Anna Kontula, Kirjeitä oikealle

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula käy kirjassaan romanttissävytteistä kirjeenvaihtoa kuvitteellisen oikeistopoliitikon kanssa. Kirjeet on otsikoitu käsittelemään vapautta, työtä ja valtaa. Kirjeissään Kontula selittää oikeiston edustajalle miksi vasemmistolaiset tai hän yksityishenkilönä ovat jotain mieltä asioista, olettaen usein oikeistolaisen olevan eri mieltä.

Loppusanoissaan Kontula sanoo, että kun ihmiset lakkaavat ajattelemasta, vasemmisto häviää aina. Hän on huolissaan suomalaisesta poliittisesta keskustelusta ja halusi siksi kirjoittaa keskustelukirjan. Hän ei kuitenkaan löytänyt oikeistolaista vastaparia, joten kirjoitti vastauksia kuvitteellisiin keskuteluihin ja kirjeisiin. Näin kirjasta jäivät puutttumaan oikeistoajattelijan perustelut asioille. Näitä olisin itse kaivannut. Olen Kontulan kanssa samaa mieltä asioista, ja perustelumme ovat samat. Vaikka sain uusiakin perusteluja asioille. Kirjassa on paljon lähteitä ja viitteitä ja Kontula on tosissaan perehtynyt asioihin. Olisi todella mielenkiintoista lukea täysin vastakkaista mieltä olevan perusteluja ja yrittää ymmärtää erilaisia mielipiteitä. Kirjan lopussa Kontulakin toivoo, että mahdollisesti tulevaisuudessa joku oikeistopoliitikko kirjoittaisi vastaukset hänen kirjeisiinsä.

Into kustannus 2014

Sivuja: 135

***

Elfrida Bergman, Sara Lindquist, Queering Sápmi - Saamelaisia kertomuksia normien ulkopuolelta

Queerin Sápmi on vaikuttavin kirja hetkeen! Ensinnäkin kooltaan ja ulkonäöltään, mutta myös sisällöltään. Saadessani kirjan käteeni hämmästyin sen paksuutta ja kokoa. Näin iso kirja tälläisestä aiheesta? Elfrida Bergman ja Sara Linduist ovat lukuisten  järjestöjen tuella koonneet kirjan saamelaisten normeja rikkovien ihmisten kertomuksista. Lähinnä he ovat hlbtiq-ihmisiä, mutta myös parin muulla tavoin normeja rikkovan tarinaa. Jokainen kertoja sai rauhassa kertoa oman tarinansa, eikä sitä ollut tarvinut tiivistää muutamaan sivuun. Tästä tykkäsin, tuntui, että ehti "tutustumaan" jokaiseen kertojaan enemmän, kuin jos hän olisi kertonut vain pääkohdat tiivistäen. Monet kirjan ihmiset esiintyvät omilla nimillään ja kuvillaan, joita kirjassa on runsaasti. Pieni joukko oli heitä jotka eivät esiintyneet omilla nimillään ja kuvat olivat lavastettuja. Useimmilla syynä tähän oli ettei halua pahoittaa sukulaisten mieltä ja tuoda huonoa mainetta suvulle. Minusta he ovat silti rohkeita osallistuessaan projektiin, edes nimettöminä. Heidänkin jotka eivät ääneen uskalla puhua on silti tärkeää tulla kuulluiksi. Se myös saattaa saada ihmiset ajattelemaan omaa käytöstään. Ajaako mahdollisesti omalla paheksunnallaan toisen ihmisen elämään valheessa?

Kuinka vaikeaa onkaan elää pienessä vähemmistössä ja olla lisäksi vielä toisen vähemmistön edustaja? Monien kertojien tarinoissa toistui ajatus siitä, että on valittava onko saamelainen vai avoimesti queer. Heistä tuntuu mahdottomalta olla molempia. Muutamilla kertojilla oli hyviäkin kokemuksia, vaikka kaikki olivatkin kokeneet syrjintää seksuaalisuutensa tai sukupuolensa vuoksi. Heidänkin kokemuksensa rajoittuivat muutamiin ihmisiin. Tarinoiden mukaan yleinen ilmapiiri Saamenmaassa on edelleen hyvin paheksuva, eikä pieniäkään poikkeuksia meinata hyväksyä. Säännöt ovat tiukat, niin sukupuolinormeissa, käyttäytymisessä kuin pukeutumisessakin. Yksi kutsui itseään seksuaalipakolaiseksi. Hän koki olevansa pakotettu muuttamaan eteläisempään Suomeen, jotta voi elää avoimesti omana itsenään. Monet kertoivat samaa, niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. Esille tulivat myös itsensä hyväksymisen vaikeus ja itsemurhat seksuaalisuuden takia. 

Kirjan tekijät kertoivat kohdanneensa monia haasteita. Ensinnäkin he eivät ole saamelaisia, eivätkä osaa saamea. Hyvin he ovat kuitenkin onnistuneet tavoittamaan suuren joukon ihmisiä. Toinen oli kielihaasteet, Queering Sápmi on ilmestynyt norjaksi, ruotsiksi, suomeksi, venäjäksi, pohjois- ja eteläsaameksi. Tekijöiden mukaan kääntämiseen meni yllättävän paljon aikaa, ja kun julkistamispäivä ja kirjan henkilökuvista järjestetty näyttely lähestyivät, tuli kiire. Sen lisäksi että oli vaikeuksia keksiä joillekkin sanoille saamenkielisiä vastineita, kun kielessä ei ollut vakiintunutta muotoa esimerkiksi sanalle androgyyni. Lukemani suomenkielisen painoksenkin sanavalinnat hieman häiristivät lukukokemusta ja ärsyttivät. Eräs tuttuni on mukana auttamassa toisen painoksen kääntämisessä, joten siihen virheitä korjattaneen.

Queering Sápmi, projektin virallinen sivu

Suoma Sámi nuorat, Suomen saamelaisten nuorten blogissa jälkimietteitä projektin avajaisten jälkeen

Teksi ja kuvat: Elfrida Bergman ja Sara Lindquist

Suomenkielinen käännös: Sanna Posti Sjöman ja Hanna Kangassalo

Sivuja: 315

*****

Muriel Barbery, Siilin eleganssi

Siilin eleganssissa on kaksi kertojaa. Leskeksi jäänyt yläluokkaisten asuintalon ovenvartijarouva Renée, joka pitää yllä yleistä oletusta ovenvartijarouvan olemuksesta. Ulospäin hän antaa olettaa olevansa juro, asiallinen ja yksinkertainen. Oikeasti hän on kenties sivistynein talon asukkaista, hän tuntee kulttuuria ja lukee paljon. Toinen kertoja on pari kerrosta ylempänä asusva 12-vuotias rikkaan perheen tytär Paloma. Hän on päättänyt kuolla 13-vuotis syntymäpävänään, turhautuessaan häntä väistämättä tulevaisuudessa odottavaan porvarilliseen elämään, jonka hän näkee mielialalääkkeiden, turhanpäiväisten kutsujen ja epätasa-arvon täyttämänä. Molemmat piiloutuvat ulkokuorensa suojaan, kuin siilit piikkien alle. Herra Ozun muuttaessa taloon ja nähdessä siilien piikkien alle, he ystävystyvät ja elämä talossa muuttuu. Talossa siivoamassa käyvä Manuela täytyy myös mainita merkityksellisenä henkilönä. Hän on hienostuneen suorapuheinen Renéen ystävä. Yhdessä he syövät leivonnaisia ja juovat teetä keskustellen talon ihmisten elämästä. Manuela myös kannustaa Renéetä rohkeuteen elämässä.

Kirjaa oli mukava lukea. Luvut ovat lyhyitä ja kertojat vuorottelevat. He tekevät hyvin tarkkasilmäisiä ja napakoita huomioita ympäristöstään ja elämästä ja yhteiskunnasta. En olisi halunnut lopettaa lukemista. Kävelin koulun käytävällä luokasta toiseen tuntien välillä ja luin jokaisen ylimääräisen minuutin. Melkein itketti, kun tiesin kirjan loppuvan pian. Vaikka olin nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan, se ei haitannut ollenkaan. Juoni ei ole pääasia, vaan huomiot sen ohessa. Suuria juonenkäänteitä tässä kirjassa ei olekkaan, eniten tapahtuu kertojien pään sisällä, tapahtumapaikatkin ovat lähinnä saman talon kolme asuntoa.

Renéen ajatuksia:

Onko oikeastaan mitään rummempaa kuin avoin ovi? Se on huoneessa kuin murtuma, ulkoinen häiriö, joka  rikkoo tilan yhtenäisyyden. Viereiseen huoneeseen avoin ovi tekee kuopan, älyttömänä ammottavan aukon, puutoksen seinään, jonka kuuluisiolla kokonainen. Kummankin huoneen kokonaisuus kärsii, eikä vastineeksi saada kuin kulkuoikeus, mikä voidaan varmistaa muullakin tavalla. Liukuovi poistaa tälläiset epämukavuudet ja laajentaa tilaa. Se ei muuta tilaa. Se ei muuta tilan tasapainoa, mutta sallii muutoksen.

Mieleni kehittelee epämääräisiä hypoteeseja. Ehkä arvioin väärin ja painoin väärä nappia - mitä ylvästelyä, mitä omahyväisyyttä, Renée, kaksi lootusta niin mitättömälle aikaansaannokselle - ja nyt taivaan rangaistus iskee kuin salama ja kuurouttaa korvani. Olenko nauttinut liikaa, langennut hekumallisuuteen, johon tämä paikka viettelee, vaikka meidän kuuluisi pitää sitä epäpuhtaana? Olenko syyllistynyt kateuteen himoitsemalla ruhtinaallista vessapaperia itselleni ja saanko nyt vastaansanomattoman muistutuksen kuolemansynnistäni? Ovatko minun kömpelöt ruumillisen työn tekijän sormeni tiedostamattoman vihamielisyyden ohjaamina kohdelleet kaltoin lootusnapin herkkää mekanismia ja käynnistänneet putkistossa järistyksen, joka uhkaa murentaa koko viidennen kerroksen?

Ranskankielinen alkuteos: L'Élégance du hérisson 2006

Suomentanut: Anna-Maija Viitanen

Gummerus 2011

Kansi: Sanna-Reetta Meilahti

Sivuja: 370

*****

Tuomas Kyrö - Kunkku

Minulla on ollut taas jokin oletus, ennakkoluulo Tuomas Kyröstä. En ole halunnut lukea hänen kirjojaan. Äitini on ollut Kyrön fani pitkään ja suositteli tätä, kun oli omaan hyllyynsä ostanut. Luotan hänen kirjamakuunsa, joten ajattelin antaa mahdollisuuden. Kyrö on ilmeisen suosittu joka puolella ja tässä kirjassa on kiva kansikin niin miksi ei? Nyt olen tyytyväinen, että luin Kunkun ja pääsin tästäkin epävarmasta olettamuksesta.

Kunkku, Suomen kuningas Kalle XIV Penttinen asuu Suomen pääkaupungissa Vantaalla. Kaupungin parhaalle paikalle Martinlaaksoon rakennetussa kuninkaanlinnassa vaimonsa Sofin kanssa. Kirjassa kerrotaan kunkun elämäntarina. Tarina etenee kahdessa aikatasossa. Toinen alkaa kunkun syntymästä, toinen siitä kun keski-ikäinen kunkku perheineen on potkittu pois linnasta ja kunkusta on tullut Pena. Pena on sosiaalitoimiston vakiasiakas, lukutaidoton kodinkoneliikkeen varastotyöntekijä. 

Kirjan Suomesta tulee väkisinkin mieleen nykyisyyden Ruotsi. Kirjan Ruotsi taas on ydinonnettomuudesta toipuva ankea, työttömiä täynnä oleva takapajula. Suomea kuvataan myös varsin ylivoimaisena maana. Sieltä tehdään valtavasti avustustyötä maailman vähäosaisimpiin kolkkiin ja avaruusprojekteilla valloitetaan uusia planeettoja. Viro taas on takertunut Talvisotaan, mutta Virosta tulee myös monia kevyen musiikin tähtiä. Kirjaan on lainattu monien julkisuuden henkilöiden nimiä suoraan tai sanamuunnoksina ja heillä saattaa olla myös todellisuudesta poikkeava ammatti. Kuten formulakuski Hynynen.

Kunkku on suoraan sanottuna tyhmä. Hän ei kuitenkaan ole ilkeä. Jollain tapaa hän on hellyttäväkin viattomuudessaan. Kunkku tahtoo kaikille hyvää, yleensä hieman itsekeskeisesti, eikä tajua tekemistensä seurauksia. Usein hän hölmöilee ja muu perhe kärsii. Koko kuninkaallinen instituutio kärsii ja lopulta monarkia lakkautetaan.

Ilakoivasta satiirista huolimatta Kunkku ei ole pelkkää huumoria. Siinä on paljon syvällisempiä ajatuksia, joita ehti hyvin ajatella lukiessaan. Ajatuksia yhteiskunnasta, kuuluisuudesta, perheestä, ihmissuhteista, elmästä ja sen elämisestä. Pelkäsin alun jälkeen juonen ja tapahtumien lässähtävän, olihan kirja melko pitkä (551 sivua), mutta niin ei onneksi käynyt. Tapahtumat kulkivat reippaasti eteenpäin koko kirjan ajan lopuun asti, eikä tylsiä hetkiä ollut. Varsin viihdyttävä.

Siltala 2013
Kansi: Elina Warsta
Sivuja: 551

****

Turkka Hautala - Salo

Salo on kuvaus suomalaisen pikkukaupungin elämästä ja sen ihmisistä. Kirjan jokaisessa luvussa on eri kertoja. Aina seuraava kertoja limittyy jotenkin edellisen elämään, satunnaisen kohtaamisen kautta. Kaikki he ovat jotenkin yksinäisiä ja tietävät toisensa vain pintapuolisesti. Ainoastaan paikallinen kylähullu Hattuleidi, tuntuu hahmottavan kokonaisuuden. 

Kertojat ovat miehiä ja naisia, hyvin sekalaisesti valittuja ihmisiä, mm. aamulehtien jakaja, maahanmuuttaja taustainen pizzakuski, äitinsä kanssa asuva nörttipoika, grillimyyjä ja paikallisen kännykkätehtaan johtohenkilö. Ihailin kirjassa, miten elävästi ja rikkaasti heidän elämäänsä pääsee sisälle ja miten todellisilta he tuntuivat. Kirja ottaa kantaa tämän päivän suomalaiseen yhteiskuntaan ja elämään, näiden henkilöhahmojen kautta.

*****

Leila Simonen - Kiltin tytön kapina

Lainasin tämän nimen perusteella koulun kirjastosta, selaamatta yhtään sen tarkemmin. Odotin jotain kapinoivaa. Kirjassa on katkelmia yhdeksän 40-50-luvuilla syntyneiden naisten ajatuksista kirjailijan tekstien lomassa. Naiset ovat olleet mukana vuoden kestäneessä kirjan kirjoittajan Leila Simosen Body-projektissa, jossa on keskusteltu, muisteltu ja tehty itsenäisesti kirjallisia tehtäviä. Kirjassa käydään läpi ryhmän keskusteluissa ja teksteissä läpikäytyjä asioista alkaen lapsuudesta. Miten tyttöihin on suhtauduttu ja mitä heiltä on odotettu. Onko tytöksi kasvettu ja kasvatettu, vai onko se geeneissä. Nuoruudessa, millaista on ollut kun on saanut tai ostanut ensimmäiset rintaliivit, tai kun kuukautiset ovat alkaneet. Miten on suhtautunut alkoholiin. Ensimmäisistä seksikokemuksista ja seksifantasioista, nyt vanhempana. Omasta ja muiden suhtautumisesta omaan kehoon. Mikä on sopivaa naiselle. Millainen naisen tulee olla.

Yllätyin miten avoimesti naiset ovat kertoneet elämästään ja kokemuksistaan. Ovat uskaltaneet jakaa jopa seksifantasiansa ryhmän kanssa, ja nyt kirjassa, vaikka moni kertookin piilotelleensa tekstejään aviomieheltään. Olisi mielenkiintoista lukea, miten tämän hetken kolmekymppiset naiset kertoisivat kirjassa esitettyihin aiheisiin liittyen. Koen naisen asemassa ja naiseudessa tapahtuneen muutoksia tässä kirjassa esiintyneitä naisia verrattaessa nykypäivään. Osa naiseudesta on silti edelleen itsestäänselvinä pidettäviä oletuksia, paljolti yhteiskunnasta johtuvia. Nykyisin ei vain ole niin suuri asia poiketa valmiista muotista. Luulisin. Kirjaa on koottu vuosina 1991-1993 ja se on julkaistu vuonna 1995. 

**