Näytetään tekstit, joissa on tunniste filosofia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste filosofia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Milan Kundera, Olemisen sietämätön keveys

Ainon junaeväät!
Takakansiteksti:

Eurooppalaisen kirjallisuuden huikea voimannäyte! Olemisen sietämätön keveys on neljän keskieurooppalaisen sijaansa etsivän ihmisen tarina. Se on myös rakkauskertomus, syvimpiä ja kauneimpia mitä koskaan on kirjoitettu. 


Tomás, prahalainen kirurgi ja naisstenmies, rakastuu päätäpahkaa herkkään hauraaseen tarjoilijattareen Terezaan. Hän haluaa tytön, mutta myös vapautensa, kaikki hänelle kertyneet ihanat naiset. Heistä tärkein on Sabina, itsellinen taiteilija ja seikkailijatar. 

Vuosi 1968 viskoo ihmiset maailmalle. Genevessä Sabina solmii suhteen Franziin, keski-ikäiseen, osallistuvan polven tiedemieheen, jonka idealismi ulottuu koko maailmaan. Ihmiskohtalot kutoutuvat romaanissa kuvioksi, jonka moraaliset, intellektuaalist, eroottiset ja poliittiset kosketuskohdat ovat ainutlaatuiset.

En koe osaavani sanoa tästä mitään tarpeeksi älykästä ja ylevää, joten vain ylistän kirjan mahtavuutta! Luulen, että tämä pitää lukea uudestaan, jotta löytäisin sanoja. Milan Kundera on lempparikirjailjoitani!

Tsekinkielinen alkuteos: Nesnesitelná lehkost bytí 1984
Käsikirjoituksesta suomentanut Kirsti Siraste 1985
WSOY 
Sivuja: 414

Torsti Lehtinen, Eksistentialismi - Vapauden filosofia


Lyhyesti sanottuna: helppotajuinnen ja selkokielinen johdatus eksistentialismiin. Historiaa, lähtökohtia ja suuntauksia. Tunnetuimpien eksistentialististen ajattelijoiden (Jaspers, Sartre, Beauvoir, Heidegger, Kierkegaard, Camus ja Marcel) elämän, tuotannon ja ajatusten esittely vie kirjasta suurimman osan.


Arktinen Banaani 2013
Ilmestynyt aiemmin vuonna 2002 Kirjapajan kustantamana
Sivuja: 326

*****

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Tapani Kilpeläinen, Itsemurhan filosofia


On jo hetki aikaa siitä, kun sain luettua Itsemurhan filosofian. Ei ole ollut aikaa kirjoittaa, enkä ole oikein tiennyt mitä haluaisin tästä sanoa. Kirja kosketti joitain ajatuksiani niin henkilökohtaisella tasolla, etten pysty avaamaan niitä. Sai ajattelemaan. Kirjasta valtaosa on omistettu historialliselle katsaukselle, eli sille mitä itsemurhasta on kerrottu, ajateltu ja mitä mieltä siitä ollaan oltu eri aikoina. Sen jälkeen käsitellään itemurhaa käsitteenä ja itsemurhan rationaalisuutta. 

Siihen onko itsemurha oikein vai väärin, kirja ei anna suoraa vastausta. Toisaalta hyväksyy itsemurhan, mutta heti perään kieltää. Kokonaisuutena kirja ei ole itsemurhaan kannustava, kunhan ei takerru yksittäisiin ajatuksiin. Paljon näkökulmia, ajatuksia ja pohdintoja monesta suunnasta ja uutta ajateltavaa.

Eurooppalaisen filosofian seura ry
Niin & Näin
2012
Sivuja: 200
****

perjantai 6. helmikuuta 2015

Muriel Barbery, Siilin eleganssi


Siilin eleganssissa on kaksi kertojaa. Leskeksi jäänyt yläluokkaisten asuintalon ovenvartijarouva Renée, joka pitää yllä yleistä oletusta ovenvartijarouvan olemuksesta. Ulospäin hän antaa olettaa olevansa juro, asiallinen ja yksinkertainen. Oikeasti hän on kenties sivistynein talon asukkaista, hän tuntee kulttuuria ja lukee paljon. Toinen kertoja on pari kerrosta ylempänä asusva 12-vuotias rikkaan perheen tytär Paloma. Hän on päättänyt kuolla 13-vuotis syntymäpävänään, turhautuessaan häntä väistämättä tulevaisuudessa odottavaan porvarilliseen elämään, jonka hän näkee mielialalääkkeiden, turhanpäiväisten kutsujen ja epätasa-arvon täyttämänä. Molemmat piiloutuvat ulkokuorensa suojaan, kuin siilit piikkien alle. Herra Ozun muuttaessa taloon ja nähdessä siilien piikkien alle, he ystävystyvät ja elämä talossa muuttuu. Talossa siivoamassa käyvä Manuela täytyy myös mainita merkityksellisenä henkilönä. Hän on hienostuneen suorapuheinen Renéen ystävä. Yhdessä he syövät leivonnaisia ja juovat teetä keskustellen talon ihmisten elämästä. Manuela myös kannustaa Renéetä rohkeuteen elämässä.

Kirjaa oli mukava lukea. Luvut ovat lyhyitä ja kertojat vuorottelevat. He tekevät hyvin tarkkasilmäisiä ja napakoita huomioita ympäristöstään ja elämästä ja yhteiskunnasta. En olisi halunnut lopettaa lukemista. Kävelin koulun käytävällä luokasta toiseen tuntien välillä ja luin jokaisen ylimääräisen minuutin. Melkein itketti, kun tiesin kirjan loppuvan pian. Vaikka olin nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan, se ei haitannut ollenkaan. Juoni ei ole pääasia, vaan huomiot sen ohessa. Suuria juonenkäänteitä tässä kirjassa ei olekkaan, eniten tapahtuu kertojien pään sisällä, tapahtumapaikatkin ovat lähinnä saman talon kolme asuntoa.

Renéen ajatuksia:

Onko oikeastaan mitään rummempaa kuin avoin ovi? Se on huoneessa kuin murtuma, ulkoinen häiriö, joka  rikkoo tilan yhtenäisyyden. Viereiseen huoneeseen avoin ovi tekee kuopan, älyttömänä ammottavan aukon, puutoksen seinään, jonka kuuluisiolla kokonainen. Kummankin huoneen kokonaisuus kärsii, eikä vastineeksi saada kuin kulkuoikeus, mikä voidaan varmistaa muullakin tavalla. Liukuovi poistaa tälläiset epämukavuudet ja laajentaa tilaa. Se ei muuta tilaa. Se ei muuta tilan tasapainoa, mutta sallii muutoksen.

Mieleni kehittelee epämääräisiä hypoteeseja. Ehkä arvioin väärin ja painoin väärä nappia - mitä ylvästelyä, mitä omahyväisyyttä, Renée, kaksi lootusta niin mitättömälle aikaansaannokselle - ja nyt taivaan rangaistus iskee kuin salama ja kuurouttaa korvani. Olenko nauttinut liikaa, langennut hekumallisuuteen, johon tämä paikka viettelee, vaikka meidän kuuluisi pitää sitä epäpuhtaana? Olenko syyllistynyt kateuteen himoitsemalla ruhtinaallista vessapaperia itselleni ja saanko nyt vastaansanomattoman muistutuksen kuolemansynnistäni? Ovatko minun kömpelöt ruumillisen työn tekijän sormeni tiedostamattoman vihamielisyyden ohjaamina kohdelleet kaltoin lootusnapin herkkää mekanismia ja käynnistänneet putkistossa järistyksen, joka uhkaa murentaa koko viidennen kerroksen?

Ranskankielinen alkuteos: L'Élégance du hérisson 2006
Suomentanut: Anna-Maija Viitanen
Gummerus 2011
Kansi: Sanna-Reetta Meilahti
Sivuja: 370

*****

lauantai 18. lokakuuta 2014

Roland Barthes - Rakastuneen kielellä


Sain innostuksen lukea tämän lukiessani Jeffrey Eugenideksen Naimapuuhia. Siinä eräs päähenkilö, Madeleine, luki Roland Barthesin Rakastuneen kielellä, kuten harras kristitty ehkä lukee Raamattua. Ymmärrän nyt miksi Madeleine luki tätä uudestaan ja uudestaan ja merkitsi hyviä kohtia muistiin. Jokainen joka on, tai on ollut rakastunut pystyy varmasti samaistumaan tiettyihin kohtiin ja yhdistämään niitä omaan elämäänsä. Myös lukuhetken elämänvaihe vaikuttaa siihen miten asioita käsittää ja mitä niistä ajattelee, joten tätä voisi lukea aina vain uudestaan, oppien ja oivaltaen joka kerralla jotain uutta.

Kirja on koottu Roland Barthesin omista elämän kokemuksista ja muistoista, hänen ystäviensä kanssa käymistä keskusteluista ja lukuisista kirjallisista teoksista. Joissain kohdissa Barthes on itse rakkautta kokeva subjekti, täysin rakkaden kokemuksensa armoilla, toisaalla taas ironisesti nauraa hölmöileville rakastuneille ja rakastumisen hulluudelle. Kirjailija viittaa käsittelemänsä kappaleen reunassa aina nimellä siihen henkilöön, jonka ajatusta hän suoraan lainaa tai jota avaa laajemmin. Kirjassa viitataan useasti rakkauden merkkiteokseen, Goethen Nuoren Wertherin kärsimyksiin. Niiden kohtien ymmärtämistä helpottaa, jos tuntee Lotten ja Wertherin rakkaustarinan. Myös mm. Nietzheä, Sapfoa, Sartrea, Stendhalia, Baudelairea, Proustia, Freudia ja Platonia lainataan useissa kohdin.

Lukiessani muiden arvosteluja tästä kirjasta, monen mielestä Barthesin kuvaama rakkaus tuntui olevan itsekästä, sisäänpäin kääntynyttä ja jopa tuhoavaa, eivätkä he ole aivan samaa mieltä. Hämmästyin tästä, sillä lukiessani koin Barthesin kuvaavan rakkautta hyvin yleisesti ja ajattelin suurimman osan ihmisistä kokevan asian lähes samalla tavoin. Minusta tuntui todella monissa kohdin, että Barthes kuvaa juuri samoja tunteita ja kokemuksia joita olen itse kokenut rakkaudessa ja rakastuneisuudessa, enkä nähnyt ristiriitoja, joita moni muu lukija oli lukiessaan kokenut. Barthes tosiaan kyllä tutkii rakkautta vain rakastuneen omasta näkökulmasta. Rakkaus saattaa olla myös täysin vastakaiutonta. Tämän kirjoittaessani tajusin vihdoin sen itsekkyyden kokemuksen. Tosin näen rakkauden aina itsekkäänä. Kirja on rakastuneen yksinpuhelua, jonka "ulkopuolella ei ole ketään, ei myöskään rakkautta kokevaa diskurssia".

Benjamin Constant: Elämän varrella koetut "epäonnistuneet" rakkaudet muistuttavat kaikki toisiaan (ja syystä, ne ovat peräisin samasta murtumasta). Minua kannustava "pysyvä muuttuvaisuus" (in inconstantia constans) ei suinkaan murskaa kaikkia kohtaamiani ihmisiä jotka toteuttavat samaa tehtävää (eli jättävät pyyntöni vaille vastausta), vaan hajottaa väkivaltaisesti heidän valheellisen yhteisönsä: harhailu ei yhdenmukaista, vaan nostaa esiin sävyjen vaihtelun: se mikä palaa takaisin on vivahde. Niin minä kuljen vivahteesta toiseen kuvakudoksen päähän saakka (vivahde on värin viimeinen, nimeämätön tila; vivahde on se mitä on mahdoton käsitellä).

Ranskakielinen alkuteos Fragments d'un discours amoureux, 1977
Suomentanut Tarja Rounila
Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2000
Graafinen suunnittelu dog design
Kannen kuva Petri Salmela
Kustannusosakeyhtiö Nemo
2010
Sivuja 309

****

torstai 31. heinäkuuta 2014

Jean-Paul Sartre - Sanat


Sanat kuvaa Sartren lapsuutta kirjoittajan omasta näkökulmasta, minäkerronnalla. Hän kertoo tarinaa vanhempana, jälkiviisaana ja kommentoi itseään lapsena. Kirja kertoo hänen varhaisesta kiinnostuksestaan kirjoihin, kirjoittamiseen ja sanoihin. Sartre kuvaa itseään pikkuvanhana, yksinäisenä ja ylpeänä lapsena, joka eli kirjoittamissaan tarinoissa. Mitä kirjat ja kirjallisuus meille merkitsevät? Miksi luemme tietynlaisia kirjoja? Vai luemmeko? Mistä kirjailijan kutsumus kirjoittamaan saa alkunsa? Mistä tarinat tulevat? Sartren elämää tutkineet ovat löytäneet kirjasta paljon faktaa, mutta myös asioita jotka eivät ole tapahtuneet tai ovat vertauskuvallisia. Tämä selvisi kirjan lopussa olleista Jörn Donnerin jälkisanoista.


"Ylpeyteni ja yksinäisyyteni olivat siihen aikaan niin suuret, että toivoin olevani kuollut tai koko maailman haluama." Sartre

"Kuvitelmasta tulee sanojen todellisuutta." Donner

****

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Jukka Laajarinne - Muumit ja olemisen arvoitus


Muumit ja olemisen arvoitus -kirjassa perehdytään muumikirjojen filosofiaan. Kirjassa pohditaan muumien elämänasennetta ja käyttäytymistä eksistentialistisesta näkökulmasta. Eksistentialismin mukaan ihmisten, muumien ja muiden ötököiden olemusta ei ole ennalta määrätty, vaan jokainen on vapaa valitsemaan olemassa olon tapansa itse ja on toisaalta siihen myös pakotettu. Vapautta pohditaankin läpi kirjan. 

Pohdinnat Nuuskamuikkusesta koskettivat eniten minua ja saivat ajattelemaan omaa elämääni. Nuuskamuikkunen koetaan vapaana ja itsenäisenä, yksinäisyyden valinneena kulkijana. Kirjan pohdinnat johtavat kuitenkin lopputulokseen ettei Nuuskamuikkunenkaan ole täysin vapaa, eikä kukaan voi elää täysin yksin. Meissä kaikissa elää aina toinen, emme olisi olemassa ilman toisia ötököitä. 

Jokainen ötökkä kaipaa kotia, tarvitsee kodin. Tunteakseen juurensa tai voidakseen tuntea kodittomuutta. Kotia ei synny yksin olemalla. Muumipappa rakensi nuorena muumipeikkona itselleen kodin. Se ei kuitenkaan tuntunut kodilta ennenkuin hän sai sinne ystävänsä. Emme ole ennenkuin on joku toinenkin. Ymmärrän tämän hyvin. Minulla on asunto ja se on ehkä koti minulle. Mutta silti tunnen itseni usein kodittomaksi ja toisaalta voin tuntea kodin olevan missä vain, missä on sillä hetkellä hyvä olla. En kaipaa mihinkään tiettyyn paikkaan, kaipaan vain kotia. Koti on jotain turvallista ja tuttua, lämmin syli ja halauksia. Silti epäröin ja kyseenalaistan kirjan ajatuksia. Voisiko kodin tunne silti olla, vaikka kukaan muu ei olisi ikinä käynytkään siellä?

Nuuskamuikkusen ajatellaan olevan aina vapaa lähtemään ja kulkemaan minne tahtoo, olemaan yksin. Hänkään ei kuitenkaan voi olla yksin ilman muita. Yksin voi olla vain kun on joku toinen. Aina on jossain joku joka ihailee tai kaipaa. Kuten Titi-uu ihailee Nuuskamuikkusta suunnattomasti ja on omistanut lähes koko elämänsä hänelle ja Muumipeikko, joka ikävöi Nuuskamuikkusta. Se millaisen kuvan annamme toisille, on se millainen toisille olemme. Vaikka luulemme olevamme jonkinlainen ja näemme itsemme tietynlaisina, olemme kuitenkin aina sitä mitä toisille näytämme. Mietin vielä Titi-uuta. Hän oli ennen vain pieni Nuuskamuikkusta ihaileva, virran mukana kulkeva ötökkä. Kunnes Nuuskamuikkunen antoi hänelle nimen Titi-uu, uuden olemuksen ja merkityksen elämään. 

Edelleen kovasti kyseenalaistan. Ehkä en täysin ole ymmärtänyt kaikkea, mutta mietin silti täyttä yksinäisyyttä. Vaikka aina onkin jotain muita jossain. Ehkä se on oma tämänhetkinen kaipuuni, pakokauhuinen pakenemiseni yksinäisyyteen. Haluni olla riippumaton muista. Haluaisin, niin paljon etten suostu uskomaan ja näkemään tosiasioita. Tämän kirjan kautta mietin paljon yksinäisyyden mahdollisuutta ja mahdottomuutta.

Vielä yksi asia, jonka Nuuskamuikkusessa yhdistän paljon itseeni on hiljaisuus. Nuuskamuikkunen ei sano mitään turhaan. Sanat voivat pilata muistot ja tunnelman. Sanat myös pilasivat Hemulin unelman, kun hän kertoi sen muille, nämä nauroivat sen rikki. Silti olen nyt viime aikoina tuntenut pakottavaa tarvetta puhua. Kertoa asioistani jollekkin toiselle. Jakaa itselleni merkityksellisiä asioita. Nuuskamuikkusesta pitäisi vain olla hiljaa, pitää ajatukset ja muistot omana tietona ja nauttia niistä yksin. Sillä kukaan muu ei voi koskaan täysin ymmärtää ja tuntea samalla tavalla omaa kokemusta. Olen ennen ollut enemmän tätä mieltä. Nyt koen, ettei kuitenkaan voi olla puhumatta. On tarve jakaa jotain itsestään muille. Olen onnellinen tästä tunteesta.

Vaikka tässä kirjoitinkin paljon vain Nuuskamuikkusesta, kirjassa on yhtä paljon hyviä ajatuksia ja pohdintoja myös muista Muumilaakson asukkaista. Eniten silti ihailen Tuutikin elämän asennetta, jonka voisin lyhyesti sanoa tiivistyvän lauseessa "Kaikki on epävarmaa, ja juuri se tekee minut niin levolliseksi." Useaan kohtaan kirjassa liitetään samankaltaisuuksia tunnettujen filosofien Heideggerin, Kierkegaardin ja Sartren teksteistä ja kirjoista. Tätä kirjaa lukiessa auttoi paljon muumien ja muumikirjojen läpikotainen tunteminen. Tiesi heti missä mennään, kun puhuttiin jostain tietystä kohdasta tai tapahtumasta. Olen pienestä asti ollut ihastunut muumeihin. Ensin tv-sarjaa ja sitten sarjakuvia ja kirjoja uudestaan ja uudestaan. En ikinä kyllästy, vaikka muistan lähes kaiken jo ulkoa. Aina tulee jotain uutta ajateltavaa ja tarkasteltavaa ja samoja asioioitakin on mahdollista ihastella uudestaan. Vaikka kirja antoi paljon ajateltavaa, pystyin silti lukiessa nauttimaan muumien läsnäolosta. 

*****