Katja Kettu - Hitsaaja

Syksynä jona matkustajalaiva Estonia upposi Niila Kamsu joutuu kurssille, kun hänen hitsaajan taitonsa kyseenalaistetaan koulutuksen puutteen vuoksi. Vaikka hän on hitsannut kymmeniä vuosia ammatikseen. Hän oli hitsaamassa myös Estonian runkoa. Estonialla oli töissä Niila Kamsun vaimon Kaisun sisaren virolainen mies ja uppoamismatkalla hänellä oli mukanaan myös pieni poikansa. 

Inarissa syrjäisellä Autinperällä asuu Mirka Autti, venäläisen Vasjan ja mieleltään murtuneen äitinsä Auran kanssa. Mirkalla on kaksoisveli Ahku, joka on kadonnut. Mirka toivoo löytävänsä hänet, mutta pelkää hänen hukkuneen Estonialla. Mirka käy kyselemässä Inarin poliisilta Somerolta veljestään.

Parasta tässä on taas Ketun kieli, jonka loistokkuus tuli selväksi jo Kätilöä lukiessani. Kirjan henkilöt tuntevat syyllisyyttä ja etsivät ratkaisuja kukin tavallaan päästäkseen siitä. Hahmoissa on jotain lempeää ja jostain paistaa aina valo, mutta kirja oli kuitenkin minusta synkkä ja karkea. Se tulee ehkä inhimillisyydestä. Jokaisessa ihmisessä on hyvää ja pahaa. Pahasta vain vaietaan useammin. Kettu ei vaikene, eikä kaunistele, vaan kertoo asiat kuten ne ovat.

WSOY, 2008, sivuja 349, kansi Sanna-Reeta Meilahti

****

Katja Kettu - Kätilö

Fräulein Schwester, Villisilmä on lappilaisessa kylässä kätilönä. Kunnes iskee silmänsä SS-upseeriin, valokuvaaja Johannekseen ja anoo tuttua trokaria järjestämään hänelle töitä vankileiriltä, johon tietää Johanneksen olevan matkalla. Villisilmä on maho, vikasilmäinen hyljeksitty punikkiäpärä, joka on pienenä tyttönä lähetetty kasvatettavaksi muualle, äitinsä kuoltua. Nyt 36-vuotiaana, kukaan mies ei ole koskaan koskenut häneen, eikä hän ole edes miestä kaivannut. Kunnes hän tapasi Johanneksen ja päätti, että tämän miehen kanssa hän aikoo elää. 

Johannes kuitenkin vie sänkyynsä Lissun. Lisbetin, jonka tummaihoisen aviottoman lapsen Villisilmä auttoi juuri maailmaan. Johannes vaikuttaa moraalittomalta naistenkaatajalta, mutta Villisilmä on rakastunut, eikä anna minkään tulla tielle. Vaikka Villisilmä välillä sanoo, ettei halua rakastaa Johannesta, mutta tunteet ovat vahvemmat. 

Johannes on Saksassa syntynyt, mutta lappilaisen äidin ansioista osaa suomea. Ollessaan sotilaana Ukrainassa, hän näki kauheuksia joiden takia näkee nyt painajaisia ja juo adolfiinia, huumetta, jotta saa  edes hetkittäin rauhan. Muuten elämässään Johannes piiloutuu usein kameransa taakse. Sen linssin läpi voi turvallisesti katsella maailmaa, vähän tirkistelläkin salaa.

Tarinan verkossa ihmiset liittyvät toisiinsa suorien linjojen kautta. Johanneksen äiti on Näkkäläjärven Aunen sisko, Aune on trokarin Jouni Näkkäläjärven vaimo, Jouni on suhteessa Hetaan, joka auttaa Villisilmää vankileirillä, ja jonka Villisilmä myöhemmin tapaa Kuolleen miehen vuonolla. Kuollut mies on Johanneksen isän hyvä ystävä ja Villisilmän isä. Kaikki ei kuitenkaan ole aivan selvää.

Eniten ihastuin kirjan kieleen ja tunnelmaan. Se on taitavaa ja runsasta ja hyvin kuvailevia sanoja. Vaikka alussa oli vaikea ymmärtää kaikkia sanoja ja sanontoja, vanhankantaisia ja lappilaismurteisia, niihin tottui nopeasti. Usein murteella kirjoitetut kirjat ovat minusta väkinäisiä ja teeskenneltyjä, mutta tähän se kuului. Se toi kirjaan aitoutta ja pystyi helposti kuvittelemaan olevansa jatkosodan aikaisessa Lapissa. Kirjasta huokui Lapin tundran, vuonojen ja koskemattoman erämaan koleus, tunnelma ja tuoksu. Tunnelma ja kuvailu on vahvaa, inhorealistista ja karskilla tapaa kaunista. Ennenkaikkea kirja on kuitenkin minusta kuvaus rakkaudesta. Mahdottomasta, kaiken peittoavasta, jopa tuhoavasta rakkaudesta. 

Kirjan takakannessa kerrotaan kirjan tarinan olevan tosipohjainen. Kiinnostaisi tietää, kuinka suuri osa siitä oikeasti on totta ja tapahtunutta. 

*****