perjantai 29. marraskuuta 2013

Deborah Spungen - Nancy


Deborah Spungen kertoo kirjassa tyttärensä Nancyn elämäntarinan äidin näkökulmasta. Sex Pistols yhtyeestä tunnetuksi tulleen Sid Viciousin tyttöystävän Nancyn, joka hankalan ja lyhyen elämänsä jälkeen löydetään puukotettuna hotellin vessasta vain alusvaatteet päällään. Nancyn kuoleman jälkeen hänen perhettään vainottiin ja parjattiin mediassa ja tämä kirja  kertoo millainen Nancy todellisuudessa oli.

Nancy oli pienestä asti hankala ja sai äärimmäisyyksiin meneviä raivokohtauksia joiden aikana oli väkivaltainen. Lääkärit eivät osanneet auttaa, eivätkä ottaneet perheen huolta tosissaan. Sanoivat vain että tyttö on hyvin älykäs ja pärjää kyllä. Myöhemmin hänen äitinsä arveli tytön sairastaneen skitsofreniaa. Vanhempana Nancy ajautuu käyttämään huumeita ja hänen elämänsä on täysin rappiolla.

Kirja ei kaunokirjallisesti ole mitenkää erikoinen, ja lopusta tuli puolusteleva ja selittelevä vaikutelma, kuin tämä olisi kirjoitettu vain halusta puhdistaa Nancyn maine. Tarina on kuitenkin koskettava ja surullinen ja suosittelen luettavaksi. Myös kirjan kantta haluan kritisoida, "Järkyttävä huumetarina rockmaailmasta" ja Sex Pistolsien kuva. Ööh, pikemminkin kertomus äidinrakkaudesta ja mielenterveysongelmista. Sex Pistolsien ansiosta Nancystakin tuli kuuluisa, mutta joku muu kuva olisi silti sopinut paremmin tämän kirjan kanteen.

****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti