Elfrida Bergman, Sara Lindquist, Queering Sápmi - Saamelaisia kertomuksia normien ulkopuolelta

Queerin Sápmi on vaikuttavin kirja hetkeen! Ensinnäkin kooltaan ja ulkonäöltään, mutta myös sisällöltään. Saadessani kirjan käteeni hämmästyin sen paksuutta ja kokoa. Näin iso kirja tälläisestä aiheesta? Elfrida Bergman ja Sara Linduist ovat lukuisten  järjestöjen tuella koonneet kirjan saamelaisten normeja rikkovien ihmisten kertomuksista. Lähinnä he ovat hlbtiq-ihmisiä, mutta myös parin muulla tavoin normeja rikkovan tarinaa. Jokainen kertoja sai rauhassa kertoa oman tarinansa, eikä sitä ollut tarvinut tiivistää muutamaan sivuun. Tästä tykkäsin, tuntui, että ehti "tutustumaan" jokaiseen kertojaan enemmän, kuin jos hän olisi kertonut vain pääkohdat tiivistäen. Monet kirjan ihmiset esiintyvät omilla nimillään ja kuvillaan, joita kirjassa on runsaasti. Pieni joukko oli heitä jotka eivät esiintyneet omilla nimillään ja kuvat olivat lavastettuja. Useimmilla syynä tähän oli ettei halua pahoittaa sukulaisten mieltä ja tuoda huonoa mainetta suvulle. Minusta he ovat silti rohkeita osallistuessaan projektiin, edes nimettöminä. Heidänkin jotka eivät ääneen uskalla puhua on silti tärkeää tulla kuulluiksi. Se myös saattaa saada ihmiset ajattelemaan omaa käytöstään. Ajaako mahdollisesti omalla paheksunnallaan toisen ihmisen elämään valheessa?

Kuinka vaikeaa onkaan elää pienessä vähemmistössä ja olla lisäksi vielä toisen vähemmistön edustaja? Monien kertojien tarinoissa toistui ajatus siitä, että on valittava onko saamelainen vai avoimesti queer. Heistä tuntuu mahdottomalta olla molempia. Muutamilla kertojilla oli hyviäkin kokemuksia, vaikka kaikki olivatkin kokeneet syrjintää seksuaalisuutensa tai sukupuolensa vuoksi. Heidänkin kokemuksensa rajoittuivat muutamiin ihmisiin. Tarinoiden mukaan yleinen ilmapiiri Saamenmaassa on edelleen hyvin paheksuva, eikä pieniäkään poikkeuksia meinata hyväksyä. Säännöt ovat tiukat, niin sukupuolinormeissa, käyttäytymisessä kuin pukeutumisessakin. Yksi kutsui itseään seksuaalipakolaiseksi. Hän koki olevansa pakotettu muuttamaan eteläisempään Suomeen, jotta voi elää avoimesti omana itsenään. Monet kertoivat samaa, niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. Esille tulivat myös itsensä hyväksymisen vaikeus ja itsemurhat seksuaalisuuden takia. 

Kirjan tekijät kertoivat kohdanneensa monia haasteita. Ensinnäkin he eivät ole saamelaisia, eivätkä osaa saamea. Hyvin he ovat kuitenkin onnistuneet tavoittamaan suuren joukon ihmisiä. Toinen oli kielihaasteet, Queering Sápmi on ilmestynyt norjaksi, ruotsiksi, suomeksi, venäjäksi, pohjois- ja eteläsaameksi. Tekijöiden mukaan kääntämiseen meni yllättävän paljon aikaa, ja kun julkistamispäivä ja kirjan henkilökuvista järjestetty näyttely lähestyivät, tuli kiire. Sen lisäksi että oli vaikeuksia keksiä joillekkin sanoille saamenkielisiä vastineita, kun kielessä ei ollut vakiintunutta muotoa esimerkiksi sanalle androgyyni. Lukemani suomenkielisen painoksenkin sanavalinnat hieman häiristivät lukukokemusta ja ärsyttivät. Eräs tuttuni on mukana auttamassa toisen painoksen kääntämisessä, joten siihen virheitä korjattaneen.

Queering Sápmi, projektin virallinen sivu

Suoma Sámi nuorat, Suomen saamelaisten nuorten blogissa jälkimietteitä projektin avajaisten jälkeen

Teksi ja kuvat: Elfrida Bergman ja Sara Lindquist

Suomenkielinen käännös: Sanna Posti Sjöman ja Hanna Kangassalo

Sivuja: 315

*****

Alison Bechdel: Hautuukoti - Tragikoominen perheeni

Hautuukoti on Alison Bechdelin omaelämänkerrallinen sarjakuvaromaani. Romaaniksikin, ilman kuvia tarinasta olisi varmasti ollut, se kävi mielessä usein lukiessani. Kirjoitettua tekstiä on paljon, eikä kuvitukset ole pääosassa, vaikka siten voikin jättää monia kerronnallisia seikkoja pois, niiden näkyessä suoraan kuvasta. Kuvissa on myös monia tarkentavia yksityiskohtia, jotka eivät kerronnan kannalta ole olennaisia, mutta jotka ovat hauskoja tietää. Korostan ehkä jotenkin sarjakuvissa kuvan merkitystä. Siis, että kuva minulle erittäin tärkeää sarjakuvassa. Sarjakuvaa voi varmasti tehdä monella tapaa, enkä ole ollenkaan asiantuntija, kerron vain omia mielipiteitäni ja tuntemuksia. Tässä kirjassa tekstin ollessa enemmän pääosassa, se ei kuitenkaan haitannut ja ehkä voin löytää muidenkin sarjakuvien hienouden tämän myötä. 

Alison on pitänyt päiväkirjaa kymmenenvuotiaasta ja sen perusteella hän teki tämän sarjakuvan. Hautuukoti nimenä viittaa perheen ensimmäiseen asuntoon, joka periytyin perheen isän suvulta, ja joka toimi sekä hautaustoimistona, että perheen asuntona. Pian he kuitenkin muuttivat läheiseen kartanoon jota isä sisusti pakkomielteisen pikkutarkasti. Perheen sisäinen tunnekylmyys ajoi perheenjäsenet omien harrastustensa ja intohimojensa pariin, kuten myös kirjan kannen kuvasta näkyy. Isä oli homoseksuaali, joka oli kiinnostunut erityisesti nuoremmista pojista. Alisonin tultua kaapista oman homoseksuaalisuutensa suhteen, myös isä kertoo ensi kertaa omasta suuntautumisestaan. Muutama kuukausi tämän jälkeen Alisonin äidin suunnitellessa avioeroa, isä kuolee. Ei kuitenkaan ole aivan selvää oliko se itsemurha vai onnettomuus.

Hautuukodissa Alison pohtii monesta suunnasta isäänsä, heidän suhdettaan ja homoseksuaalisuutta. Hän analysoi isäänsä ja itseään perinpohjaisesti ja jopa akateemisesti. Bechdelin perheenjäsenet pakenivat kirjoihin ja lukivat paljon. Alison on isänsä kuoleman jälkeen lukenut teoksia, joita hänen isänsä luki juuri ennen kuolemaansa ja pohtinut niiden merkitystä tapahtumiin. Niitä kohtia hän lainaa myös teokseensa. Perustarina käydään läpi aluksi. Sen jälkeen ajassa palataan tarkemmin menneisiin tapahtumiin, välillä taas tulevaisuuteen ja sitten taas takaisin siihen mihin jäätiin. 

Terapauttini halusi lainata Hautuukodin minulle, sen tullessa hänen mieleensä omasta tarinastani, sitä kerrottuani. Voisin todella samaistaa itseäni Alisonin isään monin kohdin. Tietäessään, että luen paljon, hän kysyi samalla luenko myös sarjakuvia. Ei, en kyllä ole tainnut lukea sitten lapsuuteni Aku Ankkojen. Hämmennyin hieman. En ole antanut sarjakuville mahdollisuutta. En ole ollut kiinnostunut, enkä ole ajatellut niiden tarjoavan oikein minkäänlaista lukukokemusta. Pidän kirjoista, tarinoista ja kuvituksista. Miksi en pitäisi sarjakuvista? Päätän antaa mahdollisuuden myös muilla sarjakuvakirjoille ja tarkoituksellisesti tutustua muihinkin kuin tähän. En usko, että olisin tähän itse tarttunut, ellei sitä olisi suoraan suositeltu. Kuvitus ei ensisilmäilyillä innostanut, ehkä haen sarjakuvien kuvituksessa jotain erityisen silmiinpistävää ja erikoisen hienoa. Lukiessani ja luettuani huomaan sen sopivan tekstin kanssa saumattoman taidokkaasti yhteen. Lähemmin tarkastellessani huomaan pitäväni myös piirrustustyylistä paljon. Kokonaisuutena mestarillinen, sanoisin.

Like 2009

Englanninkielinen alkuteos Fun home 2006

Suomentanut: Taina Aarne

Sivuja: 238

*****

Michael Cunningham - Koti maailman laidalla

Koti maailman laidallaa kertoo Bobbystä ja Jonathanista, joista jo lapsina tulee erottamattomat ystävykset, vaikka he ovatkin todella erilaisia ja heillä on erilaiset taustat. Nuoruutensa he viettävät musiikkia kuunnellen ja pilveä poltellen. Haaveilevat Woodstockista ja rakastavat toisiaan. Koulujen päätyttyä Jonathan muuttaa New Yorkkiin opiskelemaan ja Bobby jää Jonathanin vanhempien luo asumaan. Niin erottamattomat Jonathan ja Bobby olivat, että Bobby tuntui jo lähes omalta pojalta.. Bobby on tyytyväinen aika mitään sanomattomaan elämäänsä, hän käy töissä ja laittaa ruokaa Jonathanin vanhemmille, Alicelle ja Nedille. Kun Nedin astma pahenee ja lääkäri määrää heidät muuttamaan johonkin vähemmän kosteailmastoiseen paikkaan, he käskevät Bobbyn vihdoin hankkia oman elämän.

Bobby soittaa Jonathanille, kysyäkseen saako tulla hetkeksi asumaan hänen luokseen, ennenkuin löytää oman asunnon ja paikan. Näin pojat ovat taas yhdessä monen vuoden jälkeen. Jonathan asuu Claren kanssa kämppiksinä ja he vitsailevat lapsen hankkimisesta, mutta samalla unelmoivat siitä. Lapsen biologiseksi isäksi kuitenkin päätyy Bobby, joka vain jäi asumaan Jonathanin ja Claren luo. Kolmistaan he ostavat talon Woodstockista ja perustavat sinne perheen lapsensa kanssa. Sillä he kaikki rakastavat toisiaan omalla tavallaan, Clare ja Jonathan, Jonathan ja Bobby, Bobby ja Clare ja he kaikki yhdessä. Jonathania silti ajoittain hiertää se, ettei hän tunne löytäneensä paikkaansa. Hän on mustasukkainen ja hukassa. Hän ei tiedä mitä elämässään tekisi. Mitä hänen elämänsä olisi. Lisänsä Jonathanin ihmissuhdekamppailuihin tuo Erich, jonka Jonathan pian New Yorkkiin muuttonsa jälkeen iski baarista. Heidän suhteensa on lähinnä seksiä.

Ennen kaikkea kirja kertoo perhesuhteista, ihmissuhteista ja niiden monimuotoisuudesta. Perheistä joihin on synnytty ja perheistä jotka on itse valittu. Taustalla on tarina Jonathanin vanhempien perheestä, alussa myös Bobbyn perheestä. Claren perhesuhteitakin käydään läpi hieman. Jonathanin äiti Alice on mennyt Nedin kanssa naimisiin, kun ei keksinyt syytä miksei menisi. Hän ei ymmärrä miten perhe voisi muodostua kahdesta miehestä, yhdestä naisesta ja yhdestä lapsesta. Kirjassa käydään läpi useita normeja kyseenalaistavia kysymyksiä. Voiko kahta ihmistä rakastaa, kuin puolisoa? Voiko toisen lasta rakastaa, kuin omaansa rakastaisi? Miksi pysyy suhteessa, vaikkei rakasta? Rakastaako sittenkin? Miksi lähtee tai miksi ei lähde? Entä homoseksuaalisuus? Kirjassa on jotain karua tunnelmaa, vaikka henkilöt, varsinkin Bobby ja Jonathan ovat hauraita ja herkkiä. 

Gummerrus 2005

Englannin kielinen alkuteos: A home at the End of the World 1990

Suomentanut: Marja Alipaeus

Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 2001

Sivuja: 437

*****

Radclyffe Hall - Yksinäisyyden kaivo

Huh, en tiedä mistä aloittaisin tämän kirjan kehumisen ja ylistämisen. Kirjoitan täpinöissäni jatkuvasti kirjoitusvirheitä. (Otsikon kirjoitin monta kertaa Yksinäidyysen kavio.) Nyt osaan vastata, jos joku kysyy lempparikirjaani. Se on tämä. Aiemmin olen osannut epämääräisesti höpöttää monia hyviä kirjailijoita, mutta en yhtäkään yksittäistä kirjaa. En odottanut tältä paljoa, kansi oli mitään sanomaton, takakannen tekstien perusteella ajattelin jotain huonoa erotiikan yrittämistä ja maksoin tästä kirpparilla euron. En olisi voinut vääremmässä olla oletuksineni.

Radclyffe Hall, alun perin Marguerite Radclyffe-Hall (1880-1943) oli brittiläinen kirjailija ja runoilija. Yksinäisyyden kaivo oli hänen tunnetuin teoksensa ja se sai aikaan yhden Britannian historian tunnetuimmista siveettömyysoikeudenkäynneistä. Kirjan julkaiseminen kiellettiin ja koko jo julkaistu painos määrättiin tuhottavaksi.

Tarina alkaa sadunomaisesti, kun kaksi kaunista, yläluokkaista ihmistä kohtaavat ja rakastuvat ja mentyään naimisiin alkavat odottaa lasta. Lapsen vanhemmat ovat varmoja, että syntyvä lapsi on poika ja päättävät antaa tälle nimeksi Stephen. Syntyessään Stephen kuitenkin paljastuu tytöksi. Kasvaessaan Stephen osoittautuu erilaiseksi tytöksi, mitä ajan tytöiltä odotetaan. Hän miekkailee, lukee kirjoja, pukeutuu poikamaisesti ja haluaisi leikata pitkät hiuksensa lyhyiksi. Hänen äitinsä paheksuu tätä poikamaisuutta, mutta isä on ylpeä kun tyttärensä osoittaa lähiseudun miesten yhteisellä metsästysreissuilla pysyvänsä miesten tahdissa. Naapurin Violet, kun pysyy hädin tuskin hevosen selässä ja ratsastaa naisten satulalla. 

Stephenin kasvaessa hän etääntyy pikkuhiljaa lähiseudun ihmisistä, kun hänestä alkaa kulkea juoruja hänen omalaatuisuutensa vuoksi ja häntä kartetaan. Stephen kuitenkin tutustuu paikkakunnalle juuri New Yorkista muuttaneeseen Angelaan ja rakastuu tähän. Angela on naimisissa, mutta vakuuttaa silti rakkauttaan Stepheniin. Lopulta hänen äitinsä saa kuulla Stephenin ja Angelan suhteesta. Tämän seurauksena hän ajaa Stephenin pois kotoaan. Stephen lähtee Lontooseen, mukanaan opettajattarensa Puddle. Lontoossa Stephen kirjoittaa ensimmäisen kirjansa josta tulee valtava menestys. Pian sen julkaisemisen jälkeen hän alkaa kirjoittaa toista kirjaansa, joka ei yllä lainkaan edellisen kirjan tasolle. Arvostelun murskakritiikiltä hän välttyy vain edellisen kirjan tuoman maineen vuoksi. 

Stephen lähtee etsimään uutta innoitusta seuraava kirja mielessään. Hän muuttaa Puddlen kanssa Ranskan, Pariisiin. Pian kuitenkin syttyy sota, johon myös Stephen lähtee palvellakseen kotimaataan. Puddlen hän lähettää sairaan äitinsä avuksi. Stephen haluaisi etulinjaan, mutta sukupuolensa vuoksi häntä ei sinne oteta, jatkuvasta kärttämisestä huolimatta. Hän päätyy kuskaamaan haavoittuneita. Siellä hän tapaa Maryn, jonka hän ottaa luokseen Pariisiin asumaan sodan loputtua, sillä Maryn sukulaiset eivät tahdo häntä luokseen.

Stephen ja Mary ovat rakastavaiset, mutta joutuvat jatkuvasti piilottelemaan sitä. Kunnes he tutustuvat Valérieen, jonka juhlissa tapaavat paljon kaltaisiaan. Kirjan loppupuolella käytetään sanoja invertti ja inversio, joiden merkitystä en heti ymmärtänyt. Wikipedia kuitenkin kertoi seuraavaa "Sexual inversion, a term for homosexuality found primarily in older scientific literature". Eli termit viittaavat homoseksuaaliin ja homoseksuaalisuuteen. Nämä sanat mainitaan vasta kirjan lopulla, kun Stephen alkaa miettiä homouden luonnollisuutta ja hyväksymistä ja tutustuu muihin homoihin. Aiemmin kirjassa, Stephenin epätietoisuutta itsestään kuvaa hyvin se, ettei hänellä ole edes sanaa sille mitä hän on. Hän kyselee mielessäänkin: "Mikä minä olen?" Koko kirjan ajan Stephen kokee olevansa oikku ja virhe. Hän miettii usein miten Jumala voikin olla niin julma, että luo maailmaan inverttejä? Niin paljon heitä halveksitaan ja sorretaan. Kirjan lopussa Stephen löytää taas Jumalan ja uskon, jonka on lapsena hylännyt rukoiltuaan turhaan hevosensa pelastumista.

Kirjan kieli on solisevaa ja kuvailevaa. Yksikään ihmiskohtalo ei ole kaunis eikä kaunisteltu, mutta ei myöskään liioitellun raadollinen. Homoseksuaalisuus ei ole pääaihe, vaikka onkin mukana koko ajan. Kirja kuvaa hyvin elämää ja todellisuutta ja on monitasoinen, kuten elämä. Tämän luettuani tosiaan tuntuu, kuin olisin seurannut Stephenin elämää vierestä kolmekymmentä vuotta. Niin paljon asioita tässä kirjassa tapahtui. Hieman tässä häiritsi, että suurin osa (kaikki?) kirjan lesboista kuvattiin hyvin miesmäisinä, Stephenin voisin ehkä kuvailusta luokitella transsukupuoliseksi. Kirjan homot taas käyttivät paljon koruja, mutta se johtui osittain siitä, että vain niin he pystyivät tunnistamaan kaltaisensa. Se voi ehkä johtuu kirjailijan vähäisestä tietämyksestä, vaikka itsekkin oli lesbo, mutta aikana jona siitä ei paljoa puhuttu.

Tätä lukiessa koin taas jotain sellaista mitä lapsena usein kirjoja lukiessa. Lapsena olin paljon hitaampi lukija ja siten pystyin nauttimaan yhdestä kirjasta kauemmin ja ne tuntuivat pidemmiltä. Olen lukenut tätä pari viikkoa, tuntuu kuin lähes koko ajan. Yritin tahallani olla hidas, nautin joka sanasta, mutta tämä oli myös muuten tarpeeksi pitkä ja tapahtumia paljon. Tätä lukiessa myös näin 1900-luvun alun Englannin ja Pariisin ja pystyin uppoutumaan täysin siihen maailmaan, kuten kirjoihin lähes aina lapsena, nykyisin vähän harvemmin. Kirjan tyyli oli myös täydellisesti sitä mitä odotan kunnolliselta ja täydelliseltä romaanilta.

"Stephen suuteli Maryä monta kertaa suulle. Luoja! On aivan kamalaa rakastaa näin - tämä on yhtä helvettiä - joskus en saata kestää sitä!"

Alkuteos: The Well of Loneliness, 1928

Suomentanut: Milla Karvonen

Basam Books, 2010

Sivuja: 440

*****

Epäröin hieman pitäisikö lisätä uusi taso, kuusi tähteä. Usein tuntuu, että luen vain hyviä kirjoja ja annan ehkä liian helposti viisi tähteä. Olisi tosin kovin kurjaa, jos lukisi huonoja kirjoja, joten pysyn tässä.

Edit: Huh, jos kirja innosti yhtä paljon kuin minua ja tykkäät kuulla siitä lisää pohdintoja lue Penjami Lehton juttuja aiheesta:

Osa 1

Osa 2

Osa 3

Osa 3½

Osa 4

Salla Simukka - Kun enkelit katsovat muualle

Kun enkelit katsovat muualle on kirja kahden 16-vuotiaan tytön ystävyydestä ja rakkaudesta. Tähän on helppo samaistua ja kirja on hyvin tunteikas ja kaunis. Muutamia vuosia sitten olisin pitänyt tästä varmasti valtavan paljon. Loppu on ennalta arvattava, mutta kirjaa oli silti mukava lukea.

**

Vilja-Tuulia Huotarinen - Valoa valoa valoa

Odotin kirjan olevan tavallisempi nuortenkirja, kuin se olikaan. Kirja on kahden 14-vuotiiaan tytön rakkaustarina. Se kertoo vuoden 1986 kesästä. Samana vuonna tapahtui Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus, joka limittyy tarinaan mielenkiintoisesti. Kirjaa kertoo Mariia Ovaskainen, jota Mimi pyytää heille näyttelemään hänen ystäväänsä. Tytöt ystävystyvät ja rakastuvat. 

Säteily, ydinvoima, rakkaus, valo, vetovoima, suru, itsemurha.

Rasittavaa kirjassa oli Hyvät lukijat! -välihuudahdukset ja kertojan huomatukset hänen kirjoittaessaan kirjaa. Muuten todella kaunis, runollinen ja surullinen tarina.

                                   ****

Juha Veli Jokinen - Homo! Lesbo! - Tarinoita 2000-luvun Suomesta

 

Toimittaja Juha Veli Jokinen on koonnut kirjaan kahdentoista tunnetun suomalaisen homoseksuaalin tarinoita. He kertovat avoimesti elämästään homoina ja lesboina. Miten se vaikuttaa töissä ja harrastuksissa. Miten vanhemmat ja läheiset ovat suhtautuneet. Kirjan lopussa on myös kirkon ja psykologien näkökantoja homoseksuaalisuuteen.

Saman tyylinen, kun aiemmin lukemani Marja-Leena Parkkisen kokoama Ulos kaapista -teos, jossa tavalliset ihmiset kertoivat homoseksuaalisuudestaan.

***

Heli Kruger - Olen koskettanut taivasta

Venla on nuori ja kaunis MM-tason pituushyppääjä, joka rakastuu naiseen. Inkaan, joka on naimisissa miehen kanssa, mutta jättää tämän rakastuttuaan Venlaan. Kirja kertoo ennakkoluuloista ja vaikeudesta tulla kaapista tutuille, omille vanhemmille ja koko kansalle kun on urheilija ja kuuluisa esikuva. Ihan sympatisoin aihetta ja sillee, mut kirja muuten oli tylsä, yllätyksetön, huonolla kielellä kirjoitettu, teennäinen, tekosyvällinen ja täynnä rasittavaa eteläpohjalaismurteen liioittelua.

*

Marja-Leena Parkkinen - Ulos kaapista - Tositarinoita homoseksuaalisuuden kohtaamisesta

Kirjassa on homojen ja heidän vanhenpiensa tarinoita suhtautumisesta omaan ja lapsen homoseksuaalisuuteen. Kerrotaan välittämisestä, vihasta, rakkaudesta, häpeästä ja syyllisyydestä. Kertojien kirjo on laaja ja he ovat hyvin eri ikäisiä. Useimmat pelkäsivät lähipiirin reaktiota, osa turhaan ja osa syystä. Jotkut kertoivat jopa kokeneensa täyden hylkäämisen homoutensa takia. Mielenkiintoista lukea toisten tarinoita, mutta minua turhauttaa ihmisten ymmärtämättömyys ja ahdasmielisyys. Esimerkiksi kun oma poika kertoo olevansa homo, isän ensimmäinen reaktio on tehdä itsemurha. En voi käsittää. Toisaalta ymmärrän, että vanhemmat ihmiset on kasvaneet erilaisessa maailmassa ja homous on pitkään ollut rikos ja sairaus, mutta silti. Odotin tältä jotain enemmän, ehkä jotain syvällisempää. Tavallisia tarinoita tavallisista ihmisistä, siksi  kolme tähteä.

***

Vigdís Grímsdottír: Z -Rakkaustarina

Z -rakkaustarina kertoo kahden naisen, Annan ja Z:n välisen kauniin ja melankolisen rakkaustarinan. Anna on sairastunut vakavasti ja vetäytynyt yksinäisyyteen lukemaan rakastajattarensa kirjeitä. Annan sisar, tämän mies ja Z huolestuvat Annan katoamisesta ja etsivät häntä tuloksetta. Selviytyäkseen epätietoisuudesta ja odottamisesta Z alkaa lausua Annan hänelle lähettämiä runoja, jotka hän on jokaikisen painanut mieleensä ne saatuaan. Myös Annan sisar kertoo kokemuksistaan ja tuo siten myös sisarrakkauden tarinaan. Myös mustasukkaisuus on vahvasti esillä. Kerronta vaihtelee Annan ja hänen sisarensa näkökulmista, tehden kirjasta hyvin monitasoisen, mutta on silti taitavasti hallittu.

Hyvin kaunis, herkkä ja tunnelmaltaan haikea kirja.

*****