torstai 31. heinäkuuta 2014

Jean-Paul Sartre - Sanat


Sanat kuvaa Sartren lapsuutta kirjoittajan omasta näkökulmasta, minäkerronnalla. Hän kertoo tarinaa vanhempana, jälkiviisaana ja kommentoi itseään lapsena. Kirja kertoo hänen varhaisesta kiinnostuksestaan kirjoihin, kirjoittamiseen ja sanoihin. Sartre kuvaa itseään pikkuvanhana, yksinäisenä ja ylpeänä lapsena, joka eli kirjoittamissaan tarinoissa. Mitä kirjat ja kirjallisuus meille merkitsevät? Miksi luemme tietynlaisia kirjoja? Vai luemmeko? Mistä kirjailijan kutsumus kirjoittamaan saa alkunsa? Mistä tarinat tulevat? Sartren elämää tutkineet ovat löytäneet kirjasta paljon faktaa, mutta myös asioita jotka eivät ole tapahtuneet tai ovat vertauskuvallisia. Tämä selvisi kirjan lopussa olleista Jörn Donnerin jälkisanoista.


"Ylpeyteni ja yksinäisyyteni olivat siihen aikaan niin suuret, että toivoin olevani kuollut tai koko maailman haluama." Sartre

"Kuvitelmasta tulee sanojen todellisuutta." Donner

****

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Mark Paytress - Sid Vicious, Nuorena kuolemisen jalo taito


Mark Paytress on brittiläinen rockjournalisti ja -kirjailija. Hän on tutkinut 70-luvun punk-kulttuuria. Kirjaa varten hän haastetteli lukuisia Sidin ystäviä ja hänet tunteneita, ja haastattelujen pohjalta kokosi tämän kirjan. 

Sid Vicious (John Simon Ritchie) tuli tunnetuksi Sex Pistols yhtyeen basistina. Hänen äitinsä Anne Beverley kasvatti hänet yksin, ensin Sidin isän ja myöhemmin isäpuolen kuoltua. Äitiä ja poikaa yhdistivät huumeet. Varsinkin heroiinia he käyttivät yhdessä. 

Vaikka Sidistä tuli kuuluisa Sex Pistolsien myötä, se ei johtunut soittotaidosta. Keikoilla hänen bassoaan ei usein oltu edes kytketty vahvistimeen. Sidin kuuluisaksi hänet teki hänen karismansa ja riehumisensa keikoilla ja niiden jälkeen. Rivosta käytöksestään huolimatta monet Sidin ystävät ovat sanoneet hänen olleen pohjimmiltaan ujo ja herkkä. 

Nancy Spungenia ei voi ohittaa Sid Viciousista puhuttaessa. Kukaan Sidin ystävistä ei tykännyt Nancysta, suurin osa sanoi hänen olevan ällöttävä huora. Nancy oli ylpeä ja huomionkipeä. Monen Sidin ystävän mielestä hän veti Sidin alas ja heroiiniriippuvaiseksi, kun itsekkin oli. Nancy myös nostatti Sidin egoa ja sai hänet kuvittelemaan itsensä Sex Pistolsien keulakuvaksi. Nancy oli ensimmäinen ja ehkä ainoa, josta Sid oli kiinnostunut seksuaalisesti. Myöhemmin jotkut ovat sanoneet, että Sid saattoi olla homo. Hänellä oli lukuisia naispuolisia tuttuja, mutta koskaan hän ei osoittanut minkäänlaista seksuaalista kiinnostusta heihin, vaikka tilaisuuksia olisikin ollut. 

Kun Nancy Spungen löydettiin kuolleena hotellihuoneesta, Sid pidätettiin ja häntä syytettiin Nancyn kuolemasta. Tuomioistuimen päätöstä ei koskaan tullut, sillä ollessaan vapaana takuita vastaan Sid kuoli heroiinin yliannostukseen. Jotkut uskovat Sidin tehneen itsemurhan omantunnontuskissaan. Mark Paytress ei kuitenkaan usko Sidin tappaneen Nancya, ja uskoo Sidin kuolleen vahingossa tavallista vahvempaa heroiinia käytettyään.

Kirjana mielenkiintoinen. Romaanimainen, etenee selkeästi, vaikka onkin koottu haastatteluista. Selkeästi Sid Viciousista kertova kirja, häntä henkilökohtaisesti tuntemattoman ulkopuolisen silmin.

****

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Jeffrey Eugenides - Naimapuuhia


"Koko jutussa alkoi olla kohtalaisen koomisia ja shakespearelaisia piirteitä: Larry rakasti Mitchelliä, joka rakasti Madeleinea, joka rakasti Leonard Bankheadia."

Kirjallisuutta opiskeleva Madeleina Hanna on viettänyt kaksi ensimmäistä opiskeluvuottaan kuten moni muukin collegeopiskelija; miehiä on tullut ja mennyt. Lukuisten epäonnistuneiden suhteiden jälkeen Madeleine päättää olla viimeisen collegevuotensa selibaatissa. Hän leikkauttaa hiuksensa ja pyrkii pukeutumisessaankin puoleensa vetämättömään androgyyniyteen.

Kunnes, semiotiikan kurssilla hän iskee silmänsä komeaan Leonard Bankheadiin. Samaan aikaan Madeleinen ystävä Mitchell on rakastunut Madeleineen, vaikka Madeleine on tehnyt selväksi, ettei ole kiinnostunut Mitchellistä kuin ystävänä. Kolmiodraama on valmis. Mitchell hakee apua uskonnosta ja hengellisyydestä, kun Madeleine ja Leonard alkavat seurustella. Melko pian rakkaudesta tuntuu kuitenkin tulleen taakka ja Madeleine alkaa tuntea itsensä yksinäiseksi suhteessa.

"Madeleine oppi perusteellisesti ymmärtämään, että rakastuneen diskurssi oli äärimmäisen yksinäistä. Yksinäisyys oli äärimmäistä, koska se ei ollut fyysistä. Se oli äärimmäistä, koska sitä tunsi rakastetun seurassa. Se oli äärimmäistä, koska se oli päässä, yksinäisistä paikoista kaikkein yksinäisimmässä."

Leonard on etäinen ja välttelevä. Lopulta Madeleine saa tarpeekseen Leonardin kohdellessa häntä kaltoin ja jättää Leonardin. Samalla hän edelleen rakastaa ja kaipaa Leonardia, mutta ei ylpeyttään ole missään yhteydessä tähän. Koulun päättäjäispäivän aamuna Madeleine saa puhelun ja kuulee Leonardin olevan sairaalassa. Madeleine jättää päättäjäiset väliin ja ryntää sairaalaan katsomaan Leonardia. Siellä hän saa tietää, että Leonardilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja että heidän erostaan musertuneena Leonard on romahtanut eroa edeltäneestä maniasta masennukseen. Leonard on hyvin huonossa kunnossa, mutta Madeleine käy joka päivä tapaamassa häntä sairaalassa ja käy siivoamassa Leonardin kotona johon hän myös lopulta muuttaa. 

Kuukauden kuluttua Leonard on sen verran toipunut, että pääsee kotiin. Seuraavana syksynä hän myös jatkaa opintojaan uudessa koulussa. Madeleine ei ole saanut jatko-opiskelupaikkaa, joten hän muuttaa Leonardin kanssa tämän koulun asuntolaan ja jatkaa Leonardin hoivaamista. Pian he menevät myös naimisiin. Pikkuhiljaa Leonardin vointi paranee, mutta menee taas yli, maniaksi. Madeleine rakastaa Leonardia, mutta ei tiedä mitä tekisi tämän jatkuvien mielialan vaihteluiden ja maanisten tempausten kanssa. Lopulta hän alkaa tuntea olevansa naimisissa maanis-depressiivisuuden kanssa. 

Opiskeluvuoden päätyttyä Mitchell on matkustanut ystävänsä Larryn kanssa Intiaan, työskentelemään Äiti Teresan hoitokodissa. Sieltä hän lähettää Madeleinelle kirjeitä, joissa anoo tätä olla menemättä naimisiin Leonardin kanssa. Madeleine epäröi, hän tuntee vetoa myös Mitchelliin, mutta rakastaa silti Leonardia, vaikka tämä onkin välillä mahdoton.

Kirjan kerronta vaihtelee näiden kolmen keskeisen hahmon näkökulmista. Heidät kaikki kuvataa älykkäiksi ja he lukevat paljon kirjoja. Madeleine lähinnä 1800-luvun rakkausdraamoja, joista teki myös lopputyönsä. Mitchell uskonnollisia ja filosofisia teoksia ja Leonard kaikkea tieteellistä. Madeleinelle erittäin tärkeä kirja oli Roland Barthesin Rakastuneen kielellä. Sen aion myös itse etsiä käsiini tämän kirjan innoittamana.

Kirjan alussa oli monia hyviä ajatuksia ja pohdintoja rakkaudesta ja rakastuneista. Harmittelin niiden kadotessa loppua kohden ja kirjan keskittyessä lähinnä kuvaamaan elämästä ja parisuhteesta selviytymistä maanis-depressiivisuuden kanssa. Siitäkin kerrotaessa kerronta on kuitenkin loistavan hyvää ja varsinkin Leonardin masentuneita ajatuksia on kuvattu hyvin. Tykkäsin kerronnan pomppimisesta nykyisyydestä menneeseen ja tulevaan. Tykkäsin myös siitä, että tapahtumia oli kuvattu eri henkilön näkökulmasta ja muistikuvat tapahtuneista olivat eri henkilöillä hieman eriäviä. Se toi lisää realistisuutta, sen lisäksi, että kirjan henkilöt oli kuvattu hyvin realistisesti vikoineen kaikkineen. Jotenkin silti hahmot tuntuivat hieman pinnallisilta. Siihen kuitenkin tottui kirjan edetessä. Ihailin Madeleinessa hänen käytännöllisyyttään. Hän varasi pyykkivuoron bileiden ajaksi, koska tiesi silloin pyykkituvan olevan varmasti vapaa. Samaistuttavaa oli myös se, että lapsena hänen huoneensa oli tapetoitu tapetilla hänen lempikirjansa kuvituksista, ja jo pienenä hänellä oli ollut iso kirjahylly.

*****

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kirjojakirjojakirjoja

Tää on ihan mahdotonta. Kirjoja vain kävelee kotiini. Yritän estellä ja vähentää, myydä ja antaa, olla ostamatta, mutta pinot vain kasvaa. Tänään kannoin kassillisen kirjoja kirjastoon, lainasin vain kaksi ja yhden otin tuo ja vie kärrystä. Paluumatkalla kävelin yhden kirjakaupan läpi ostamatta mitään. Koska tiesin, että tulossa on vielä toinen, jossa on mahdottomat alennukset. Tampereella, Hämeenkadulla, rautatieaseman pään Suomalaisessa kirjakaupassa on remonttipoistomyynti, kaikki keltaisella hintalapulla olevat alekirjat vielä miinus 70 prosenttia. (Myös Koskarissa.) Oon käynyt siellä jo kahdesti aiemmin alekirjoja ostelemassa, mutta nyt piti käydä vielä, kun tuli tuo lisäalennus. Ostin kolme kirjaa. Kävin tien toisella puolella, Akateemisessa, Stockmanin ylikerrassa. Siellä oli myös runsaasti alennuskirjoja, mutta ostin vain uuden mustekynän varren. Sitten jatkoin matkaa kotiin, mutta en voinut olla poikkeamatta matkalla Bonus-kirpparilla. Josta ostin myös kolme kirjaa. Lopulta kassissani oli yhtä paljon kirjoja kuin lähtiessäni ja suurin osa ei edes ole palautettavia kirjaston kirjoja, vaan aikovat jäädä pysyvästi hyllyyni.


Alin kirja, Stephen Kingin Tuulen avain, on itsenäinen jatko-osa Musta Torni -sarjaan, joka on paras ja ihanin kirjasarja ikinä. Olen lukenut sen kahdesti ja voisin taas aloittaa ja lukea tuon perään. Olen katsellut tätä useasti aiemmin kirjakaupoissa ja netissä, mutta hinnan ollessa lähempänä kolmeakymmentä, se on jäänyt ostamatta. Hinta nyt 4,48€!

Anja Snellman Pääoma ja Michael Tournierin Keijujen kuningas vain vaikuttivat kiinnostavilta, siksi ostin myös ne. Toinen 4,48€ ja toinen 2,38. Kolme ylintä on Bonus kirpparilta, Paulo Coelhon Brida, koska se oli halpa, Mark Paytress, Sid Vicious - Nuorena kuolemisen jalo taito vaikutti tosi kiinnostavalta ja Ron McLartyn Polkupyörällä ajamisen taidon luin muutama viikko sitten ja se oli hyvä. Bonarin kirjat yhteensä kolme euroa. Kaikki tämän päivän ostokset yhteensä siis 14,34€.


Sinikka Nopolan Taivaallinen kassi ja muita esineitä otin kirjaston tuo ja vie kärrystä. Muut on ostettu aikasemmin Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnistä. Paulo Coelhon Veronika päättää kuolla -kirjan mukana tuli myös sama elokuva. Jeffrey Eugenideksen Naimapuuhia oli vielä muutama kaupassa hintaan 1,48€. Uskomatonta. Ylimmän kirjan, Jesse Andrewsin Maailman kaikkeuden huonoin elokuvan ostin hintaan 1,75 ja tällä hetkellä sille jäisi hintaa jotain 50 senttiä. Huhhu.

Miten onnelliseksi voikaan tulla uusista, hyvistä ja halvoista kirjoista! Joskus oli aika, kun en ostanut kirjoja, sillä niitä sai luettavaksi kirjastosta. Myös kalliit hinnat ja pieni asunto rajoittivat. Haluaisin edelleen käyttää enemmän kirjastoja, mutta en voi vastustaa kirjojen ostamistakaan. Varsinkin kirpputoreilta niitä saa välillä tosi edullisesti. Luen usein kirjoja uudestaan ja siksi hyviä kirjoja on kiva olla kotona omassa hyllyssä, josta niitä voi kiireettömästi palautuspäivistä huolehtimatta lueskella. 

Joka tytön runokirja - toim. Suvi Ahola ja Satu Koskimies


Naisten kirjoittamia runoja, tytöistä, naisista, naiseudesta, naisille. Ajatus on minusta hieno, mutta kirjan kansi on kamalan ruma. Runot on ryhmitelty hyvin alkamaan Kaarina Helakisan Magdaleenasta ja päättyen isoäidin neuvoihin jälkipolville. Runoja on koottu mm. Edith Södergranin, Katrin Valan, Anna-Leena Härkösen, Aila Meriluodon, Eeva Kilpin, Tittamari Marttisen ja monien muiden tuotannoista. Tässä muutama:

Olet kutsuttu juhliin,
teetät puvun,
kasvot,
hiukset,
kynnet:
panssari on valmis.

Ilta onnistui yli odotusten:
et tavannut ketään,
kukaan ei tavannut sinua.

Helena Anhava
Murheellisen kuullen on puhuttava hiljaa, 1971


Tulevaisuuteni

Oikullinen silmäänräpäys
varasti minulta tulevaisuuteni,
tilapäisesti kokoonkyhätyn.
Minä rakennan sen uudelleen paljon kauniimmaksi,
sellaiseksi kuin olen aina aikonut.
Minä rakennan sen lujalle kamaralle
jonka nimi on tahtoni.
Minä kohotan sen korkeille pilareille
joita nimitetään ihanteiksi.
Minä istutan sinne salaisen lehmuskäytävän
jonka nimi on sieluni.
Minä rakennan siihen korkean tornin
jonka nimi on yksinäisyys.

Edith Södergran
Landet som icke är, 1925
Suom. Leena Krohn


Oot kaikki mulle

Ikkunasta sisään pyrkii illan pimeys
ja varjot valahtavat lattialle
kaukaa metsiköstä kuuluu outo helistys
kuin tähdet tippuisivat puitten alle

Mä selkääs vasten hiljaa painaudun, ja siihen jään
ja silittelen vaiti hiuksiasi
sä kuiskaat: entä sitten jos en sulle riitäkkään?
ja käännyt mykkä hymy kasvoillasi

Oot kaikki mulle, huudan, etkä kuule kuitenkaan
Vain liikkumatta valvot pimeässä
En sulle mitään osaa tehdä paitsi rakastaa
niin kauan kun vain tahdot pysyä tässä!

Sä sykkyrässä nukut niin kuin sairas kaninpentu
ja yhtäkkiä hätkähtäen heräät
ja kysyt: et kai koskaan mieti kuinka meidän käy?
ja hiuksiani hiljaa kätees keräät

Ja sitten kerrot mulle minkälaista unta näit
sä taivaan kanteen piirsit enkeleitä
ja jokaiselle tähdelle sä silmät maalasit
ne ihmetellen katselivat meitä

Oot kaikki mulle, huudan taas ja silloin kuulet sen!
ja syliäni etsit pimeässä!
En sulle mitään anna, paitsi koko sydämen
niin kauan kun vain tahdot pysyn tässä!

Anna-Leena Härkönen
Jos joku kysyis multa, 1991

***

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Jacqueline Wilson - Tatuoitu äiti


Dolphin ja hänen isosiskonsa Star asuvat äitinsä Marigoldin kanssa. Ihmiset pitävät Marigoldia hulluna, mutta Dolphinin mielestä hän on maailman kaunein äiti. Hänen vartalonsa on täynnä värikkäitä tatuointeja, hänellä on hehkuvan punaiset hiukset ja kirkkaan vihreät silmät. Vaikka hän onkin vastuuton, ei muista maksaa laskuja, unohtuu päiväkausiksi juhlimaan ja jääkaapissa ei ole koskaan ruokaa. Välillä hän kuitenkin innostuu leipomaan kymmenittäin kakkuja tai ostaa jääkaapin täyteen jäätelöä. Marigoldilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta hän ei suostu myöntämään sitä.

Staria alkaa kyllästyttää olla perheestä huolta kantava ja vastuuntuntoinen. Hän huolehtii sisarestaan ja äidistään. Eräänä yönä Marigold tuo keikalta mukanaan Mickin, joka on Starin isä. Star on innoissaan isästään ja muuttaakin tämän luo. Marigold musertuu, kun ei pääse mukaan ja Mickillä on uusi tyttöystävä. Dolphin ei voi kertoa kenellekkään ongelmista kotona, sillä hän pelkää tulevansa huostaanotetuksi ja joutuvansa lastenkotiin. Koulussakin häntä kiusataan. Tilanne vähän helpottuu, kun hän saa ystävän Pöllöstä, Oliverista.

Tämäkin oli lempparikirjojani lapsena. Tykkäsin erityisesti piirroskuvista lukujen otsikoiden yhteydessä. Ne viittaavat Marigoldin tatuointeihin. Ne ja kannen on piirtänyt Nick Sharrat. Isompana lapsuudessa luettuja kirjoja lukee eritavalla. Usein pettyy, kun kirja ei ollutkaan enää niin hyvä kun silloin. Tästä kuitenkin tykkäsin edelleen. Varsinkin Dolphinin tunteita ja ajatuksia on kuvattu hyvin. Niihin on helppo samaistua, vaikka hän on vasta 10-vuotias lapsi. Suorasukainen ja raju, mutta luontevasti kerrottu.

                                 *****

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Katja Kettu - Kätilö


Fräulein Schwester, Villisilmä on lappilaisessa kylässä kätilönä. Kunnes iskee silmänsä SS-upseeriin, valokuvaaja Johannekseen ja anoo tuttua trokaria järjestämään hänelle töitä vankileiriltä, johon tietää Johanneksen olevan matkalla. Villisilmä on maho, vikasilmäinen hyljeksitty punikkiäpärä, joka on pienenä tyttönä lähetetty kasvatettavaksi muualle, äitinsä kuoltua. Nyt 36-vuotiaana, kukaan mies ei ole koskaan koskenut häneen, eikä hän ole edes miestä kaivannut. Kunnes hän tapasi Johanneksen ja päätti, että tämän miehen kanssa hän aikoo elää. 

Johannes kuitenkin vie sänkyynsä Lissun. Lisbetin, jonka tummaihoisen aviottoman lapsen Villisilmä auttoi juuri maailmaan. Johannes vaikuttaa moraalittomalta naistenkaatajalta, mutta Villisilmä on rakastunut, eikä anna minkään tulla tielle. Vaikka Villisilmä välillä sanoo, ettei halua rakastaa Johannesta, mutta tunteet ovat vahvemmat. 

Johannes on Saksassa syntynyt, mutta lappilaisen äidin ansioista osaa suomea. Ollessaan sotilaana Ukrainassa, hän näki kauheuksia joiden takia näkee nyt painajaisia ja juo adolfiinia, huumetta, jotta saa  edes hetkittäin rauhan. Muuten elämässään Johannes piiloutuu usein kameransa taakse. Sen linssin läpi voi turvallisesti katsella maailmaa, vähän tirkistelläkin salaa.

Tarinan verkossa ihmiset liittyvät toisiinsa suorien linjojen kautta. Johanneksen äiti on Näkkäläjärven Aunen sisko, Aune on trokarin Jouni Näkkäläjärven vaimo, Jouni on suhteessa Hetaan, joka auttaa Villisilmää vankileirillä, ja jonka Villisilmä myöhemmin tapaa Kuolleen miehen vuonolla. Kuollut mies on Johanneksen isän hyvä ystävä ja Villisilmän isä. Kaikki ei kuitenkaan ole aivan selvää.

Eniten ihastuin kirjan kieleen ja tunnelmaan. Se on taitavaa ja runsasta ja hyvin kuvailevia sanoja. Vaikka alussa oli vaikea ymmärtää kaikkia sanoja ja sanontoja, vanhankantaisia ja lappilaismurteisia, niihin tottui nopeasti. Usein murteella kirjoitetut kirjat ovat minusta väkinäisiä ja teeskenneltyjä, mutta tähän se kuului. Se toi kirjaan aitoutta ja pystyi helposti kuvittelemaan olevansa jatkosodan aikaisessa Lapissa. Kirjasta huokui Lapin tundran, vuonojen ja koskemattoman erämaan koleus, tunnelma ja tuoksu. Tunnelma ja kuvailu on vahvaa, inhorealistista ja karskilla tapaa kaunista. Ennenkaikkea kirja on kuitenkin minusta kuvaus rakkaudesta. Mahdottomasta, kaiken peittoavasta, jopa tuhoavasta rakkaudesta. 

Kirjan takakannessa kerrotaan kirjan tarinan olevan tosipohjainen. Kiinnostaisi tietää, kuinka suuri osa siitä oikeasti on totta ja tapahtunutta. 

*****