sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tuomas Kyrö - Kunkku


Minulla on ollut taas jokin oletus, ennakkoluulo Tuomas Kyröstä. En ole halunnut lukea hänen kirjojaan. Äitini on ollut Kyrön fani pitkään ja suositteli tätä, kun oli omaan hyllyynsä ostanut. Luotan hänen kirjamakuunsa, joten ajattelin antaa mahdollisuuden. Kyrö on ilmeisen suosittu joka puolella ja tässä kirjassa on kiva kansikin niin miksi ei? Nyt olen tyytyväinen, että luin Kunkun ja pääsin tästäkin epävarmasta olettamuksesta.

Kunkku, Suomen kuningas Kalle XIV Penttinen asuu Suomen pääkaupungissa Vantaalla. Kaupungin parhaalle paikalle Martinlaaksoon rakennetussa kuninkaanlinnassa vaimonsa Sofin kanssa. Kirjassa kerrotaan kunkun elämäntarina. Tarina etenee kahdessa aikatasossa. Toinen alkaa kunkun syntymästä, toinen siitä kun keski-ikäinen kunkku perheineen on potkittu pois linnasta ja kunkusta on tullut Pena. Pena on sosiaalitoimiston vakiasiakas, lukutaidoton kodinkoneliikkeen varastotyöntekijä. 

Kirjan Suomesta tulee väkisinkin mieleen nykyisyyden Ruotsi. Kirjan Ruotsi taas on ydinonnettomuudesta toipuva ankea, työttömiä täynnä oleva takapajula. Suomea kuvataan myös varsin ylivoimaisena maana. Sieltä tehdään valtavasti avustustyötä maailman vähäosaisimpiin kolkkiin ja avaruusprojekteilla valloitetaan uusia planeettoja. Viro taas on takertunut Talvisotaan, mutta Virosta tulee myös monia kevyen musiikin tähtiä. Kirjaan on lainattu monien julkisuuden henkilöiden nimiä suoraan tai sanamuunnoksina ja heillä saattaa olla myös todellisuudesta poikkeava ammatti. Kuten formulakuski Hynynen.

Kunkku on suoraan sanottuna tyhmä. Hän ei kuitenkaan ole ilkeä. Jollain tapaa hän on hellyttäväkin viattomuudessaan. Kunkku tahtoo kaikille hyvää, yleensä hieman itsekeskeisesti, eikä tajua tekemistensä seurauksia. Usein hän hölmöilee ja muu perhe kärsii. Koko kuninkaallinen instituutio kärsii ja lopulta monarkia lakkautetaan.

Ilakoivasta satiirista huolimatta Kunkku ei ole pelkkää huumoria. Siinä on paljon syvällisempiä ajatuksia, joita ehti hyvin ajatella lukiessaan. Ajatuksia yhteiskunnasta, kuuluisuudesta, perheestä, ihmissuhteista, elmästä ja sen elämisestä. Pelkäsin alun jälkeen juonen ja tapahtumien lässähtävän, olihan kirja melko pitkä (551 sivua), mutta niin ei onneksi käynyt. Tapahtumat kulkivat reippaasti eteenpäin koko kirjan ajan lopuun asti, eikä tylsiä hetkiä ollut. Varsin viihdyttävä.

Siltala 2013
Kansi: Elina Warsta
Sivuja: 551

****

perjantai 19. joulukuuta 2014

Lena Dunham - Sellainen tyttö, Nuoren naisen "opetuksia"


Saadessani tämän kirjan käteeni ensikertaa muistelin monia ala-asteikäisenä lukemiani "opaskirjoja". Kansi on juuri sellainen kuin opaskirjalla kuuluu ja vaaleanpunainen tietysti, kun jakaa opetuksia nuorille naisille. Kevyen tuntuinen, mutta kovakantinen kirja, ei mikään turha läpyskäohjevihko.

Jos Lena Dunham ei ole tuttu, suosittelen tutustumaan ja katsomaan edes jakson verran Girls-sarjaa, ennen tähän kirjaan tarttumista. Sellainen tyttö on Lena Dunhamin elämänkerta, hänen tähän mennessä eläneestä kahdestakymmenestäkahdeksasta vuodestaan. Hän kertoo omaa tarinaansa, sattumuksia elämästään ja antaa ohjeita myös listojen muodossa. Hän ei anna suoria ohjeita miten elämässä pitää toimia, vaan kertoo omia kokemuksiaan. On jo aiemminkin tullut selväksi, ettei Dunhamilla ole paljoa itsesensuuria, eikä hän häpeä tai estele itseään. Hän sanoo asiat suoraan, toimii ja tekee niinkuin tahtoo. Tässä kirjassakin hän kertoo hyvin avoimesti henkilökohtaisista asioista, mutta sitä lukiessa ei silti tuntenut tirkistelevänsä.

Ajoittain lukiessani mietin, että tämän olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa 28-vuotias nainen. Samanlaisia noloja asioita on kaikilla ja varmasti kaikki nuoret tytöt ovat olleet epävarmoja itsestään joskus. Toisaalta se kertoo, että lahjakas ja kuuluisaksi noussut Dunham on kuten kuka tahansa nuori nainen, eikä yritä muuta ollakkaan. Toisaalta mietin, jos kirjan olisi kirjoittanut kuka tahansa muu, viitsisinkö ollenkaan lukea sitä? Varsinkin kirjan alkupuolella oli näitä mietteitä, kerronnan edetessä nopeasti ja tarinoiden vaihtuessa nopeaan tahtiin. Enkä kyennyt samaistumaan aiheisiin. Ehdin jo surra miten pintapuolista ja mitäänsanomatonta! Alussa hänestä tuli kuva jatkuvasti höpöttävästä ihmisestä, joka ei ehdi ajatella. Onneksi puolen välin tienoilla sain paremmin kiinni siitä mitä Dunham yrittää sanoa. Tuli paremmin selväksi, miten hyväsydämminen, tunteellinen ja ajatteleva ihminen hän on. Kirjasta saattaa saada itsekeskeisen käsityksen, kertoohan Dunham lähinnä oivalluksista itsestään, mutta se on elämänkerta! Silti jäin vielä vähän miettiämään mikä tämän kirjan tarkoitus oli?

Dunhamin avoimuus ja huumorintajuisuus ja yksityiskohtaiset kuvailut tavallisista asioista viehättivät minua kirjassa eniten. Surkuhupaisuuden ja itseironisuuden lisäksi. Olin etukäteen kuullut, että kirja kertoo seksiseikkailuista ja vagina mainitaan useasti. No niinhän se sanana mainittiin melko monta kertaa ja seksistäkin puhuttiin, mutta se ei ollut pääasia eikä liiallista. Dunham avautui monista muistakin yksityisistä asioista, kuten pakko-oireisesta häiriöstä ja terapioissa ravaamisista ja menee myös pintaa syvemmälle ajatuksiinsa.

Otava 2014
Englannin kielinen alkuteos: Not That Kind of Girl. A Young Woman Tells You What She's "Learned"
Suomentanut: Lotta Sonninen
Kuvitus: Joana Avillez
Sivuja: 299

***

Yvan Rodic - Facehunter


Facehunter on pienikokoinen, mutta painava kirja täynnä kuvia ihmisistä eri puolilta maailmaa. Pääosassa ovat ihmisten pukeutumistyylit. Ei ole väliä mistä vaatteet ovat, tai mitä merkkiä ne ovat, niitä ei ole kirjaan edes listattu. Väliä on vain sillä miten vaatteet on päälleen pukenut ja miten niitä kantaa. Ihmiset kirjaan valokuvannut ja kerännyt Yvan Rodic sanoo esipuheessaan "Trends are dead, baby!" Tarkoittaen jokaisen luovan itse omat trendinsä ja pukeutumismuotinsa. Hän puhui myös globalisaatiosta, siitä miten pienen serbialaisen kylän tyttö, jossain maaseudulla voi seurata maailman tunnetuimpia muotinäytöksiä tietokoneeltaan. Jos kaikki pukeutuisivat sen mukaan mikä muotinäytöksissä ja ketjuliikkeissä on muotia, ihmiset olisivat toistensa klooneja.

Inspiroiva kirja kannustaa olemaan rohkeasti oma itsensä ja pukeutumaan kuten tahtoo. Ostin tämän kirppikseltä, alunperin piirrustusinspiraatioksi ja myös siihen tämä sopii.

Thames&Hudson 2010
Sivuja: 320

****

torstai 18. joulukuuta 2014

Elina Jyväs - Baking Instinct, Eleanora Von Smöörin herkkujen aateliset


Harvemmin nykyisin ostan keittokirjoja tai leipomiskirjoja, varsinkaan uutena. Tästä olen kuitenkin haaveillut jo vähän aikaa ja kun sain alennuskoodin adlibrikseen, niin muutaman päivän kuluttua se saapui postiluukusta. Harvoin myöskään kirjoitan tähän blogiini käsityö- tai ruokakirjoista, joita tosin selaan usein, mutta nyt teen senkin ja ehkä jatkossakin enemmän.

Eleanora Von Smöör on ruokatoimittaja Elina Jyväsin alter ego. Kirjassa originelli herkkusuinen aatelisneito kertoo myös omaa tarinaansa reseptiensä välillä. Reseptit itsessään ovat tarkkoja, joten leivonnaiset varmasti onnistuvat. Monet ohjeet ovat klassikoita ja tuttuja, mutta mukana on myös uudempia leivonnaisia ja sovelluksia. Parasta on ylellinen tunnelma. Jokainen aatelinen olisi varmasti haltioissaan, jos teekutsuilla tarjottaisiin mitä tahansa tämän kirjan ohjeella leivottua. Reseptien välillä kerrotaan myös faktatietoja raaka-aineiden aatelisista, kuten kahvista, sokerista, vaniljasta ja marsipaanista. 

Kirjaa ei ole tarkoitettu terveysintoilijoille tai tosikoille, vaan lähinnä leivoksilla eläville neidoille ja herroille. Eleonora kertoo ruokaympyränsä koostuvan makeasta, makeammasta ja makeimmasta. Olin positiivisesti yllättynyt reseptien laadukkuudesta ja siitä että koen saavani niistä uutta inspiraatiota leivontaan. Olisin ostanut tämän kirjan pelkästään myös inspiroivien valokuvien perusteella. Niiden tyyliä kuvataan holtittomuuden estetiikaksi. Tai niin myös tein, resepteihin tutustuin vasta jo omistaessani kirjan. Baking Instinct on täynnä herkullista taidetta!


Tammi 2014
Valokuvat: Laura Riihelä, Sami Repo, Katri Kapanen, Reetta Pasanen, Sanna Peurakoski
Graafinen suunnittelu ja taitto: Päivi Häikiö
Sivuja: 176
http://bakinginstinct.com

*****

torstai 11. joulukuuta 2014

Leena Laulajainen - Yksisarvinen ja sadepuu


Yksisarvinen ja sadepuu on runokokoelma yksisarvisesta, joka syntyy aikojen alussa alkumetsässä ja jonka korvaan lintu tekee pesän. Tarina Mariasta, jonka ikkunasta yksisarvinen loikkaa sisään iltaisin. Lisäksi se kertoo saduista ja luonnosta, herkästi ja tunteella.

Tammi 1992
Kuvat: Outi Markkanen
Sivuja: 72

****

tiistai 9. joulukuuta 2014

Johanna Sinisalo - Sankarit


Sankarit luettuani päällimmäisenä jäi ällistys. Miten omaperäinen ja kekseliäs kirja! En usko, että olen lukenut mitään tämän kaltaista aiemmin. Tarina on kuin Kalevalasta, nykypäivään siirrettynä ja silti todella erilainen. Ile Aerosmith, tietokonenörtti on Seppo Ilmarinen, huippu-urheilija Kauko "Mahti" Saarelainen on Lemminkäinen ja Suomen suosituin rockmuusikko Rex on Väinämöinen. He ovat koko kirjan läpi mukana kulkevat kolme keskeisintä hahmoa, jotka tavoittelevat muun muassa Pohjolan tytärtä, mielisairaala Sariolan omistajan tytärtä Tytti Pohjolaa. Välillä viitataan nykymaailman tapahtumiin, kuten Myyrmannin pommi-iskuun, Nokiaan ja mm. Matti Nykäseen. Kirja on välillä kuin satua, äiti ompelee paloitellun poikansa kokoon ja henkiin, välillä taas voisi hyvin olla tapahtunut tämän päivän Suomessa. Muutamista viittauksista pystyy päättelemään sankareiden asuvan Tampereella. 

Todella monitasoinen kirja. Vaikka olen lukenut Kalevalaa ja tunnen tarinan, minulta jäi silti luultavasti viittauksia tajuamatta. Kannatan Kalevalaan tutustumista ennen tämän lukemista, nopeatempoisten tapahtumien kulun hienouden ymmärtää sitten varmasti paremmin ja kirjasta saa kaiken irti. 

Tammi, 2003
Sivuja 400
Päällys: Markko Taina
Päällyksen maalaus: Markku Laakso
Valokuva maalauksesta: Matti Ruotsalainen

*****

maanantai 24. marraskuuta 2014

John Boyne - Poika raidallisessa pyjamassa


Bruno on yhdeksänvuotias poika, joka perheineen muutta pois Berliinistä, maaseudulle. Hilleri on ylentänyt hänen isänsä komendantiksi ja lähettänyt perheineen Aus-vitsiin töihin. Bruno tahtoisi takaisin Berliiniin, jonne jäivät kolme parasta kaveria ja nykyisessä talossakin on vain kolme kerrosta viiden sijaan. Hän tahtoo isona tutkimusmatkailijaksi ja alkaa harjoitella sitä myös uudessa kodissa. Eräällä tutkimusmatkalla hän tapaa Shmuelin, josta tulee hänen uusi paras ystävänsä. On ikävää, kun he eivät voi leikkiä, vain jutella, sillä heitä erottaa piikkilanka-aita.

Bruno vaikuttaa turhan lapselliselta yhdeksänvuotiaaksi, mutta loppusanoissaan Boyne toteaa ettei olisi pystynyt kertomaan holokaustista kuin lapsen silmin. Vielä poikkeuksellisen naiivin lapsen, niin ymmärrän tätä paremmin. Boynen tyylissä kirjoittaa ja kertoa tarinaa, on jotain lastenkirjamaista, vaikka tämä ei todellakaan ole lastenkirja. Välillä se ärsytti, kirja tuntui julmalta sadulta. Toisaalta tyyli sopi hyvin, kun tarinan pääosassa on lapsi ja tarinaa kerrotaan lapsen silmin. Tapahtumat tulevat ilmi Brunon kautta. Lukija ymmärtää niitä paremmin ja osaa lukea rivien välistä asioita, joita Bruno ei käsitä.

Bruno ei ymmärrä ystävänsä kärsimystä aidan toisella puolella. Hän ei voi käsittää ettei heillä ole kylpyammetta tai vaatekaappia, josta valita vaatteita. Shmuelilla on aina vain sama likainen pyjama. Välillä Bruno ottaa ruokaa mukaan Shmuelille, joka on laiha ja laihtuu vain. Brunolla tulee kuitenkin nälkä matkalla aidalle, ja hän syö ruoat itse. Brunosta tulee lellitty ja hieman itsekäskin kuva, mutta lapsena hän saa sen anteeksi ja on jopa herttainen. Lukija tajuaa miten paljon ympäristössä on pahuutta, joten lapsen satunnaiset itsekkäät teot ovat merkityksettömiä, kun hän pohjimmiltaan tarkoittaa hyvää. Bruno on vilpitön, eikä ymmärrä miksi juutalaisset muka ovat niin pahoja.

Luin tämän nyt toista kertaa. Välissä olen nähnyt myös elokuvaversion. Tämän kirjan kansi kertoo kirjasta paljon enemmän kuin ensimmäisen suomenkielisen painoksen, jossa on vain sinisiä raitoja. Silloin en tiennyt millaiseen kirjaan tartuin ja sen tarkoitus oli pitkään epäselvä. Takakannessakin sanottiin, että parempi lukukokemuksen kannalta, kun ei tiedä kirjasta mitään. Se tarkoitus selveni täysin vasta lopun myötä.

Englanninkielinen alkuteos: Boy in the Striped Pyjamas 2006
Suomentanut: Laura Beck
Bazar 2010
Sivuja: 206

****

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tove Jansson - Kunniallinen petkuttaja


Miksi ihmiset ovat ystävällisiä toisilleen? Kaiken avuliaisuuden taustalla on auttajan omat itsekkäät suunnitelmat ja halut. Kohteliaisuus on petosta. On harvinaista olla huomaavainen ja keskittää kaikki huomiansa toiseen ihmiseen. Tarvitaan syventymistä, ennen kuin saa selville, mitä toinen tarvitsee ja kaipaa. Eihän sitä aina itsekkään täysin tiedä, mitä tarvitsee. Voi luulla tarvitsevansa yksinäisyyttä, vaikka kaipaakin yhdessäoloa. Lähes kaikki, mitä ihmiset tekevät toistensa vuoksi, merkitsee toimintana vähän. Ratkaisevaa on se mihin he sillä pyrkivät, mitä he sillä tavoittelevat. Ihmiset iästä riippumatta ajavat takaa jotain itselleen. Se on luontaista. Kukaan ei voi koskaan tietää onko itse pystynyt olemaan täysin oikeudenmukainen ja rehellinen.

Katri Kling asuu lapsenomaisen ja hieman rujon veljensä kanssa kauppiaan yläkerrassa. Hän päättää, että he vielä muuttavat Anna Aemelinin luokse, tämän taloon. Anna Aemelin on yksinäinen nainen, joka maalaa kesäisin akvarelleilla kukkakuvioisia pupuja lastenkirjojensa kuvituksiksi. Hän on yksinäinen, mutta ei tiedä kaipaavansa asuinkumppaneita, eikä ole vieläkään varma, mitä ajattelisi Katrista. 

Katri Kling tietää mitä tahtoo ja miten sen saa. Häntä vieroksutaan kylällä ja lapset huutavat häntä noidaksi. Katri on kuitenkin kuulu laskupäästään ja oikeudenmukaisuudestaan. Useat kyläläiset tulevat ongelmiensa kanssa hänen luokseen ja luottavat hänen apuunsa raha-asioissaan. 

Sopimus sitoo, mutta toisaalta ihmiset joskus tuntevat helpotusta voidessaan elää sopimuksen alaisena.

Totteleminen on sitä, että on joku johon luottaa ja johdonmukaisia käskyjä, joita saa noudattaa. Se on helpotus, se on vapautta vastuusta.

Kunniallinen petkuttaja nimenä kuvaa tätä kirjaa täydellisen hyvin. Kirja kertoo kunniallisesta, oikeudenmukaisesta ja aina oikein tekevästä ihmisestä, joka kuitenkin petkuttaa muita ihmisiä ja itseään. Kunniallisesti. Paljon ajateltavaa. Mielestäni paras Tove Janssonin aikuisille kirjoittama kirja. Ajattelen itse paljon sitä mikä on oikein, ja miten asiat pitäisi hoitaa tai miten olisi pitänyt. Sitä miten olisin oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Tämä kirja totesi ja teki selväksi ihmisten luontaisen itsekeskeisyyden, eikä antanut muuta mahdollisuutta. Hiukan sattui tämä ja tuli syyllistetty olo, vaikkei mitenkään edes syyllistetty. Todettiin vain. Alan kuitenkin pikkuhiljaa hyväksymään sen ja ymmärtämään sen luonnollisuuden. En kuitenkaan hyväksy sitä, että kaikki itsekkyys vain laitettaisiin ihmisluonnon syyksi. Esiin tuli myös epäluuloisuus ja luottamus muihin ihmisiin, jos kerran kaikki ovat itsekkäitä. Anna Aemelin sanoi lopulta haluavansa mieluummin tulla petkutetuksi, kuin olla jatkuvasti epäluuloinen.

Virkkaaminen on ennen kaikkea keino lepuuttaa ajatuksia.

Ruotsinkielinen alkuteos: Den ärliga bedragaren, 1982
Suomentanut: Kyllikki Härkäpää, 1983
WSOY
Sivuja: 198

*****

tiistai 4. marraskuuta 2014

Milan Kundera - Kuolemattomuus


Kuolemattomuus on kirja kuolemattomuudesta. Ei fyysisesta kuolemattomuudesta, vaan eksistentialistisesta kuoleman jälkeisestä olemassaolosta. Kuolemattomuus tai sen tavoittelu ei kuitenkaan ole pääasia, se ei Kunderan esittämän kaltaisena olisi jaksanut minua kiinnostaa 414 sivun verran. Se kuulostaa liian omahyväiseltä ja itsekeskeiseltä, eikä itselläni ole minkäänlaista halua edes tavoitella sellaista. 

Nykypäivän (80-90-luvun) Pariisissa asuva Agnes on keski-ikäinen tietokonespesialisti, joka etsii minuuttaan. Bettina elää romantiikan aikaa Euroopassa. Hän hakeutuu vaikuttavien ihmisten, kuten Goethen ja Beethovenin seuraan tavoitellessaan kuolemattomuutta. Kirja on jaettu osioihin jotka vuorotellen kertovat näistä naisista ja heidän elämästään. Tapahtumat ja ajatukset ovat niin monitahoisia, etten niitä enempää selitä. Niistä voisi varmasti kirjoittaa kokonaisen kirjan. 

Tätä lukiessani ajoittain halusin lukea nopeasti, että kirja loppuisi pian, toisaalla taas hidastelin halutessani nauttia siitä kauemmin. Eli tykkäsin kirjasta, mutta sen henkilökohtainen koskettavuus ahdisti. Olen silti iloinen, että luin tämän juuri nyt, epäröidessäni omaa olemassaoloani. Mahdottoman vaikuttava ja taidokas kirja.

Tsekinkielinen alkuteos: Nesmrtelnost 1990
Suomentanut: Kirsti Siraste
WSOY 1992
Sivuja: 414
Päällys: Urpo Huhtanen

****

lauantai 18. lokakuuta 2014

Roland Barthes - Rakastuneen kielellä


Sain innostuksen lukea tämän lukiessani Jeffrey Eugenideksen Naimapuuhia. Siinä eräs päähenkilö, Madeleine, luki Roland Barthesin Rakastuneen kielellä, kuten harras kristitty ehkä lukee Raamattua. Ymmärrän nyt miksi Madeleine luki tätä uudestaan ja uudestaan ja merkitsi hyviä kohtia muistiin. Jokainen joka on, tai on ollut rakastunut pystyy varmasti samaistumaan tiettyihin kohtiin ja yhdistämään niitä omaan elämäänsä. Myös lukuhetken elämänvaihe vaikuttaa siihen miten asioita käsittää ja mitä niistä ajattelee, joten tätä voisi lukea aina vain uudestaan, oppien ja oivaltaen joka kerralla jotain uutta.

Kirja on koottu Roland Barthesin omista elämän kokemuksista ja muistoista, hänen ystäviensä kanssa käymistä keskusteluista ja lukuisista kirjallisista teoksista. Joissain kohdissa Barthes on itse rakkautta kokeva subjekti, täysin rakkaden kokemuksensa armoilla, toisaalla taas ironisesti nauraa hölmöileville rakastuneille ja rakastumisen hulluudelle. Kirjailija viittaa käsittelemänsä kappaleen reunassa aina nimellä siihen henkilöön, jonka ajatusta hän suoraan lainaa tai jota avaa laajemmin. Kirjassa viitataan useasti rakkauden merkkiteokseen, Goethen Nuoren Wertherin kärsimyksiin. Niiden kohtien ymmärtämistä helpottaa, jos tuntee Lotten ja Wertherin rakkaustarinan. Myös mm. Nietzheä, Sapfoa, Sartrea, Stendhalia, Baudelairea, Proustia, Freudia ja Platonia lainataan useissa kohdin.

Lukiessani muiden arvosteluja tästä kirjasta, monen mielestä Barthesin kuvaama rakkaus tuntui olevan itsekästä, sisäänpäin kääntynyttä ja jopa tuhoavaa, eivätkä he ole aivan samaa mieltä. Hämmästyin tästä, sillä lukiessani koin Barthesin kuvaavan rakkautta hyvin yleisesti ja ajattelin suurimman osan ihmisistä kokevan asian lähes samalla tavoin. Minusta tuntui todella monissa kohdin, että Barthes kuvaa juuri samoja tunteita ja kokemuksia joita olen itse kokenut rakkaudessa ja rakastuneisuudessa, enkä nähnyt ristiriitoja, joita moni muu lukija oli lukiessaan kokenut. Barthes tosiaan kyllä tutkii rakkautta vain rakastuneen omasta näkökulmasta. Rakkaus saattaa olla myös täysin vastakaiutonta. Tämän kirjoittaessani tajusin vihdoin sen itsekkyyden kokemuksen. Tosin näen rakkauden aina itsekkäänä. Kirja on rakastuneen yksinpuhelua, jonka "ulkopuolella ei ole ketään, ei myöskään rakkautta kokevaa diskurssia".

Benjamin Constant: Elämän varrella koetut "epäonnistuneet" rakkaudet muistuttavat kaikki toisiaan (ja syystä, ne ovat peräisin samasta murtumasta). Minua kannustava "pysyvä muuttuvaisuus" (in inconstantia constans) ei suinkaan murskaa kaikkia kohtaamiani ihmisiä jotka toteuttavat samaa tehtävää (eli jättävät pyyntöni vaille vastausta), vaan hajottaa väkivaltaisesti heidän valheellisen yhteisönsä: harhailu ei yhdenmukaista, vaan nostaa esiin sävyjen vaihtelun: se mikä palaa takaisin on vivahde. Niin minä kuljen vivahteesta toiseen kuvakudoksen päähän saakka (vivahde on värin viimeinen, nimeämätön tila; vivahde on se mitä on mahdoton käsitellä).

Ranskakielinen alkuteos Fragments d'un discours amoureux, 1977
Suomentanut Tarja Rounila
Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2000
Graafinen suunnittelu dog design
Kannen kuva Petri Salmela
Kustannusosakeyhtiö Nemo
2010
Sivuja 309

****

maanantai 6. lokakuuta 2014

Katja Kettu - Surujenkerääjä


Minussa on ripaus jungilaista pedagogiikkaa, aimo annos freudilaista peniskateutta, steineriläistä vapaan kasvun ajatusta, jopa alkiolaista maan möyhennykseen ja rikkaruohojen kitkemiseen perustuvaa aktiivikasvatusta. Tämä sekoitettuna järjettömään väkivaltaan ja luontaiseen epätasapainoon on keitos, jossa minuus kelluu kuin ihrahyhmä lihasopan pinnalla. Minuudesta ei saa kiinni, se pakenee kuvitteellista lusikkaa sulavasti ja hajoaa pienemmiksi rasvapisaroiksi, sitä on mahdotonta ryystää edes lautasen kulmalta ellei särvi koko keitosta, mistä taas aiheutuu pahaa oloa. Ja jos ei pidä varaansa, voi jotakin rumaa pulpahtaa pintaan, nousta pohjasta kuin hukkuneen hiukset. Sitä varten minulla on kiveni, pitämään suruni kurissa. Jotta ne eivät kellusi.

Surujenkerääjällä on kaksi tehtävää: Palauttaa suvun nimi ja heittää kivinä mukanaan kantamat surut Aurajokeen. Surujen kerääjä kertoo erään suvun tarinaa. Tämä on Katja Ketun esikoisteos, mutta kolmas hänelta lukemani romaani. Tässäkin on jo mukana itselleni hyvin tutuksi tullut ja ihailemani Ketun tapan kirjoittaa, on murteellisia ilmaisuja, sanaleikkejä ja kekseliäitä kuvailuja. Asiat sanotaan suoraan kaunistelematta. Suudellessakin maistuu räkä. Mutta huomaan myös tämän ja Kätilön välillä tapahtuneen huiman kehityksen. Luin tämän kahteen kertaan peräkkäin, koska en ensimmäisellä kerralla kokenut saaneeni kirjasta tarpeeksi irti. Ajattelin sen johtuvan omasta mielentilastani, mutta toisella kerralla ymmärsinkin Surujenkerääjän mielenterveyden tilaa paremmin. Hyväksikäyttöä, surua, traumaa, muistojen kadottamista ja niiden paloittaista esiin tulemista.

WSOY 2005
Sivuja: 256

****

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Sisko Istanmäki - Liian paksu perhoseksi


Kaisu on vahva ja roteva nuori nainen. Hän on voittanut monet pojat kädenväännössä ja työntänyt kuulaa pidemmälle, kuin kukaan muu. Sitä tapausta hän ei kuitenkaan halua muistaa. Hän on elänyt lapsuutensa äitinsä kaupalla, kahden yhtä isokokoisen veljensä kanssa. Nyt he ovat kaikki jo lähes aikuisiässä ja vanhin veli on tuonut kotiin myös vaimon, jota Kaisulla on vaikeuksia sietää. Kun hän näkee lehdessä ilmoituksen, jossa haetaan kauppa-apulaista, hän päättää lähteä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 60-luvun Pohjanmaalle. Pienelle Ruutinperälle, jota voi hädin tuskin kyläksi kutsua ja jonne Kaisu matkustaa linja-autolla 100 kilometriä kotipaikastaan. Suurin osa kylän asukkaista on muuttanut paremman tienestin perässä Ruotsiin. Ruutinperän kyläkaupan onneksi, Ruutinperä sijaitsee järven rannalla, jonne moni rakentaa kesäasuntoja. Kesäasukkaat tuovat pieneen kauppaan hiemna eloa. Kaisu ihastuu lähes ensisilmäyksellä ruipeloon kauppiaaseen, joka pyytää itseään kutsuttavan Erniksi, ei kauppiaaksi. Ernin vuoksi Kaisu päättää jäädä kauppaan, vaikka Ernin kleptomaani äiti ja sisar Viivi koettelevatkin hänen hermojaan. Kauppakin on likaisempi, kuin yksikään Kaisun näkemä sikolätti, lattialla vilisee torakoita ja kärpäset surisevat kaikkialla. 

Pian kuitenkin Viivi ja äiti muuttavat läheiseen huvilaan, jonka Erni on heille rakentanut ja Kaisu saa häärätä kaupalla rauhassa Ernin kanssa. Kaisu pesee ja järjestää ja elämä alkaa sujua. Pian hän huomaa myös Ernin vilkuilevan häntä ja elämä alkaa käydä yhä yhtenäisemmäksi. Vaikka hän tuli vain kauppa-apulaiseksi, hänestä alkaa tuntua lähes yhdenvertaiselta kauppiaalta Ernin kanssa. He päättävät asioista yhdessä, tekevät työtä yhdessä, asuvat yhdessä kaupan takahuoneissa, elävät yhdessä ja rakastuvat. Pian he menevätkin naimisiin. 

Heidän välejään kuitenkin kalvaa Ernin riippuvuuden oloinen huolehtiminen äidistään ja sisarestaan. Hän tuntuu välillä unohtavan Kaisun heidän vuokseen. Viivi ostelee jatkuvasti uusia kalliita vaatteita ja sisustusesineitä heidän uuteen kotiinsa, ja tuo aina laskut Ernin maksettavaksi. Näin Kaisun ja Ernin velka kaupalla kasvaa. Kaisu ei ymmärrä Ernin roikkumista äitinsä helmoissa, kun Erni ei edes kiitoksen sanaa saa, vaikka tekee kaikkensa heidän vuokseen. Erni ei tästä tunnu kärsivän, mutta Kaisu sitäkin enemmän. Kirja saa todella tuntemaan sympatiaa Kaisua kohtaan, olemaan surullinen ja kihisemään raivosta hänen puolestaan. Kun Kaisu ei kuitenkaan ole mikään avuton hissukka, mutta ei silti pysty muuttamaan asioita. Hän kuitenkin selviää eteenpäin voimakastahtoisuudellaan, päättäväisyydellään ja hänen ja Ernin välisellä rakkaudella. Kirjan takakannessakin kuvataan tarinaa sanoin: "Ehdottomasti rakkausromaani." Olen ehdottomasti samaa mieltä, että ennen kaikkea kirja kertoo rakkaudesta. Vaikka Erni ja Kaisu ovat kovin erilaisia, Kaisu on isokokoinen ja voimakassanainen, välillä heiluttaa jopa nyrkkejään ja Erni taas on pieni, hintelä ja toisten juoksutettavissa. Heidän välinen rakkautensa on silti ehdotonta ja antaa lopulta anteeksi monet riidat ja vihanpidosta johtuvat eroamiset. 

Tämä on taas yksi valtavan hyvä kirja! Ihana, tunteellinen ja voimaannuttava. Surullinen, koskettava, huumorintajuinen ja hieman tragikoominen kuvaus ihmisten välisistä suhteista ja arkielämästä. Tämä osoittaa ihmisten selviytymiskykyä. Jos rakastaa, tahtoo rakastaa, kaikesta selviää. Rakkaus tulee välittämisestä ja kunnioittamisesta ja vahvistuu erimielisyyksistä ja erehdyksistä.

Kirjayhtymä Oy
WSOY 1997
Sivuja: 214
Kansi: Hannu Hyrske

*****

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kirjoista netissä

Muutama linkki joita seuraan silloin tällöin tai joista haen joskus luettavaa:

Uusi suomalainen sivusto, jossa esittelyjä kirjoista. Rekisteröityneenä pystyy antamaan tähtiarvosteluja kirjoille ja lisäämään niitä luetut listaan ja merkitsemään muistiin mahdollisesti kiiinnostavia kirjoja ja jopa ostamaan kirjoja.

Palvelu, jossa voit myös kirjata ylös lukemasi kirjat, pisteyttää niitä ja löytää mielenkiintoista luettavaa ja seurata muita käyttäjiä.

Nimensä mukaisesti, vinkkejä hyvistä kirjoista.

E-kirjoja. Myös monia ilmaisia kirjoja, joista suurin osa klassikoita.

Löydä kirjasto, tiedonhakua, tietokantoja, kaikkea.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Tuula Karjalainen - Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta


Olen lukenut tätä pitkään, ehkä noin neljä kuukautta! Se johtuu osittain kirjan koosta, se on sen verran iso ettei sitä jaksa kantaa mukana ja illalla väsyneenä sängyssä lukiessani en jaksanut kannatella sitä kovin kauaa. Pitäiskö alkaa käymään punttisalilla, jotta jaksaisi lukea paksumpia kirjoja? Mutta myös siitä, että vaikka olen ihaillut Tove Janssonia pitkään ja lukenut hänestä kaiken mahdollisen vastaan tulevan, kirjassa oli silti paljon uutta tietoa. Koko kirja on tiivis, yhteen kirjaan on saatu mahdutettua tuottoisan taiteilijan koko elämä, eli ei turhia jaarituksia ja täten melkoisen tuhtia luettavaa.

Jo kannessa tulee ilmi Tove Janssonin elämänohje itselleen "Tee työtä ja rakasta". Tässä järjestyksessä. Tärkeintä hänelle oli elämässä työ ja heti perässä rakkaus. Kirjan luettuani tuli tunne, että lähes koko Toven elämä oli työtä. Ei huonona asiana, suurimman osan ajasta hän tuntui nauttineen työstään suunnattoman paljon ja eli kuten halusi. Työ oli hänen elämänsä. Vaikka ajoittain hän olikin sen vuoksi masentunut.

Tämän luettuani ymmärrän vielä paremmin Toven todellista monilahjakkuutta. Hän piirsi, maalasi, kirjoitti monenlaisia tarinoita, piirsi sarjakuvia ja menestyi kaikissa näissä. Hän oli myös yhteiskunnallisesti aktiivinen, anarkisti, pasifisti, feministi ja piirsi poliittisia pilapiirroksia. Silti hän oli vaatimaton, eikä pitänyt itsestään ikinä meteliä. Hän todella sai aikaan, eikä vain puhunut.

Kirja on koottu taitavasti teemoittain ja mahdollisuuksien mukaan aikajärjestyksessä. Lähes jokaisella sivulla on myös valokuvia tai Toven teoksia kuvituksena. Kirjassa on kirjana todella arvokkaan kirjamainen tuntu. Se on hieman raskas, kannet ovat kovat ja kauniit ja paperi laadukasta. Nautin siitä todella paljon myös sen vuoksi.

Tammi 2013
Ulkoasu ja taitto: Timo Numminen
Sivuja: 303

*****

Read my lips


Mitä tapahtui kun viisi taideteollisuuden ammattilaista toteutti kuvallisen ketjureaktion? Kun yhden tuotos oli seuraavan lähtökohta, aikaa jokaisella oli kaksi viikkoa ja odotukset olivat pilvissä? Kun tekijät sekä asettivat itse oman tekemisensä rajat että antoivat itselleen suuria vapauksia?

Syntyi muun muassa valokuvia, kuvituksia, kirja ja animaatio. Syntyi myös paljon sivupolkuja, ajatuksia, kiihkeää tekemistä, löytämisen iloa ja oivalluksia. Ja uusi metodi tehdä työtä.

Tämä kirja ja oheinen dvd ovat dokumentti siitä ajatusten matkasta, jonka tekivät valokuvaajat Nina Merikallio ja Timo Wright, tekstiilisuunnittelija Piia Keto, graafiset suunnittelijat Tuukka Rantala ja Ville Isopahkala. Ensin oli ryhmä, ajatus ja energiaa, sitten nippu valokuvia. Valokuvista sikisi joukko uusia, käsin tehtyjä kuvia. Valokuvat ja kuvitukset järjestäytyivät, pirstoutuivat ja sekoittuivat, niistä rakentui käsin kosketeltava esine, tämä kirja. Lopuksi kuvat lähtivät konkreettisesti liikkelle ja niistä tuli animaatio. Ja jälleen uusi tarina.

Kokonaisuus kertoo kuvin eri yksilöiden ajatuksista, ideoista ja tunnelmista. Se kertoo myös ryhmässä tekemisen voimasta, kunnioituksesta ja kunnioittamattomuudesta. Rohkeudesta laittaa itsensä likoon, rohkeudesta olla spontaani - ja rohkeudesta antaa oma tuotoksensa muiden reviteltäväksi.

maaliskuu 2006 
Erika Kovanen
Graafinen suunnittelija
Taiteen maisteri

Kirja on täynnä kuvia. Valtavan vaikuttavia ja inspiroivia kuvia. Harmikseni en ole pystynyt katsomaan kirjan lopussa olevaa dvd:tä, sillä tietokoneeni levyasema ei toimi vieläkään.

*****

tiistai 2. syyskuuta 2014

Kirjahyllytys

Eilen sosiaalisessa mediassa jaettiin linkkiä Kouvolan sanomien uutiseen, jonka mukaan kirjat ja kirjahyllyt voivat pilata sisustuksen. 

Suora lainaus jutusta:

Kirjahyllyt ovat muinaismuistoja. Kirjat ovat kadonneet kodeista. Näin täräyttää sisustussuunnittelija Teuvo Loman. Hänen mukaansa tämä pätee nuorten ja nuorten aikuisten koteihin.
Loman uskoo, että muutokseen on useita syitä: Ihmiset lukevat vähemmän kuin ennen. Nykysisustajat suosivat kodeissaan yksinkertaista ja matalaa sisustusta, ja esille päätyvät esineet mietitään tarkkaan.
Loman on tyytyväinen muutokseen: hän ei kaipaa kirjoja.
— En ymmärrä, miksi kirjoja palvotaan. Kun ne on kerran luettu, käsittäisin, ettei suurinta osaa lueta heti uudestaan. Ja pokkarit eivät ole kauhean kivannäköisiä hyllyssä.
Kouvolalaisen Laura Hirvelän, 26, koti vastaa Lomanin näkemyksiä nykytrendistä. Kirjoja ei ole kodissa lainkaan.
— Kirjahylly kuulostaa jotenkin historialliselta. Ei se ole tätä päivää. En tiedä yhtään kaveria, jolla olisi kirjoja esillä, hän sanoo.
Hirvelä ei lue itse lainkaan. Jos hän lukisi, hän ei silti laittaisi kirjoja näkyville. Ne eivät näytä hänen mielestään hyvältä.

Huh, historiallisia? Kaikilla minun ystävilläni on kirjoja kotona ja esillä. No ehkä olenkin epämuodikas ja vietän aikaani epämuodikkaasti epämuodikkaiden tyyppien kanssa. Voin kuitenkin olla ylpeä epämuodikkuudestani. 
Äitini kirjahyllyä vuosi sitten
     
Lisää äitini kirjahyllyä


Äitini kirjahyllyä muuton ja siivouksen
jälkeen, reilu 200 kirjaa kevyempänä


























Olen jo hetken aikaa ajatellut postata kirjahyllykuvia ja kirjojen säilytysratkaisuja. Tämän jälkeen päätin sen tehdä sen heti. Minusta kirjat ovat "sisustukseni" päälähtökohta ja eniten esillä. Kirjoista tulee koti. Suurimman yksittäisen tilan asunnostani vie kirjahylly. Tosin säilytän siinä myös lankoja. Niille pitäisi kyllä keksiä joku muu tila, niin saisin järjestää kirjojani hieman ilmavammin ja niin etteivät ne olisi toistensa takana. Kirjahyllyni itsessään on aika ruma. Ikean 25 lokerikkoinen expedit, koivuviilua. Pienillä rahoillani vain vähän pakkopakko. Tiesin tarvitsevani uuden hyllyn ja ison sellaisen, tai monta pientä. Halusin myös! Isä oli vienyt kaksi vanhaa pikkuista hyllyäni. Yritin selata tori.fi:tä ja muita palstoja, koska niistä saattaisi löytyä minun tyylinen hylly edullisemmin ja kannatan kierrätystä. En kuitenkaan löytänyt sellaista sopivalla hinnalla ja niin, että olisin saanut kuljetuksen. Nykyinen hyllyni onkin sängyn lisäksi ainoa uutena ostamani huonekalu. Lopulta sitten kävimme hakemassa Ikeasta tuon. Ihan ajaa asiansa.

Siskoni pieni kirjahylly, muutamia vuosia sitten. Nyt sekin alkaa muistuttaa minun
ja äitimme kirjakokoelmaa. Sukuvika. Kirjamakumme ovat tosin todella erilaiset.
Ensimmäisen oman kotini pikkuinen kirjahylly.
Sillon suurin osa kirjoistani oli varastossa.

Silloin tällöin minulla on ollut kaikenlaisia horjuvia kirjapinoja ympäriinsä, kuten sängyn vieressä lattialla, akvaarion päällä ja ikkunalaudalla. Nyt olen päässyt niistä eroon. Olen luopunut monista kirjoista, joita en ole lukenut, enkä uskonut lukevanikaan ja kirjoista joista en tykännyt ja olen varma etten lue uudestaan. Kirjahyllyyni pääsevät tätä nykyä vain hyvät kirjat. Ehkä väliaiakaiseen säilytykseen lukemattomat kirjat, jotka evät mahdu sänkyni vieressä olevaan pieneen hyllyyn odottamaan luetuksi tulemista.
Nykyinen kirjahyllyni ja lukemisnurkkaukseni.
Kirjoja on toistensa takana ja päällekkäin ja täynnä kaikkea roinaa. Näihin tahtoisin muutosta.

Haaveilen vielä joskus jostain enemmän itseäni miellyttävästä ratkaisusta, jossa kirjat ovat paremmin esillä ja helposti otettavissa. Pinterestissä on monia ihania kirjahyllyjä.

Keittokirjat ovat keittiön ikkunalaudalla.
Kirjastoista lainassa olevat ja luettavana olevat kirjat ovat sängyn
vieressä akvaariopöydän alahyllyillä.

Köh. Kökköisiä puhelinkuvia ja silleees. En ole ikinä osannut kuvien asettelua bloggerissa, ne hyppivät miten sattuu ja kun saan ne kunnolla, julkaisun jälkeen ne ovat kuitenkin miten sattuu. Apua?

maanantai 1. syyskuuta 2014

Jeffrey Eugenides - Virgin suicides - Kauniina kuolleet


Lisbonin sisaruksia oli viisi: vaaleita, pyöreäposkisen herkullisia, melkein naisia. Ensimmäisenä itsemurhaa yritti Cecilia. Kun lääkäri kysyi, mitä niin nuori tyttö voisi tietää elämän vaikeudesta, hän vastasi: "Tohtori ei ole itse koskaan ollut kolmetoistavuotias tyttö."

Kirjassa naapurin pojat, jotka ovat nyt jo ehtineet keski-ikään, kertovat tarinaa Lisbonin tytöistä. Kovin lähelle he eivät Lisbonin tyttöjä päässeet, vaan tarkkailivat heidän kotitaloaan kadun vastakkaisen puolen talon ullakolta. Vaikka perheen ulkopuolisista ihmisistä pojat luultavasti tiesivät eniten siitä, mitä Lisbonien suljettujen ovien takana tapahtui, hekään eivät osaa antaa varmaa selitystä sille miksi tytöt tappoivat itsensä. Se, että tytöt tappavat itsensä, tulee selväksi jo heti kirjan ensimmäisillä sivuilla, siksi en epäröi paljastaa sitä tässä.

Tytöt elävät hyvin suojeltua elämää uskovaisen ja tiukkapipoisen äitinsä ja opettaja isänsä kanssa. Nuorimmaisen tytön Cecilian onnistuttua tappamaan itsensä, äidin kuri hellitti hetkeksi lääkärin suosituksesta. Pian kuitenkin tyttöjen säännöt tiukkenivat entisestään, hänen yrittäessään pitää tytöt turvassa lähellään, eikä heitä päästetty enää edes kouluun. Tässä jäin miettimään, mitä äidin päässä liikkuin? Mitä Lisbonien kodin seinien sisäpuolella oikeasti tapahtui ja millaista heidän elämänsä oli? Pojat näkevät heidän kuuntelevan vinyylejä, polttavan kynttilöitä ja kampaavan toistensa hiuksia.

Kirjassa ei oikeastaan ole paljoa tapahtumia, kerronta on paljon tunnelman kuvailua, hiljaista Lisbonien seuraamista ja odottamista. Tunnelma on sumuinen ja unenomainen. Tuntuu kuin koko pieni kaupunki seuraisi Lisbonien talon hiljaista rapistumista. Vaikka kirjan aihe on vaikea, sitä ollut raskas lukea. Silti se on jotain rosoista ja pelottavaa. Väistämättömän melankolinen ja kaunis kirja, jossa on jotain hyvin erikoista, josta ei täysin saa otetta. Niin kuin ei Lisbonin tytöistä. Tätä lukiessa välillä unohti teoksen fiktiivisuuden.

Alkuteos: Virgin suicides 1993
Suomentanut: Juhani Lindholm
Otava 2012
Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi Otavan julkaisemana 2003
Sivuja: 287

*****

torstai 28. elokuuta 2014

Radclyffe Hall - Yksinäisyyden kaivo


Huh, en tiedä mistä aloittaisin tämän kirjan kehumisen ja ylistämisen. Kirjoitan täpinöissäni jatkuvasti kirjoitusvirheitä. (Otsikon kirjoitin monta kertaa Yksinäidyysen kavio.) Nyt osaan vastata, jos joku kysyy lempparikirjaani. Se on tämä. Aiemmin olen osannut epämääräisesti höpöttää monia hyviä kirjailijoita, mutta en yhtäkään yksittäistä kirjaa. En odottanut tältä paljoa, kansi oli mitään sanomaton, takakannen tekstien perusteella ajattelin jotain huonoa erotiikan yrittämistä ja maksoin tästä kirpparilla euron. En olisi voinut vääremmässä olla oletuksineni.

Radclyffe Hall, alun perin Marguerite Radclyffe-Hall (1880-1943) oli brittiläinen kirjailija ja runoilija. Yksinäisyyden kaivo oli hänen tunnetuin teoksensa ja se sai aikaan yhden Britannian historian tunnetuimmista siveettömyysoikeudenkäynneistä. Kirjan julkaiseminen kiellettiin ja koko jo julkaistu painos määrättiin tuhottavaksi.

Tarina alkaa sadunomaisesti, kun kaksi kaunista, yläluokkaista ihmistä kohtaavat ja rakastuvat ja mentyään naimisiin alkavat odottaa lasta. Lapsen vanhemmat ovat varmoja, että syntyvä lapsi on poika ja päättävät antaa tälle nimeksi Stephen. Syntyessään Stephen kuitenkin paljastuu tytöksi. Kasvaessaan Stephen osoittautuu erilaiseksi tytöksi, mitä ajan tytöiltä odotetaan. Hän miekkailee, lukee kirjoja, pukeutuu poikamaisesti ja haluaisi leikata pitkät hiuksensa lyhyiksi. Hänen äitinsä paheksuu tätä poikamaisuutta, mutta isä on ylpeä kun tyttärensä osoittaa lähiseudun miesten yhteisellä metsästysreissuilla pysyvänsä miesten tahdissa. Naapurin Violet, kun pysyy hädin tuskin hevosen selässä ja ratsastaa naisten satulalla. 

Stephenin kasvaessa hän etääntyy pikkuhiljaa lähiseudun ihmisistä, kun hänestä alkaa kulkea juoruja hänen omalaatuisuutensa vuoksi ja häntä kartetaan. Stephen kuitenkin tutustuu paikkakunnalle juuri New Yorkista muuttaneeseen Angelaan ja rakastuu tähän. Angela on naimisissa, mutta vakuuttaa silti rakkauttaan Stepheniin. Lopulta hänen äitinsä saa kuulla Stephenin ja Angelan suhteesta. Tämän seurauksena hän ajaa Stephenin pois kotoaan. Stephen lähtee Lontooseen, mukanaan opettajattarensa Puddle. Lontoossa Stephen kirjoittaa ensimmäisen kirjansa josta tulee valtava menestys. Pian sen julkaisemisen jälkeen hän alkaa kirjoittaa toista kirjaansa, joka ei yllä lainkaan edellisen kirjan tasolle. Arvostelun murskakritiikiltä hän välttyy vain edellisen kirjan tuoman maineen vuoksi. 

Stephen lähtee etsimään uutta innoitusta seuraava kirja mielessään. Hän muuttaa Puddlen kanssa Ranskan, Pariisiin. Pian kuitenkin syttyy sota, johon myös Stephen lähtee palvellakseen kotimaataan. Puddlen hän lähettää sairaan äitinsä avuksi. Stephen haluaisi etulinjaan, mutta sukupuolensa vuoksi häntä ei sinne oteta, jatkuvasta kärttämisestä huolimatta. Hän päätyy kuskaamaan haavoittuneita. Siellä hän tapaa Maryn, jonka hän ottaa luokseen Pariisiin asumaan sodan loputtua, sillä Maryn sukulaiset eivät tahdo häntä luokseen.

Stephen ja Mary ovat rakastavaiset, mutta joutuvat jatkuvasti piilottelemaan sitä. Kunnes he tutustuvat Valérieen, jonka juhlissa tapaavat paljon kaltaisiaan. Kirjan loppupuolella käytetään sanoja invertti ja inversio, joiden merkitystä en heti ymmärtänyt. Wikipedia kuitenkin kertoi seuraavaa "Sexual inversion, a term for homosexuality found primarily in older scientific literature". Eli termit viittaavat homoseksuaaliin ja homoseksuaalisuuteen. Nämä sanat mainitaan vasta kirjan lopulla, kun Stephen alkaa miettiä homouden luonnollisuutta ja hyväksymistä ja tutustuu muihin homoihin. Aiemmin kirjassa, Stephenin epätietoisuutta itsestään kuvaa hyvin se, ettei hänellä ole edes sanaa sille mitä hän on. Hän kyselee mielessäänkin: "Mikä minä olen?" Koko kirjan ajan Stephen kokee olevansa oikku ja virhe. Hän miettii usein miten Jumala voikin olla niin julma, että luo maailmaan inverttejä? Niin paljon heitä halveksitaan ja sorretaan. Kirjan lopussa Stephen löytää taas Jumalan ja uskon, jonka on lapsena hylännyt rukoiltuaan turhaan hevosensa pelastumista.

Kirjan kieli on solisevaa ja kuvailevaa. Yksikään ihmiskohtalo ei ole kaunis eikä kaunisteltu, mutta ei myöskään liioitellun raadollinen. Homoseksuaalisuus ei ole pääaihe, vaikka onkin mukana koko ajan. Kirja kuvaa hyvin elämää ja todellisuutta ja on monitasoinen, kuten elämä. Tämän luettuani tosiaan tuntuu, kuin olisin seurannut Stephenin elämää vierestä kolmekymmentä vuotta. Niin paljon asioita tässä kirjassa tapahtui. Hieman tässä häiritsi, että suurin osa (kaikki?) kirjan lesboista kuvattiin hyvin miesmäisinä, Stephenin voisin ehkä kuvailusta luokitella transsukupuoliseksi. Kirjan homot taas käyttivät paljon koruja, mutta se johtui osittain siitä, että vain niin he pystyivät tunnistamaan kaltaisensa. Se voi ehkä johtuu kirjailijan vähäisestä tietämyksestä, vaikka itsekkin oli lesbo, mutta aikana jona siitä ei paljoa puhuttu.

Tätä lukiessa koin taas jotain sellaista mitä lapsena usein kirjoja lukiessa. Lapsena olin paljon hitaampi lukija ja siten pystyin nauttimaan yhdestä kirjasta kauemmin ja ne tuntuivat pidemmiltä. Olen lukenut tätä pari viikkoa, tuntuu kuin lähes koko ajan. Yritin tahallani olla hidas, nautin joka sanasta, mutta tämä oli myös muuten tarpeeksi pitkä ja tapahtumia paljon. Tätä lukiessa myös näin 1900-luvun alun Englannin ja Pariisin ja pystyin uppoutumaan täysin siihen maailmaan, kuten kirjoihin lähes aina lapsena, nykyisin vähän harvemmin. Kirjan tyyli oli myös täydellisesti sitä mitä odotan kunnolliselta ja täydelliseltä romaanilta.

"Stephen suuteli Maryä monta kertaa suulle. Luoja! On aivan kamalaa rakastaa näin - tämä on yhtä helvettiä - joskus en saata kestää sitä!"

Alkuteos: The Well of Loneliness, 1928
Suomentanut: Milla Karvonen
Basam Books, 2010
Sivuja: 440

*****

Epäröin hieman pitäisikö lisätä uusi taso, kuusi tähteä. Usein tuntuu, että luen vain hyviä kirjoja ja annan ehkä liian helposti viisi tähteä. Olisi tosin kovin kurjaa, jos lukisi huonoja kirjoja, joten pysyn tässä.

Edit: Huh, jos kirja innosti yhtä paljon kuin minua ja tykkäät kuulla siitä lisää pohdintoja lue Penjami Lehton juttuja aiheesta:

perjantai 22. elokuuta 2014

Anna-Leena Härkönen - Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia


Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia sisältää Anna-Leena Härkösen Anna-lehteen kirjoittamia kolumneja.
Ne käsittelevät omakohtaisia kokemuksia ja havaintoja tarkkasilmäisesti ja huumorilla, kuten Härkösellä on tapana kolumneissaan. Tämä on mielestäni ehdottomasti lukemistani Härkösen kirjoituskokoelmista paras. Tai sitten olin sopivassa mielentilassa lukeakseni tämänkaltaisia juttuja. Ainoastaan joulusta kertova kolumni oli mielestäni liian kliseinen ja aihe hyvin kulunut. Vaikka Härkönen sen mainitsikin tekstin alussa. Kaikki tekstit olivat arkipäiväisiä ja tavallisia, kaikille tapahtuvia asioita, joita ei välttämättä edes ymmärrä miettiä sen enempää. Tätä lukiessa kuitenkin huomasi, ettei ole yksin ja elämä ja arki voi olla hauskaa ja lähemmän katsomisen arvoista. Hyvin viihdyttävä kirja.

Otava, 2012
Kirjoitukset ovat ilmestyneet Anna-lehdessä vuosina 2003-2011

****

Riikka Pulkkinen - Totta

Söin pullaa, join teetä ja luin kirjaa.

Elsa on kuolemaisillaan syöpään. Varsinkin hänen tyttärelleen Eleonooralle äidin menettäminen jo ajatuksena tuntuu ylitsepääsemättömältä. Vaikka hän on jo itsekkin kahden lähes aikuisen tyttären äiti. Kaikki muistelevat menneisyyttä. Elsa, hänen miehensä Martti ja Eleonoora itse koettua menneisyyttä, joka alkaa kiinnostaa myös Eleonooran tytärtä Annaa. Omasta menneisyydestään Anna vaikenee. Samaan aikaan tarinaa kertoo Eleonooraa lapsena hoitanut Eeva. Eeva on tv-sarjamaisen melodramaattinen maalaistyttö, joka onkin kaiken aikaa salaa suhteessa Martin kanssa.

Kaikki kirjassa vaikuttaa jotenkin huumorittomalta ja säädylliseltä. Elsa on ainoa, joka tuntuu ottavan elämästään kaiken irti. Se on sitä, kun tietää kuolevansa ja on vielä asioita joita haluaa tehdä. Siksi hän haluaa viettää viimeiset viikkonsa kotona, perheensä kanssa. Häntä viedään piknikille, jossa leikitään pukuleikkiä ja hän on se joka menee keskellä yötä uimaan. Muille elämä on totista, ja se on koko kirjasta huokuva sävy. 

Tarina on monitasoinen ja hyvin koossa pysyvä. Kirjan kieli on kaunista. Se jokin totisuus, jäykkyys ja laimeus jota kirjassa oli, oli jotain mistä en pitänyt. Vaikka kirja olikin koukuttava ja käsitteli yleisiä aiheita, rakkautta, pettämistä ja surua kiinnostavasti, eikä ollenkaan kuluneesti.

"Kaikki surut voidaan kestää, jos ne ovat osa tarinaa tai jos niistä kirjoitetaan sellainen." Isak Dinesen (Karen Blixen)

Otava, 2010

****

Juhani Mattila - Ujoudesta, yksinäisyydestä


Ujoudesta, yksinäisyydestä on psykiatrian erikoislääkäri ja psykoanalyytikko Juhani Mattilan kirjoittama kirja ujoudesta, sosiaalisesta ahdistuksesta ja niihin liittyvästä yksinäisyyden tunteesta. Terapauttini käski lukemaan tämän kirjan. Yllätyin miten hyvin Mattila osasi kertoa ujoudesta ja sen oireista, joiden ujo ihminen ei itsekkään aina tajua johtuvan ujoudesta. Hienoa oli myös se miten laajasti kirjassa kerrottiin ujouteen liittyvistä asioista. Siitä, mitä ujous on, sen piilottamisesta vihaisuuteen tai täyteen sulkeutuneisuuteen, tunteiden kontrolloinnista, riippuvuudesta, parisuhteesta ja syyllisyydesta muunmuassa. Suosittelisin tätä kaikille ujoille ja niille jotka haluavat ymmärtää ujoja. Kaikissa ihmisissä on kai jonkun verran ujoutta, mutta sitä voi olla myös elämää haittaavan paljon. Mattilan mukaan ujous voidaan lyhyesti määritellä: "Ujoutta on kaikki se mikä kaventaa sielullista kosketuspintaa toiseen ihmiseen."

Mietin tätä lukiessani minkälainen kirjailijan suhtautuminen ja tieto ujoudesta olisi, jos hän ei olisi suomalainen. Ujous muissa kulttuureissa saattaa olla kovin erilaista ja se koetaan eri tavalla. Tähän ajatukseeni sain tukea tänään lukiessani Helsingin Sanomista juttua introverttiudesta, johon oli otettu lainauksia Juhani Mattilalta. Jutussa hän totesi asuinpaikan vaikuttavan sosiaaliseen avoimuuteen, jopa Suomen sisällä. (vrt. Itä- ja Länsi-Suomi)

Kirja ei anna vastauksia miten päästä ujoudesta tai peloista. Se saa niistä kertomalla ymmärtämään tunteitaan paremmin. Ehkä hyväksymään ja olemaan armollisempi itselleen. Kirja on puhutteleva ja rohkaiseva. Ujoudesta ei pidä kokonaan päästä eroon. Se on osa tunneherkkyyttä.

Wsoy 2004
Sivuja 341
Kansi: Sami Saramäki

****

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Katja Kettu - Hitsaaja


Syksynä jona matkustajalaiva Estonia upposi Niila Kamsu joutuu kurssille, kun hänen hitsaajan taitonsa kyseenalaistetaan koulutuksen puutteen vuoksi. Vaikka hän on hitsannut kymmeniä vuosia ammatikseen. Hän oli hitsaamassa myös Estonian runkoa. Estonialla oli töissä Niila Kamsun vaimon Kaisun sisaren virolainen mies ja uppoamismatkalla hänellä oli mukanaan myös pieni poikansa. 

Inarissa syrjäisellä Autinperällä asuu Mirka Autti, venäläisen Vasjan ja mieleltään murtuneen äitinsä Auran kanssa. Mirkalla on kaksoisveli Ahku, joka on kadonnut. Mirka toivoo löytävänsä hänet, mutta pelkää hänen hukkuneen Estonialla. Mirka käy kyselemässä Inarin poliisilta Somerolta veljestään.

Parasta tässä on taas Ketun kieli, jonka loistokkuus tuli selväksi jo Kätilöä lukiessani. Kirjan henkilöt tuntevat syyllisyyttä ja etsivät ratkaisuja kukin tavallaan päästäkseen siitä. Hahmoissa on jotain lempeää ja jostain paistaa aina valo, mutta kirja oli kuitenkin minusta synkkä ja karkea. Se tulee ehkä inhimillisyydestä. Jokaisessa ihmisessä on hyvää ja pahaa. Pahasta vain vaietaan useammin. Kettu ei vaikene, eikä kaunistele, vaan kertoo asiat kuten ne ovat.

WSOY, 2008, sivuja 349, kansi Sanna-Reeta Meilahti


****

torstai 31. heinäkuuta 2014

Jean-Paul Sartre - Sanat


Sanat kuvaa Sartren lapsuutta kirjoittajan omasta näkökulmasta, minäkerronnalla. Hän kertoo tarinaa vanhempana, jälkiviisaana ja kommentoi itseään lapsena. Kirja kertoo hänen varhaisesta kiinnostuksestaan kirjoihin, kirjoittamiseen ja sanoihin. Sartre kuvaa itseään pikkuvanhana, yksinäisenä ja ylpeänä lapsena, joka eli kirjoittamissaan tarinoissa. Mitä kirjat ja kirjallisuus meille merkitsevät? Miksi luemme tietynlaisia kirjoja? Vai luemmeko? Mistä kirjailijan kutsumus kirjoittamaan saa alkunsa? Mistä tarinat tulevat? Sartren elämää tutkineet ovat löytäneet kirjasta paljon faktaa, mutta myös asioita jotka eivät ole tapahtuneet tai ovat vertauskuvallisia. Tämä selvisi kirjan lopussa olleista Jörn Donnerin jälkisanoista.


"Ylpeyteni ja yksinäisyyteni olivat siihen aikaan niin suuret, että toivoin olevani kuollut tai koko maailman haluama." Sartre

"Kuvitelmasta tulee sanojen todellisuutta." Donner

****

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Mark Paytress - Sid Vicious, Nuorena kuolemisen jalo taito


Mark Paytress on brittiläinen rockjournalisti ja -kirjailija. Hän on tutkinut 70-luvun punk-kulttuuria. Kirjaa varten hän haastetteli lukuisia Sidin ystäviä ja hänet tunteneita, ja haastattelujen pohjalta kokosi tämän kirjan. 

Sid Vicious (John Simon Ritchie) tuli tunnetuksi Sex Pistols yhtyeen basistina. Hänen äitinsä Anne Beverley kasvatti hänet yksin, ensin Sidin isän ja myöhemmin isäpuolen kuoltua. Äitiä ja poikaa yhdistivät huumeet. Varsinkin heroiinia he käyttivät yhdessä. 

Vaikka Sidistä tuli kuuluisa Sex Pistolsien myötä, se ei johtunut soittotaidosta. Keikoilla hänen bassoaan ei usein oltu edes kytketty vahvistimeen. Sidin kuuluisaksi hänet teki hänen karismansa ja riehumisensa keikoilla ja niiden jälkeen. Rivosta käytöksestään huolimatta monet Sidin ystävät ovat sanoneet hänen olleen pohjimmiltaan ujo ja herkkä. 

Nancy Spungenia ei voi ohittaa Sid Viciousista puhuttaessa. Kukaan Sidin ystävistä ei tykännyt Nancysta, suurin osa sanoi hänen olevan ällöttävä huora. Nancy oli ylpeä ja huomionkipeä. Monen Sidin ystävän mielestä hän veti Sidin alas ja heroiiniriippuvaiseksi, kun itsekkin oli. Nancy myös nostatti Sidin egoa ja sai hänet kuvittelemaan itsensä Sex Pistolsien keulakuvaksi. Nancy oli ensimmäinen ja ehkä ainoa, josta Sid oli kiinnostunut seksuaalisesti. Myöhemmin jotkut ovat sanoneet, että Sid saattoi olla homo. Hänellä oli lukuisia naispuolisia tuttuja, mutta koskaan hän ei osoittanut minkäänlaista seksuaalista kiinnostusta heihin, vaikka tilaisuuksia olisikin ollut. 

Kun Nancy Spungen löydettiin kuolleena hotellihuoneesta, Sid pidätettiin ja häntä syytettiin Nancyn kuolemasta. Tuomioistuimen päätöstä ei koskaan tullut, sillä ollessaan vapaana takuita vastaan Sid kuoli heroiinin yliannostukseen. Jotkut uskovat Sidin tehneen itsemurhan omantunnontuskissaan. Mark Paytress ei kuitenkaan usko Sidin tappaneen Nancya, ja uskoo Sidin kuolleen vahingossa tavallista vahvempaa heroiinia käytettyään.

Kirjana mielenkiintoinen. Romaanimainen, etenee selkeästi, vaikka onkin koottu haastatteluista. Selkeästi Sid Viciousista kertova kirja, häntä henkilökohtaisesti tuntemattoman ulkopuolisen silmin.

****