sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Virginia Woolf - Mrs. Dalloway


Kirjassa päähenkilön, Clarissa Dallowayn elämää tarkastellaan yhden vuorokauden ajan. Mrs. Dalloway on poliitikon vaimo ja järjestelee suuria kutsuja. Yllättäen Intiaan karannut nuoruudessa Clarissa Dallowayta kosiskellut Peter Walsh ilmestyy Mrs. Dallowayn ovelle. Samalla kirja siirtyy kertomaan asioita hänen näkökulmastaan. Välillä asioita katsotaan Rezian ja hänen miehensä Septimus Warren Smithin suunnalta. Rezia on huolissaan miehestään joka on traumatisoitunut ensimmäisessä maailmansodassa ja näkee harhoja. Lääkärit eivät kuitenkaan ota häntä vakavasti. Henkilöiden elämät risteävät monissa kohdin. Kerronta siirtyy henkilöstä toiseen sujuvasti ja taidokkaasti, kohtaamisten kautta. Lähes huomaamatta. Vaikka kirja seuraakin yhden päivän tapahtumia, siihen mahtuu lähes koko elämä.

Kirja on tajunnanvirtaa. Sitä on vaikea keskeyttää. Siinä ei ole lukuja, eikä pysähdyksiä. Tarina etenee koko ajan suoraan eteenpäin ja sitä vain lukee ja lukee. Henkilökohtaisesti minun oli kuitenkin vähän vaikea päästä siihen mukaan. Tämä ehkä vaatii toisen lukukerran, paremman keskittymisen.

***

Åsa Linderborg - Minua ei omista kukaan


Ruotsalainen Åsa Linderborg kertoo kirjassaan isänsä Leif Anderssonin elämäntarinan. Hän kuvaa lapsuuttaan. Kertoo sen olleen onnellinen, vaikka häneltä puuttui monia asioita joita muilla oli, hänellä oli asioita joita muilla ei ollut. Åsan äiti lähti toisen miehen mukaan Åsan ollessa 3-vuotias. Hänen isäänsä se sattui ja tämä alkoi juomaan. 

Leif työskenteli metallitehtaalla karkaisijana. Palkallaan hän osti olutta ja papinjuustoa ja silloin tällöin uusia esineitä heidän kotiinsa. Suurimman osan rahoistaan Leif kuitenkin joi. Heillä ei ollut ikinä saippuaa vessassa, puhumattakaan käsipyyhkeestä, eikä lakanoita vuoteessa. Keittiön kaapissa oli vanhoja muroja, jotka olivat jääneet ajalta, kun äiti asui kotona ja syötiin aamiaista. Nyt isä täytti mahansa pääosin oluella ja Åsa karkilla. Syömässä he kävivät joskus Åsan isän vanhempien luona, samalla kun saivat heiltä rahaa. Isälle riitti, kun hän sai päivittäisen olutannoksensa ja muun ajan hän omisti tyttärelleen. Isä ei kuitenkaan leikkinyt kuten muiden lasten vanhemmat. He olivat kamuja ja keskustelivat paljon, mm. sosialismista, joka kohta leviäisi koko maailmaan.

Vaikka Leif ei peseytynyt, eikä huolehtinut itsestään, ja heidän kodistaan puuttui monia muille itsestään selviä asioita, hän kuitenkin piti aina huolta, että koti oli siisti. Ikkunoissa oli samettiverhot ja kristallilamput tuikkivat kadulle asti. Oli tärkeää, että ohikulkijat näkivät kauniit ikkunat ja kukat parvekkeella.

Murrosikäisenä Åsa havahtui ainaiseen viinanhajuun ja rahattomuuteen ja eikä enää nähnyt isäänsä lapsen pyyteettömästi rakastavin silmin. Hän inhosi isäänsä ja muuttikin pikkuhiljaa äitinsä ja tämän uuden miehen luo. Myöhemmin aikuisena Åsan katkeruus isäänsä kohtaan muuttuu sääliksi ja myös halveksunnaksi. Hän näkee yksinäisen isänsä, joka on tehnyt koko elämänsä raskasta tehdastyötä, antanut parhaat vuotensa tehtaalle, josta hänet irtisanottiin 90-luvun alun laman aikana ja kasvattanut tyttärensä yksin. 

Kirja on tarina yhdestä perheestä, isästä ja tyttärestä. Alkoholismista, yksinäisyydestä ja taistelusta ihmisarvosta muiden, mutta myös itsensä tähden.


"Kylpyhuoneesta puuttuivat suihkusaippua ja hammasharja, mutta hyllyllä oli silkkiruusu. Kun nyt näin viininpunaisen ruusun, tajusin kipeästi iskän yksinäisyyden - hän koristeli kotiaan, koska odotti ja kaipasi sinne seuraa. Toista ihmistä."

****

Ron McLarty - Polkupyörällä ajamisen taito


Smithy Ide on 43-vuotias, 127 kiloa painava mies. Hän tekee puuduttavaa, yksitoikkoista työtä ja ainoat ihmissuhteet ovat hänen vanhempansa. Yllättäen hänen molemmat vanhempansa menehtyvät auto-onnettomuudessa heidän lähdettyään yhteiseltä mökkilomalta kotiin. Parin päivän kuluttua Smithy käy läpi heidän tavaroitaan ja lukee isälleen tulleen kirjeen, jossa kerrotaan hänen monta vuotta kadoksissa olleen isosiskonsa Bethanyn myös kuolleen ja ruumiin olevan säilytyksessä Los Angelesissa. 

Smithyllä ei ole enää ketään, hän on yksin ja hänen elämäntapansa ovat rappiolliset. Hän syö vain roskaruokaa ja juo olutta. Nuorena hän oli niin laiha, että häntä kutsuttiin riu'uksi ja hän juoksi paljon. Bethany sanoi aina, että älä ikinä lakkaa juoksemasta, muuten sinusta tulee lihava paskiainen. Kirjeen lukemisen jälkeen Smithy löytää autotallista vanhan polkupyöränsä ja lähtee humalaisena polkemaan katua alas. Seuraavana aamuna hän herää kasteisesta heinikosta ja päättää lähteä hakemaan siskonsa ruumista toiselta puolelta Amerikan manteretta. Bethany sairasti skitsofreniaa ja hänen kuulemansa ääni hallitsi hänen ja koko heidän perheensä elämää. Hän oli kuitenkin hyvin rakas ihminen veljelleen. 

Smithyn alkumatka on hyvin raskas, hän on huonokuntoinen ja rahaton. Hän saa kuitenkin puhelimitse apua lapsuuden aikaiselta naapuriltaan, Normalta. Norma oli muutamia vuosia Smithyä nuorempi, ärsyttävä naapurin pikkukakara joka ihaili Smithyä ja oli aina heillä kylässä. Norma joutui kuitenkin onnettomuuteen. Hänen jalkansa halvaantuivat ja hän joutui pyörätuoliin ja siten hän vetäytyi erilleen Smithyn perheestä. 

Smithy soittelee matkaltaan säännöllisesti Normalle ja saa matkallaan apua myös vastaantulijoilta. Hän kohtaa matkallaan epäluuloja ja vihaa, mutta myös todellista välittämistä. Matkan aikana Smithy muuttuu. Ulkoisesti, hänen painonsa putoaa ja partansa kasvaa, mutta myös sisäisesti. Hän uskaltaa taas rakastaa. Kirja hyppelehtii taitavasti Smithyn matkan aikana hänen menneisyydessään ja muistoissaan sisarestaan. Smithyn tehdessä matkaa hän selvittää ajatuksiaan menneisyydestä ja ottaa samalla elämänsä haltuun. Vähäeleinen kirja, ei selitä liikaa ja antaa tilaa lukijan tunteille ja ajatuksille, olematta silti epäselvä tai jättämättä mitään täysin avoimeksi.

****

torstai 19. kesäkuuta 2014

Tove Jansson - Viesti- Valitut novellit 1971-1997



Kirjaan on valittu 32 Tove Janssonin novellia, ja tämä oli viimeinen hänen elinaikanaan julkaisemansa teos. Osa (8) novelleista oli ennen julkaisemattomia, pari taisin mm. tunnistaa olevan julkaistu Reilua peliä -kirjassa, jonka luin vähän aikaa sitten ja ainakin yksi on tietämäni mukaan Nukkekaappi -kokoelmasta. Novellit olivat pieniä yksittäisiä kertomuksia tai paloja arjesta ja elämästä. Tove Janssonin omia kokemuksia ja tarinoita hänen tuntemistaan henkilöistä. Hyväntuulisia, lempeitä ja hieman ironisia tarinoita. 

****

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tove Jansson - Kesäkirja


Kesäkirja kertoo Sophian, isän ja isoäidin kesästä saaristossa, meren rannalla. Pääosassa on Sophia, jonka näkökulmasta tarinoita kerrotaan, mutta myös isoäiti on mukana kiinteästi. Isä puuhastelee paljon omiaan. Ihailin kirjassa Sophian ja isoäidin suhdetta. Isoäiti on hieman kapinallinen ja riitaa haastava, mutta lapsenlapselleen kuitenkin hyvin rakastava ja huomioiva. Hän osaa ajatella lapsen näkökulmasta ja ymmärtää lapsen ajatuksia, mutta on kuitenkin turvallinen aikuinen. Useissa kohdissa näin yhtäläisyyksiä muumi-kirjojen tapahtumiin. Ymmärsin yhtäläisyydet ja niiden merkityksiäkin paremmin luettuani hetki sitten Jukka Laajarinteen Muumit ja olemisen arvoitus -kirjan. Ihailen todella paljon Tove Janssonin elämänfilosofiaa ja huumoria. 

- Milloin sinä kuolet, lapsi kysyi. 
Hän vastasi: "Pian, mutta sinuun se ei kuulu vähääkään".
- Miksei, kysyi lapsenlapsi.
Hän ei vastannut, hän meni kalliolle, ja jatkoi siitä rotkolle päin.
- Tuo on kiellettyä, huusi Sophia. 
Vanhus vastasi halveksivasti: "Tiedän. Sinä enkä minä saa mennä rotkolle, mutta mennään joka tapauksessa. Isäsihän nukkuu, eikä saa sitä tietää."
He menivät kallion yli, sammal oli liukasta. Aurinko oli ehtinyt hyvän matkaa ylöspäin, ja nyt höyrysi kaikki. Koko saari oli täynnä utua ja hyvin kaunis. 
- Tehdäänkö sinulle kuoppa, lapsi kysyi ystävällisesti. 
"Tehdään", hän vastasi, "Iso kuoppa". Ja hän lisäsi kavalasti: "Niin iso, että me mahdumme siihen kaikki."



****

Tove Jansson - Kuvanveistäjän tytär


Tove Jansson kertoo Kuvanveistäjän tytär -kirjassaan tarinoita lapsuudestaan. Lapsen näkökulmasta. Yhden luvun mittaiset lyhyet tapahtumat kuvaavat yksityiskohtaisesti muistelmia ihmisistä ja tapahtumista. Osa sijoittuu Helsinkiin Katajanokalle, taiteilijoiden kotiin ja ateljeehen, osa saaristoon, meren rannalle. Kirjassa sekoittuu sadunomaisesti tosi ja kuviteltu. Lukiessa ei tiedä mikä on oikeasti tapahtunut ja mikä on mielikuvitusta tai osin sen värittämää. Eikä sillä ole väliäkään. Kirjan tunnelma ja pienet oivallukset tekivät tästä hyvin nautittavan ja mukavan luettavan.

Kuten kirjan takakannessakin sanotaan, tätä lukiessa saa viitteitä siitä mistä muumipeikot ovat kotoisin.

**** 

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Jukka Laajarinne - Muumit ja olemisen arvoitus


Muumit ja olemisen arvoitus -kirjassa perehdytään muumikirjojen filosofiaan. Kirjassa pohditaan muumien elämänasennetta ja käyttäytymistä eksistentialistisesta näkökulmasta. Eksistentialismin mukaan ihmisten, muumien ja muiden ötököiden olemusta ei ole ennalta määrätty, vaan jokainen on vapaa valitsemaan olemassa olon tapansa itse ja on toisaalta siihen myös pakotettu. Vapautta pohditaankin läpi kirjan. 

Pohdinnat Nuuskamuikkusesta koskettivat eniten minua ja saivat ajattelemaan omaa elämääni. Nuuskamuikkunen koetaan vapaana ja itsenäisenä, yksinäisyyden valinneena kulkijana. Kirjan pohdinnat johtavat kuitenkin lopputulokseen ettei Nuuskamuikkunenkaan ole täysin vapaa, eikä kukaan voi elää täysin yksin. Meissä kaikissa elää aina toinen, emme olisi olemassa ilman toisia ötököitä. 

Jokainen ötökkä kaipaa kotia, tarvitsee kodin. Tunteakseen juurensa tai voidakseen tuntea kodittomuutta. Kotia ei synny yksin olemalla. Muumipappa rakensi nuorena muumipeikkona itselleen kodin. Se ei kuitenkaan tuntunut kodilta ennenkuin hän sai sinne ystävänsä. Emme ole ennenkuin on joku toinenkin. Ymmärrän tämän hyvin. Minulla on asunto ja se on ehkä koti minulle. Mutta silti tunnen itseni usein kodittomaksi ja toisaalta voin tuntea kodin olevan missä vain, missä on sillä hetkellä hyvä olla. En kaipaa mihinkään tiettyyn paikkaan, kaipaan vain kotia. Koti on jotain turvallista ja tuttua, lämmin syli ja halauksia. Silti epäröin ja kyseenalaistan kirjan ajatuksia. Voisiko kodin tunne silti olla, vaikka kukaan muu ei olisi ikinä käynytkään siellä?

Nuuskamuikkusen ajatellaan olevan aina vapaa lähtemään ja kulkemaan minne tahtoo, olemaan yksin. Hänkään ei kuitenkaan voi olla yksin ilman muita. Yksin voi olla vain kun on joku toinen. Aina on jossain joku joka ihailee tai kaipaa. Kuten Titi-uu ihailee Nuuskamuikkusta suunnattomasti ja on omistanut lähes koko elämänsä hänelle ja Muumipeikko, joka ikävöi Nuuskamuikkusta. Se millaisen kuvan annamme toisille, on se millainen toisille olemme. Vaikka luulemme olevamme jonkinlainen ja näemme itsemme tietynlaisina, olemme kuitenkin aina sitä mitä toisille näytämme. Mietin vielä Titi-uuta. Hän oli ennen vain pieni Nuuskamuikkusta ihaileva, virran mukana kulkeva ötökkä. Kunnes Nuuskamuikkunen antoi hänelle nimen Titi-uu, uuden olemuksen ja merkityksen elämään. 

Edelleen kovasti kyseenalaistan. Ehkä en täysin ole ymmärtänyt kaikkea, mutta mietin silti täyttä yksinäisyyttä. Vaikka aina onkin jotain muita jossain. Ehkä se on oma tämänhetkinen kaipuuni, pakokauhuinen pakenemiseni yksinäisyyteen. Haluni olla riippumaton muista. Haluaisin, niin paljon etten suostu uskomaan ja näkemään tosiasioita. Tämän kirjan kautta mietin paljon yksinäisyyden mahdollisuutta ja mahdottomuutta.

Vielä yksi asia, jonka Nuuskamuikkusessa yhdistän paljon itseeni on hiljaisuus. Nuuskamuikkunen ei sano mitään turhaan. Sanat voivat pilata muistot ja tunnelman. Sanat myös pilasivat Hemulin unelman, kun hän kertoi sen muille, nämä nauroivat sen rikki. Silti olen nyt viime aikoina tuntenut pakottavaa tarvetta puhua. Kertoa asioistani jollekkin toiselle. Jakaa itselleni merkityksellisiä asioita. Nuuskamuikkusesta pitäisi vain olla hiljaa, pitää ajatukset ja muistot omana tietona ja nauttia niistä yksin. Sillä kukaan muu ei voi koskaan täysin ymmärtää ja tuntea samalla tavalla omaa kokemusta. Olen ennen ollut enemmän tätä mieltä. Nyt koen, ettei kuitenkaan voi olla puhumatta. On tarve jakaa jotain itsestään muille. Olen onnellinen tästä tunteesta.

Vaikka tässä kirjoitinkin paljon vain Nuuskamuikkusesta, kirjassa on yhtä paljon hyviä ajatuksia ja pohdintoja myös muista Muumilaakson asukkaista. Eniten silti ihailen Tuutikin elämän asennetta, jonka voisin lyhyesti sanoa tiivistyvän lauseessa "Kaikki on epävarmaa, ja juuri se tekee minut niin levolliseksi." Useaan kohtaan kirjassa liitetään samankaltaisuuksia tunnettujen filosofien Heideggerin, Kierkegaardin ja Sartren teksteistä ja kirjoista. Tätä kirjaa lukiessa auttoi paljon muumien ja muumikirjojen läpikotainen tunteminen. Tiesi heti missä mennään, kun puhuttiin jostain tietystä kohdasta tai tapahtumasta. Olen pienestä asti ollut ihastunut muumeihin. Ensin tv-sarjaa ja sitten sarjakuvia ja kirjoja uudestaan ja uudestaan. En ikinä kyllästy, vaikka muistan lähes kaiken jo ulkoa. Aina tulee jotain uutta ajateltavaa ja tarkasteltavaa ja samoja asioioitakin on mahdollista ihastella uudestaan. Vaikka kirja antoi paljon ajateltavaa, pystyin silti lukiessa nauttimaan muumien läsnäolosta. 

*****