolätti, lattialla vilisee torakoita ja kärpäset surisevat kaikkialla. 

Pian kuitenkin Viivi ja äiti muuttavat läheiseen huvilaan, jonka Erni on heille rakentanut ja Kaisu saa häärätä kaupalla rauhassa Ernin kanssa. Kaisu pesee ja järjestää ja elämä alkaa sujua. Pian hän huomaa myös Ernin vilkuilevan häntä ja elämä alkaa käydä yhä yhtenäisemmäksi. Vaikka hän tuli vain kauppa-apulaiseksi, hänestä alkaa tuntua lähes yhdenvertaiselta kauppiaalta Ernin kanssa. He päättävät asioista yhdessä, tekevät työtä yhdessä, asuvat yhdessä kaupan takahuoneissa, elävät yhdessä ja rakastuvat. Pian he menevätkin naimisiin. 

Heidän välejään kuitenkin kalvaa Ernin riippuvuuden oloinen huolehtiminen äidistään ja sisarestaan. Hän tuntuu välillä unohtavan Kaisun heidän vuokseen. Viivi ostelee jatkuvasti uusia kalliita vaatteita ja sisustusesineitä heidän uuteen kotiinsa, ja tuo aina laskut Ernin maksettavaksi. Näin Kaisun ja Ernin velka kaupalla kasvaa. Kaisu ei ymmärrä Ernin roikkumista äitinsä helmoissa, kun Erni ei edes kiitoksen sanaa saa, vaikka tekee kaikkensa heidän vuokseen. Erni ei tästä tunnu kärsivän, mutta Kaisu sitäkin enemmän. Kirja saa todella tuntemaan sympatiaa Kaisua kohtaan, olemaan surullinen ja kihisemään raivosta hänen puolestaan. Kun Kaisu ei kuitenkaan ole mikään avuton hissukka, mutta ei silti pysty muuttamaan asioita. Hän kuitenkin selviää eteenpäin voimakastahtoisuudellaan, päättäväisyydellään ja hänen ja Ernin välisellä rakkaudella. Kirjan takakannessakin kuvataan tarinaa sanoin: "Ehdottomasti rakkausromaani." Olen ehdottomasti samaa mieltä, että ennen kaikkea kirja kertoo rakkaudesta. Vaikka Erni ja Kaisu ovat kovin erilaisia, Kaisu on isokokoinen ja voimakassanainen, välillä heiluttaa jopa nyrkkejään ja Erni taas on pieni, hintelä ja toisten juoksutettavissa. Heidän välinen rakkautensa on silti ehdotonta ja antaa lopulta anteeksi monet riidat ja vihanpidosta johtuvat eroamiset. 

Tämä on taas yksi valtavan hyvä kirja! Ihana, tunteellinen ja voimaannuttava. Surullinen, koskettava, huumorintajuinen ja hieman tragikoominen kuvaus ihmisten välisistä suhteista ja arkielämästä. Tämä osoittaa ihmisten selviytymiskykyä. Jos rakastaa, tahtoo rakastaa, kaikesta selviää. Rakkaus tulee välittämisestä ja kunnioittamisesta ja vahvistuu erimielisyyksistä ja erehdyksistä.

Kirjayhtymä Oy
WSOY 1997
Sivuja: 214
Kansi: Hannu Hyrske

*****

Jeffrey Eugenides - Virgin suicides - Kauniina kuolleet

Lisbonin sisaruksia oli viisi: vaaleita, pyöreäposkisen herkullisia, melkein naisia. Ensimmäisenä itsemurhaa yritti Cecilia. Kun lääkäri kysyi, mitä niin nuori tyttö voisi tietää elämän vaikeudesta, hän vastasi: "Tohtori ei ole itse koskaan ollut kolmetoistavuotias tyttö."

Kirjassa naapurin pojat, jotka ovat nyt jo ehtineet keski-ikään, kertovat tarinaa Lisbonin tytöistä. Kovin lähelle he eivät Lisbonin tyttöjä päässeet, vaan tarkkailivat heidän kotitaloaan kadun vastakkaisen puolen talon ullakolta. Vaikka perheen ulkopuolisista ihmisistä pojat luultavasti tiesivät eniten siitä, mitä Lisbonien suljettujen ovien takana tapahtui, hekään eivät osaa antaa varmaa selitystä sille miksi tytöt tappoivat itsensä. Se, että tytöt tappavat itsensä, tulee selväksi jo heti kirjan ensimmäisillä sivuilla, siksi en epäröi paljastaa sitä tässä.

Tytöt elävät hyvin suojeltua elämää uskovaisen ja tiukkapipoisen äitinsä ja opettaja isänsä kanssa. Nuorimmaisen tytön Cecilian onnistuttua tappamaan itsensä, äidin kuri hellitti hetkeksi lääkärin suosituksesta. Pian kuitenkin tyttöjen säännöt tiukkenivat entisestään, hänen yrittäessään pitää tytöt turvassa lähellään, eikä heitä päästetty enää edes kouluun. Tässä jäin miettimään, mitä äidin päässä liikkuin? Mitä Lisbonien kodin seinien sisäpuolella oikeasti tapahtui ja millaista heidän elämänsä oli? Pojat näkevät heidän kuuntelevan vinyylejä, polttavan kynttilöitä ja kampaavan toistensa hiuksia.

Kirjassa ei oikeastaan ole paljoa tapahtumia, kerronta on paljon tunnelman kuvailua, hiljaista Lisbonien seuraamista ja odottamista. Tunnelma on sumuinen ja unenomainen. Tuntuu kuin koko pieni kaupunki seuraisi Lisbonien talon hiljaista rapistumista. Vaikka kirjan aihe on vaikea, sitä ollut raskas lukea. Silti se on jotain rosoista ja pelottavaa. Väistämättömän melankolinen ja kaunis kirja, jossa on jotain hyvin erikoista, josta ei täysin saa otetta. Niin kuin ei Lisbonin tytöistä. Tätä lukiessa välillä unohti teoksen fiktiivisuuden.

Alkuteos: Virgin suicides 1993

Suomentanut: Juhani Lindholm

Otava 2012

Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi Otavan julkaisemana 2003

Sivuja: 287

*****

Riikka Pulkkinen - Totta

Söin pullaa, join teetä ja luin kirjaa.

Elsa on kuolemaisillaan syöpään. Varsinkin hänen tyttärelleen Eleonooralle äidin menettäminen jo ajatuksena tuntuu ylitsepääsemättömältä. Vaikka hän on jo itsekkin kahden lähes aikuisen tyttären äiti. Kaikki muistelevat menneisyyttä. Elsa, hänen miehensä Martti ja Eleonoora itse koettua menneisyyttä, joka alkaa kiinnostaa myös Eleonooran tytärtä Annaa. Omasta menneisyydestään Anna vaikenee. Samaan aikaan tarinaa kertoo Eleonooraa lapsena hoitanut Eeva. Eeva on tv-sarjamaisen melodramaattinen maalaistyttö, joka onkin kaiken aikaa salaa suhteessa Martin kanssa.

Kaikki kirjassa vaikuttaa jotenkin huumorittomalta ja säädylliseltä. Elsa on ainoa, joka tuntuu ottavan elämästään kaiken irti. Se on sitä, kun tietää kuolevansa ja on vielä asioita joita haluaa tehdä. Siksi hän haluaa viettää viimeiset viikkonsa kotona, perheensä kanssa. Häntä viedään piknikille, jossa leikitään pukuleikkiä ja hän on se joka menee keskellä yötä uimaan. Muille elämä on totista, ja se on koko kirjasta huokuva sävy. 

Tarina on monitasoinen ja hyvin koossa pysyvä. Kirjan kieli on kaunista. Se jokin totisuus, jäykkyys ja laimeus jota kirjassa oli, oli jotain mistä en pitänyt. Vaikka kirja olikin koukuttava ja käsitteli yleisiä aiheita, rakkautta, pettämistä ja surua kiinnostavasti, eikä ollenkaan kuluneesti.

"Kaikki surut voidaan kestää, jos ne ovat osa tarinaa tai jos niistä kirjoitetaan sellainen." Isak Dinesen (Karen Blixen)

Otava, 2010

****

Jeffrey Eugenides - Naimapuuhia

"Koko jutussa alkoi olla kohtalaisen koomisia ja shakespearelaisia piirteitä: Larry rakasti Mitchelliä, joka rakasti Madeleinea, joka rakasti Leonard Bankheadia."

Kirjallisuutta opiskeleva Madeleina Hanna on viettänyt kaksi ensimmäistä opiskeluvuottaan kuten moni muukin collegeopiskelija; miehiä on tullut ja mennyt. Lukuisten epäonnistuneiden suhteiden jälkeen Madeleine päättää olla viimeisen collegevuotensa selibaatissa. Hän leikkauttaa hiuksensa ja pyrkii pukeutumisessaankin puoleensa vetämättömään androgyyniyteen.

Kunnes, semiotiikan kurssilla hän iskee silmänsä komeaan Leonard Bankheadiin. Samaan aikaan Madeleinen ystävä Mitchell on rakastunut Madeleineen, vaikka Madeleine on tehnyt selväksi, ettei ole kiinnostunut Mitchellistä kuin ystävänä. Kolmiodraama on valmis. Mitchell hakee apua uskonnosta ja hengellisyydestä, kun Madeleine ja Leonard alkavat seurustella. Melko pian rakkaudesta tuntuu kuitenkin tulleen taakka ja Madeleine alkaa tuntea itsensä yksinäiseksi suhteessa.

"Madeleine oppi perusteellisesti ymmärtämään, että rakastuneen diskurssi oli äärimmäisen yksinäistä. Yksinäisyys oli äärimmäistä, koska se ei ollut fyysistä. Se oli äärimmäistä, koska sitä tunsi rakastetun seurassa. Se oli äärimmäistä, koska se oli päässä, yksinäisistä paikoista kaikkein yksinäisimmässä."

Leonard on etäinen ja välttelevä. Lopulta Madeleine saa tarpeekseen Leonardin kohdellessa häntä kaltoin ja jättää Leonardin. Samalla hän edelleen rakastaa ja kaipaa Leonardia, mutta ei ylpeyttään ole missään yhteydessä tähän. Koulun päättäjäispäivän aamuna Madeleine saa puhelun ja kuulee Leonardin olevan sairaalassa. Madeleine jättää päättäjäiset väliin ja ryntää sairaalaan katsomaan Leonardia. Siellä hän saa tietää, että Leonardilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja että heidän erostaan musertuneena Leonard on romahtanut eroa edeltäneestä maniasta masennukseen. Leonard on hyvin huonossa kunnossa, mutta Madeleine käy joka päivä tapaamassa häntä sairaalassa ja käy siivoamassa Leonardin kotona johon hän myös lopulta muuttaa. 

Kuukauden kuluttua Leonard on sen verran toipunut, että pääsee kotiin. Seuraavana syksynä hän myös jatkaa opintojaan uudessa koulussa. Madeleine ei ole saanut jatko-opiskelupaikkaa, joten hän muuttaa Leonardin kanssa tämän koulun asuntolaan ja jatkaa Leonardin hoivaamista. Pian he menevät myös naimisiin. Pikkuhiljaa Leonardin vointi paranee, mutta menee taas yli, maniaksi. Madeleine rakastaa Leonardia, mutta ei tiedä mitä tekisi tämän jatkuvien mielialan vaihteluiden ja maanisten tempausten kanssa. Lopulta hän alkaa tuntea olevansa naimisissa maanis-depressiivisuuden kanssa. 

Opiskeluvuoden päätyttyä Mitchell on matkustanut ystävänsä Larryn kanssa Intiaan, työskentelemään Äiti Teresan hoitokodissa. Sieltä hän lähettää Madeleinelle kirjeitä, joissa anoo tätä olla menemättä naimisiin Leonardin kanssa. Madeleine epäröi, hän tuntee vetoa myös Mitchelliin, mutta rakastaa silti Leonardia, vaikka tämä onkin välillä mahdoton.

Kirjan kerronta vaihtelee näiden kolmen keskeisen hahmon näkökulmista. Heidät kaikki kuvataa älykkäiksi ja he lukevat paljon kirjoja. Madeleine lähinnä 1800-luvun rakkausdraamoja, joista teki myös lopputyönsä. Mitchell uskonnollisia ja filosofisia teoksia ja Leonard kaikkea tieteellistä. Madeleinelle erittäin tärkeä kirja oli Roland Barthesin Rakastuneen kielellä. Sen aion myös itse etsiä käsiini tämän kirjan innoittamana.

Kirjan alussa oli monia hyviä ajatuksia ja pohdintoja rakkaudesta ja rakastuneista. Harmittelin niiden kadotessa loppua kohden ja kirjan keskittyessä lähinnä kuvaamaan elämästä ja parisuhteesta selviytymistä maanis-depressiivisuuden kanssa. Siitäkin kerrotaessa kerronta on kuitenkin loistavan hyvää ja varsinkin Leonardin masentuneita ajatuksia on kuvattu hyvin. Tykkäsin kerronnan pomppimisesta nykyisyydestä menneeseen ja tulevaan. Tykkäsin myös siitä, että tapahtumia oli kuvattu eri henkilön näkökulmasta ja muistikuvat tapahtuneista olivat eri henkilöillä hieman eriäviä. Se toi lisää realistisuutta, sen lisäksi, että kirjan henkilöt oli kuvattu hyvin realistisesti vikoineen kaikkineen. Jotenkin silti hahmot tuntuivat hieman pinnallisilta. Siihen kuitenkin tottui kirjan edetessä. Ihailin Madeleinessa hänen käytännöllisyyttään. Hän varasi pyykkivuoron bileiden ajaksi, koska tiesi silloin pyykkituvan olevan varmasti vapaa. Samaistuttavaa oli myös se, että lapsena hänen huoneensa oli tapetoitu tapetilla hänen lempikirjansa kuvituksista, ja jo pienenä hänellä oli ollut iso kirjahylly.

*****

Turkka Hautala - Salo

Salo on kuvaus suomalaisen pikkukaupungin elämästä ja sen ihmisistä. Kirjan jokaisessa luvussa on eri kertoja. Aina seuraava kertoja limittyy jotenkin edellisen elämään, satunnaisen kohtaamisen kautta. Kaikki he ovat jotenkin yksinäisiä ja tietävät toisensa vain pintapuolisesti. Ainoastaan paikallinen kylähullu Hattuleidi, tuntuu hahmottavan kokonaisuuden. 

Kertojat ovat miehiä ja naisia, hyvin sekalaisesti valittuja ihmisiä, mm. aamulehtien jakaja, maahanmuuttaja taustainen pizzakuski, äitinsä kanssa asuva nörttipoika, grillimyyjä ja paikallisen kännykkätehtaan johtohenkilö. Ihailin kirjassa, miten elävästi ja rikkaasti heidän elämäänsä pääsee sisälle ja miten todellisilta he tuntuivat. Kirja ottaa kantaa tämän päivän suomalaiseen yhteiskuntaan ja elämään, näiden henkilöhahmojen kautta.

*****

Niina Repo - Pimeä huone

Pimeä huone on kertomus teini-iästä ja kasvamisesta. Raakel kirjoittaa muistelmiaan ja antaa niitä luettavaksi ystävälleen Ristianille. Kirjassa tapahtumia tarkastellaan molemmista näkökulmista. Raakkelin elämään on mahtunut kaikenlaista, Ristianista mahdottomilta tuntuvia asioita. 

Samastuin hyvin vahvasti joihinkin kohtiin ja kirja tuntui elävältä ja Raakkel oikealta ihmiseltä. Toisaalla taas hyvin epäuskottavalta ja oudolta. Mietin tätä lukiessa, miten oma mielentila vaikuttaa kirjojen kokemiseen. Jos en itse tuntisi samoja tunteita kun kirjassa kerrotaan, kokemus ei olisi niin voimakas. Ja miten nämä kaikki arviot ovat sen hetken tuntemuksia. Toisessa hetkessä saattaisin pitää kirjasta, tämän kirjan tapauksessa kaiketi vähemmän. 

Kokonaisuudessaan lukukokemuksena silti pidin tästä. Vaikka moniin asioihin ei tullut vastausta ja useat kohdat jäivät ärsyttävän epäselviksi. 

***

Nicola Barker - Outoja otuksia

Medve on 190 cm pitkä kuusitoistavuotias isokokoinen tytttö. Hän asuu Isoksi kutsutun pikkuruisen 140 cm pitkän isänsä ja sisarustensa kanssa hotellissa saaressa. Heidän perheensä on koko Medven iän kiertänyt ja asunut erilaisilla saarilla. Perheen äiti Mo, on Amerikassa "tilapäisesti" töissä.

Medven elämä mullistuu kun heille muuttaa eteläafrikkalainen armeijaa pakoileva 19-vuotias La Roux. Medveä La Roux ärsyttää ja heillä onkin koko ajan jotain pientä kinaa. Silti salaa La Roux on tosi ihana.

Kirja on outo, hauska ja räävitön.

****

Anja Kauranen - Sonja O. kävi täällä

Sonja O. on tyttö jonka kasvua kirjassa seurataan. Sonjan isovanhemmat ovat Venäjältä kotoisin ja muunmuassa sen vuoksi Sonja kokee kiusaamista koulussa. Sonjan isä on alkoholisti ja äiti tekee paljon töitä yrittääkseen taata Sonjalle mahdollisuuden samanlaiseen elämään kuin muutkin samanikäiset, mutta pitää Sonjaa kiittämättömänä. 

Sonja kapinoi ja etsii itseään. Harrastaa seksiä kaikkien mahdollisten kanssa, naisten, miesten, itsensä. Vaihtaa paria miten sattuu ja tätä kuitenkaan kestämättä on välillä pitkiäkin aikoja dorkalaksi kutsumassaan paikassa, mielisairaalassa.

Nuoren naisen kasvutarina, jonka myös aion lukea uudestaan ymmärtääkseni kirjaa paremmin. 

****

Vilja-Tuulia Huotarinen - Valoa valoa valoa

Odotin kirjan olevan tavallisempi nuortenkirja, kuin se olikaan. Kirja on kahden 14-vuotiiaan tytön rakkaustarina. Se kertoo vuoden 1986 kesästä. Samana vuonna tapahtui Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus, joka limittyy tarinaan mielenkiintoisesti. Kirjaa kertoo Mariia Ovaskainen, jota Mimi pyytää heille näyttelemään hänen ystäväänsä. Tytöt ystävystyvät ja rakastuvat. 

Säteily, ydinvoima, rakkaus, valo, vetovoima, suru, itsemurha.

Rasittavaa kirjassa oli Hyvät lukijat! -välihuudahdukset ja kertojan huomatukset hänen kirjoittaessaan kirjaa. Muuten todella kaunis, runollinen ja surullinen tarina.

                                   ****

Tove Jansson - Reilua peliä

Reilua peliä -kirja kertoo kahden toisilleen hyvin läheisen naisen ystävyydestä. Marin ja Jonnan, jotka asuvat samassa talossa, vierekkäisissä ullakkoasunnoissa, joita yhdistäävää käytävää pitkin he vierailevat toistensa luona. Kesäisin he muuttavat yhdessä saareen. He molemmat ovat taiteilijoita, Mari maalaa ja Jonna veistää. Heillä molemmilla on oma elämä, mutta he ovat kietoutuneet tiiviisti toisiinsa, eivätkä kirjassa juuri tapaa muita ihmisiä. Kirja kertoo nokkelasti pienistä sattumuksista Marin ja Jonnan arjessa. Tunnelma on hieman fantasiamainen ja lämminhenkinen. Tämän voisi lukea monia kertoja uudestaan, ja joka kerralla oivaltaa jotain uutta.

*****

Vigdís Grímsdottír: Z -Rakkaustarina

Z -rakkaustarina kertoo kahden naisen, Annan ja Z:n välisen kauniin ja melankolisen rakkaustarinan. Anna on sairastunut vakavasti ja vetäytynyt yksinäisyyteen lukemaan rakastajattarensa kirjeitä. Annan sisar, tämän mies ja Z huolestuvat Annan katoamisesta ja etsivät häntä tuloksetta. Selviytyäkseen epätietoisuudesta ja odottamisesta Z alkaa lausua Annan hänelle lähettämiä runoja, jotka hän on jokaikisen painanut mieleensä ne saatuaan. Myös Annan sisar kertoo kokemuksistaan ja tuo siten myös sisarrakkauden tarinaan. Myös mustasukkaisuus on vahvasti esillä. Kerronta vaihtelee Annan ja hänen sisarensa näkökulmista, tehden kirjasta hyvin monitasoisen, mutta on silti taitavasti hallittu.

Hyvin kaunis, herkkä ja tunnelmaltaan haikea kirja.

*****

Katja Myllyviita - Loistavaa

Huumeet ja seksi. Rappiollinen elämä. Suhteet vanhempiin. Muut ihmissuhteet. Niin.

***