Alison Bechdel: Hautuukoti - Tragikoominen perheeni

Hautuukoti on Alison Bechdelin omaelämänkerrallinen sarjakuvaromaani. Romaaniksikin, ilman kuvia tarinasta olisi varmasti ollut, se kävi mielessä usein lukiessani. Kirjoitettua tekstiä on paljon, eikä kuvitukset ole pääosassa, vaikka siten voikin jättää monia kerronnallisia seikkoja pois, niiden näkyessä suoraan kuvasta. Kuvissa on myös monia tarkentavia yksityiskohtia, jotka eivät kerronnan kannalta ole olennaisia, mutta jotka ovat hauskoja tietää. Korostan ehkä jotenkin sarjakuvissa kuvan merkitystä. Siis, että kuva minulle erittäin tärkeää sarjakuvassa. Sarjakuvaa voi varmasti tehdä monella tapaa, enkä ole ollenkaan asiantuntija, kerron vain omia mielipiteitäni ja tuntemuksia. Tässä kirjassa tekstin ollessa enemmän pääosassa, se ei kuitenkaan haitannut ja ehkä voin löytää muidenkin sarjakuvien hienouden tämän myötä. 

Alison on pitänyt päiväkirjaa kymmenenvuotiaasta ja sen perusteella hän teki tämän sarjakuvan. Hautuukoti nimenä viittaa perheen ensimmäiseen asuntoon, joka periytyin perheen isän suvulta, ja joka toimi sekä hautaustoimistona, että perheen asuntona. Pian he kuitenkin muuttivat läheiseen kartanoon jota isä sisusti pakkomielteisen pikkutarkasti. Perheen sisäinen tunnekylmyys ajoi perheenjäsenet omien harrastustensa ja intohimojensa pariin, kuten myös kirjan kannen kuvasta näkyy. Isä oli homoseksuaali, joka oli kiinnostunut erityisesti nuoremmista pojista. Alisonin tultua kaapista oman homoseksuaalisuutensa suhteen, myös isä kertoo ensi kertaa omasta suuntautumisestaan. Muutama kuukausi tämän jälkeen Alisonin äidin suunnitellessa avioeroa, isä kuolee. Ei kuitenkaan ole aivan selvää oliko se itsemurha vai onnettomuus.

Hautuukodissa Alison pohtii monesta suunnasta isäänsä, heidän suhdettaan ja homoseksuaalisuutta. Hän analysoi isäänsä ja itseään perinpohjaisesti ja jopa akateemisesti. Bechdelin perheenjäsenet pakenivat kirjoihin ja lukivat paljon. Alison on isänsä kuoleman jälkeen lukenut teoksia, joita hänen isänsä luki juuri ennen kuolemaansa ja pohtinut niiden merkitystä tapahtumiin. Niitä kohtia hän lainaa myös teokseensa. Perustarina käydään läpi aluksi. Sen jälkeen ajassa palataan tarkemmin menneisiin tapahtumiin, välillä taas tulevaisuuteen ja sitten taas takaisin siihen mihin jäätiin. 

Terapauttini halusi lainata Hautuukodin minulle, sen tullessa hänen mieleensä omasta tarinastani, sitä kerrottuani. Voisin todella samaistaa itseäni Alisonin isään monin kohdin. Tietäessään, että luen paljon, hän kysyi samalla luenko myös sarjakuvia. Ei, en kyllä ole tainnut lukea sitten lapsuuteni Aku Ankkojen. Hämmennyin hieman. En ole antanut sarjakuville mahdollisuutta. En ole ollut kiinnostunut, enkä ole ajatellut niiden tarjoavan oikein minkäänlaista lukukokemusta. Pidän kirjoista, tarinoista ja kuvituksista. Miksi en pitäisi sarjakuvista? Päätän antaa mahdollisuuden myös muilla sarjakuvakirjoille ja tarkoituksellisesti tutustua muihinkin kuin tähän. En usko, että olisin tähän itse tarttunut, ellei sitä olisi suoraan suositeltu. Kuvitus ei ensisilmäilyillä innostanut, ehkä haen sarjakuvien kuvituksessa jotain erityisen silmiinpistävää ja erikoisen hienoa. Lukiessani ja luettuani huomaan sen sopivan tekstin kanssa saumattoman taidokkaasti yhteen. Lähemmin tarkastellessani huomaan pitäväni myös piirrustustyylistä paljon. Kokonaisuutena mestarillinen, sanoisin.

Like 2009

Englanninkielinen alkuteos Fun home 2006

Suomentanut: Taina Aarne

Sivuja: 238

*****

Jacqueline Wilson - Tatuoitu äiti

Dolphin ja hänen isosiskonsa Star asuvat äitinsä Marigoldin kanssa. Ihmiset pitävät Marigoldia hulluna, mutta Dolphinin mielestä hän on maailman kaunein äiti. Hänen vartalonsa on täynnä värikkäitä tatuointeja, hänellä on hehkuvan punaiset hiukset ja kirkkaan vihreät silmät. Vaikka hän onkin vastuuton, ei muista maksaa laskuja, unohtuu päiväkausiksi juhlimaan ja jääkaapissa ei ole koskaan ruokaa. Välillä hän kuitenkin innostuu leipomaan kymmenittäin kakkuja tai ostaa jääkaapin täyteen jäätelöä. Marigoldilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta hän ei suostu myöntämään sitä.

Staria alkaa kyllästyttää olla perheestä huolta kantava ja vastuuntuntoinen. Hän huolehtii sisarestaan ja äidistään. Eräänä yönä Marigold tuo keikalta mukanaan Mickin, joka on Starin isä. Star on innoissaan isästään ja muuttaakin tämän luo. Marigold musertuu, kun ei pääse mukaan ja Mickillä on uusi tyttöystävä. Dolphin ei voi kertoa kenellekkään ongelmista kotona, sillä hän pelkää tulevansa huostaanotetuksi ja joutuvansa lastenkotiin. Koulussakin häntä kiusataan. Tilanne vähän helpottuu, kun hän saa ystävän Pöllöstä, Oliverista.

Tämäkin oli lempparikirjojani lapsena. Tykkäsin erityisesti piirroskuvista lukujen otsikoiden yhteydessä. Ne viittaavat Marigoldin tatuointeihin. Ne ja kannen on piirtänyt Nick Sharrat. Isompana lapsuudessa luettuja kirjoja lukee eritavalla. Usein pettyy, kun kirja ei ollutkaan enää niin hyvä kun silloin. Tästä kuitenkin tykkäsin edelleen. Varsinkin Dolphinin tunteita ja ajatuksia on kuvattu hyvin. Niihin on helppo samaistua, vaikka hän on vasta 10-vuotias lapsi. Suorasukainen ja raju, mutta luontevasti kerrottu.

                                 *****

Åsa Linderborg - Minua ei omista kukaan

Ruotsalainen Åsa Linderborg kertoo kirjassaan isänsä Leif Anderssonin elämäntarinan. Hän kuvaa lapsuuttaan. Kertoo sen olleen onnellinen, vaikka häneltä puuttui monia asioita joita muilla oli, hänellä oli asioita joita muilla ei ollut. Åsan äiti lähti toisen miehen mukaan Åsan ollessa 3-vuotias. Hänen isäänsä se sattui ja tämä alkoi juomaan. 

Leif työskenteli metallitehtaalla karkaisijana. Palkallaan hän osti olutta ja papinjuustoa ja silloin tällöin uusia esineitä heidän kotiinsa. Suurimman osan rahoistaan Leif kuitenkin joi. Heillä ei ollut ikinä saippuaa vessassa, puhumattakaan käsipyyhkeestä, eikä lakanoita vuoteessa. Keittiön kaapissa oli vanhoja muroja, jotka olivat jääneet ajalta, kun äiti asui kotona ja syötiin aamiaista. Nyt isä täytti mahansa pääosin oluella ja Åsa karkilla. Syömässä he kävivät joskus Åsan isän vanhempien luona, samalla kun saivat heiltä rahaa. Isälle riitti, kun hän sai päivittäisen olutannoksensa ja muun ajan hän omisti tyttärelleen. Isä ei kuitenkaan leikkinyt kuten muiden lasten vanhemmat. He olivat kamuja ja keskustelivat paljon, mm. sosialismista, joka kohta leviäisi koko maailmaan.

Vaikka Leif ei peseytynyt, eikä huolehtinut itsestään, ja heidän kodistaan puuttui monia muille itsestään selviä asioita, hän kuitenkin piti aina huolta, että koti oli siisti. Ikkunoissa oli samettiverhot ja kristallilamput tuikkivat kadulle asti. Oli tärkeää, että ohikulkijat näkivät kauniit ikkunat ja kukat parvekkeella.

Murrosikäisenä Åsa havahtui ainaiseen viinanhajuun ja rahattomuuteen ja eikä enää nähnyt isäänsä lapsen pyyteettömästi rakastavin silmin. Hän inhosi isäänsä ja muuttikin pikkuhiljaa äitinsä ja tämän uuden miehen luo. Myöhemmin aikuisena Åsan katkeruus isäänsä kohtaan muuttuu sääliksi ja myös halveksunnaksi. Hän näkee yksinäisen isänsä, joka on tehnyt koko elämänsä raskasta tehdastyötä, antanut parhaat vuotensa tehtaalle, josta hänet irtisanottiin 90-luvun alun laman aikana ja kasvattanut tyttärensä yksin. 

Kirja on tarina yhdestä perheestä, isästä ja tyttärestä. Alkoholismista, yksinäisyydestä ja taistelusta ihmisarvosta muiden, mutta myös itsensä tähden.

"Kylpyhuoneesta puuttuivat suihkusaippua ja hammasharja, mutta hyllyllä oli silkkiruusu. Kun nyt näin viininpunaisen ruusun, tajusin kipeästi iskän yksinäisyyden - hän koristeli kotiaan, koska odotti ja kaipasi sinne seuraa. Toista ihmistä."

****