perjantai 19. joulukuuta 2014

Lena Dunham - Sellainen tyttö, Nuoren naisen "opetuksia"


Saadessani tämän kirjan käteeni ensikertaa muistelin monia ala-asteikäisenä lukemiani "opaskirjoja". Kansi on juuri sellainen kuin opaskirjalla kuuluu ja vaaleanpunainen tietysti, kun jakaa opetuksia nuorille naisille. Kevyen tuntuinen, mutta kovakantinen kirja, ei mikään turha läpyskäohjevihko.

Jos Lena Dunham ei ole tuttu, suosittelen tutustumaan ja katsomaan edes jakson verran Girls-sarjaa, ennen tähän kirjaan tarttumista. Sellainen tyttö on Lena Dunhamin elämänkerta, hänen tähän mennessä eläneestä kahdestakymmenestäkahdeksasta vuodestaan. Hän kertoo omaa tarinaansa, sattumuksia elämästään ja antaa ohjeita myös listojen muodossa. Hän ei anna suoria ohjeita miten elämässä pitää toimia, vaan kertoo omia kokemuksiaan. On jo aiemminkin tullut selväksi, ettei Dunhamilla ole paljoa itsesensuuria, eikä hän häpeä tai estele itseään. Hän sanoo asiat suoraan, toimii ja tekee niinkuin tahtoo. Tässä kirjassakin hän kertoo hyvin avoimesti henkilökohtaisista asioista, mutta sitä lukiessa ei silti tuntenut tirkistelevänsä.

Ajoittain lukiessani mietin, että tämän olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa 28-vuotias nainen. Samanlaisia noloja asioita on kaikilla ja varmasti kaikki nuoret tytöt ovat olleet epävarmoja itsestään joskus. Toisaalta se kertoo, että lahjakas ja kuuluisaksi noussut Dunham on kuten kuka tahansa nuori nainen, eikä yritä muuta ollakkaan. Toisaalta mietin, jos kirjan olisi kirjoittanut kuka tahansa muu, viitsisinkö ollenkaan lukea sitä? Varsinkin kirjan alkupuolella oli näitä mietteitä, kerronnan edetessä nopeasti ja tarinoiden vaihtuessa nopeaan tahtiin. Enkä kyennyt samaistumaan aiheisiin. Ehdin jo surra miten pintapuolista ja mitäänsanomatonta! Alussa hänestä tuli kuva jatkuvasti höpöttävästä ihmisestä, joka ei ehdi ajatella. Onneksi puolen välin tienoilla sain paremmin kiinni siitä mitä Dunham yrittää sanoa. Tuli paremmin selväksi, miten hyväsydämminen, tunteellinen ja ajatteleva ihminen hän on. Kirjasta saattaa saada itsekeskeisen käsityksen, kertoohan Dunham lähinnä oivalluksista itsestään, mutta se on elämänkerta! Silti jäin vielä vähän miettiämään mikä tämän kirjan tarkoitus oli?

Dunhamin avoimuus ja huumorintajuisuus ja yksityiskohtaiset kuvailut tavallisista asioista viehättivät minua kirjassa eniten. Surkuhupaisuuden ja itseironisuuden lisäksi. Olin etukäteen kuullut, että kirja kertoo seksiseikkailuista ja vagina mainitaan useasti. No niinhän se sanana mainittiin melko monta kertaa ja seksistäkin puhuttiin, mutta se ei ollut pääasia eikä liiallista. Dunham avautui monista muistakin yksityisistä asioista, kuten pakko-oireisesta häiriöstä ja terapioissa ravaamisista ja menee myös pintaa syvemmälle ajatuksiinsa.

Otava 2014
Englannin kielinen alkuteos: Not That Kind of Girl. A Young Woman Tells You What She's "Learned"
Suomentanut: Lotta Sonninen
Kuvitus: Joana Avillez
Sivuja: 299

***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti