Anni Nykänen, Mummmo

Olen seuraillut Mummon seikkailuja Anni Nykäsen sarjakuvablogista varmaan melkein alusta asti. Olen tiennyt, että kirjojakin Mummosta on julkaistu, mutta en ole niihin törmnnyt, ennenkuin nyt.

Mummo on savo-karjalainen Papan ja kissan kanssa asuva reipas mummeli. Mummo on mummo, ja pitää kiinni vanhoista perinteistä, mutta on mukana myös nykymaailman hömpötyksissä. Sarjakuvat ovat yleisilmeeltään pelkistettyjä kolmiruutuisia strippejä, mutta kuitenkin yksityiskohtaisesti piirrettyjä. Tämä on tähän mennessä ilmestyneistä kolmesta Mummo -sarjakuva-albumeista ensimmäinen.

Sammakko 2010

Sivuja: 104

*****

Milan Kundera, Olemisen sietämätön keveys

Ainon junaeväät!

Takakansiteksti:

Eurooppalaisen kirjallisuuden huikea voimannäyte! Olemisen sietämätön keveys on neljän keskieurooppalaisen sijaansa etsivän ihmisen tarina. Se on myös rakkauskertomus, syvimpiä ja kauneimpia mitä koskaan on kirjoitettu. 

Tomás, prahalainen kirurgi ja naisstenmies, rakastuu päätäpahkaa herkkään hauraaseen tarjoilijattareen Terezaan. Hän haluaa tytön, mutta myös vapautensa, kaikki hänelle kertyneet ihanat naiset. Heistä tärkein on Sabina, itsellinen taiteilija ja seikkailijatar. 

Vuosi 1968 viskoo ihmiset maailmalle. Genevessä Sabina solmii suhteen Franziin, keski-ikäiseen, osallistuvan polven tiedemieheen, jonka idealismi ulottuu koko maailmaan. Ihmiskohtalot kutoutuvat romaanissa kuvioksi, jonka moraaliset, intellektuaalist, eroottiset ja poliittiset kosketuskohdat ovat ainutlaatuiset.

En koe osaavani sanoa tästä mitään tarpeeksi älykästä ja ylevää, joten vain ylistän kirjan mahtavuutta! Luulen, että tämä pitää lukea uudestaan, jotta löytäisin sanoja. Milan Kundera on lempparikirjailjoitani!

Tsekinkielinen alkuteos: Nesnesitelná lehkost bytí 1984

Käsikirjoituksesta suomentanut Kirsti Siraste 1985

WSOY 

Sivuja: 414

Torsti Lehtinen, Eksistentialismi - Vapauden filosofia

Lyhyesti sanottuna: helppotajuinnen ja selkokielinen johdatus eksistentialismiin. Historiaa, lähtökohtia ja suuntauksia. Tunnetuimpien eksistentialististen ajattelijoiden (Jaspers, Sartre, Beauvoir, Heidegger, Kierkegaard, Camus ja Marcel) elämän, tuotannon ja ajatusten esittely vie kirjasta suurimman osan.

Arktinen Banaani 2013
Ilmestynyt aiemmin vuonna 2002 Kirjapajan kustantamana
Sivuja: 326

*****

Sarah M. Morris, Surun psykologia

Aina välillä tulee tälläisiä kirjoja vastaan, jotka luettuani ajattelen, että juuri tätä tarvitsin tähän hetkeen. Tämä hyppäsi hameeni taskuun kirpputorin ilmaislaarista.

Surun psykologiaa on pieni ja tiivis kirjanen surun psykologiasta ja opas surusta selviytymiseen. Kirja neuvoo miten surun eri vaiheisiin pitäisi suhtautua ja miten toimia käytännön asioissa. Ensin ajattelin, että onko tämä tarkoitettu vain puolisonsa kuoleman kohdanneille, kun heidän menetystään ja tunteitaan tässä paljon käsitellään. Se taitaa kuitenkin olla yleisin surun syy ja siihen sitä kokemattomatkin saattavat osata samaistua. Lisäksi se on valtavan suuri suru, josta selviämiseen varmasti tarvitsee apua. Eikä surun kokemus pelkästään kuolemaan rajoitu, kirjan aiheita on helppo soveltaa mihin tahansa surun kokemukseen. Jäin vain kirjan luettuani miettimään, onko rakkaan menetys ainoa surun kokemus? Voiko mitään muuta surra?

Psychology of Grief, 970

Suomentanut: Leena Somerkivi

Otava 1970

Sivuja: 95

*****

Anke Feuchtenberger, Katrin De Vries, Huora H kulkee omaa rataansa

Huora H kulkee omaa rataansa on tummasävyinen sarjakuva huora h:sta, joka etsii miestä itselleen, sillä hän tahtoisi naimisiin. Ensin pitäisi kuitenkin löytää hääpuku. Etsintämatkan aikana etsinnän kohde hieman muuttuu, eikä huora H lopulta ole enää varma mitä etsii. Ehkä tarkoitusta elämälleen.

Katrin De Vries on ensin tehnyt käsikirjoituksen, jonka Anke Feuchtenberger on kuvittanut vapaasti hiilellä piirtäen. De Vriesin tekstit kulkevat kuvien yläreunassa, vähän kuin lastenkirjoissa. Varsinkin tekstit ovat naivistisen yksinkertaisia mutta samaa naivistisuutta on myös kuvissa. 

Tämä on ehkä paras tähän mennessä lukemani sarjakuva! Tykkään kuvista, piirtojäljestä ja teksteistä jotka kevyesti selventävät kuvia. Luin kirjan kahdesti heti peräkkäin, niin vaikuttunut olin. Kuvia jää välillä tuijottamaan, mutta kirjan muoto sallii sen lukukokemusta häiritsemättä.

Daada 2006

Saksankielinen alkuteos: Die hure H zieht ihre bahnen, 2003

Suomentanut: Markus Lång

Sivuja: 144

*****

Elfrida Bergman, Sara Lindquist, Queering Sápmi - Saamelaisia kertomuksia normien ulkopuolelta

Queerin Sápmi on vaikuttavin kirja hetkeen! Ensinnäkin kooltaan ja ulkonäöltään, mutta myös sisällöltään. Saadessani kirjan käteeni hämmästyin sen paksuutta ja kokoa. Näin iso kirja tälläisestä aiheesta? Elfrida Bergman ja Sara Linduist ovat lukuisten  järjestöjen tuella koonneet kirjan saamelaisten normeja rikkovien ihmisten kertomuksista. Lähinnä he ovat hlbtiq-ihmisiä, mutta myös parin muulla tavoin normeja rikkovan tarinaa. Jokainen kertoja sai rauhassa kertoa oman tarinansa, eikä sitä ollut tarvinut tiivistää muutamaan sivuun. Tästä tykkäsin, tuntui, että ehti "tutustumaan" jokaiseen kertojaan enemmän, kuin jos hän olisi kertonut vain pääkohdat tiivistäen. Monet kirjan ihmiset esiintyvät omilla nimillään ja kuvillaan, joita kirjassa on runsaasti. Pieni joukko oli heitä jotka eivät esiintyneet omilla nimillään ja kuvat olivat lavastettuja. Useimmilla syynä tähän oli ettei halua pahoittaa sukulaisten mieltä ja tuoda huonoa mainetta suvulle. Minusta he ovat silti rohkeita osallistuessaan projektiin, edes nimettöminä. Heidänkin jotka eivät ääneen uskalla puhua on silti tärkeää tulla kuulluiksi. Se myös saattaa saada ihmiset ajattelemaan omaa käytöstään. Ajaako mahdollisesti omalla paheksunnallaan toisen ihmisen elämään valheessa?

Kuinka vaikeaa onkaan elää pienessä vähemmistössä ja olla lisäksi vielä toisen vähemmistön edustaja? Monien kertojien tarinoissa toistui ajatus siitä, että on valittava onko saamelainen vai avoimesti queer. Heistä tuntuu mahdottomalta olla molempia. Muutamilla kertojilla oli hyviäkin kokemuksia, vaikka kaikki olivatkin kokeneet syrjintää seksuaalisuutensa tai sukupuolensa vuoksi. Heidänkin kokemuksensa rajoittuivat muutamiin ihmisiin. Tarinoiden mukaan yleinen ilmapiiri Saamenmaassa on edelleen hyvin paheksuva, eikä pieniäkään poikkeuksia meinata hyväksyä. Säännöt ovat tiukat, niin sukupuolinormeissa, käyttäytymisessä kuin pukeutumisessakin. Yksi kutsui itseään seksuaalipakolaiseksi. Hän koki olevansa pakotettu muuttamaan eteläisempään Suomeen, jotta voi elää avoimesti omana itsenään. Monet kertoivat samaa, niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. Esille tulivat myös itsensä hyväksymisen vaikeus ja itsemurhat seksuaalisuuden takia. 

Kirjan tekijät kertoivat kohdanneensa monia haasteita. Ensinnäkin he eivät ole saamelaisia, eivätkä osaa saamea. Hyvin he ovat kuitenkin onnistuneet tavoittamaan suuren joukon ihmisiä. Toinen oli kielihaasteet, Queering Sápmi on ilmestynyt norjaksi, ruotsiksi, suomeksi, venäjäksi, pohjois- ja eteläsaameksi. Tekijöiden mukaan kääntämiseen meni yllättävän paljon aikaa, ja kun julkistamispäivä ja kirjan henkilökuvista järjestetty näyttely lähestyivät, tuli kiire. Sen lisäksi että oli vaikeuksia keksiä joillekkin sanoille saamenkielisiä vastineita, kun kielessä ei ollut vakiintunutta muotoa esimerkiksi sanalle androgyyni. Lukemani suomenkielisen painoksenkin sanavalinnat hieman häiristivät lukukokemusta ja ärsyttivät. Eräs tuttuni on mukana auttamassa toisen painoksen kääntämisessä, joten siihen virheitä korjattaneen.

Queering Sápmi, projektin virallinen sivu

Suoma Sámi nuorat, Suomen saamelaisten nuorten blogissa jälkimietteitä projektin avajaisten jälkeen

Teksi ja kuvat: Elfrida Bergman ja Sara Lindquist

Suomenkielinen käännös: Sanna Posti Sjöman ja Hanna Kangassalo

Sivuja: 315

*****

Muriel Barbery, Siilin eleganssi

Siilin eleganssissa on kaksi kertojaa. Leskeksi jäänyt yläluokkaisten asuintalon ovenvartijarouva Renée, joka pitää yllä yleistä oletusta ovenvartijarouvan olemuksesta. Ulospäin hän antaa olettaa olevansa juro, asiallinen ja yksinkertainen. Oikeasti hän on kenties sivistynein talon asukkaista, hän tuntee kulttuuria ja lukee paljon. Toinen kertoja on pari kerrosta ylempänä asusva 12-vuotias rikkaan perheen tytär Paloma. Hän on päättänyt kuolla 13-vuotis syntymäpävänään, turhautuessaan häntä väistämättä tulevaisuudessa odottavaan porvarilliseen elämään, jonka hän näkee mielialalääkkeiden, turhanpäiväisten kutsujen ja epätasa-arvon täyttämänä. Molemmat piiloutuvat ulkokuorensa suojaan, kuin siilit piikkien alle. Herra Ozun muuttaessa taloon ja nähdessä siilien piikkien alle, he ystävystyvät ja elämä talossa muuttuu. Talossa siivoamassa käyvä Manuela täytyy myös mainita merkityksellisenä henkilönä. Hän on hienostuneen suorapuheinen Renéen ystävä. Yhdessä he syövät leivonnaisia ja juovat teetä keskustellen talon ihmisten elämästä. Manuela myös kannustaa Renéetä rohkeuteen elämässä.

Kirjaa oli mukava lukea. Luvut ovat lyhyitä ja kertojat vuorottelevat. He tekevät hyvin tarkkasilmäisiä ja napakoita huomioita ympäristöstään ja elämästä ja yhteiskunnasta. En olisi halunnut lopettaa lukemista. Kävelin koulun käytävällä luokasta toiseen tuntien välillä ja luin jokaisen ylimääräisen minuutin. Melkein itketti, kun tiesin kirjan loppuvan pian. Vaikka olin nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan, se ei haitannut ollenkaan. Juoni ei ole pääasia, vaan huomiot sen ohessa. Suuria juonenkäänteitä tässä kirjassa ei olekkaan, eniten tapahtuu kertojien pään sisällä, tapahtumapaikatkin ovat lähinnä saman talon kolme asuntoa.

Renéen ajatuksia:

Onko oikeastaan mitään rummempaa kuin avoin ovi? Se on huoneessa kuin murtuma, ulkoinen häiriö, joka  rikkoo tilan yhtenäisyyden. Viereiseen huoneeseen avoin ovi tekee kuopan, älyttömänä ammottavan aukon, puutoksen seinään, jonka kuuluisiolla kokonainen. Kummankin huoneen kokonaisuus kärsii, eikä vastineeksi saada kuin kulkuoikeus, mikä voidaan varmistaa muullakin tavalla. Liukuovi poistaa tälläiset epämukavuudet ja laajentaa tilaa. Se ei muuta tilaa. Se ei muuta tilan tasapainoa, mutta sallii muutoksen.

Mieleni kehittelee epämääräisiä hypoteeseja. Ehkä arvioin väärin ja painoin väärä nappia - mitä ylvästelyä, mitä omahyväisyyttä, Renée, kaksi lootusta niin mitättömälle aikaansaannokselle - ja nyt taivaan rangaistus iskee kuin salama ja kuurouttaa korvani. Olenko nauttinut liikaa, langennut hekumallisuuteen, johon tämä paikka viettelee, vaikka meidän kuuluisi pitää sitä epäpuhtaana? Olenko syyllistynyt kateuteen himoitsemalla ruhtinaallista vessapaperia itselleni ja saanko nyt vastaansanomattoman muistutuksen kuolemansynnistäni? Ovatko minun kömpelöt ruumillisen työn tekijän sormeni tiedostamattoman vihamielisyyden ohjaamina kohdelleet kaltoin lootusnapin herkkää mekanismia ja käynnistänneet putkistossa järistyksen, joka uhkaa murentaa koko viidennen kerroksen?

Ranskankielinen alkuteos: L'Élégance du hérisson 2006

Suomentanut: Anna-Maija Viitanen

Gummerus 2011

Kansi: Sanna-Reetta Meilahti

Sivuja: 370

*****

Alison Bechdel: Hautuukoti - Tragikoominen perheeni

Hautuukoti on Alison Bechdelin omaelämänkerrallinen sarjakuvaromaani. Romaaniksikin, ilman kuvia tarinasta olisi varmasti ollut, se kävi mielessä usein lukiessani. Kirjoitettua tekstiä on paljon, eikä kuvitukset ole pääosassa, vaikka siten voikin jättää monia kerronnallisia seikkoja pois, niiden näkyessä suoraan kuvasta. Kuvissa on myös monia tarkentavia yksityiskohtia, jotka eivät kerronnan kannalta ole olennaisia, mutta jotka ovat hauskoja tietää. Korostan ehkä jotenkin sarjakuvissa kuvan merkitystä. Siis, että kuva minulle erittäin tärkeää sarjakuvassa. Sarjakuvaa voi varmasti tehdä monella tapaa, enkä ole ollenkaan asiantuntija, kerron vain omia mielipiteitäni ja tuntemuksia. Tässä kirjassa tekstin ollessa enemmän pääosassa, se ei kuitenkaan haitannut ja ehkä voin löytää muidenkin sarjakuvien hienouden tämän myötä. 

Alison on pitänyt päiväkirjaa kymmenenvuotiaasta ja sen perusteella hän teki tämän sarjakuvan. Hautuukoti nimenä viittaa perheen ensimmäiseen asuntoon, joka periytyin perheen isän suvulta, ja joka toimi sekä hautaustoimistona, että perheen asuntona. Pian he kuitenkin muuttivat läheiseen kartanoon jota isä sisusti pakkomielteisen pikkutarkasti. Perheen sisäinen tunnekylmyys ajoi perheenjäsenet omien harrastustensa ja intohimojensa pariin, kuten myös kirjan kannen kuvasta näkyy. Isä oli homoseksuaali, joka oli kiinnostunut erityisesti nuoremmista pojista. Alisonin tultua kaapista oman homoseksuaalisuutensa suhteen, myös isä kertoo ensi kertaa omasta suuntautumisestaan. Muutama kuukausi tämän jälkeen Alisonin äidin suunnitellessa avioeroa, isä kuolee. Ei kuitenkaan ole aivan selvää oliko se itsemurha vai onnettomuus.

Hautuukodissa Alison pohtii monesta suunnasta isäänsä, heidän suhdettaan ja homoseksuaalisuutta. Hän analysoi isäänsä ja itseään perinpohjaisesti ja jopa akateemisesti. Bechdelin perheenjäsenet pakenivat kirjoihin ja lukivat paljon. Alison on isänsä kuoleman jälkeen lukenut teoksia, joita hänen isänsä luki juuri ennen kuolemaansa ja pohtinut niiden merkitystä tapahtumiin. Niitä kohtia hän lainaa myös teokseensa. Perustarina käydään läpi aluksi. Sen jälkeen ajassa palataan tarkemmin menneisiin tapahtumiin, välillä taas tulevaisuuteen ja sitten taas takaisin siihen mihin jäätiin. 

Terapauttini halusi lainata Hautuukodin minulle, sen tullessa hänen mieleensä omasta tarinastani, sitä kerrottuani. Voisin todella samaistaa itseäni Alisonin isään monin kohdin. Tietäessään, että luen paljon, hän kysyi samalla luenko myös sarjakuvia. Ei, en kyllä ole tainnut lukea sitten lapsuuteni Aku Ankkojen. Hämmennyin hieman. En ole antanut sarjakuville mahdollisuutta. En ole ollut kiinnostunut, enkä ole ajatellut niiden tarjoavan oikein minkäänlaista lukukokemusta. Pidän kirjoista, tarinoista ja kuvituksista. Miksi en pitäisi sarjakuvista? Päätän antaa mahdollisuuden myös muilla sarjakuvakirjoille ja tarkoituksellisesti tutustua muihinkin kuin tähän. En usko, että olisin tähän itse tarttunut, ellei sitä olisi suoraan suositeltu. Kuvitus ei ensisilmäilyillä innostanut, ehkä haen sarjakuvien kuvituksessa jotain erityisen silmiinpistävää ja erikoisen hienoa. Lukiessani ja luettuani huomaan sen sopivan tekstin kanssa saumattoman taidokkaasti yhteen. Lähemmin tarkastellessani huomaan pitäväni myös piirrustustyylistä paljon. Kokonaisuutena mestarillinen, sanoisin.

Like 2009

Englanninkielinen alkuteos Fun home 2006

Suomentanut: Taina Aarne

Sivuja: 238

*****

Michael Cunningham - Koti maailman laidalla

Koti maailman laidallaa kertoo Bobbystä ja Jonathanista, joista jo lapsina tulee erottamattomat ystävykset, vaikka he ovatkin todella erilaisia ja heillä on erilaiset taustat. Nuoruutensa he viettävät musiikkia kuunnellen ja pilveä poltellen. Haaveilevat Woodstockista ja rakastavat toisiaan. Koulujen päätyttyä Jonathan muuttaa New Yorkkiin opiskelemaan ja Bobby jää Jonathanin vanhempien luo asumaan. Niin erottamattomat Jonathan ja Bobby olivat, että Bobby tuntui jo lähes omalta pojalta.. Bobby on tyytyväinen aika mitään sanomattomaan elämäänsä, hän käy töissä ja laittaa ruokaa Jonathanin vanhemmille, Alicelle ja Nedille. Kun Nedin astma pahenee ja lääkäri määrää heidät muuttamaan johonkin vähemmän kosteailmastoiseen paikkaan, he käskevät Bobbyn vihdoin hankkia oman elämän.

Bobby soittaa Jonathanille, kysyäkseen saako tulla hetkeksi asumaan hänen luokseen, ennenkuin löytää oman asunnon ja paikan. Näin pojat ovat taas yhdessä monen vuoden jälkeen. Jonathan asuu Claren kanssa kämppiksinä ja he vitsailevat lapsen hankkimisesta, mutta samalla unelmoivat siitä. Lapsen biologiseksi isäksi kuitenkin päätyy Bobby, joka vain jäi asumaan Jonathanin ja Claren luo. Kolmistaan he ostavat talon Woodstockista ja perustavat sinne perheen lapsensa kanssa. Sillä he kaikki rakastavat toisiaan omalla tavallaan, Clare ja Jonathan, Jonathan ja Bobby, Bobby ja Clare ja he kaikki yhdessä. Jonathania silti ajoittain hiertää se, ettei hän tunne löytäneensä paikkaansa. Hän on mustasukkainen ja hukassa. Hän ei tiedä mitä elämässään tekisi. Mitä hänen elämänsä olisi. Lisänsä Jonathanin ihmissuhdekamppailuihin tuo Erich, jonka Jonathan pian New Yorkkiin muuttonsa jälkeen iski baarista. Heidän suhteensa on lähinnä seksiä.

Ennen kaikkea kirja kertoo perhesuhteista, ihmissuhteista ja niiden monimuotoisuudesta. Perheistä joihin on synnytty ja perheistä jotka on itse valittu. Taustalla on tarina Jonathanin vanhempien perheestä, alussa myös Bobbyn perheestä. Claren perhesuhteitakin käydään läpi hieman. Jonathanin äiti Alice on mennyt Nedin kanssa naimisiin, kun ei keksinyt syytä miksei menisi. Hän ei ymmärrä miten perhe voisi muodostua kahdesta miehestä, yhdestä naisesta ja yhdestä lapsesta. Kirjassa käydään läpi useita normeja kyseenalaistavia kysymyksiä. Voiko kahta ihmistä rakastaa, kuin puolisoa? Voiko toisen lasta rakastaa, kuin omaansa rakastaisi? Miksi pysyy suhteessa, vaikkei rakasta? Rakastaako sittenkin? Miksi lähtee tai miksi ei lähde? Entä homoseksuaalisuus? Kirjassa on jotain karua tunnelmaa, vaikka henkilöt, varsinkin Bobby ja Jonathan ovat hauraita ja herkkiä. 

Gummerrus 2005

Englannin kielinen alkuteos: A home at the End of the World 1990

Suomentanut: Marja Alipaeus

Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 2001

Sivuja: 437

*****

Elina Jyväs - Baking Instinct, Eleanora Von Smöörin herkkujen aateliset

Harvemmin nykyisin ostan keittokirjoja tai leipomiskirjoja, varsinkaan uutena. Tästä olen kuitenkin haaveillut jo vähän aikaa ja kun sain alennuskoodin adlibrikseen, niin muutaman päivän kuluttua se saapui postiluukusta. Harvoin myöskään kirjoitan tähän blogiini käsityö- tai ruokakirjoista, joita tosin selaan usein, mutta nyt teen senkin ja ehkä jatkossakin enemmän.

Eleanora Von Smöör on ruokatoimittaja Elina Jyväsin alter ego. Kirjassa originelli herkkusuinen aatelisneito kertoo myös omaa tarinaansa reseptiensä välillä. Reseptit itsessään ovat tarkkoja, joten leivonnaiset varmasti onnistuvat. Monet ohjeet ovat klassikoita ja tuttuja, mutta mukana on myös uudempia leivonnaisia ja sovelluksia. Parasta on ylellinen tunnelma. Jokainen aatelinen olisi varmasti haltioissaan, jos teekutsuilla tarjottaisiin mitä tahansa tämän kirjan ohjeella leivottua. Reseptien välillä kerrotaan myös faktatietoja raaka-aineiden aatelisista, kuten kahvista, sokerista, vaniljasta ja marsipaanista. 

Kirjaa ei ole tarkoitettu terveysintoilijoille tai tosikoille, vaan lähinnä leivoksilla eläville neidoille ja herroille. Eleonora kertoo ruokaympyränsä koostuvan makeasta, makeammasta ja makeimmasta. Olin positiivisesti yllättynyt reseptien laadukkuudesta ja siitä että koen saavani niistä uutta inspiraatiota leivontaan. Olisin ostanut tämän kirjan pelkästään myös inspiroivien valokuvien perusteella. Niiden tyyliä kuvataan holtittomuuden estetiikaksi. Tai niin myös tein, resepteihin tutustuin vasta jo omistaessani kirjan. Baking Instinct on täynnä herkullista taidetta!

Tammi 2014

Valokuvat: Laura Riihelä, Sami Repo, Katri Kapanen, Reetta Pasanen, Sanna Peurakoski

Graafinen suunnittelu ja taitto: Päivi Häikiö

Sivuja: 176

http://bakinginstinct.com

*****

Johanna Sinisalo - Sankarit

Sankarit luettuani päällimmäisenä jäi ällistys. Miten omaperäinen ja kekseliäs kirja! En usko, että olen lukenut mitään tämän kaltaista aiemmin. Tarina on kuin Kalevalasta, nykypäivään siirrettynä ja silti todella erilainen. Ile Aerosmith, tietokonenörtti on Seppo Ilmarinen, huippu-urheilija Kauko "Mahti" Saarelainen on Lemminkäinen ja Suomen suosituin rockmuusikko Rex on Väinämöinen. He ovat koko kirjan läpi mukana kulkevat kolme keskeisintä hahmoa, jotka tavoittelevat muun muassa Pohjolan tytärtä, mielisairaala Sariolan omistajan tytärtä Tytti Pohjolaa. Välillä viitataan nykymaailman tapahtumiin, kuten Myyrmannin pommi-iskuun, Nokiaan ja mm. Matti Nykäseen. Kirja on välillä kuin satua, äiti ompelee paloitellun poikansa kokoon ja henkiin, välillä taas voisi hyvin olla tapahtunut tämän päivän Suomessa. Muutamista viittauksista pystyy päättelemään sankareiden asuvan Tampereella. 

Todella monitasoinen kirja. Vaikka olen lukenut Kalevalaa ja tunnen tarinan, minulta jäi silti luultavasti viittauksia tajuamatta. Kannatan Kalevalaan tutustumista ennen tämän lukemista, nopeatempoisten tapahtumien kulun hienouden ymmärtää sitten varmasti paremmin ja kirjasta saa kaiken irti. 

Tammi, 2003

Sivuja 400

Päällys: Markko Taina

Päällyksen maalaus: Markku Laakso

Valokuva maalauksesta: Matti Ruotsalainen

*****

Tove Jansson - Kunniallinen petkuttaja

Miksi ihmiset ovat ystävällisiä toisilleen? Kaiken avuliaisuuden taustalla on auttajan omat itsekkäät suunnitelmat ja halut. Kohteliaisuus on petosta. On harvinaista olla huomaavainen ja keskittää kaikki huomiansa toiseen ihmiseen. Tarvitaan syventymistä, ennen kuin saa selville, mitä toinen tarvitsee ja kaipaa. Eihän sitä aina itsekkään täysin tiedä, mitä tarvitsee. Voi luulla tarvitsevansa yksinäisyyttä, vaikka kaipaakin yhdessäoloa. Lähes kaikki, mitä ihmiset tekevät toistensa vuoksi, merkitsee toimintana vähän. Ratkaisevaa on se mihin he sillä pyrkivät, mitä he sillä tavoittelevat. Ihmiset iästä riippumatta ajavat takaa jotain itselleen. Se on luontaista. Kukaan ei voi koskaan tietää onko itse pystynyt olemaan täysin oikeudenmukainen ja rehellinen.

Katri Kling asuu lapsenomaisen ja hieman rujon veljensä kanssa kauppiaan yläkerrassa. Hän päättää, että he vielä muuttavat Anna Aemelinin luokse, tämän taloon. Anna Aemelin on yksinäinen nainen, joka maalaa kesäisin akvarelleilla kukkakuvioisia pupuja lastenkirjojensa kuvituksiksi. Hän on yksinäinen, mutta ei tiedä kaipaavansa asuinkumppaneita, eikä ole vieläkään varma, mitä ajattelisi Katrista. 

Katri Kling tietää mitä tahtoo ja miten sen saa. Häntä vieroksutaan kylällä ja lapset huutavat häntä noidaksi. Katri on kuitenkin kuulu laskupäästään ja oikeudenmukaisuudestaan. Useat kyläläiset tulevat ongelmiensa kanssa hänen luokseen ja luottavat hänen apuunsa raha-asioissaan. 

Sopimus sitoo, mutta toisaalta ihmiset joskus tuntevat helpotusta voidessaan elää sopimuksen alaisena.

Totteleminen on sitä, että on joku johon luottaa ja johdonmukaisia käskyjä, joita saa noudattaa. Se on helpotus, se on vapautta vastuusta.

Kunniallinen petkuttaja nimenä kuvaa tätä kirjaa täydellisen hyvin. Kirja kertoo kunniallisesta, oikeudenmukaisesta ja aina oikein tekevästä ihmisestä, joka kuitenkin petkuttaa muita ihmisiä ja itseään. Kunniallisesti. Paljon ajateltavaa. Mielestäni paras Tove Janssonin aikuisille kirjoittama kirja. Ajattelen itse paljon sitä mikä on oikein, ja miten asiat pitäisi hoitaa tai miten olisi pitänyt. Sitä miten olisin oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Tämä kirja totesi ja teki selväksi ihmisten luontaisen itsekeskeisyyden, eikä antanut muuta mahdollisuutta. Hiukan sattui tämä ja tuli syyllistetty olo, vaikkei mitenkään edes syyllistetty. Todettiin vain. Alan kuitenkin pikkuhiljaa hyväksymään sen ja ymmärtämään sen luonnollisuuden. En kuitenkaan hyväksy sitä, että kaikki itsekkyys vain laitettaisiin ihmisluonnon syyksi. Esiin tuli myös epäluuloisuus ja luottamus muihin ihmisiin, jos kerran kaikki ovat itsekkäitä. Anna Aemelin sanoi lopulta haluavansa mieluummin tulla petkutetuksi, kuin olla jatkuvasti epäluuloinen.

Virkkaaminen on ennen kaikkea keino lepuuttaa ajatuksia.

Ruotsinkielinen alkuteos: Den ärliga bedragaren, 1982

Suomentanut: Kyllikki Härkäpää, 1983

WSOY

Sivuja: 198

*****

Sisko Istanmäki - Liian paksu perhoseksi

Kaisu on vahva ja roteva nuori nainen. Hän on voittanut monet pojat kädenväännössä ja työntänyt kuulaa pidemmälle, kuin kukaan muu. Sitä tapausta hän ei kuitenkaan halua muistaa. Hän on elänyt lapsuutensa äitinsä kaupalla, kahden yhtä isokokoisen veljensä kanssa. Nyt he ovat kaikki jo lähes aikuisiässä ja vanhin veli on tuonut kotiin myös vaimon, jota Kaisulla on vaikeuksia sietää. Kun hän näkee lehdessä ilmoituksen, jossa haetaan kauppa-apulaista, hän päättää lähteä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 60-luvun Pohjanmaalle. Pienelle Ruutinperälle, jota voi hädin tuskin kyläksi kutsua ja jonne Kaisu matkustaa linja-autolla 100 kilometriä kotipaikastaan. Suurin osa kylän asukkaista on muuttanut paremman tienestin perässä Ruotsiin. Ruutinperän kyläkaupan onneksi, Ruutinperä sijaitsee järven rannalla, jonne moni rakentaa kesäasuntoja. Kesäasukkaat tuovat pieneen kauppaan hiemna eloa. Kaisu ihastuu lähes ensisilmäyksellä ruipeloon kauppiaaseen, joka pyytää itseään kutsuttavan Erniksi, ei kauppiaaksi. Ernin vuoksi Kaisu päättää jäädä kauppaan, vaikka Ernin kleptomaani äiti ja sisar Viivi koettelevatkin hänen hermojaan. Kauppakin on likaisempi, kuin yksikään Kaisun näkemä sikolätti, lattialla vilisee torakoita ja kärpäset surisevat kaikkialla. 

Pian kuitenkin Viivi ja äiti muuttavat läheiseen huvilaan, jonka Erni on heille rakentanut ja Kaisu saa häärätä kaupalla rauhassa Ernin kanssa. Kaisu pesee ja järjestää ja elämä alkaa sujua. Pian hän huomaa myös Ernin vilkuilevan häntä ja elämä alkaa käydä yhä yhtenäisemmäksi. Vaikka hän tuli vain kauppa-apulaiseksi, hänestä alkaa tuntua lähes yhdenvertaiselta kauppiaalta Ernin kanssa. He päättävät asioista yhdessä, tekevät työtä yhdessä, asuvat yhdessä kaupan takahuoneissa, elävät yhdessä ja rakastuvat. Pian he menevätkin naimisiin. 

Heidän välejään kuitenkin kalvaa Ernin riippuvuuden oloinen huolehtiminen äidistään ja sisarestaan. Hän tuntuu välillä unohtavan Kaisun heidän vuokseen. Viivi ostelee jatkuvasti uusia kalliita vaatteita ja sisustusesineitä heidän uuteen kotiinsa, ja tuo aina laskut Ernin maksettavaksi. Näin Kaisun ja Ernin velka kaupalla kasvaa. Kaisu ei ymmärrä Ernin roikkumista äitinsä helmoissa, kun Erni ei edes kiitoksen sanaa saa, vaikka tekee kaikkensa heidän vuokseen. Erni ei tästä tunnu kärsivän, mutta Kaisu sitäkin enemmän. Kirja saa todella tuntemaan sympatiaa Kaisua kohtaan, olemaan surullinen ja kihisemään raivosta hänen puolestaan. Kun Kaisu ei kuitenkaan ole mikään avuton hissukka, mutta ei silti pysty muuttamaan asioita. Hän kuitenkin selviää eteenpäin voimakastahtoisuudellaan, päättäväisyydellään ja hänen ja Ernin välisellä rakkaudella. Kirjan takakannessakin kuvataan tarinaa sanoin: "Ehdottomasti rakkausromaani." Olen ehdottomasti samaa mieltä, että ennen kaikkea kirja kertoo rakkaudesta. Vaikka Erni ja Kaisu ovat kovin erilaisia, Kaisu on isokokoinen ja voimakassanainen, välillä heiluttaa jopa nyrkkejään ja Erni taas on pieni, hintelä ja toisten juoksutettavissa. Heidän välinen rakkautensa on silti ehdotonta ja antaa lopulta anteeksi monet riidat ja vihanpidosta johtuvat eroamiset. 

Tämä on taas yksi valtavan hyvä kirja! Ihana, tunteellinen ja voimaannuttava. Surullinen, koskettava, huumorintajuinen ja hieman tragikoominen kuvaus ihmisten välisistä suhteista ja arkielämästä. Tämä osoittaa ihmisten selviytymiskykyä. Jos rakastaa, tahtoo rakastaa, kaikesta selviää. Rakkaus tulee välittämisestä ja kunnioittamisesta ja vahvistuu erimielisyyksistä ja erehdyksistä.

Kirjayhtymä Oy
WSOY 1997
Sivuja: 214
Kansi: Hannu Hyrske

*****

Tuula Karjalainen - Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta

Olen lukenut tätä pitkään, ehkä noin neljä kuukautta! Se johtuu osittain kirjan koosta, se on sen verran iso ettei sitä jaksa kantaa mukana ja illalla väsyneenä sängyssä lukiessani en jaksanut kannatella sitä kovin kauaa. Pitäiskö alkaa käymään punttisalilla, jotta jaksaisi lukea paksumpia kirjoja? Mutta myös siitä, että vaikka olen ihaillut Tove Janssonia pitkään ja lukenut hänestä kaiken mahdollisen vastaan tulevan, kirjassa oli silti paljon uutta tietoa. Koko kirja on tiivis, yhteen kirjaan on saatu mahdutettua tuottoisan taiteilijan koko elämä, eli ei turhia jaarituksia ja täten melkoisen tuhtia luettavaa.

Jo kannessa tulee ilmi Tove Janssonin elämänohje itselleen "Tee työtä ja rakasta". Tässä järjestyksessä. Tärkeintä hänelle oli elämässä työ ja heti perässä rakkaus. Kirjan luettuani tuli tunne, että lähes koko Toven elämä oli työtä. Ei huonona asiana, suurimman osan ajasta hän tuntui nauttineen työstään suunnattoman paljon ja eli kuten halusi. Työ oli hänen elämänsä. Vaikka ajoittain hän olikin sen vuoksi masentunut.

Tämän luettuani ymmärrän vielä paremmin Toven todellista monilahjakkuutta. Hän piirsi, maalasi, kirjoitti monenlaisia tarinoita, piirsi sarjakuvia ja menestyi kaikissa näissä. Hän oli myös yhteiskunnallisesti aktiivinen, anarkisti, pasifisti, feministi ja piirsi poliittisia pilapiirroksia. Silti hän oli vaatimaton, eikä pitänyt itsestään ikinä meteliä. Hän todella sai aikaan, eikä vain puhunut.

Kirja on koottu taitavasti teemoittain ja mahdollisuuksien mukaan aikajärjestyksessä. Lähes jokaisella sivulla on myös valokuvia tai Toven teoksia kuvituksena. Kirjassa on kirjana todella arvokkaan kirjamainen tuntu. Se on hieman raskas, kannet ovat kovat ja kauniit ja paperi laadukasta. Nautin siitä todella paljon myös sen vuoksi.

Tammi 2013

Ulkoasu ja taitto: Timo Numminen

Sivuja: 303

*****

Read my lips

Mitä tapahtui kun viisi taideteollisuuden ammattilaista toteutti kuvallisen ketjureaktion? Kun yhden tuotos oli seuraavan lähtökohta, aikaa jokaisella oli kaksi viikkoa ja odotukset olivat pilvissä? Kun tekijät sekä asettivat itse oman tekemisensä rajat että antoivat itselleen suuria vapauksia?

Syntyi muun muassa valokuvia, kuvituksia, kirja ja animaatio. Syntyi myös paljon sivupolkuja, ajatuksia, kiihkeää tekemistä, löytämisen iloa ja oivalluksia. Ja uusi metodi tehdä työtä.

Tämä kirja ja oheinen dvd ovat dokumentti siitä ajatusten matkasta, jonka tekivät valokuvaajat Nina Merikallio ja Timo Wright, tekstiilisuunnittelija Piia Keto, graafiset suunnittelijat Tuukka Rantala ja Ville Isopahkala. Ensin oli ryhmä, ajatus ja energiaa, sitten nippu valokuvia. Valokuvista sikisi joukko uusia, käsin tehtyjä kuvia. Valokuvat ja kuvitukset järjestäytyivät, pirstoutuivat ja sekoittuivat, niistä rakentui käsin kosketeltava esine, tämä kirja. Lopuksi kuvat lähtivät konkreettisesti liikkelle ja niistä tuli animaatio. Ja jälleen uusi tarina.

Kokonaisuus kertoo kuvin eri yksilöiden ajatuksista, ideoista ja tunnelmista. Se kertoo myös ryhmässä tekemisen voimasta, kunnioituksesta ja kunnioittamattomuudesta. Rohkeudesta laittaa itsensä likoon, rohkeudesta olla spontaani - ja rohkeudesta antaa oma tuotoksensa muiden reviteltäväksi.

maaliskuu 2006 

Erika Kovanen

Graafinen suunnittelija

Taiteen maisteri

Kirja on täynnä kuvia. Valtavan vaikuttavia ja inspiroivia kuvia. Harmikseni en ole pystynyt katsomaan kirjan lopussa olevaa dvd:tä, sillä tietokoneeni levyasema ei toimi vieläkään.

*****

Jeffrey Eugenides - Virgin suicides - Kauniina kuolleet

Lisbonin sisaruksia oli viisi: vaaleita, pyöreäposkisen herkullisia, melkein naisia. Ensimmäisenä itsemurhaa yritti Cecilia. Kun lääkäri kysyi, mitä niin nuori tyttö voisi tietää elämän vaikeudesta, hän vastasi: "Tohtori ei ole itse koskaan ollut kolmetoistavuotias tyttö."

Kirjassa naapurin pojat, jotka ovat nyt jo ehtineet keski-ikään, kertovat tarinaa Lisbonin tytöistä. Kovin lähelle he eivät Lisbonin tyttöjä päässeet, vaan tarkkailivat heidän kotitaloaan kadun vastakkaisen puolen talon ullakolta. Vaikka perheen ulkopuolisista ihmisistä pojat luultavasti tiesivät eniten siitä, mitä Lisbonien suljettujen ovien takana tapahtui, hekään eivät osaa antaa varmaa selitystä sille miksi tytöt tappoivat itsensä. Se, että tytöt tappavat itsensä, tulee selväksi jo heti kirjan ensimmäisillä sivuilla, siksi en epäröi paljastaa sitä tässä.

Tytöt elävät hyvin suojeltua elämää uskovaisen ja tiukkapipoisen äitinsä ja opettaja isänsä kanssa. Nuorimmaisen tytön Cecilian onnistuttua tappamaan itsensä, äidin kuri hellitti hetkeksi lääkärin suosituksesta. Pian kuitenkin tyttöjen säännöt tiukkenivat entisestään, hänen yrittäessään pitää tytöt turvassa lähellään, eikä heitä päästetty enää edes kouluun. Tässä jäin miettimään, mitä äidin päässä liikkuin? Mitä Lisbonien kodin seinien sisäpuolella oikeasti tapahtui ja millaista heidän elämänsä oli? Pojat näkevät heidän kuuntelevan vinyylejä, polttavan kynttilöitä ja kampaavan toistensa hiuksia.

Kirjassa ei oikeastaan ole paljoa tapahtumia, kerronta on paljon tunnelman kuvailua, hiljaista Lisbonien seuraamista ja odottamista. Tunnelma on sumuinen ja unenomainen. Tuntuu kuin koko pieni kaupunki seuraisi Lisbonien talon hiljaista rapistumista. Vaikka kirjan aihe on vaikea, sitä ollut raskas lukea. Silti se on jotain rosoista ja pelottavaa. Väistämättömän melankolinen ja kaunis kirja, jossa on jotain hyvin erikoista, josta ei täysin saa otetta. Niin kuin ei Lisbonin tytöistä. Tätä lukiessa välillä unohti teoksen fiktiivisuuden.

Alkuteos: Virgin suicides 1993

Suomentanut: Juhani Lindholm

Otava 2012

Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi Otavan julkaisemana 2003

Sivuja: 287

*****

Radclyffe Hall - Yksinäisyyden kaivo

Huh, en tiedä mistä aloittaisin tämän kirjan kehumisen ja ylistämisen. Kirjoitan täpinöissäni jatkuvasti kirjoitusvirheitä. (Otsikon kirjoitin monta kertaa Yksinäidyysen kavio.) Nyt osaan vastata, jos joku kysyy lempparikirjaani. Se on tämä. Aiemmin olen osannut epämääräisesti höpöttää monia hyviä kirjailijoita, mutta en yhtäkään yksittäistä kirjaa. En odottanut tältä paljoa, kansi oli mitään sanomaton, takakannen tekstien perusteella ajattelin jotain huonoa erotiikan yrittämistä ja maksoin tästä kirpparilla euron. En olisi voinut vääremmässä olla oletuksineni.

Radclyffe Hall, alun perin Marguerite Radclyffe-Hall (1880-1943) oli brittiläinen kirjailija ja runoilija. Yksinäisyyden kaivo oli hänen tunnetuin teoksensa ja se sai aikaan yhden Britannian historian tunnetuimmista siveettömyysoikeudenkäynneistä. Kirjan julkaiseminen kiellettiin ja koko jo julkaistu painos määrättiin tuhottavaksi.

Tarina alkaa sadunomaisesti, kun kaksi kaunista, yläluokkaista ihmistä kohtaavat ja rakastuvat ja mentyään naimisiin alkavat odottaa lasta. Lapsen vanhemmat ovat varmoja, että syntyvä lapsi on poika ja päättävät antaa tälle nimeksi Stephen. Syntyessään Stephen kuitenkin paljastuu tytöksi. Kasvaessaan Stephen osoittautuu erilaiseksi tytöksi, mitä ajan tytöiltä odotetaan. Hän miekkailee, lukee kirjoja, pukeutuu poikamaisesti ja haluaisi leikata pitkät hiuksensa lyhyiksi. Hänen äitinsä paheksuu tätä poikamaisuutta, mutta isä on ylpeä kun tyttärensä osoittaa lähiseudun miesten yhteisellä metsästysreissuilla pysyvänsä miesten tahdissa. Naapurin Violet, kun pysyy hädin tuskin hevosen selässä ja ratsastaa naisten satulalla. 

Stephenin kasvaessa hän etääntyy pikkuhiljaa lähiseudun ihmisistä, kun hänestä alkaa kulkea juoruja hänen omalaatuisuutensa vuoksi ja häntä kartetaan. Stephen kuitenkin tutustuu paikkakunnalle juuri New Yorkista muuttaneeseen Angelaan ja rakastuu tähän. Angela on naimisissa, mutta vakuuttaa silti rakkauttaan Stepheniin. Lopulta hänen äitinsä saa kuulla Stephenin ja Angelan suhteesta. Tämän seurauksena hän ajaa Stephenin pois kotoaan. Stephen lähtee Lontooseen, mukanaan opettajattarensa Puddle. Lontoossa Stephen kirjoittaa ensimmäisen kirjansa josta tulee valtava menestys. Pian sen julkaisemisen jälkeen hän alkaa kirjoittaa toista kirjaansa, joka ei yllä lainkaan edellisen kirjan tasolle. Arvostelun murskakritiikiltä hän välttyy vain edellisen kirjan tuoman maineen vuoksi. 

Stephen lähtee etsimään uutta innoitusta seuraava kirja mielessään. Hän muuttaa Puddlen kanssa Ranskan, Pariisiin. Pian kuitenkin syttyy sota, johon myös Stephen lähtee palvellakseen kotimaataan. Puddlen hän lähettää sairaan äitinsä avuksi. Stephen haluaisi etulinjaan, mutta sukupuolensa vuoksi häntä ei sinne oteta, jatkuvasta kärttämisestä huolimatta. Hän päätyy kuskaamaan haavoittuneita. Siellä hän tapaa Maryn, jonka hän ottaa luokseen Pariisiin asumaan sodan loputtua, sillä Maryn sukulaiset eivät tahdo häntä luokseen.

Stephen ja Mary ovat rakastavaiset, mutta joutuvat jatkuvasti piilottelemaan sitä. Kunnes he tutustuvat Valérieen, jonka juhlissa tapaavat paljon kaltaisiaan. Kirjan loppupuolella käytetään sanoja invertti ja inversio, joiden merkitystä en heti ymmärtänyt. Wikipedia kuitenkin kertoi seuraavaa "Sexual inversion, a term for homosexuality found primarily in older scientific literature". Eli termit viittaavat homoseksuaaliin ja homoseksuaalisuuteen. Nämä sanat mainitaan vasta kirjan lopulla, kun Stephen alkaa miettiä homouden luonnollisuutta ja hyväksymistä ja tutustuu muihin homoihin. Aiemmin kirjassa, Stephenin epätietoisuutta itsestään kuvaa hyvin se, ettei hänellä ole edes sanaa sille mitä hän on. Hän kyselee mielessäänkin: "Mikä minä olen?" Koko kirjan ajan Stephen kokee olevansa oikku ja virhe. Hän miettii usein miten Jumala voikin olla niin julma, että luo maailmaan inverttejä? Niin paljon heitä halveksitaan ja sorretaan. Kirjan lopussa Stephen löytää taas Jumalan ja uskon, jonka on lapsena hylännyt rukoiltuaan turhaan hevosensa pelastumista.

Kirjan kieli on solisevaa ja kuvailevaa. Yksikään ihmiskohtalo ei ole kaunis eikä kaunisteltu, mutta ei myöskään liioitellun raadollinen. Homoseksuaalisuus ei ole pääaihe, vaikka onkin mukana koko ajan. Kirja kuvaa hyvin elämää ja todellisuutta ja on monitasoinen, kuten elämä. Tämän luettuani tosiaan tuntuu, kuin olisin seurannut Stephenin elämää vierestä kolmekymmentä vuotta. Niin paljon asioita tässä kirjassa tapahtui. Hieman tässä häiritsi, että suurin osa (kaikki?) kirjan lesboista kuvattiin hyvin miesmäisinä, Stephenin voisin ehkä kuvailusta luokitella transsukupuoliseksi. Kirjan homot taas käyttivät paljon koruja, mutta se johtui osittain siitä, että vain niin he pystyivät tunnistamaan kaltaisensa. Se voi ehkä johtuu kirjailijan vähäisestä tietämyksestä, vaikka itsekkin oli lesbo, mutta aikana jona siitä ei paljoa puhuttu.

Tätä lukiessa koin taas jotain sellaista mitä lapsena usein kirjoja lukiessa. Lapsena olin paljon hitaampi lukija ja siten pystyin nauttimaan yhdestä kirjasta kauemmin ja ne tuntuivat pidemmiltä. Olen lukenut tätä pari viikkoa, tuntuu kuin lähes koko ajan. Yritin tahallani olla hidas, nautin joka sanasta, mutta tämä oli myös muuten tarpeeksi pitkä ja tapahtumia paljon. Tätä lukiessa myös näin 1900-luvun alun Englannin ja Pariisin ja pystyin uppoutumaan täysin siihen maailmaan, kuten kirjoihin lähes aina lapsena, nykyisin vähän harvemmin. Kirjan tyyli oli myös täydellisesti sitä mitä odotan kunnolliselta ja täydelliseltä romaanilta.

"Stephen suuteli Maryä monta kertaa suulle. Luoja! On aivan kamalaa rakastaa näin - tämä on yhtä helvettiä - joskus en saata kestää sitä!"

Alkuteos: The Well of Loneliness, 1928

Suomentanut: Milla Karvonen

Basam Books, 2010

Sivuja: 440

*****

Epäröin hieman pitäisikö lisätä uusi taso, kuusi tähteä. Usein tuntuu, että luen vain hyviä kirjoja ja annan ehkä liian helposti viisi tähteä. Olisi tosin kovin kurjaa, jos lukisi huonoja kirjoja, joten pysyn tässä.

Edit: Huh, jos kirja innosti yhtä paljon kuin minua ja tykkäät kuulla siitä lisää pohdintoja lue Penjami Lehton juttuja aiheesta:

Osa 1

Osa 2

Osa 3

Osa 3½

Osa 4

Jeffrey Eugenides - Naimapuuhia

"Koko jutussa alkoi olla kohtalaisen koomisia ja shakespearelaisia piirteitä: Larry rakasti Mitchelliä, joka rakasti Madeleinea, joka rakasti Leonard Bankheadia."

Kirjallisuutta opiskeleva Madeleina Hanna on viettänyt kaksi ensimmäistä opiskeluvuottaan kuten moni muukin collegeopiskelija; miehiä on tullut ja mennyt. Lukuisten epäonnistuneiden suhteiden jälkeen Madeleine päättää olla viimeisen collegevuotensa selibaatissa. Hän leikkauttaa hiuksensa ja pyrkii pukeutumisessaankin puoleensa vetämättömään androgyyniyteen.

Kunnes, semiotiikan kurssilla hän iskee silmänsä komeaan Leonard Bankheadiin. Samaan aikaan Madeleinen ystävä Mitchell on rakastunut Madeleineen, vaikka Madeleine on tehnyt selväksi, ettei ole kiinnostunut Mitchellistä kuin ystävänä. Kolmiodraama on valmis. Mitchell hakee apua uskonnosta ja hengellisyydestä, kun Madeleine ja Leonard alkavat seurustella. Melko pian rakkaudesta tuntuu kuitenkin tulleen taakka ja Madeleine alkaa tuntea itsensä yksinäiseksi suhteessa.

"Madeleine oppi perusteellisesti ymmärtämään, että rakastuneen diskurssi oli äärimmäisen yksinäistä. Yksinäisyys oli äärimmäistä, koska se ei ollut fyysistä. Se oli äärimmäistä, koska sitä tunsi rakastetun seurassa. Se oli äärimmäistä, koska se oli päässä, yksinäisistä paikoista kaikkein yksinäisimmässä."

Leonard on etäinen ja välttelevä. Lopulta Madeleine saa tarpeekseen Leonardin kohdellessa häntä kaltoin ja jättää Leonardin. Samalla hän edelleen rakastaa ja kaipaa Leonardia, mutta ei ylpeyttään ole missään yhteydessä tähän. Koulun päättäjäispäivän aamuna Madeleine saa puhelun ja kuulee Leonardin olevan sairaalassa. Madeleine jättää päättäjäiset väliin ja ryntää sairaalaan katsomaan Leonardia. Siellä hän saa tietää, että Leonardilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja että heidän erostaan musertuneena Leonard on romahtanut eroa edeltäneestä maniasta masennukseen. Leonard on hyvin huonossa kunnossa, mutta Madeleine käy joka päivä tapaamassa häntä sairaalassa ja käy siivoamassa Leonardin kotona johon hän myös lopulta muuttaa. 

Kuukauden kuluttua Leonard on sen verran toipunut, että pääsee kotiin. Seuraavana syksynä hän myös jatkaa opintojaan uudessa koulussa. Madeleine ei ole saanut jatko-opiskelupaikkaa, joten hän muuttaa Leonardin kanssa tämän koulun asuntolaan ja jatkaa Leonardin hoivaamista. Pian he menevät myös naimisiin. Pikkuhiljaa Leonardin vointi paranee, mutta menee taas yli, maniaksi. Madeleine rakastaa Leonardia, mutta ei tiedä mitä tekisi tämän jatkuvien mielialan vaihteluiden ja maanisten tempausten kanssa. Lopulta hän alkaa tuntea olevansa naimisissa maanis-depressiivisuuden kanssa. 

Opiskeluvuoden päätyttyä Mitchell on matkustanut ystävänsä Larryn kanssa Intiaan, työskentelemään Äiti Teresan hoitokodissa. Sieltä hän lähettää Madeleinelle kirjeitä, joissa anoo tätä olla menemättä naimisiin Leonardin kanssa. Madeleine epäröi, hän tuntee vetoa myös Mitchelliin, mutta rakastaa silti Leonardia, vaikka tämä onkin välillä mahdoton.

Kirjan kerronta vaihtelee näiden kolmen keskeisen hahmon näkökulmista. Heidät kaikki kuvataa älykkäiksi ja he lukevat paljon kirjoja. Madeleine lähinnä 1800-luvun rakkausdraamoja, joista teki myös lopputyönsä. Mitchell uskonnollisia ja filosofisia teoksia ja Leonard kaikkea tieteellistä. Madeleinelle erittäin tärkeä kirja oli Roland Barthesin Rakastuneen kielellä. Sen aion myös itse etsiä käsiini tämän kirjan innoittamana.

Kirjan alussa oli monia hyviä ajatuksia ja pohdintoja rakkaudesta ja rakastuneista. Harmittelin niiden kadotessa loppua kohden ja kirjan keskittyessä lähinnä kuvaamaan elämästä ja parisuhteesta selviytymistä maanis-depressiivisuuden kanssa. Siitäkin kerrotaessa kerronta on kuitenkin loistavan hyvää ja varsinkin Leonardin masentuneita ajatuksia on kuvattu hyvin. Tykkäsin kerronnan pomppimisesta nykyisyydestä menneeseen ja tulevaan. Tykkäsin myös siitä, että tapahtumia oli kuvattu eri henkilön näkökulmasta ja muistikuvat tapahtuneista olivat eri henkilöillä hieman eriäviä. Se toi lisää realistisuutta, sen lisäksi, että kirjan henkilöt oli kuvattu hyvin realistisesti vikoineen kaikkineen. Jotenkin silti hahmot tuntuivat hieman pinnallisilta. Siihen kuitenkin tottui kirjan edetessä. Ihailin Madeleinessa hänen käytännöllisyyttään. Hän varasi pyykkivuoron bileiden ajaksi, koska tiesi silloin pyykkituvan olevan varmasti vapaa. Samaistuttavaa oli myös se, että lapsena hänen huoneensa oli tapetoitu tapetilla hänen lempikirjansa kuvituksista, ja jo pienenä hänellä oli ollut iso kirjahylly.

*****

Jacqueline Wilson - Tatuoitu äiti

Dolphin ja hänen isosiskonsa Star asuvat äitinsä Marigoldin kanssa. Ihmiset pitävät Marigoldia hulluna, mutta Dolphinin mielestä hän on maailman kaunein äiti. Hänen vartalonsa on täynnä värikkäitä tatuointeja, hänellä on hehkuvan punaiset hiukset ja kirkkaan vihreät silmät. Vaikka hän onkin vastuuton, ei muista maksaa laskuja, unohtuu päiväkausiksi juhlimaan ja jääkaapissa ei ole koskaan ruokaa. Välillä hän kuitenkin innostuu leipomaan kymmenittäin kakkuja tai ostaa jääkaapin täyteen jäätelöä. Marigoldilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta hän ei suostu myöntämään sitä.

Staria alkaa kyllästyttää olla perheestä huolta kantava ja vastuuntuntoinen. Hän huolehtii sisarestaan ja äidistään. Eräänä yönä Marigold tuo keikalta mukanaan Mickin, joka on Starin isä. Star on innoissaan isästään ja muuttaakin tämän luo. Marigold musertuu, kun ei pääse mukaan ja Mickillä on uusi tyttöystävä. Dolphin ei voi kertoa kenellekkään ongelmista kotona, sillä hän pelkää tulevansa huostaanotetuksi ja joutuvansa lastenkotiin. Koulussakin häntä kiusataan. Tilanne vähän helpottuu, kun hän saa ystävän Pöllöstä, Oliverista.

Tämäkin oli lempparikirjojani lapsena. Tykkäsin erityisesti piirroskuvista lukujen otsikoiden yhteydessä. Ne viittaavat Marigoldin tatuointeihin. Ne ja kannen on piirtänyt Nick Sharrat. Isompana lapsuudessa luettuja kirjoja lukee eritavalla. Usein pettyy, kun kirja ei ollutkaan enää niin hyvä kun silloin. Tästä kuitenkin tykkäsin edelleen. Varsinkin Dolphinin tunteita ja ajatuksia on kuvattu hyvin. Niihin on helppo samaistua, vaikka hän on vasta 10-vuotias lapsi. Suorasukainen ja raju, mutta luontevasti kerrottu.

                                 *****

Katja Kettu - Kätilö

Fräulein Schwester, Villisilmä on lappilaisessa kylässä kätilönä. Kunnes iskee silmänsä SS-upseeriin, valokuvaaja Johannekseen ja anoo tuttua trokaria järjestämään hänelle töitä vankileiriltä, johon tietää Johanneksen olevan matkalla. Villisilmä on maho, vikasilmäinen hyljeksitty punikkiäpärä, joka on pienenä tyttönä lähetetty kasvatettavaksi muualle, äitinsä kuoltua. Nyt 36-vuotiaana, kukaan mies ei ole koskaan koskenut häneen, eikä hän ole edes miestä kaivannut. Kunnes hän tapasi Johanneksen ja päätti, että tämän miehen kanssa hän aikoo elää. 

Johannes kuitenkin vie sänkyynsä Lissun. Lisbetin, jonka tummaihoisen aviottoman lapsen Villisilmä auttoi juuri maailmaan. Johannes vaikuttaa moraalittomalta naistenkaatajalta, mutta Villisilmä on rakastunut, eikä anna minkään tulla tielle. Vaikka Villisilmä välillä sanoo, ettei halua rakastaa Johannesta, mutta tunteet ovat vahvemmat. 

Johannes on Saksassa syntynyt, mutta lappilaisen äidin ansioista osaa suomea. Ollessaan sotilaana Ukrainassa, hän näki kauheuksia joiden takia näkee nyt painajaisia ja juo adolfiinia, huumetta, jotta saa  edes hetkittäin rauhan. Muuten elämässään Johannes piiloutuu usein kameransa taakse. Sen linssin läpi voi turvallisesti katsella maailmaa, vähän tirkistelläkin salaa.

Tarinan verkossa ihmiset liittyvät toisiinsa suorien linjojen kautta. Johanneksen äiti on Näkkäläjärven Aunen sisko, Aune on trokarin Jouni Näkkäläjärven vaimo, Jouni on suhteessa Hetaan, joka auttaa Villisilmää vankileirillä, ja jonka Villisilmä myöhemmin tapaa Kuolleen miehen vuonolla. Kuollut mies on Johanneksen isän hyvä ystävä ja Villisilmän isä. Kaikki ei kuitenkaan ole aivan selvää.

Eniten ihastuin kirjan kieleen ja tunnelmaan. Se on taitavaa ja runsasta ja hyvin kuvailevia sanoja. Vaikka alussa oli vaikea ymmärtää kaikkia sanoja ja sanontoja, vanhankantaisia ja lappilaismurteisia, niihin tottui nopeasti. Usein murteella kirjoitetut kirjat ovat minusta väkinäisiä ja teeskenneltyjä, mutta tähän se kuului. Se toi kirjaan aitoutta ja pystyi helposti kuvittelemaan olevansa jatkosodan aikaisessa Lapissa. Kirjasta huokui Lapin tundran, vuonojen ja koskemattoman erämaan koleus, tunnelma ja tuoksu. Tunnelma ja kuvailu on vahvaa, inhorealistista ja karskilla tapaa kaunista. Ennenkaikkea kirja on kuitenkin minusta kuvaus rakkaudesta. Mahdottomasta, kaiken peittoavasta, jopa tuhoavasta rakkaudesta. 

Kirjan takakannessa kerrotaan kirjan tarinan olevan tosipohjainen. Kiinnostaisi tietää, kuinka suuri osa siitä oikeasti on totta ja tapahtunutta. 

*****