Muumit ja olemisen arvoitus -kirjassa perehdytään muumikirjojen filosofiaan. Kirjassa pohditaan muumien elämänasennetta ja käyttäytymistä eksistentialistisesta näkökulmasta. Eksistentialismin mukaan ihmisten, muumien ja muiden ötököiden olemusta ei ole ennalta määrätty, vaan jokainen on vapaa valitsemaan olemassa olon tapansa itse ja on toisaalta siihen myös pakotettu. Vapautta pohditaankin läpi kirjan.
Pohdinnat Nuuskamuikkusesta koskettivat eniten minua ja saivat ajattelemaan omaa elämääni. Nuuskamuikkunen koetaan vapaana ja itsenäisenä, yksinäisyyden valinneena kulkijana. Kirjan pohdinnat johtavat kuitenkin lopputulokseen ettei Nuuskamuikkunenkaan ole täysin vapaa, eikä kukaan voi elää täysin yksin. Meissä kaikissa elää aina toinen, emme olisi olemassa ilman toisia ötököitä.
Jokainen ötökkä kaipaa kotia, tarvitsee kodin. Tunteakseen juurensa tai voidakseen tuntea kodittomuutta. Kotia ei synny yksin olemalla. Muumipappa rakensi nuorena muumipeikkona itselleen kodin. Se ei kuitenkaan tuntunut kodilta ennenkuin hän sai sinne ystävänsä. Emme ole ennenkuin on joku toinenkin. Ymmärrän tämän hyvin. Minulla on asunto ja se on ehkä koti minulle. Mutta silti tunnen itseni usein kodittomaksi ja toisaalta voin tuntea kodin olevan missä vain, missä on sillä hetkellä hyvä olla. En kaipaa mihinkään tiettyyn paikkaan, kaipaan vain kotia. Koti on jotain turvallista ja tuttua, lämmin syli ja halauksia. Silti epäröin ja kyseenalaistan kirjan ajatuksia. Voisiko kodin tunne silti olla, vaikka kukaan muu ei olisi ikinä käynytkään siellä?
Nuuskamuikkusen ajatellaan olevan aina vapaa lähtemään ja kulkemaan minne tahtoo, olemaan yksin. Hänkään ei kuitenkaan voi olla yksin ilman muita. Yksin voi olla vain kun on joku toinen. Aina on jossain joku joka ihailee tai kaipaa. Kuten Titi-uu ihailee Nuuskamuikkusta suunnattomasti ja on omistanut lähes koko elämänsä hänelle ja Muumipeikko, joka ikävöi Nuuskamuikkusta. Se millaisen kuvan annamme toisille, on se millainen toisille olemme. Vaikka luulemme olevamme jonkinlainen ja näemme itsemme tietynlaisina, olemme kuitenkin aina sitä mitä toisille näytämme. Mietin vielä Titi-uuta. Hän oli ennen vain pieni Nuuskamuikkusta ihaileva, virran mukana kulkeva ötökkä. Kunnes Nuuskamuikkunen antoi hänelle nimen Titi-uu, uuden olemuksen ja merkityksen elämään.
Edelleen kovasti kyseenalaistan. Ehkä en täysin ole ymmärtänyt kaikkea, mutta mietin silti täyttä yksinäisyyttä. Vaikka aina onkin jotain muita jossain. Ehkä se on oma tämänhetkinen kaipuuni, pakokauhuinen pakenemiseni yksinäisyyteen. Haluni olla riippumaton muista. Haluaisin, niin paljon etten suostu uskomaan ja näkemään tosiasioita. Tämän kirjan kautta mietin paljon yksinäisyyden mahdollisuutta ja mahdottomuutta.
Vielä yksi asia, jonka Nuuskamuikkusessa yhdistän paljon itseeni on hiljaisuus. Nuuskamuikkunen ei sano mitään turhaan. Sanat voivat pilata muistot ja tunnelman. Sanat myös pilasivat Hemulin unelman, kun hän kertoi sen muille, nämä nauroivat sen rikki. Silti olen nyt viime aikoina tuntenut pakottavaa tarvetta puhua. Kertoa asioistani jollekkin toiselle. Jakaa itselleni merkityksellisiä asioita. Nuuskamuikkusesta pitäisi vain olla hiljaa, pitää ajatukset ja muistot omana tietona ja nauttia niistä yksin. Sillä kukaan muu ei voi koskaan täysin ymmärtää ja tuntea samalla tavalla omaa kokemusta. Olen ennen ollut enemmän tätä mieltä. Nyt koen, ettei kuitenkaan voi olla puhumatta. On tarve jakaa jotain itsestään muille. Olen onnellinen tästä tunteesta.
Vaikka tässä kirjoitinkin paljon vain Nuuskamuikkusesta, kirjassa on yhtä paljon hyviä ajatuksia ja pohdintoja myös muista Muumilaakson asukkaista. Eniten silti ihailen Tuutikin elämän asennetta, jonka voisin lyhyesti sanoa tiivistyvän lauseessa "Kaikki on epävarmaa, ja juuri se tekee minut niin levolliseksi." Useaan kohtaan kirjassa liitetään samankaltaisuuksia tunnettujen filosofien Heideggerin, Kierkegaardin ja Sartren teksteistä ja kirjoista. Tätä kirjaa lukiessa auttoi paljon muumien ja muumikirjojen läpikotainen tunteminen. Tiesi heti missä mennään, kun puhuttiin jostain tietystä kohdasta tai tapahtumasta. Olen pienestä asti ollut ihastunut muumeihin. Ensin tv-sarjaa ja sitten sarjakuvia ja kirjoja uudestaan ja uudestaan. En ikinä kyllästy, vaikka muistan lähes kaiken jo ulkoa. Aina tulee jotain uutta ajateltavaa ja tarkasteltavaa ja samoja asioioitakin on mahdollista ihastella uudestaan. Vaikka kirja antoi paljon ajateltavaa, pystyin silti lukiessa nauttimaan muumien läsnäolosta.
*****
