Joan Didion, Maagisen ajattelun aika

Maagisen ajattelun aika on Joan Didionin omaelämänkerrallinen teos, jossa hän kertoo aviomiehensä ja sielunkumppaninsa Joh Gregory Dunnen kuoleman jälkeisestä vuodesta. Dunne ja Didion olivat arvostettu yhdysvaltalainen taiteilijapariskunta.

Dunnen ja Didionin tytär Quintana sairastuu vakavasti hieman ennen joulua 2003. Hän makaa sairaalassa koomassa vielä uudenvuodenaattona, samaan aikaan kun hänen vanhempansa valmistelevat illallista. Yllättäen kesken illallisen Dunne saa sydänkohtauksen ja menehtyy samantien. Kirja on Didionin omaa pohdintaa rakkaan ihmisen kuolemasta ja sen aiheuttamasta surusta selviytymisestä. Arkisista asioista, hautajaisten järjestämisestä ja siitä mitä tehdä kuolleen tavaroille. Teksti on päiväkirjamaista itsepohdiskelua. Kerronnan aikajanaa selventää Quintanan sairastaminen ja toipumisyritykset joita Didion myös käy läpi.

Kirjaan tarttuessani hieman epäröin ja melkein jätin sen hyllyyn, pelätessäni lukemisen menevän vain itkemiseksi. Sillä tiesin sen kertovan Didionin rankoista kokemuksista. Didion ei kuitenkaan liikaa vello surussaan vaan pohtii asioita ja reaktioitaan älyllisesti. Siten hänestä saattaa saada hieman kylmän vaikutelman, mutta pidin tästä tavasta kertoa asiat niinkuin ne ovat.

Alkuteos: The Year of Magical Thinking 2005

Suomentanut: Marja Haapio 

Like 2007

Sivuja: 221

***

Milan Kundera, Olemisen sietämätön keveys

Ainon junaeväät!

Takakansiteksti:

Eurooppalaisen kirjallisuuden huikea voimannäyte! Olemisen sietämätön keveys on neljän keskieurooppalaisen sijaansa etsivän ihmisen tarina. Se on myös rakkauskertomus, syvimpiä ja kauneimpia mitä koskaan on kirjoitettu. 

Tomás, prahalainen kirurgi ja naisstenmies, rakastuu päätäpahkaa herkkään hauraaseen tarjoilijattareen Terezaan. Hän haluaa tytön, mutta myös vapautensa, kaikki hänelle kertyneet ihanat naiset. Heistä tärkein on Sabina, itsellinen taiteilija ja seikkailijatar. 

Vuosi 1968 viskoo ihmiset maailmalle. Genevessä Sabina solmii suhteen Franziin, keski-ikäiseen, osallistuvan polven tiedemieheen, jonka idealismi ulottuu koko maailmaan. Ihmiskohtalot kutoutuvat romaanissa kuvioksi, jonka moraaliset, intellektuaalist, eroottiset ja poliittiset kosketuskohdat ovat ainutlaatuiset.

En koe osaavani sanoa tästä mitään tarpeeksi älykästä ja ylevää, joten vain ylistän kirjan mahtavuutta! Luulen, että tämä pitää lukea uudestaan, jotta löytäisin sanoja. Milan Kundera on lempparikirjailjoitani!

Tsekinkielinen alkuteos: Nesnesitelná lehkost bytí 1984

Käsikirjoituksesta suomentanut Kirsti Siraste 1985

WSOY 

Sivuja: 414

Jussi Valtonen, Siipien kantamat

Ensimmäinen kuunneltu äänikirjani! Jollei lasketa lapsuuden satukasetteja. Ollessani yksin kotona ja puuhastellessani jotain keskittymistä vaativaa, tarvitsen jotain taustameteliä. Käyn usein kahviloissa tekemässä koulutehtäviäni, sillä on jotenkin helpompi keskittyä, kun ympärillä on ääntä. Ulkopuolinen ääni pitää mut paikallani, eivätkä ajatukseni lipsu muihin asioihin. Musiikki on viime aikoina tuntunut liian paksulta ja monimutkaiselta, ja olen kaivannut yksiselitteistä puhetta. Olen kuunnellut paljon myös podcasteja, paneelikeskusteluja ja haastatteluja, mutta ne ovat liian lyhyitä ja sitten menee taas aikaa, että etsin uutta kuunneltavaa. Silmäni ovat myös olleet väsyneet ja kipeät, niin en ole pystynyt lukemaan, vaikka olisin kovasti halunnut, niin äänikirja oli pelastus myös siihen. Äänikirjoja löytyy aika nihkeästi, sillä en ole valmis maksamaan niistä paljoa, kun mieluummin kuitenkin luen itse ja käytän rahani fyysisiin kirjoihin. Siksi aloin kuunnella tätä kirjaa, Jussi Valtosen Siipien kantamat, vaikka perinteisenä kirjana tuskin olisin tähän tarttunut.

Alkuun oli vaikea keskittyä kuuntelemiseen. En päässyt juoneen mukaan ja tunnin jälkeen aloitin alusta. Pian kuitenkin opin miten kuunnella ja tarina vei mukanaan ja aika kului huomaamatta kuunnellen ja virkaten. Kirjassa, varsinkin alussa oli paljon yhtäläisyyksiä Riikka Pulkkisen Raja-teoksen kanssa. Molemmissa kirjoissa lukion äidinkielen opettajalla on suhde oppilaansa, nuoren lukiotytön kanssa.

Juhani on lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka ihastuu melkein ensisilmäyksellä oppilaaseensa Marianneen. Marianne on toisen lukiovuotensa alussa muuttanut Yhdysvalloista takaisin Suomeen. "Hän on ihminen jonka kanssa haluaa olla samaa mieltä, vaikka olisi erimieltä." He jakavat yhteisen kiinnostuksen kirjoihin ja kirjoittamiseen ja alkavat pian tapailla koulun ulkopuolellakin. Vaikka Marianne on varhaiskypsä ja sanavalmis, hän on kuitenkin nuori tyttö ja Juhanin omatunto kolkuttelee ja järki sanoo ei. Velvollisuuden tunnossaan Juhani ryhtyy suhteeseen ikäisensä Marjutin kanssa, jonka hän eräällä mökkireissulla tapaa.

Esillä ovat nuoruus, vanheneminen, moraali, sairaus ja kuolema. Kirja oli uskottava ja helposti kuviteltavissa todeksi. Varsinkin Juhani hahmona oli realistinen. Marianne hieman etäisempi, eikä hänestä oikein saanut otetta. Kiva lisä olivat lukuisat viittaukset eri kaunokirjallisiin teoksiin, joista yhtään en tosin ollut lukenut. Ehkä pitäisi. Mieleen jäi varsinkin Marja-Liisa Vartion Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö, jonka ehkä tämän takia haluan lukea.

"Syyllisyys, osoittaako se, että on jo ajauduttu väärille raiteille, vai onko huono omatunto nimenomaan moraalin tae, joka varmistaa, ettei mitään väärää pääse tapahtumaan?"

Tammi 2015

Lukija: Jukka Pitkänen

Kesto: 6h 47min

***

Siri Hustvedt, Kaikki mitä rakastin

Takakannessa luvataan "Niin vaikuttava etteivät muut kirjat tunnu hetkeen miltään." Luettuani sivuja toiselle sadalle meinasin melkein jättää kirjan kesken. Tartuin siihen useasti ja se tuntui joka kerta kankealta. En tiedä johtuiko se kun outoudesta kun luin kirjaa tälläisenä minikirjana, vai siitä etten päässyt kirjaan mukaan huonon keskittymiskykyni takia. Päätin kuitenkin joka kerta vielä yrittää, sillä olin kuullut tästä kirjasta vain ylistystä, enkä oikein osaa jättää kirjoja kesken. Vaikka jättäisinkin, palaan niihin kuitenkin myöhemmin.

Puolen välin kohdilla olin kuitenkin niin koukussa, että luin lopun melkein siltä istumalta. Leo ja hänen vaimonsa Erica ja poikansa Matt asuvat Leon parhaan ystävän Billin, tämän vaimon ja pojan Markin kanssa naapuruksina. Tarina kulkee heidän ympärillään New Yorkissa. Bill on taiteilija ja Leo taidehistorioitsija, Violet tekee tutkimusta Salpetrieren hysteerikoista. (Luen juuri Anna Kortelaisen kirjaa Levoton nainen, jossa kerrotaan juuri samoista naisista. Mielenkiintoinen yhteensattuma.) He kaikki elävät jollain tapaa mukana taidepiireissä ja kirjassa on paljon kulttuuria. Erilaista kirjassa oli tapa selittää taideteoksia. Niitä kuvailtiin sanoin hyvin tarkasti ja ne kykeni melkein näkemään. Tämä on niitä kirjoja joista on parempi olla tietämättä liikaa ennen lukemista, joten en kerro enempää. Koskettava, surullinen, itkettävä, hymyilyttävä.

Luin tosiaan ensimmäisen kerran Miki-kirjan. Se on Otavan ja Jongbloed bv:n (Alankomaat) kirjaformaatti, joka on pienikokoinen, kevyt ja painettu ohuelle paperille. Kuten kuvastani näkyy kirjaa oli helppo kantaa mukana pienessäkin käsilaukussa. Olen tainnut aiemmin aloittaa samaa kirjaa, myös tällä formaatilla, mutta muistan jättäneeni sen kesken koettani kirjan muodon hankalaksi. Kirjastossa kaikki muut kappaleet tätä kirjaa olivat lainassa, joten olin pakotettu ottamaan tämän kappaleen. Nyt kuitenkin vauhtii päästyäni ei kirjan formaatilla tuntunut olevan suurta merkitystä. Haluan kuitenkin mieluummin lukea perinteisen kokoisena kirjana, ellen sitten ole lähdössä matkalle, jolloin matkatavaroita vähentääkseni tämä olisi loistava vaihtoehto!

Englanninkielinen alkuteos: What I Loved 2003

Suomentanut: Kristiina Rikman 2007

Miki-kirjana ilmestynyt 2013

Sivuja: 852

****

Michael Cunningham - Koti maailman laidalla

Koti maailman laidallaa kertoo Bobbystä ja Jonathanista, joista jo lapsina tulee erottamattomat ystävykset, vaikka he ovatkin todella erilaisia ja heillä on erilaiset taustat. Nuoruutensa he viettävät musiikkia kuunnellen ja pilveä poltellen. Haaveilevat Woodstockista ja rakastavat toisiaan. Koulujen päätyttyä Jonathan muuttaa New Yorkkiin opiskelemaan ja Bobby jää Jonathanin vanhempien luo asumaan. Niin erottamattomat Jonathan ja Bobby olivat, että Bobby tuntui jo lähes omalta pojalta.. Bobby on tyytyväinen aika mitään sanomattomaan elämäänsä, hän käy töissä ja laittaa ruokaa Jonathanin vanhemmille, Alicelle ja Nedille. Kun Nedin astma pahenee ja lääkäri määrää heidät muuttamaan johonkin vähemmän kosteailmastoiseen paikkaan, he käskevät Bobbyn vihdoin hankkia oman elämän.

Bobby soittaa Jonathanille, kysyäkseen saako tulla hetkeksi asumaan hänen luokseen, ennenkuin löytää oman asunnon ja paikan. Näin pojat ovat taas yhdessä monen vuoden jälkeen. Jonathan asuu Claren kanssa kämppiksinä ja he vitsailevat lapsen hankkimisesta, mutta samalla unelmoivat siitä. Lapsen biologiseksi isäksi kuitenkin päätyy Bobby, joka vain jäi asumaan Jonathanin ja Claren luo. Kolmistaan he ostavat talon Woodstockista ja perustavat sinne perheen lapsensa kanssa. Sillä he kaikki rakastavat toisiaan omalla tavallaan, Clare ja Jonathan, Jonathan ja Bobby, Bobby ja Clare ja he kaikki yhdessä. Jonathania silti ajoittain hiertää se, ettei hän tunne löytäneensä paikkaansa. Hän on mustasukkainen ja hukassa. Hän ei tiedä mitä elämässään tekisi. Mitä hänen elämänsä olisi. Lisänsä Jonathanin ihmissuhdekamppailuihin tuo Erich, jonka Jonathan pian New Yorkkiin muuttonsa jälkeen iski baarista. Heidän suhteensa on lähinnä seksiä.

Ennen kaikkea kirja kertoo perhesuhteista, ihmissuhteista ja niiden monimuotoisuudesta. Perheistä joihin on synnytty ja perheistä jotka on itse valittu. Taustalla on tarina Jonathanin vanhempien perheestä, alussa myös Bobbyn perheestä. Claren perhesuhteitakin käydään läpi hieman. Jonathanin äiti Alice on mennyt Nedin kanssa naimisiin, kun ei keksinyt syytä miksei menisi. Hän ei ymmärrä miten perhe voisi muodostua kahdesta miehestä, yhdestä naisesta ja yhdestä lapsesta. Kirjassa käydään läpi useita normeja kyseenalaistavia kysymyksiä. Voiko kahta ihmistä rakastaa, kuin puolisoa? Voiko toisen lasta rakastaa, kuin omaansa rakastaisi? Miksi pysyy suhteessa, vaikkei rakasta? Rakastaako sittenkin? Miksi lähtee tai miksi ei lähde? Entä homoseksuaalisuus? Kirjassa on jotain karua tunnelmaa, vaikka henkilöt, varsinkin Bobby ja Jonathan ovat hauraita ja herkkiä. 

Gummerrus 2005

Englannin kielinen alkuteos: A home at the End of the World 1990

Suomentanut: Marja Alipaeus

Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 2001

Sivuja: 437

*****

Roland Barthes - Rakastuneen kielellä

Sain innostuksen lukea tämän lukiessani Jeffrey Eugenideksen Naimapuuhia. Siinä eräs päähenkilö, Madeleine, luki Roland Barthesin Rakastuneen kielellä, kuten harras kristitty ehkä lukee Raamattua. Ymmärrän nyt miksi Madeleine luki tätä uudestaan ja uudestaan ja merkitsi hyviä kohtia muistiin. Jokainen joka on, tai on ollut rakastunut pystyy varmasti samaistumaan tiettyihin kohtiin ja yhdistämään niitä omaan elämäänsä. Myös lukuhetken elämänvaihe vaikuttaa siihen miten asioita käsittää ja mitä niistä ajattelee, joten tätä voisi lukea aina vain uudestaan, oppien ja oivaltaen joka kerralla jotain uutta.

Kirja on koottu Roland Barthesin omista elämän kokemuksista ja muistoista, hänen ystäviensä kanssa käymistä keskusteluista ja lukuisista kirjallisista teoksista. Joissain kohdissa Barthes on itse rakkautta kokeva subjekti, täysin rakkaden kokemuksensa armoilla, toisaalla taas ironisesti nauraa hölmöileville rakastuneille ja rakastumisen hulluudelle. Kirjailija viittaa käsittelemänsä kappaleen reunassa aina nimellä siihen henkilöön, jonka ajatusta hän suoraan lainaa tai jota avaa laajemmin. Kirjassa viitataan useasti rakkauden merkkiteokseen, Goethen Nuoren Wertherin kärsimyksiin. Niiden kohtien ymmärtämistä helpottaa, jos tuntee Lotten ja Wertherin rakkaustarinan. Myös mm. Nietzheä, Sapfoa, Sartrea, Stendhalia, Baudelairea, Proustia, Freudia ja Platonia lainataan useissa kohdin.

Lukiessani muiden arvosteluja tästä kirjasta, monen mielestä Barthesin kuvaama rakkaus tuntui olevan itsekästä, sisäänpäin kääntynyttä ja jopa tuhoavaa, eivätkä he ole aivan samaa mieltä. Hämmästyin tästä, sillä lukiessani koin Barthesin kuvaavan rakkautta hyvin yleisesti ja ajattelin suurimman osan ihmisistä kokevan asian lähes samalla tavoin. Minusta tuntui todella monissa kohdin, että Barthes kuvaa juuri samoja tunteita ja kokemuksia joita olen itse kokenut rakkaudessa ja rakastuneisuudessa, enkä nähnyt ristiriitoja, joita moni muu lukija oli lukiessaan kokenut. Barthes tosiaan kyllä tutkii rakkautta vain rakastuneen omasta näkökulmasta. Rakkaus saattaa olla myös täysin vastakaiutonta. Tämän kirjoittaessani tajusin vihdoin sen itsekkyyden kokemuksen. Tosin näen rakkauden aina itsekkäänä. Kirja on rakastuneen yksinpuhelua, jonka "ulkopuolella ei ole ketään, ei myöskään rakkautta kokevaa diskurssia".

Benjamin Constant: Elämän varrella koetut "epäonnistuneet" rakkaudet muistuttavat kaikki toisiaan (ja syystä, ne ovat peräisin samasta murtumasta). Minua kannustava "pysyvä muuttuvaisuus" (in inconstantia constans) ei suinkaan murskaa kaikkia kohtaamiani ihmisiä jotka toteuttavat samaa tehtävää (eli jättävät pyyntöni vaille vastausta), vaan hajottaa väkivaltaisesti heidän valheellisen yhteisönsä: harhailu ei yhdenmukaista, vaan nostaa esiin sävyjen vaihtelun: se mikä palaa takaisin on vivahde. Niin minä kuljen vivahteesta toiseen kuvakudoksen päähän saakka (vivahde on värin viimeinen, nimeämätön tila; vivahde on se mitä on mahdoton käsitellä).

Ranskakielinen alkuteos Fragments d'un discours amoureux, 1977

Suomentanut Tarja Rounila

Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2000

Graafinen suunnittelu dog design

Kannen kuva Petri Salmela

Kustannusosakeyhtiö Nemo

2010

Sivuja 309

****

Katja Kettu - Surujenkerääjä

Minussa on ripaus jungilaista pedagogiikkaa, aimo annos freudilaista peniskateutta, steineriläistä vapaan kasvun ajatusta, jopa alkiolaista maan möyhennykseen ja rikkaruohojen kitkemiseen perustuvaa aktiivikasvatusta. Tämä sekoitettuna järjettömään väkivaltaan ja luontaiseen epätasapainoon on keitos, jossa minuus kelluu kuin ihrahyhmä lihasopan pinnalla. Minuudesta ei saa kiinni, se pakenee kuvitteellista lusikkaa sulavasti ja hajoaa pienemmiksi rasvapisaroiksi, sitä on mahdotonta ryystää edes lautasen kulmalta ellei särvi koko keitosta, mistä taas aiheutuu pahaa oloa. Ja jos ei pidä varaansa, voi jotakin rumaa pulpahtaa pintaan, nousta pohjasta kuin hukkuneen hiukset. Sitä varten minulla on kiveni, pitämään suruni kurissa. Jotta ne eivät kellusi.

Surujenkerääjällä on kaksi tehtävää: Palauttaa suvun nimi ja heittää kivinä mukanaan kantamat surut Aurajokeen. Surujen kerääjä kertoo erään suvun tarinaa. Tämä on Katja Ketun esikoisteos, mutta kolmas hänelta lukemani romaani. Tässäkin on jo mukana itselleni hyvin tutuksi tullut ja ihailemani Ketun tapan kirjoittaa, on murteellisia ilmaisuja, sanaleikkejä ja kekseliäitä kuvailuja. Asiat sanotaan suoraan kaunistelematta. Suudellessakin maistuu räkä. Mutta huomaan myös tämän ja Kätilön välillä tapahtuneen huiman kehityksen. Luin tämän kahteen kertaan peräkkäin, koska en ensimmäisellä kerralla kokenut saaneeni kirjasta tarpeeksi irti. Ajattelin sen johtuvan omasta mielentilastani, mutta toisella kerralla ymmärsinkin Surujenkerääjän mielenterveyden tilaa paremmin. Hyväksikäyttöä, surua, traumaa, muistojen kadottamista ja niiden paloittaista esiin tulemista.

WSOY 2005

Sivuja: 256

****

Sisko Istanmäki - Liian paksu perhoseksi

Kaisu on vahva ja roteva nuori nainen. Hän on voittanut monet pojat kädenväännössä ja työntänyt kuulaa pidemmälle, kuin kukaan muu. Sitä tapausta hän ei kuitenkaan halua muistaa. Hän on elänyt lapsuutensa äitinsä kaupalla, kahden yhtä isokokoisen veljensä kanssa. Nyt he ovat kaikki jo lähes aikuisiässä ja vanhin veli on tuonut kotiin myös vaimon, jota Kaisulla on vaikeuksia sietää. Kun hän näkee lehdessä ilmoituksen, jossa haetaan kauppa-apulaista, hän päättää lähteä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 60-luvun Pohjanmaalle. Pienelle Ruutinperälle, jota voi hädin tuskin kyläksi kutsua ja jonne Kaisu matkustaa linja-autolla 100 kilometriä kotipaikastaan. Suurin osa kylän asukkaista on muuttanut paremman tienestin perässä Ruotsiin. Ruutinperän kyläkaupan onneksi, Ruutinperä sijaitsee järven rannalla, jonne moni rakentaa kesäasuntoja. Kesäasukkaat tuovat pieneen kauppaan hiemna eloa. Kaisu ihastuu lähes ensisilmäyksellä ruipeloon kauppiaaseen, joka pyytää itseään kutsuttavan Erniksi, ei kauppiaaksi. Ernin vuoksi Kaisu päättää jäädä kauppaan, vaikka Ernin kleptomaani äiti ja sisar Viivi koettelevatkin hänen hermojaan. Kauppakin on likaisempi, kuin yksikään Kaisun näkemä sikolätti, lattialla vilisee torakoita ja kärpäset surisevat kaikkialla. 

Pian kuitenkin Viivi ja äiti muuttavat läheiseen huvilaan, jonka Erni on heille rakentanut ja Kaisu saa häärätä kaupalla rauhassa Ernin kanssa. Kaisu pesee ja järjestää ja elämä alkaa sujua. Pian hän huomaa myös Ernin vilkuilevan häntä ja elämä alkaa käydä yhä yhtenäisemmäksi. Vaikka hän tuli vain kauppa-apulaiseksi, hänestä alkaa tuntua lähes yhdenvertaiselta kauppiaalta Ernin kanssa. He päättävät asioista yhdessä, tekevät työtä yhdessä, asuvat yhdessä kaupan takahuoneissa, elävät yhdessä ja rakastuvat. Pian he menevätkin naimisiin. 

Heidän välejään kuitenkin kalvaa Ernin riippuvuuden oloinen huolehtiminen äidistään ja sisarestaan. Hän tuntuu välillä unohtavan Kaisun heidän vuokseen. Viivi ostelee jatkuvasti uusia kalliita vaatteita ja sisustusesineitä heidän uuteen kotiinsa, ja tuo aina laskut Ernin maksettavaksi. Näin Kaisun ja Ernin velka kaupalla kasvaa. Kaisu ei ymmärrä Ernin roikkumista äitinsä helmoissa, kun Erni ei edes kiitoksen sanaa saa, vaikka tekee kaikkensa heidän vuokseen. Erni ei tästä tunnu kärsivän, mutta Kaisu sitäkin enemmän. Kirja saa todella tuntemaan sympatiaa Kaisua kohtaan, olemaan surullinen ja kihisemään raivosta hänen puolestaan. Kun Kaisu ei kuitenkaan ole mikään avuton hissukka, mutta ei silti pysty muuttamaan asioita. Hän kuitenkin selviää eteenpäin voimakastahtoisuudellaan, päättäväisyydellään ja hänen ja Ernin välisellä rakkaudella. Kirjan takakannessakin kuvataan tarinaa sanoin: "Ehdottomasti rakkausromaani." Olen ehdottomasti samaa mieltä, että ennen kaikkea kirja kertoo rakkaudesta. Vaikka Erni ja Kaisu ovat kovin erilaisia, Kaisu on isokokoinen ja voimakassanainen, välillä heiluttaa jopa nyrkkejään ja Erni taas on pieni, hintelä ja toisten juoksutettavissa. Heidän välinen rakkautensa on silti ehdotonta ja antaa lopulta anteeksi monet riidat ja vihanpidosta johtuvat eroamiset. 

Tämä on taas yksi valtavan hyvä kirja! Ihana, tunteellinen ja voimaannuttava. Surullinen, koskettava, huumorintajuinen ja hieman tragikoominen kuvaus ihmisten välisistä suhteista ja arkielämästä. Tämä osoittaa ihmisten selviytymiskykyä. Jos rakastaa, tahtoo rakastaa, kaikesta selviää. Rakkaus tulee välittämisestä ja kunnioittamisesta ja vahvistuu erimielisyyksistä ja erehdyksistä.

Kirjayhtymä Oy
WSOY 1997
Sivuja: 214
Kansi: Hannu Hyrske

*****

Radclyffe Hall - Yksinäisyyden kaivo

Huh, en tiedä mistä aloittaisin tämän kirjan kehumisen ja ylistämisen. Kirjoitan täpinöissäni jatkuvasti kirjoitusvirheitä. (Otsikon kirjoitin monta kertaa Yksinäidyysen kavio.) Nyt osaan vastata, jos joku kysyy lempparikirjaani. Se on tämä. Aiemmin olen osannut epämääräisesti höpöttää monia hyviä kirjailijoita, mutta en yhtäkään yksittäistä kirjaa. En odottanut tältä paljoa, kansi oli mitään sanomaton, takakannen tekstien perusteella ajattelin jotain huonoa erotiikan yrittämistä ja maksoin tästä kirpparilla euron. En olisi voinut vääremmässä olla oletuksineni.

Radclyffe Hall, alun perin Marguerite Radclyffe-Hall (1880-1943) oli brittiläinen kirjailija ja runoilija. Yksinäisyyden kaivo oli hänen tunnetuin teoksensa ja se sai aikaan yhden Britannian historian tunnetuimmista siveettömyysoikeudenkäynneistä. Kirjan julkaiseminen kiellettiin ja koko jo julkaistu painos määrättiin tuhottavaksi.

Tarina alkaa sadunomaisesti, kun kaksi kaunista, yläluokkaista ihmistä kohtaavat ja rakastuvat ja mentyään naimisiin alkavat odottaa lasta. Lapsen vanhemmat ovat varmoja, että syntyvä lapsi on poika ja päättävät antaa tälle nimeksi Stephen. Syntyessään Stephen kuitenkin paljastuu tytöksi. Kasvaessaan Stephen osoittautuu erilaiseksi tytöksi, mitä ajan tytöiltä odotetaan. Hän miekkailee, lukee kirjoja, pukeutuu poikamaisesti ja haluaisi leikata pitkät hiuksensa lyhyiksi. Hänen äitinsä paheksuu tätä poikamaisuutta, mutta isä on ylpeä kun tyttärensä osoittaa lähiseudun miesten yhteisellä metsästysreissuilla pysyvänsä miesten tahdissa. Naapurin Violet, kun pysyy hädin tuskin hevosen selässä ja ratsastaa naisten satulalla. 

Stephenin kasvaessa hän etääntyy pikkuhiljaa lähiseudun ihmisistä, kun hänestä alkaa kulkea juoruja hänen omalaatuisuutensa vuoksi ja häntä kartetaan. Stephen kuitenkin tutustuu paikkakunnalle juuri New Yorkista muuttaneeseen Angelaan ja rakastuu tähän. Angela on naimisissa, mutta vakuuttaa silti rakkauttaan Stepheniin. Lopulta hänen äitinsä saa kuulla Stephenin ja Angelan suhteesta. Tämän seurauksena hän ajaa Stephenin pois kotoaan. Stephen lähtee Lontooseen, mukanaan opettajattarensa Puddle. Lontoossa Stephen kirjoittaa ensimmäisen kirjansa josta tulee valtava menestys. Pian sen julkaisemisen jälkeen hän alkaa kirjoittaa toista kirjaansa, joka ei yllä lainkaan edellisen kirjan tasolle. Arvostelun murskakritiikiltä hän välttyy vain edellisen kirjan tuoman maineen vuoksi. 

Stephen lähtee etsimään uutta innoitusta seuraava kirja mielessään. Hän muuttaa Puddlen kanssa Ranskan, Pariisiin. Pian kuitenkin syttyy sota, johon myös Stephen lähtee palvellakseen kotimaataan. Puddlen hän lähettää sairaan äitinsä avuksi. Stephen haluaisi etulinjaan, mutta sukupuolensa vuoksi häntä ei sinne oteta, jatkuvasta kärttämisestä huolimatta. Hän päätyy kuskaamaan haavoittuneita. Siellä hän tapaa Maryn, jonka hän ottaa luokseen Pariisiin asumaan sodan loputtua, sillä Maryn sukulaiset eivät tahdo häntä luokseen.

Stephen ja Mary ovat rakastavaiset, mutta joutuvat jatkuvasti piilottelemaan sitä. Kunnes he tutustuvat Valérieen, jonka juhlissa tapaavat paljon kaltaisiaan. Kirjan loppupuolella käytetään sanoja invertti ja inversio, joiden merkitystä en heti ymmärtänyt. Wikipedia kuitenkin kertoi seuraavaa "Sexual inversion, a term for homosexuality found primarily in older scientific literature". Eli termit viittaavat homoseksuaaliin ja homoseksuaalisuuteen. Nämä sanat mainitaan vasta kirjan lopulla, kun Stephen alkaa miettiä homouden luonnollisuutta ja hyväksymistä ja tutustuu muihin homoihin. Aiemmin kirjassa, Stephenin epätietoisuutta itsestään kuvaa hyvin se, ettei hänellä ole edes sanaa sille mitä hän on. Hän kyselee mielessäänkin: "Mikä minä olen?" Koko kirjan ajan Stephen kokee olevansa oikku ja virhe. Hän miettii usein miten Jumala voikin olla niin julma, että luo maailmaan inverttejä? Niin paljon heitä halveksitaan ja sorretaan. Kirjan lopussa Stephen löytää taas Jumalan ja uskon, jonka on lapsena hylännyt rukoiltuaan turhaan hevosensa pelastumista.

Kirjan kieli on solisevaa ja kuvailevaa. Yksikään ihmiskohtalo ei ole kaunis eikä kaunisteltu, mutta ei myöskään liioitellun raadollinen. Homoseksuaalisuus ei ole pääaihe, vaikka onkin mukana koko ajan. Kirja kuvaa hyvin elämää ja todellisuutta ja on monitasoinen, kuten elämä. Tämän luettuani tosiaan tuntuu, kuin olisin seurannut Stephenin elämää vierestä kolmekymmentä vuotta. Niin paljon asioita tässä kirjassa tapahtui. Hieman tässä häiritsi, että suurin osa (kaikki?) kirjan lesboista kuvattiin hyvin miesmäisinä, Stephenin voisin ehkä kuvailusta luokitella transsukupuoliseksi. Kirjan homot taas käyttivät paljon koruja, mutta se johtui osittain siitä, että vain niin he pystyivät tunnistamaan kaltaisensa. Se voi ehkä johtuu kirjailijan vähäisestä tietämyksestä, vaikka itsekkin oli lesbo, mutta aikana jona siitä ei paljoa puhuttu.

Tätä lukiessa koin taas jotain sellaista mitä lapsena usein kirjoja lukiessa. Lapsena olin paljon hitaampi lukija ja siten pystyin nauttimaan yhdestä kirjasta kauemmin ja ne tuntuivat pidemmiltä. Olen lukenut tätä pari viikkoa, tuntuu kuin lähes koko ajan. Yritin tahallani olla hidas, nautin joka sanasta, mutta tämä oli myös muuten tarpeeksi pitkä ja tapahtumia paljon. Tätä lukiessa myös näin 1900-luvun alun Englannin ja Pariisin ja pystyin uppoutumaan täysin siihen maailmaan, kuten kirjoihin lähes aina lapsena, nykyisin vähän harvemmin. Kirjan tyyli oli myös täydellisesti sitä mitä odotan kunnolliselta ja täydelliseltä romaanilta.

"Stephen suuteli Maryä monta kertaa suulle. Luoja! On aivan kamalaa rakastaa näin - tämä on yhtä helvettiä - joskus en saata kestää sitä!"

Alkuteos: The Well of Loneliness, 1928

Suomentanut: Milla Karvonen

Basam Books, 2010

Sivuja: 440

*****

Epäröin hieman pitäisikö lisätä uusi taso, kuusi tähteä. Usein tuntuu, että luen vain hyviä kirjoja ja annan ehkä liian helposti viisi tähteä. Olisi tosin kovin kurjaa, jos lukisi huonoja kirjoja, joten pysyn tässä.

Edit: Huh, jos kirja innosti yhtä paljon kuin minua ja tykkäät kuulla siitä lisää pohdintoja lue Penjami Lehton juttuja aiheesta:

Osa 1

Osa 2

Osa 3

Osa 3½

Osa 4

Riikka Pulkkinen - Totta

Söin pullaa, join teetä ja luin kirjaa.

Elsa on kuolemaisillaan syöpään. Varsinkin hänen tyttärelleen Eleonooralle äidin menettäminen jo ajatuksena tuntuu ylitsepääsemättömältä. Vaikka hän on jo itsekkin kahden lähes aikuisen tyttären äiti. Kaikki muistelevat menneisyyttä. Elsa, hänen miehensä Martti ja Eleonoora itse koettua menneisyyttä, joka alkaa kiinnostaa myös Eleonooran tytärtä Annaa. Omasta menneisyydestään Anna vaikenee. Samaan aikaan tarinaa kertoo Eleonooraa lapsena hoitanut Eeva. Eeva on tv-sarjamaisen melodramaattinen maalaistyttö, joka onkin kaiken aikaa salaa suhteessa Martin kanssa.

Kaikki kirjassa vaikuttaa jotenkin huumorittomalta ja säädylliseltä. Elsa on ainoa, joka tuntuu ottavan elämästään kaiken irti. Se on sitä, kun tietää kuolevansa ja on vielä asioita joita haluaa tehdä. Siksi hän haluaa viettää viimeiset viikkonsa kotona, perheensä kanssa. Häntä viedään piknikille, jossa leikitään pukuleikkiä ja hän on se joka menee keskellä yötä uimaan. Muille elämä on totista, ja se on koko kirjasta huokuva sävy. 

Tarina on monitasoinen ja hyvin koossa pysyvä. Kirjan kieli on kaunista. Se jokin totisuus, jäykkyys ja laimeus jota kirjassa oli, oli jotain mistä en pitänyt. Vaikka kirja olikin koukuttava ja käsitteli yleisiä aiheita, rakkautta, pettämistä ja surua kiinnostavasti, eikä ollenkaan kuluneesti.

"Kaikki surut voidaan kestää, jos ne ovat osa tarinaa tai jos niistä kirjoitetaan sellainen." Isak Dinesen (Karen Blixen)

Otava, 2010

****

Jeffrey Eugenides - Naimapuuhia

"Koko jutussa alkoi olla kohtalaisen koomisia ja shakespearelaisia piirteitä: Larry rakasti Mitchelliä, joka rakasti Madeleinea, joka rakasti Leonard Bankheadia."

Kirjallisuutta opiskeleva Madeleina Hanna on viettänyt kaksi ensimmäistä opiskeluvuottaan kuten moni muukin collegeopiskelija; miehiä on tullut ja mennyt. Lukuisten epäonnistuneiden suhteiden jälkeen Madeleine päättää olla viimeisen collegevuotensa selibaatissa. Hän leikkauttaa hiuksensa ja pyrkii pukeutumisessaankin puoleensa vetämättömään androgyyniyteen.

Kunnes, semiotiikan kurssilla hän iskee silmänsä komeaan Leonard Bankheadiin. Samaan aikaan Madeleinen ystävä Mitchell on rakastunut Madeleineen, vaikka Madeleine on tehnyt selväksi, ettei ole kiinnostunut Mitchellistä kuin ystävänä. Kolmiodraama on valmis. Mitchell hakee apua uskonnosta ja hengellisyydestä, kun Madeleine ja Leonard alkavat seurustella. Melko pian rakkaudesta tuntuu kuitenkin tulleen taakka ja Madeleine alkaa tuntea itsensä yksinäiseksi suhteessa.

"Madeleine oppi perusteellisesti ymmärtämään, että rakastuneen diskurssi oli äärimmäisen yksinäistä. Yksinäisyys oli äärimmäistä, koska se ei ollut fyysistä. Se oli äärimmäistä, koska sitä tunsi rakastetun seurassa. Se oli äärimmäistä, koska se oli päässä, yksinäisistä paikoista kaikkein yksinäisimmässä."

Leonard on etäinen ja välttelevä. Lopulta Madeleine saa tarpeekseen Leonardin kohdellessa häntä kaltoin ja jättää Leonardin. Samalla hän edelleen rakastaa ja kaipaa Leonardia, mutta ei ylpeyttään ole missään yhteydessä tähän. Koulun päättäjäispäivän aamuna Madeleine saa puhelun ja kuulee Leonardin olevan sairaalassa. Madeleine jättää päättäjäiset väliin ja ryntää sairaalaan katsomaan Leonardia. Siellä hän saa tietää, että Leonardilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja että heidän erostaan musertuneena Leonard on romahtanut eroa edeltäneestä maniasta masennukseen. Leonard on hyvin huonossa kunnossa, mutta Madeleine käy joka päivä tapaamassa häntä sairaalassa ja käy siivoamassa Leonardin kotona johon hän myös lopulta muuttaa. 

Kuukauden kuluttua Leonard on sen verran toipunut, että pääsee kotiin. Seuraavana syksynä hän myös jatkaa opintojaan uudessa koulussa. Madeleine ei ole saanut jatko-opiskelupaikkaa, joten hän muuttaa Leonardin kanssa tämän koulun asuntolaan ja jatkaa Leonardin hoivaamista. Pian he menevät myös naimisiin. Pikkuhiljaa Leonardin vointi paranee, mutta menee taas yli, maniaksi. Madeleine rakastaa Leonardia, mutta ei tiedä mitä tekisi tämän jatkuvien mielialan vaihteluiden ja maanisten tempausten kanssa. Lopulta hän alkaa tuntea olevansa naimisissa maanis-depressiivisuuden kanssa. 

Opiskeluvuoden päätyttyä Mitchell on matkustanut ystävänsä Larryn kanssa Intiaan, työskentelemään Äiti Teresan hoitokodissa. Sieltä hän lähettää Madeleinelle kirjeitä, joissa anoo tätä olla menemättä naimisiin Leonardin kanssa. Madeleine epäröi, hän tuntee vetoa myös Mitchelliin, mutta rakastaa silti Leonardia, vaikka tämä onkin välillä mahdoton.

Kirjan kerronta vaihtelee näiden kolmen keskeisen hahmon näkökulmista. Heidät kaikki kuvataa älykkäiksi ja he lukevat paljon kirjoja. Madeleine lähinnä 1800-luvun rakkausdraamoja, joista teki myös lopputyönsä. Mitchell uskonnollisia ja filosofisia teoksia ja Leonard kaikkea tieteellistä. Madeleinelle erittäin tärkeä kirja oli Roland Barthesin Rakastuneen kielellä. Sen aion myös itse etsiä käsiini tämän kirjan innoittamana.

Kirjan alussa oli monia hyviä ajatuksia ja pohdintoja rakkaudesta ja rakastuneista. Harmittelin niiden kadotessa loppua kohden ja kirjan keskittyessä lähinnä kuvaamaan elämästä ja parisuhteesta selviytymistä maanis-depressiivisuuden kanssa. Siitäkin kerrotaessa kerronta on kuitenkin loistavan hyvää ja varsinkin Leonardin masentuneita ajatuksia on kuvattu hyvin. Tykkäsin kerronnan pomppimisesta nykyisyydestä menneeseen ja tulevaan. Tykkäsin myös siitä, että tapahtumia oli kuvattu eri henkilön näkökulmasta ja muistikuvat tapahtuneista olivat eri henkilöillä hieman eriäviä. Se toi lisää realistisuutta, sen lisäksi, että kirjan henkilöt oli kuvattu hyvin realistisesti vikoineen kaikkineen. Jotenkin silti hahmot tuntuivat hieman pinnallisilta. Siihen kuitenkin tottui kirjan edetessä. Ihailin Madeleinessa hänen käytännöllisyyttään. Hän varasi pyykkivuoron bileiden ajaksi, koska tiesi silloin pyykkituvan olevan varmasti vapaa. Samaistuttavaa oli myös se, että lapsena hänen huoneensa oli tapetoitu tapetilla hänen lempikirjansa kuvituksista, ja jo pienenä hänellä oli ollut iso kirjahylly.

*****

Katja Kettu - Kätilö

Fräulein Schwester, Villisilmä on lappilaisessa kylässä kätilönä. Kunnes iskee silmänsä SS-upseeriin, valokuvaaja Johannekseen ja anoo tuttua trokaria järjestämään hänelle töitä vankileiriltä, johon tietää Johanneksen olevan matkalla. Villisilmä on maho, vikasilmäinen hyljeksitty punikkiäpärä, joka on pienenä tyttönä lähetetty kasvatettavaksi muualle, äitinsä kuoltua. Nyt 36-vuotiaana, kukaan mies ei ole koskaan koskenut häneen, eikä hän ole edes miestä kaivannut. Kunnes hän tapasi Johanneksen ja päätti, että tämän miehen kanssa hän aikoo elää. 

Johannes kuitenkin vie sänkyynsä Lissun. Lisbetin, jonka tummaihoisen aviottoman lapsen Villisilmä auttoi juuri maailmaan. Johannes vaikuttaa moraalittomalta naistenkaatajalta, mutta Villisilmä on rakastunut, eikä anna minkään tulla tielle. Vaikka Villisilmä välillä sanoo, ettei halua rakastaa Johannesta, mutta tunteet ovat vahvemmat. 

Johannes on Saksassa syntynyt, mutta lappilaisen äidin ansioista osaa suomea. Ollessaan sotilaana Ukrainassa, hän näki kauheuksia joiden takia näkee nyt painajaisia ja juo adolfiinia, huumetta, jotta saa  edes hetkittäin rauhan. Muuten elämässään Johannes piiloutuu usein kameransa taakse. Sen linssin läpi voi turvallisesti katsella maailmaa, vähän tirkistelläkin salaa.

Tarinan verkossa ihmiset liittyvät toisiinsa suorien linjojen kautta. Johanneksen äiti on Näkkäläjärven Aunen sisko, Aune on trokarin Jouni Näkkäläjärven vaimo, Jouni on suhteessa Hetaan, joka auttaa Villisilmää vankileirillä, ja jonka Villisilmä myöhemmin tapaa Kuolleen miehen vuonolla. Kuollut mies on Johanneksen isän hyvä ystävä ja Villisilmän isä. Kaikki ei kuitenkaan ole aivan selvää.

Eniten ihastuin kirjan kieleen ja tunnelmaan. Se on taitavaa ja runsasta ja hyvin kuvailevia sanoja. Vaikka alussa oli vaikea ymmärtää kaikkia sanoja ja sanontoja, vanhankantaisia ja lappilaismurteisia, niihin tottui nopeasti. Usein murteella kirjoitetut kirjat ovat minusta väkinäisiä ja teeskenneltyjä, mutta tähän se kuului. Se toi kirjaan aitoutta ja pystyi helposti kuvittelemaan olevansa jatkosodan aikaisessa Lapissa. Kirjasta huokui Lapin tundran, vuonojen ja koskemattoman erämaan koleus, tunnelma ja tuoksu. Tunnelma ja kuvailu on vahvaa, inhorealistista ja karskilla tapaa kaunista. Ennenkaikkea kirja on kuitenkin minusta kuvaus rakkaudesta. Mahdottomasta, kaiken peittoavasta, jopa tuhoavasta rakkaudesta. 

Kirjan takakannessa kerrotaan kirjan tarinan olevan tosipohjainen. Kiinnostaisi tietää, kuinka suuri osa siitä oikeasti on totta ja tapahtunutta. 

*****

Ron McLarty - Polkupyörällä ajamisen taito

Smithy Ide on 43-vuotias, 127 kiloa painava mies. Hän tekee puuduttavaa, yksitoikkoista työtä ja ainoat ihmissuhteet ovat hänen vanhempansa. Yllättäen hänen molemmat vanhempansa menehtyvät auto-onnettomuudessa heidän lähdettyään yhteiseltä mökkilomalta kotiin. Parin päivän kuluttua Smithy käy läpi heidän tavaroitaan ja lukee isälleen tulleen kirjeen, jossa kerrotaan hänen monta vuotta kadoksissa olleen isosiskonsa Bethanyn myös kuolleen ja ruumiin olevan säilytyksessä Los Angelesissa. 

Smithyllä ei ole enää ketään, hän on yksin ja hänen elämäntapansa ovat rappiolliset. Hän syö vain roskaruokaa ja juo olutta. Nuorena hän oli niin laiha, että häntä kutsuttiin riu'uksi ja hän juoksi paljon. Bethany sanoi aina, että älä ikinä lakkaa juoksemasta, muuten sinusta tulee lihava paskiainen. Kirjeen lukemisen jälkeen Smithy löytää autotallista vanhan polkupyöränsä ja lähtee humalaisena polkemaan katua alas. Seuraavana aamuna hän herää kasteisesta heinikosta ja päättää lähteä hakemaan siskonsa ruumista toiselta puolelta Amerikan manteretta. Bethany sairasti skitsofreniaa ja hänen kuulemansa ääni hallitsi hänen ja koko heidän perheensä elämää. Hän oli kuitenkin hyvin rakas ihminen veljelleen. 

Smithyn alkumatka on hyvin raskas, hän on huonokuntoinen ja rahaton. Hän saa kuitenkin puhelimitse apua lapsuuden aikaiselta naapuriltaan, Normalta. Norma oli muutamia vuosia Smithyä nuorempi, ärsyttävä naapurin pikkukakara joka ihaili Smithyä ja oli aina heillä kylässä. Norma joutui kuitenkin onnettomuuteen. Hänen jalkansa halvaantuivat ja hän joutui pyörätuoliin ja siten hän vetäytyi erilleen Smithyn perheestä. 

Smithy soittelee matkaltaan säännöllisesti Normalle ja saa matkallaan apua myös vastaantulijoilta. Hän kohtaa matkallaan epäluuloja ja vihaa, mutta myös todellista välittämistä. Matkan aikana Smithy muuttuu. Ulkoisesti, hänen painonsa putoaa ja partansa kasvaa, mutta myös sisäisesti. Hän uskaltaa taas rakastaa. Kirja hyppelehtii taitavasti Smithyn matkan aikana hänen menneisyydessään ja muistoissaan sisarestaan. Smithyn tehdessä matkaa hän selvittää ajatuksiaan menneisyydestä ja ottaa samalla elämänsä haltuun. Vähäeleinen kirja, ei selitä liikaa ja antaa tilaa lukijan tunteille ja ajatuksille, olematta silti epäselvä tai jättämättä mitään täysin avoimeksi.

****

Tove Jansson - Reilua peliä

Reilua peliä -kirja kertoo kahden toisilleen hyvin läheisen naisen ystävyydestä. Marin ja Jonnan, jotka asuvat samassa talossa, vierekkäisissä ullakkoasunnoissa, joita yhdistäävää käytävää pitkin he vierailevat toistensa luona. Kesäisin he muuttavat yhdessä saareen. He molemmat ovat taiteilijoita, Mari maalaa ja Jonna veistää. Heillä molemmilla on oma elämä, mutta he ovat kietoutuneet tiiviisti toisiinsa, eivätkä kirjassa juuri tapaa muita ihmisiä. Kirja kertoo nokkelasti pienistä sattumuksista Marin ja Jonnan arjessa. Tunnelma on hieman fantasiamainen ja lämminhenkinen. Tämän voisi lukea monia kertoja uudestaan, ja joka kerralla oivaltaa jotain uutta.

*****

Vigdís Grímsdottír: Z -Rakkaustarina

Z -rakkaustarina kertoo kahden naisen, Annan ja Z:n välisen kauniin ja melankolisen rakkaustarinan. Anna on sairastunut vakavasti ja vetäytynyt yksinäisyyteen lukemaan rakastajattarensa kirjeitä. Annan sisar, tämän mies ja Z huolestuvat Annan katoamisesta ja etsivät häntä tuloksetta. Selviytyäkseen epätietoisuudesta ja odottamisesta Z alkaa lausua Annan hänelle lähettämiä runoja, jotka hän on jokaikisen painanut mieleensä ne saatuaan. Myös Annan sisar kertoo kokemuksistaan ja tuo siten myös sisarrakkauden tarinaan. Myös mustasukkaisuus on vahvasti esillä. Kerronta vaihtelee Annan ja hänen sisarensa näkökulmista, tehden kirjasta hyvin monitasoisen, mutta on silti taitavasti hallittu.

Hyvin kaunis, herkkä ja tunnelmaltaan haikea kirja.

*****

Mathias Malzieu - Sydämen mekaniikka

"Ensinnäkin, älä kajoa viisareihisi. 

Toiseksi, hillitse vihasi. 

Kolmanneksi, älä anna itsesi ikinä, 

kuuna päivänä rakastua."

Kaunis, runollinen ja  hieman surullinen pieni tarina rakkaudesta.

*****

D. H. Lawrence - Rakastuneita naisia

Vuonna 1920 julkaistu teos, jota aikanaan kuvattiin säädyttömäksi ja se hylättiin useasti ennen julkaisemistaan. Nykyaikaisen ihmisen, ainakin minun on hieman hankala ymmärtää kirjasta noussutta kohua, mutta sen vahva naiskuva ja seksuaalisuuden käsittely on tainnut olla järkytys 1900-luvun alun lukijoille.

Kirjan alussa kuvataan kahta itsenäistä ja pelotonta sisarusta Gudrunia ja Ursulaa, jotka pohtivat naimisiin menoa. Ursula puolustaa ja Gudrun on epäilevämpi. Halu mennä naimisiin, tarvitseeko ihminen naimisissa olon kokemusta, onko kokemus mieluinen tai edes tarpeellinen. Ei ehkä toivottu kokemus, mutta väkisinkin jonkinlainen kokemus. Vai kokemisen loppu?

Kirjassa seurataan naisten ihastumista mieskaveruksiin. Ensin tapaillaan, ihastutaan, rakastutaan, mennään naimisiin ja lopulta erotaan. Myös miesten välinen rakkaus tulee esille. Onko se vain ystävyyttä? Kätkettyä homoseksuaalisuutta?

Kirjaa on aika raskas lukea. Paljon vuoropuhelua ja tuntemusten jahkailua. Jopa tylsistyin ajoittain. 

**

Piritta Lumous - Roadkill - Levottomuuden anatomia

Huumeongelma, luomisen pakko, sitoutumiskammo, vammainen lapsi, äitiys, seksuaalisuus, rakkaus, syömishäiriö, keskenmeno, itsemurha yritykset, avioero, masennus, aikuisuus, eskapismi, mania, muusikkous, musiikki, karma-ajattelu ja eskimot. Kirjassa puhutaan ainakin kaikista näistä, mutta oikeastaan se käsittelee naiseutta, muusikkoutta, kiertue-elämää ja rakkautta.

Takakannesta: 

"Päähenkilö Olivia on 35-vuotias rocklaulaja ja äiti, joka sekoaa itseään kymmenen vuotta nuorempaan soittajaan, ja luulee voivansa muuttaa tämän kanssa laulujensa maailmaan asumaan. Kahden levottoman liitosta ei hyvää seuraa, hulluus tarttuu, ja Olivian mieli ja perhe alkavat rakoilla. Kiertueet seuraavat toisiaan, todellisuus kapenee, kunne saavutaan lopullisten ratkaisujen eteen.

Roadkill on keikkabussissa kirjoitettu, omaelämänkerrallinen romaani. Kirja on kasvutarina, runollinen kertomus naiseudesta kiertueiden ja kotielämän ristipaineessa, taistelusta suojelemisen, luomisvimman ja levottomuuden valtameressä. Tarinan toisena puolena nähdään repivä rakkausdraama kahden taiteilijan välillä."

Levoton ja punk. Tykkäsin kovasti. 

****