sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Ilmari Vesterinen, Geishan maailma


Geishan maailma kertoo geishojen alkuperästä ja historiasta, perinteisistä tavoista ja vähän myös geishoista nykypäivänä. Japanissa pidetään edelleen kiinni geishaperinteestä. Kirja kertoo myös siitä mitä geishat tekevät, miksi joku ryhtyy geishaksi, mitä geishoista ajatellaan ja millainen on geishan elämä. Todella mielenkiintoinen ja monipuolinen kirja geishoista ja Japanin kulttuurisista tavoista heihin liittyen. 

Monet länsimaalaiset ajattelevat geishojen olevat japanilaisia prostituoituja. Sitä he eivät kuitenkaan ole, vaan korkeasti koulutettuja seuralaisia ja viihdyttäjiä. Hyvä geisha on paitsi kaunis, myös älykäs ja taiteellinen. Hän osaa keskustella miesten kanssa aiheesta, kuin aiheesta ollen usein valistuneepi ja viisaampi, sitä tietenkään näyttämättä. Viihdyttää heitä tanssilla ja musiikilla ja pitää tunnelman yllä juhlissa ja illanvietoissa. Geishat ovat Japanissa arvostettuja ammatinharjoittajia.

Jos geishat tai Japanin kulttuuri kiinnostaa enemmän voin suositella lukemaan myös tietenkin Artur Goldenin Geishan muistelmat ja lisäksi Sujata Masseyn Rei Shimura -sarja, Yasunari Kawabatan Lumen maa ja Kyoko Morin Shizukon tytär. Näiden kirjojen ansiosta olen oppinut paljon Japanin kulttuurista ja kiinnostunut siitä, siksi tämänkin halusin lukea. Japani kiinnostaa, koska siellä on niin erilaiset tavat kuin länsimaissa ja täysin oma kulttuuri.

Karisto 2001
Sivuja: 153

****

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Jussi Valtonen, Siipien kantamat


Ensimmäinen kuunneltu äänikirjani! Jollei lasketa lapsuuden satukasetteja. Ollessani yksin kotona ja puuhastellessani jotain keskittymistä vaativaa, tarvitsen jotain taustameteliä. Käyn usein kahviloissa tekemässä koulutehtäviäni, sillä on jotenkin helpompi keskittyä, kun ympärillä on ääntä. Ulkopuolinen ääni pitää mut paikallani, eivätkä ajatukseni lipsu muihin asioihin. Musiikki on viime aikoina tuntunut liian paksulta ja monimutkaiselta, ja olen kaivannut yksiselitteistä puhetta. Olen kuunnellut paljon myös podcasteja, paneelikeskusteluja ja haastatteluja, mutta ne ovat liian lyhyitä ja sitten menee taas aikaa, että etsin uutta kuunneltavaa. Silmäni ovat myös olleet väsyneet ja kipeät, niin en ole pystynyt lukemaan, vaikka olisin kovasti halunnut, niin äänikirja oli pelastus myös siihen. Äänikirjoja löytyy aika nihkeästi, sillä en ole valmis maksamaan niistä paljoa, kun mieluummin kuitenkin luen itse ja käytän rahani fyysisiin kirjoihin. Siksi aloin kuunnella tätä kirjaa, Jussi Valtosen Siipien kantamat, vaikka perinteisenä kirjana tuskin olisin tähän tarttunut.

Alkuun oli vaikea keskittyä kuuntelemiseen. En päässyt juoneen mukaan ja tunnin jälkeen aloitin alusta. Pian kuitenkin opin miten kuunnella ja tarina vei mukanaan ja aika kului huomaamatta kuunnellen ja virkaten. Kirjassa, varsinkin alussa oli paljon yhtäläisyyksiä Riikka Pulkkisen Raja-teoksen kanssa. Molemmissa kirjoissa lukion äidinkielen opettajalla on suhde oppilaansa, nuoren lukiotytön kanssa.

Juhani on lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka ihastuu melkein ensisilmäyksellä oppilaaseensa Marianneen. Marianne on toisen lukiovuotensa alussa muuttanut Yhdysvalloista takaisin Suomeen. "Hän on ihminen jonka kanssa haluaa olla samaa mieltä, vaikka olisi erimieltä." He jakavat yhteisen kiinnostuksen kirjoihin ja kirjoittamiseen ja alkavat pian tapailla koulun ulkopuolellakin. Vaikka Marianne on varhaiskypsä ja sanavalmis, hän on kuitenkin nuori tyttö ja Juhanin omatunto kolkuttelee ja järki sanoo ei. Velvollisuuden tunnossaan Juhani ryhtyy suhteeseen ikäisensä Marjutin kanssa, jonka hän eräällä mökkireissulla tapaa.

Esillä ovat nuoruus, vanheneminen, moraali, sairaus ja kuolema. Kirja oli uskottava ja helposti kuviteltavissa todeksi. Varsinkin Juhani hahmona oli realistinen. Marianne hieman etäisempi, eikä hänestä oikein saanut otetta. Kiva lisä olivat lukuisat viittaukset eri kaunokirjallisiin teoksiin, joista yhtään en tosin ollut lukenut. Ehkä pitäisi. Mieleen jäi varsinkin Marja-Liisa Vartion Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö, jonka ehkä tämän takia haluan lukea.

"Syyllisyys, osoittaako se, että on jo ajauduttu väärille raiteille, vai onko huono omatunto nimenomaan moraalin tae, joka varmistaa, ettei mitään väärää pääse tapahtumaan?"

Tammi 2015
Lukija: Jukka Pitkänen
Kesto: 6h 47min

***

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Sarah M. Morris, Surun psykologia


Aina välillä tulee tälläisiä kirjoja vastaan, jotka luettuani ajattelen, että juuri tätä tarvitsin tähän hetkeen. Tämä hyppäsi hameeni taskuun kirpputorin ilmaislaarista.

Surun psykologiaa on pieni ja tiivis kirjanen surun psykologiasta ja opas surusta selviytymiseen. Kirja neuvoo miten surun eri vaiheisiin pitäisi suhtautua ja miten toimia käytännön asioissa. Ensin ajattelin, että onko tämä tarkoitettu vain puolisonsa kuoleman kohdanneille, kun heidän menetystään ja tunteitaan tässä paljon käsitellään. Se taitaa kuitenkin olla yleisin surun syy ja siihen sitä kokemattomatkin saattavat osata samaistua. Lisäksi se on valtavan suuri suru, josta selviämiseen varmasti tarvitsee apua. Eikä surun kokemus pelkästään kuolemaan rajoitu, kirjan aiheita on helppo soveltaa mihin tahansa surun kokemukseen. Jäin vain kirjan luettuani miettimään, onko rakkaan menetys ainoa surun kokemus? Voiko mitään muuta surra?

Psychology of Grief, 970
Suomentanut: Leena Somerkivi
Otava 1970
Sivuja: 95

*****

Tapani Kilpeläinen, Itsemurhan filosofia


On jo hetki aikaa siitä, kun sain luettua Itsemurhan filosofian. Ei ole ollut aikaa kirjoittaa, enkä ole oikein tiennyt mitä haluaisin tästä sanoa. Kirja kosketti joitain ajatuksiani niin henkilökohtaisella tasolla, etten pysty avaamaan niitä. Sai ajattelemaan. Kirjasta valtaosa on omistettu historialliselle katsaukselle, eli sille mitä itsemurhasta on kerrottu, ajateltu ja mitä mieltä siitä ollaan oltu eri aikoina. Sen jälkeen käsitellään itemurhaa käsitteenä ja itsemurhan rationaalisuutta. 

Siihen onko itsemurha oikein vai väärin, kirja ei anna suoraa vastausta. Toisaalta hyväksyy itsemurhan, mutta heti perään kieltää. Kokonaisuutena kirja ei ole itsemurhaan kannustava, kunhan ei takerru yksittäisiin ajatuksiin. Paljon näkökulmia, ajatuksia ja pohdintoja monesta suunnasta ja uutta ajateltavaa.

Eurooppalaisen filosofian seura ry
Niin & Näin
2012
Sivuja: 200
****

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Anna Kontula, Kirjeitä oikealle


Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula käy kirjassaan romanttissävytteistä kirjeenvaihtoa kuvitteellisen oikeistopoliitikon kanssa. Kirjeet on otsikoitu käsittelemään vapautta, työtä ja valtaa. Kirjeissään Kontula selittää oikeiston edustajalle miksi vasemmistolaiset tai hän yksityishenkilönä ovat jotain mieltä asioista, olettaen usein oikeistolaisen olevan eri mieltä.

Loppusanoissaan Kontula sanoo, että kun ihmiset lakkaavat ajattelemasta, vasemmisto häviää aina. Hän on huolissaan suomalaisesta poliittisesta keskustelusta ja halusi siksi kirjoittaa keskustelukirjan. Hän ei kuitenkaan löytänyt oikeistolaista vastaparia, joten kirjoitti vastauksia kuvitteellisiin keskuteluihin ja kirjeisiin. Näin kirjasta jäivät puutttumaan oikeistoajattelijan perustelut asioille. Näitä olisin itse kaivannut. Olen Kontulan kanssa samaa mieltä asioista, ja perustelumme ovat samat. Vaikka sain uusiakin perusteluja asioille. Kirjassa on paljon lähteitä ja viitteitä ja Kontula on tosissaan perehtynyt asioihin. Olisi todella mielenkiintoista lukea täysin vastakkaista mieltä olevan perusteluja ja yrittää ymmärtää erilaisia mielipiteitä. Kirjan lopussa Kontulakin toivoo, että mahdollisesti tulevaisuudessa joku oikeistopoliitikko kirjoittaisi vastaukset hänen kirjeisiinsä.

Into kustannus 2014
Sivuja: 135

***

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Neil Hardwick, Hullun lailla


Neil Hardwick on englantilais-suomalainen teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja, media-alan moniosaaja. Hullun lailla kirjassaan hän kertoo henkilökohtaisia kokemuksiaan vaikeaan masennukseen sairastumisestaan. Hardwick kirjoitti kirjaansa ensin terapiana psykiatrilleen. Hänen kustannusyhtiö Otavassa työskennellyt ystävänsä oli kuitenkin sitä mieltä, että se voisi kiinnostaa suurempaakin yleisöä. Sensuroimalla liian henkilökohtaiset ja toisia ihmisiä koskevat osat pois, Hardwickilla oli valmis kirja julkaistavaksi.

Kirjan alussa Hardwick kertoo työurastaan, joka osaltaan johti uupumukseen ja masennukseen. Sen jälkeen hän kuvaa fyysisiä oireitaan, joiden ei edes kuvitellut johtuvan masennuksesta ja lääkäritkin epäilivät somaattista sairautta. Oireiden syyn selvittyä masennukseksi, eräs kokeiltu lääke aiheutti hänelle munuaistulehduksen, johon hän oli vähällä kuolla.

Diagnoosin saaminen helpotti parantumisen aloittamista. Aiemmin, kun ei ollut mitään mistä parantua. Ei tiennyt mistä voisi parantua ja mitä tehdä. Hardwick lähti Thaimaahan ajattelemaan asioita rauhassa ja yksin. Hardwick painottaa kirjassaan, että nykypäivänä tilapäisiä masennuksia kutsutaan liian helposti masennukseksi ja burnoutiksi. Julkisuudessa puhutaan henkilöistä, jotka ovat lähteneet kahden viikon etelänlomalle toipumaan masennuksesta, ja sieltä palattuaan olleet taas täysissä voimin töissä. Vaikka hän itsekkin pakeni etelän lämpöön, sille oli se syy, että hän ei ollut vieläkään tottunut Suomen pimeisiin talviin ja hän tarvitsi aikaa olla yksin. Tunnettuna tv-kasvona se ei Suomessa olisi ollut mahdollista. Näin hän liittää kirjaan vielä julkisuudenkin merkityksen. 

Monet Hardwickin oireista ovat minulle henkilökohtaisesti tuttuja omasta masennuksestani. Hän kuitenkin löytää ne oikeat sanat, joilla kuvata masennusta sellaisillekin ihmisille, jotka eivät sitä ole kokeneet. Itse olen ollut täysin kyvytön kuvaamaan sitä tuskaa, vaikka olisi tärkeää saada kerrotuksi se mitä tuntee.

"Sattuu. Sattuu olla minä."

Kirjan loppupuolella Hardwick kertoo, kuinka eräänä jouluaattona ajoi kolme ja puoli tuntia Lontooseen tekemään kohtausta tv-sarjaan. Paikalla ei kuitenkaan olla tietoisia siitä, että hän oli tulossa, ja kaiken lisäksi kohtaus jätettiin kokonaan pois valmiista sarjasta ja kuvattiin uudelleen Suomessa. Hänestä tuntuu, että se ilta symboloi hänen koko sairauttaan.

"Masentuneelle ihmiselle koko elämä alkaa tuntua siltä kuin ajaisi moottoritietä edestakaisin sillä aikaa kun kaikki muut viettävät joulua. Se on juuri niin merkityksetöntä, juuri niin uuvuttavaa, juuri niin mitätöntä. Sekä tuskallista. Ja lisäksi tuntee olevansa vain taakka lähimmäisilleen."

Parasta kirjassa oli vertaiskokemuksista lukeminen. Se, että jos masennus vie viisikymppisen elämässä menestyneen ja älykkään miehen noin huonoon kuntoon, miksi minun pitäisi olla jotenkin jaksavami ja reippaampi? Hardwick osasi sanoittaa monia tunteita ja ajatuksia, joille en itse ole löytänyt sanoja, mutta nyt ne selvenivät hieman. Uskon tämän kirjan auttavan myös masentuneiden läheisiä ymmärtämään paremmin masennusta sairautena, joka oikeasti vie kyvyn elää ja johon ei auta vain ryhdistäytyminen. Mutta josta voi parantua, vaikka se vaatiikin paljon aikaa ja uusiutumisriski on suuri.

Vaikka voisi kuvitella kirjan olevan kirjailijan omassa kurjuudessaan rypemistä, se ei sitä ole. Kirjasta näkee, että sen on kirjoittanut ammatikseen kirjoittava humoristi. Vaikka monet humoristiset kohdat tuntuvatkin olevan pohjimmiltaan itsetunnottoman ironiaa ja alakulon sävyttämiä, ei kirjassa ole mitään ruikuttavaa. Se on erään ihmisen kertomus sairaudesta.

Otava 1999
Suomennettu käsikirjoituksesta: I'm still here - an unsuccesful suicide notes
Suomentanut: Juhani Lindholm

Sivuja: 174

***