Charles Bukowski, Postitoimisto

Olen pitkään halunnut lukea Bukowskia ja eräs ystävä suositteli aloittamaan Postitoimistosta, joten niin tein. Postitoimisto on Bukowskin ensimmäinen romaani ja hänen omien sanojensa mukaan vahvasti omaelämänkerrallinen romaani hänen kaksitoistavuotisesta työputkestaan yhdysvaltain postilaitoksella.. Kirjan päähenkilön Henry Chinaski on Charles Bukowskin alter ego. 

Henry Chinaski on naisiin menevä, juopotteleva retku, joka tarvitsee työn rahoittaakseen alkoholin ja raviharrastuksensa. Hän pestautuu töihin postitoimistoon kuullessaan kadulla jonkun sanovan sen olevan mukava työpaikka. Postin jakaminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin mukavaa. Pikkumainen pomo Jonstone nipottaa ja postilaatikoilla postinjakaja saa joka päivä samoja valituksia, "miksei minulle ole mitään?" tai "miksi aina vain laskuja?"

Chinaski ei yritä mitään, hän vain on ja elää. Jos nainen vaatii liikaa, nainen vaihtoon, tai jos pomo nillittää liikaa, kostetaan potkujenkin uhalla. Jos asiat eivät toimi ne laitetaan toimimaan tai jos se ei onnistu, ei kerrota kenellekkään. Chinaski on välinpitämätön ajelehtija, jonka ainoana päämääränä näyttää olevan pano ja viina.

Vaikka hahmona Chinaski on ärsyttävä, en pitänyt hänestä enkä ymmärtänyt häntä yhtään, tykkäsin kirjasta kuitenkin. Sen asenteesta ja arkipäivän huomioista.

Englanninkielinen alkuteos: Post Office 1971

Suomentanut: Kristiina Rikman

Sivuja: 218

****

Nick Hornby, Alas on pitkä matka

Uudenvuodenaatto on monille yksinäisille vuoden yksinäisin päivä. Silloin eräät heistä kiipeävät lontoolaiset tornitalon katolle ja hyppäävät alas. Eräänä uudenvuodenaattona viisi ihmistä sattuu paikalle samoissa aikeissa. Yksi, heistä epätoivoisin hyppää samantien. Neljä muuta jäävät juttelemaan, kun heistä kukaan ei kuitenkaan oikeasti ole valmis.

Maureen on vaikeasti vammaisen poikansa yksinhuoltaja. Poika ei kykene liikkumaan eikä puhumaan. Maureen on keksinyt mistä hänen poikansa pitää ja ostanut sen mukaan elokuvia ja koriste-esineitä ja tapetoinut asunnon seinät niillä kuvilla joista ajattelee sen ikäisten pitävän, vaikka poika ei tästä kaikesta ymmärrä mitään. Maureen kokee hukanneensa elämänsä.

Jess lukiolaistyttö, jonka isä on apulaisopetusministeri. Hänen siskonsa on kadonnut. Kuolleeksi epäilty, mutta ruumista ei ole löydetty. Jesskin haluaisi kadota. Martin oli tv-juontaja, joka möhli sekaantumalla nuoriin tyttöihin ja on juuri tullut vankilasta takaisin julkisuuteen. Ja JJ, jonka mielestä hänen syynsä kuolla ei ole tarpeeks painava kuultuaan muiden tarinat kertoo sairastavansa harvinaista kuolemaan johtavaa tautia, vaikka oikeasti hän on musertunut menetettyään tyttöystävänsä ja rockbändinsä ja joutuessaan pizzalähetiksi.

Raskaasta aiheestaan huolimatta, kirja ei ole synkkä. Joka hetki näkyy jossain näkyy toivoa ja huumoria. Neljä ihmistä, jotka eivät missään toisissa oloissa ystävystyisi kokevat jonkinlaista yhteenkuuluvuutta ja hengissä selvitäkseen yrittävät auttaa edes muita elämään. Ventovieraita ihmisiä vain on välillä hankala auttaa.

Kirjaa kertovat vuorotellen nämä neljä henkilöä. Siten pystyy helposti ymmärtämään juuri kyseisen henkilön ajatukset. Jotenkin silti koen hahmojen jäävän vähän pinnallisiksi. Ja vaikka kirja kuinka yritti se ei tuntunut olevan kiinni tavallisessa todellisuudessa. Ovatko itsemurhaa yrittävät silti ikinä?

Englanninkielinen alkuteos: A Long Way Down 2005

Suomentanut: Jukka Jääskeläinen

WSOY 2006

Sivuja: 329

****

Tuomas Kyrö - Kunkku

Minulla on ollut taas jokin oletus, ennakkoluulo Tuomas Kyröstä. En ole halunnut lukea hänen kirjojaan. Äitini on ollut Kyrön fani pitkään ja suositteli tätä, kun oli omaan hyllyynsä ostanut. Luotan hänen kirjamakuunsa, joten ajattelin antaa mahdollisuuden. Kyrö on ilmeisen suosittu joka puolella ja tässä kirjassa on kiva kansikin niin miksi ei? Nyt olen tyytyväinen, että luin Kunkun ja pääsin tästäkin epävarmasta olettamuksesta.

Kunkku, Suomen kuningas Kalle XIV Penttinen asuu Suomen pääkaupungissa Vantaalla. Kaupungin parhaalle paikalle Martinlaaksoon rakennetussa kuninkaanlinnassa vaimonsa Sofin kanssa. Kirjassa kerrotaan kunkun elämäntarina. Tarina etenee kahdessa aikatasossa. Toinen alkaa kunkun syntymästä, toinen siitä kun keski-ikäinen kunkku perheineen on potkittu pois linnasta ja kunkusta on tullut Pena. Pena on sosiaalitoimiston vakiasiakas, lukutaidoton kodinkoneliikkeen varastotyöntekijä. 

Kirjan Suomesta tulee väkisinkin mieleen nykyisyyden Ruotsi. Kirjan Ruotsi taas on ydinonnettomuudesta toipuva ankea, työttömiä täynnä oleva takapajula. Suomea kuvataan myös varsin ylivoimaisena maana. Sieltä tehdään valtavasti avustustyötä maailman vähäosaisimpiin kolkkiin ja avaruusprojekteilla valloitetaan uusia planeettoja. Viro taas on takertunut Talvisotaan, mutta Virosta tulee myös monia kevyen musiikin tähtiä. Kirjaan on lainattu monien julkisuuden henkilöiden nimiä suoraan tai sanamuunnoksina ja heillä saattaa olla myös todellisuudesta poikkeava ammatti. Kuten formulakuski Hynynen.

Kunkku on suoraan sanottuna tyhmä. Hän ei kuitenkaan ole ilkeä. Jollain tapaa hän on hellyttäväkin viattomuudessaan. Kunkku tahtoo kaikille hyvää, yleensä hieman itsekeskeisesti, eikä tajua tekemistensä seurauksia. Usein hän hölmöilee ja muu perhe kärsii. Koko kuninkaallinen instituutio kärsii ja lopulta monarkia lakkautetaan.

Ilakoivasta satiirista huolimatta Kunkku ei ole pelkkää huumoria. Siinä on paljon syvällisempiä ajatuksia, joita ehti hyvin ajatella lukiessaan. Ajatuksia yhteiskunnasta, kuuluisuudesta, perheestä, ihmissuhteista, elmästä ja sen elämisestä. Pelkäsin alun jälkeen juonen ja tapahtumien lässähtävän, olihan kirja melko pitkä (551 sivua), mutta niin ei onneksi käynyt. Tapahtumat kulkivat reippaasti eteenpäin koko kirjan ajan lopuun asti, eikä tylsiä hetkiä ollut. Varsin viihdyttävä.

Siltala 2013
Kansi: Elina Warsta
Sivuja: 551

****