Nick Hornby, Alas on pitkä matka

Uudenvuodenaatto on monille yksinäisille vuoden yksinäisin päivä. Silloin eräät heistä kiipeävät lontoolaiset tornitalon katolle ja hyppäävät alas. Eräänä uudenvuodenaattona viisi ihmistä sattuu paikalle samoissa aikeissa. Yksi, heistä epätoivoisin hyppää samantien. Neljä muuta jäävät juttelemaan, kun heistä kukaan ei kuitenkaan oikeasti ole valmis.

Maureen on vaikeasti vammaisen poikansa yksinhuoltaja. Poika ei kykene liikkumaan eikä puhumaan. Maureen on keksinyt mistä hänen poikansa pitää ja ostanut sen mukaan elokuvia ja koriste-esineitä ja tapetoinut asunnon seinät niillä kuvilla joista ajattelee sen ikäisten pitävän, vaikka poika ei tästä kaikesta ymmärrä mitään. Maureen kokee hukanneensa elämänsä.

Jess lukiolaistyttö, jonka isä on apulaisopetusministeri. Hänen siskonsa on kadonnut. Kuolleeksi epäilty, mutta ruumista ei ole löydetty. Jesskin haluaisi kadota. Martin oli tv-juontaja, joka möhli sekaantumalla nuoriin tyttöihin ja on juuri tullut vankilasta takaisin julkisuuteen. Ja JJ, jonka mielestä hänen syynsä kuolla ei ole tarpeeks painava kuultuaan muiden tarinat kertoo sairastavansa harvinaista kuolemaan johtavaa tautia, vaikka oikeasti hän on musertunut menetettyään tyttöystävänsä ja rockbändinsä ja joutuessaan pizzalähetiksi.

Raskaasta aiheestaan huolimatta, kirja ei ole synkkä. Joka hetki näkyy jossain näkyy toivoa ja huumoria. Neljä ihmistä, jotka eivät missään toisissa oloissa ystävystyisi kokevat jonkinlaista yhteenkuuluvuutta ja hengissä selvitäkseen yrittävät auttaa edes muita elämään. Ventovieraita ihmisiä vain on välillä hankala auttaa.

Kirjaa kertovat vuorotellen nämä neljä henkilöä. Siten pystyy helposti ymmärtämään juuri kyseisen henkilön ajatukset. Jotenkin silti koen hahmojen jäävän vähän pinnallisiksi. Ja vaikka kirja kuinka yritti se ei tuntunut olevan kiinni tavallisessa todellisuudessa. Ovatko itsemurhaa yrittävät silti ikinä?

Englanninkielinen alkuteos: A Long Way Down 2005

Suomentanut: Jukka Jääskeläinen

WSOY 2006

Sivuja: 329

****

Juhani Mattila - Ujoudesta, yksinäisyydestä

Ujoudesta, yksinäisyydestä on psykiatrian erikoislääkäri ja psykoanalyytikko Juhani Mattilan kirjoittama kirja ujoudesta, sosiaalisesta ahdistuksesta ja niihin liittyvästä yksinäisyyden tunteesta. Terapauttini käski lukemaan tämän kirjan. Yllätyin miten hyvin Mattila osasi kertoa ujoudesta ja sen oireista, joiden ujo ihminen ei itsekkään aina tajua johtuvan ujoudesta. Hienoa oli myös se miten laajasti kirjassa kerrottiin ujouteen liittyvistä asioista. Siitä, mitä ujous on, sen piilottamisesta vihaisuuteen tai täyteen sulkeutuneisuuteen, tunteiden kontrolloinnista, riippuvuudesta, parisuhteesta ja syyllisyydesta muunmuassa. Suosittelisin tätä kaikille ujoille ja niille jotka haluavat ymmärtää ujoja. Kaikissa ihmisissä on kai jonkun verran ujoutta, mutta sitä voi olla myös elämää haittaavan paljon. Mattilan mukaan ujous voidaan lyhyesti määritellä: "Ujoutta on kaikki se mikä kaventaa sielullista kosketuspintaa toiseen ihmiseen."

Mietin tätä lukiessani minkälainen kirjailijan suhtautuminen ja tieto ujoudesta olisi, jos hän ei olisi suomalainen. Ujous muissa kulttuureissa saattaa olla kovin erilaista ja se koetaan eri tavalla. Tähän ajatukseeni sain tukea tänään lukiessani Helsingin Sanomista juttua introverttiudesta, johon oli otettu lainauksia Juhani Mattilalta. Jutussa hän totesi asuinpaikan vaikuttavan sosiaaliseen avoimuuteen, jopa Suomen sisällä. (vrt. Itä- ja Länsi-Suomi)

Kirja ei anna vastauksia miten päästä ujoudesta tai peloista. Se saa niistä kertomalla ymmärtämään tunteitaan paremmin. Ehkä hyväksymään ja olemaan armollisempi itselleen. Kirja on puhutteleva ja rohkaiseva. Ujoudesta ei pidä kokonaan päästä eroon. Se on osa tunneherkkyyttä.

Wsoy 2004
Sivuja 341
Kansi: Sami Saramäki

****

Jacqueline Wilson - Tatuoitu äiti

Dolphin ja hänen isosiskonsa Star asuvat äitinsä Marigoldin kanssa. Ihmiset pitävät Marigoldia hulluna, mutta Dolphinin mielestä hän on maailman kaunein äiti. Hänen vartalonsa on täynnä värikkäitä tatuointeja, hänellä on hehkuvan punaiset hiukset ja kirkkaan vihreät silmät. Vaikka hän onkin vastuuton, ei muista maksaa laskuja, unohtuu päiväkausiksi juhlimaan ja jääkaapissa ei ole koskaan ruokaa. Välillä hän kuitenkin innostuu leipomaan kymmenittäin kakkuja tai ostaa jääkaapin täyteen jäätelöä. Marigoldilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta hän ei suostu myöntämään sitä.

Staria alkaa kyllästyttää olla perheestä huolta kantava ja vastuuntuntoinen. Hän huolehtii sisarestaan ja äidistään. Eräänä yönä Marigold tuo keikalta mukanaan Mickin, joka on Starin isä. Star on innoissaan isästään ja muuttaakin tämän luo. Marigold musertuu, kun ei pääse mukaan ja Mickillä on uusi tyttöystävä. Dolphin ei voi kertoa kenellekkään ongelmista kotona, sillä hän pelkää tulevansa huostaanotetuksi ja joutuvansa lastenkotiin. Koulussakin häntä kiusataan. Tilanne vähän helpottuu, kun hän saa ystävän Pöllöstä, Oliverista.

Tämäkin oli lempparikirjojani lapsena. Tykkäsin erityisesti piirroskuvista lukujen otsikoiden yhteydessä. Ne viittaavat Marigoldin tatuointeihin. Ne ja kannen on piirtänyt Nick Sharrat. Isompana lapsuudessa luettuja kirjoja lukee eritavalla. Usein pettyy, kun kirja ei ollutkaan enää niin hyvä kun silloin. Tästä kuitenkin tykkäsin edelleen. Varsinkin Dolphinin tunteita ja ajatuksia on kuvattu hyvin. Niihin on helppo samaistua, vaikka hän on vasta 10-vuotias lapsi. Suorasukainen ja raju, mutta luontevasti kerrottu.

                                 *****

Åsa Linderborg - Minua ei omista kukaan

Ruotsalainen Åsa Linderborg kertoo kirjassaan isänsä Leif Anderssonin elämäntarinan. Hän kuvaa lapsuuttaan. Kertoo sen olleen onnellinen, vaikka häneltä puuttui monia asioita joita muilla oli, hänellä oli asioita joita muilla ei ollut. Åsan äiti lähti toisen miehen mukaan Åsan ollessa 3-vuotias. Hänen isäänsä se sattui ja tämä alkoi juomaan. 

Leif työskenteli metallitehtaalla karkaisijana. Palkallaan hän osti olutta ja papinjuustoa ja silloin tällöin uusia esineitä heidän kotiinsa. Suurimman osan rahoistaan Leif kuitenkin joi. Heillä ei ollut ikinä saippuaa vessassa, puhumattakaan käsipyyhkeestä, eikä lakanoita vuoteessa. Keittiön kaapissa oli vanhoja muroja, jotka olivat jääneet ajalta, kun äiti asui kotona ja syötiin aamiaista. Nyt isä täytti mahansa pääosin oluella ja Åsa karkilla. Syömässä he kävivät joskus Åsan isän vanhempien luona, samalla kun saivat heiltä rahaa. Isälle riitti, kun hän sai päivittäisen olutannoksensa ja muun ajan hän omisti tyttärelleen. Isä ei kuitenkaan leikkinyt kuten muiden lasten vanhemmat. He olivat kamuja ja keskustelivat paljon, mm. sosialismista, joka kohta leviäisi koko maailmaan.

Vaikka Leif ei peseytynyt, eikä huolehtinut itsestään, ja heidän kodistaan puuttui monia muille itsestään selviä asioita, hän kuitenkin piti aina huolta, että koti oli siisti. Ikkunoissa oli samettiverhot ja kristallilamput tuikkivat kadulle asti. Oli tärkeää, että ohikulkijat näkivät kauniit ikkunat ja kukat parvekkeella.

Murrosikäisenä Åsa havahtui ainaiseen viinanhajuun ja rahattomuuteen ja eikä enää nähnyt isäänsä lapsen pyyteettömästi rakastavin silmin. Hän inhosi isäänsä ja muuttikin pikkuhiljaa äitinsä ja tämän uuden miehen luo. Myöhemmin aikuisena Åsan katkeruus isäänsä kohtaan muuttuu sääliksi ja myös halveksunnaksi. Hän näkee yksinäisen isänsä, joka on tehnyt koko elämänsä raskasta tehdastyötä, antanut parhaat vuotensa tehtaalle, josta hänet irtisanottiin 90-luvun alun laman aikana ja kasvattanut tyttärensä yksin. 

Kirja on tarina yhdestä perheestä, isästä ja tyttärestä. Alkoholismista, yksinäisyydestä ja taistelusta ihmisarvosta muiden, mutta myös itsensä tähden.

"Kylpyhuoneesta puuttuivat suihkusaippua ja hammasharja, mutta hyllyllä oli silkkiruusu. Kun nyt näin viininpunaisen ruusun, tajusin kipeästi iskän yksinäisyyden - hän koristeli kotiaan, koska odotti ja kaipasi sinne seuraa. Toista ihmistä."

****