John Boyne - Poika raidallisessa pyjamassa

Bruno on yhdeksänvuotias poika, joka perheineen muutta pois Berliinistä, maaseudulle. Hilleri on ylentänyt hänen isänsä komendantiksi ja lähettänyt perheineen Aus-vitsiin töihin. Bruno tahtoisi takaisin Berliiniin, jonne jäivät kolme parasta kaveria ja nykyisessä talossakin on vain kolme kerrosta viiden sijaan. Hän tahtoo isona tutkimusmatkailijaksi ja alkaa harjoitella sitä myös uudessa kodissa. Eräällä tutkimusmatkalla hän tapaa Shmuelin, josta tulee hänen uusi paras ystävänsä. On ikävää, kun he eivät voi leikkiä, vain jutella, sillä heitä erottaa piikkilanka-aita.

Bruno vaikuttaa turhan lapselliselta yhdeksänvuotiaaksi, mutta loppusanoissaan Boyne toteaa ettei olisi pystynyt kertomaan holokaustista kuin lapsen silmin. Vielä poikkeuksellisen naiivin lapsen, niin ymmärrän tätä paremmin. Boynen tyylissä kirjoittaa ja kertoa tarinaa, on jotain lastenkirjamaista, vaikka tämä ei todellakaan ole lastenkirja. Välillä se ärsytti, kirja tuntui julmalta sadulta. Toisaalta tyyli sopi hyvin, kun tarinan pääosassa on lapsi ja tarinaa kerrotaan lapsen silmin. Tapahtumat tulevat ilmi Brunon kautta. Lukija ymmärtää niitä paremmin ja osaa lukea rivien välistä asioita, joita Bruno ei käsitä.

Bruno ei ymmärrä ystävänsä kärsimystä aidan toisella puolella. Hän ei voi käsittää ettei heillä ole kylpyammetta tai vaatekaappia, josta valita vaatteita. Shmuelilla on aina vain sama likainen pyjama. Välillä Bruno ottaa ruokaa mukaan Shmuelille, joka on laiha ja laihtuu vain. Brunolla tulee kuitenkin nälkä matkalla aidalle, ja hän syö ruoat itse. Brunosta tulee lellitty ja hieman itsekäskin kuva, mutta lapsena hän saa sen anteeksi ja on jopa herttainen. Lukija tajuaa miten paljon ympäristössä on pahuutta, joten lapsen satunnaiset itsekkäät teot ovat merkityksettömiä, kun hän pohjimmiltaan tarkoittaa hyvää. Bruno on vilpitön, eikä ymmärrä miksi juutalaisset muka ovat niin pahoja.

Luin tämän nyt toista kertaa. Välissä olen nähnyt myös elokuvaversion. Tämän kirjan kansi kertoo kirjasta paljon enemmän kuin ensimmäisen suomenkielisen painoksen, jossa on vain sinisiä raitoja. Silloin en tiennyt millaiseen kirjaan tartuin ja sen tarkoitus oli pitkään epäselvä. Takakannessakin sanottiin, että parempi lukukokemuksen kannalta, kun ei tiedä kirjasta mitään. Se tarkoitus selveni täysin vasta lopun myötä.

Englanninkielinen alkuteos: Boy in the Striped Pyjamas 2006

Suomentanut: Laura Beck

Bazar 2010

Sivuja: 206

****

Tove Jansson - Kunniallinen petkuttaja

Miksi ihmiset ovat ystävällisiä toisilleen? Kaiken avuliaisuuden taustalla on auttajan omat itsekkäät suunnitelmat ja halut. Kohteliaisuus on petosta. On harvinaista olla huomaavainen ja keskittää kaikki huomiansa toiseen ihmiseen. Tarvitaan syventymistä, ennen kuin saa selville, mitä toinen tarvitsee ja kaipaa. Eihän sitä aina itsekkään täysin tiedä, mitä tarvitsee. Voi luulla tarvitsevansa yksinäisyyttä, vaikka kaipaakin yhdessäoloa. Lähes kaikki, mitä ihmiset tekevät toistensa vuoksi, merkitsee toimintana vähän. Ratkaisevaa on se mihin he sillä pyrkivät, mitä he sillä tavoittelevat. Ihmiset iästä riippumatta ajavat takaa jotain itselleen. Se on luontaista. Kukaan ei voi koskaan tietää onko itse pystynyt olemaan täysin oikeudenmukainen ja rehellinen.

Katri Kling asuu lapsenomaisen ja hieman rujon veljensä kanssa kauppiaan yläkerrassa. Hän päättää, että he vielä muuttavat Anna Aemelinin luokse, tämän taloon. Anna Aemelin on yksinäinen nainen, joka maalaa kesäisin akvarelleilla kukkakuvioisia pupuja lastenkirjojensa kuvituksiksi. Hän on yksinäinen, mutta ei tiedä kaipaavansa asuinkumppaneita, eikä ole vieläkään varma, mitä ajattelisi Katrista. 

Katri Kling tietää mitä tahtoo ja miten sen saa. Häntä vieroksutaan kylällä ja lapset huutavat häntä noidaksi. Katri on kuitenkin kuulu laskupäästään ja oikeudenmukaisuudestaan. Useat kyläläiset tulevat ongelmiensa kanssa hänen luokseen ja luottavat hänen apuunsa raha-asioissaan. 

Sopimus sitoo, mutta toisaalta ihmiset joskus tuntevat helpotusta voidessaan elää sopimuksen alaisena.

Totteleminen on sitä, että on joku johon luottaa ja johdonmukaisia käskyjä, joita saa noudattaa. Se on helpotus, se on vapautta vastuusta.

Kunniallinen petkuttaja nimenä kuvaa tätä kirjaa täydellisen hyvin. Kirja kertoo kunniallisesta, oikeudenmukaisesta ja aina oikein tekevästä ihmisestä, joka kuitenkin petkuttaa muita ihmisiä ja itseään. Kunniallisesti. Paljon ajateltavaa. Mielestäni paras Tove Janssonin aikuisille kirjoittama kirja. Ajattelen itse paljon sitä mikä on oikein, ja miten asiat pitäisi hoitaa tai miten olisi pitänyt. Sitä miten olisin oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Tämä kirja totesi ja teki selväksi ihmisten luontaisen itsekeskeisyyden, eikä antanut muuta mahdollisuutta. Hiukan sattui tämä ja tuli syyllistetty olo, vaikkei mitenkään edes syyllistetty. Todettiin vain. Alan kuitenkin pikkuhiljaa hyväksymään sen ja ymmärtämään sen luonnollisuuden. En kuitenkaan hyväksy sitä, että kaikki itsekkyys vain laitettaisiin ihmisluonnon syyksi. Esiin tuli myös epäluuloisuus ja luottamus muihin ihmisiin, jos kerran kaikki ovat itsekkäitä. Anna Aemelin sanoi lopulta haluavansa mieluummin tulla petkutetuksi, kuin olla jatkuvasti epäluuloinen.

Virkkaaminen on ennen kaikkea keino lepuuttaa ajatuksia.

Ruotsinkielinen alkuteos: Den ärliga bedragaren, 1982

Suomentanut: Kyllikki Härkäpää, 1983

WSOY

Sivuja: 198

*****

Milan Kundera - Kuolemattomuus

Kuolemattomuus on kirja kuolemattomuudesta. Ei fyysisesta kuolemattomuudesta, vaan eksistentialistisesta kuoleman jälkeisestä olemassaolosta. Kuolemattomuus tai sen tavoittelu ei kuitenkaan ole pääasia, se ei Kunderan esittämän kaltaisena olisi jaksanut minua kiinnostaa 414 sivun verran. Se kuulostaa liian omahyväiseltä ja itsekeskeiseltä, eikä itselläni ole minkäänlaista halua edes tavoitella sellaista. 

Nykypäivän (80-90-luvun) Pariisissa asuva Agnes on keski-ikäinen tietokonespesialisti, joka etsii minuuttaan. Bettina elää romantiikan aikaa Euroopassa. Hän hakeutuu vaikuttavien ihmisten, kuten Goethen ja Beethovenin seuraan tavoitellessaan kuolemattomuutta. Kirja on jaettu osioihin jotka vuorotellen kertovat näistä naisista ja heidän elämästään. Tapahtumat ja ajatukset ovat niin monitahoisia, etten niitä enempää selitä. Niistä voisi varmasti kirjoittaa kokonaisen kirjan. 

Tätä lukiessani ajoittain halusin lukea nopeasti, että kirja loppuisi pian, toisaalla taas hidastelin halutessani nauttia siitä kauemmin. Eli tykkäsin kirjasta, mutta sen henkilökohtainen koskettavuus ahdisti. Olen silti iloinen, että luin tämän juuri nyt, epäröidessäni omaa olemassaoloani. Mahdottoman vaikuttava ja taidokas kirja.

Tsekinkielinen alkuteos: Nesmrtelnost 1990
Suomentanut: Kirsti Siraste
WSOY 1992
Sivuja: 414
Päällys: Urpo Huhtanen

****

Roland Barthes - Rakastuneen kielellä

Sain innostuksen lukea tämän lukiessani Jeffrey Eugenideksen Naimapuuhia. Siinä eräs päähenkilö, Madeleine, luki Roland Barthesin Rakastuneen kielellä, kuten harras kristitty ehkä lukee Raamattua. Ymmärrän nyt miksi Madeleine luki tätä uudestaan ja uudestaan ja merkitsi hyviä kohtia muistiin. Jokainen joka on, tai on ollut rakastunut pystyy varmasti samaistumaan tiettyihin kohtiin ja yhdistämään niitä omaan elämäänsä. Myös lukuhetken elämänvaihe vaikuttaa siihen miten asioita käsittää ja mitä niistä ajattelee, joten tätä voisi lukea aina vain uudestaan, oppien ja oivaltaen joka kerralla jotain uutta.

Kirja on koottu Roland Barthesin omista elämän kokemuksista ja muistoista, hänen ystäviensä kanssa käymistä keskusteluista ja lukuisista kirjallisista teoksista. Joissain kohdissa Barthes on itse rakkautta kokeva subjekti, täysin rakkaden kokemuksensa armoilla, toisaalla taas ironisesti nauraa hölmöileville rakastuneille ja rakastumisen hulluudelle. Kirjailija viittaa käsittelemänsä kappaleen reunassa aina nimellä siihen henkilöön, jonka ajatusta hän suoraan lainaa tai jota avaa laajemmin. Kirjassa viitataan useasti rakkauden merkkiteokseen, Goethen Nuoren Wertherin kärsimyksiin. Niiden kohtien ymmärtämistä helpottaa, jos tuntee Lotten ja Wertherin rakkaustarinan. Myös mm. Nietzheä, Sapfoa, Sartrea, Stendhalia, Baudelairea, Proustia, Freudia ja Platonia lainataan useissa kohdin.

Lukiessani muiden arvosteluja tästä kirjasta, monen mielestä Barthesin kuvaama rakkaus tuntui olevan itsekästä, sisäänpäin kääntynyttä ja jopa tuhoavaa, eivätkä he ole aivan samaa mieltä. Hämmästyin tästä, sillä lukiessani koin Barthesin kuvaavan rakkautta hyvin yleisesti ja ajattelin suurimman osan ihmisistä kokevan asian lähes samalla tavoin. Minusta tuntui todella monissa kohdin, että Barthes kuvaa juuri samoja tunteita ja kokemuksia joita olen itse kokenut rakkaudessa ja rakastuneisuudessa, enkä nähnyt ristiriitoja, joita moni muu lukija oli lukiessaan kokenut. Barthes tosiaan kyllä tutkii rakkautta vain rakastuneen omasta näkökulmasta. Rakkaus saattaa olla myös täysin vastakaiutonta. Tämän kirjoittaessani tajusin vihdoin sen itsekkyyden kokemuksen. Tosin näen rakkauden aina itsekkäänä. Kirja on rakastuneen yksinpuhelua, jonka "ulkopuolella ei ole ketään, ei myöskään rakkautta kokevaa diskurssia".

Benjamin Constant: Elämän varrella koetut "epäonnistuneet" rakkaudet muistuttavat kaikki toisiaan (ja syystä, ne ovat peräisin samasta murtumasta). Minua kannustava "pysyvä muuttuvaisuus" (in inconstantia constans) ei suinkaan murskaa kaikkia kohtaamiani ihmisiä jotka toteuttavat samaa tehtävää (eli jättävät pyyntöni vaille vastausta), vaan hajottaa väkivaltaisesti heidän valheellisen yhteisönsä: harhailu ei yhdenmukaista, vaan nostaa esiin sävyjen vaihtelun: se mikä palaa takaisin on vivahde. Niin minä kuljen vivahteesta toiseen kuvakudoksen päähän saakka (vivahde on värin viimeinen, nimeämätön tila; vivahde on se mitä on mahdoton käsitellä).

Ranskakielinen alkuteos Fragments d'un discours amoureux, 1977

Suomentanut Tarja Rounila

Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2000

Graafinen suunnittelu dog design

Kannen kuva Petri Salmela

Kustannusosakeyhtiö Nemo

2010

Sivuja 309

****

Katja Kettu - Surujenkerääjä

Minussa on ripaus jungilaista pedagogiikkaa, aimo annos freudilaista peniskateutta, steineriläistä vapaan kasvun ajatusta, jopa alkiolaista maan möyhennykseen ja rikkaruohojen kitkemiseen perustuvaa aktiivikasvatusta. Tämä sekoitettuna järjettömään väkivaltaan ja luontaiseen epätasapainoon on keitos, jossa minuus kelluu kuin ihrahyhmä lihasopan pinnalla. Minuudesta ei saa kiinni, se pakenee kuvitteellista lusikkaa sulavasti ja hajoaa pienemmiksi rasvapisaroiksi, sitä on mahdotonta ryystää edes lautasen kulmalta ellei särvi koko keitosta, mistä taas aiheutuu pahaa oloa. Ja jos ei pidä varaansa, voi jotakin rumaa pulpahtaa pintaan, nousta pohjasta kuin hukkuneen hiukset. Sitä varten minulla on kiveni, pitämään suruni kurissa. Jotta ne eivät kellusi.

Surujenkerääjällä on kaksi tehtävää: Palauttaa suvun nimi ja heittää kivinä mukanaan kantamat surut Aurajokeen. Surujen kerääjä kertoo erään suvun tarinaa. Tämä on Katja Ketun esikoisteos, mutta kolmas hänelta lukemani romaani. Tässäkin on jo mukana itselleni hyvin tutuksi tullut ja ihailemani Ketun tapan kirjoittaa, on murteellisia ilmaisuja, sanaleikkejä ja kekseliäitä kuvailuja. Asiat sanotaan suoraan kaunistelematta. Suudellessakin maistuu räkä. Mutta huomaan myös tämän ja Kätilön välillä tapahtuneen huiman kehityksen. Luin tämän kahteen kertaan peräkkäin, koska en ensimmäisellä kerralla kokenut saaneeni kirjasta tarpeeksi irti. Ajattelin sen johtuvan omasta mielentilastani, mutta toisella kerralla ymmärsinkin Surujenkerääjän mielenterveyden tilaa paremmin. Hyväksikäyttöä, surua, traumaa, muistojen kadottamista ja niiden paloittaista esiin tulemista.

WSOY 2005

Sivuja: 256

****

Sisko Istanmäki - Liian paksu perhoseksi

Kaisu on vahva ja roteva nuori nainen. Hän on voittanut monet pojat kädenväännössä ja työntänyt kuulaa pidemmälle, kuin kukaan muu. Sitä tapausta hän ei kuitenkaan halua muistaa. Hän on elänyt lapsuutensa äitinsä kaupalla, kahden yhtä isokokoisen veljensä kanssa. Nyt he ovat kaikki jo lähes aikuisiässä ja vanhin veli on tuonut kotiin myös vaimon, jota Kaisulla on vaikeuksia sietää. Kun hän näkee lehdessä ilmoituksen, jossa haetaan kauppa-apulaista, hän päättää lähteä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 60-luvun Pohjanmaalle. Pienelle Ruutinperälle, jota voi hädin tuskin kyläksi kutsua ja jonne Kaisu matkustaa linja-autolla 100 kilometriä kotipaikastaan. Suurin osa kylän asukkaista on muuttanut paremman tienestin perässä Ruotsiin. Ruutinperän kyläkaupan onneksi, Ruutinperä sijaitsee järven rannalla, jonne moni rakentaa kesäasuntoja. Kesäasukkaat tuovat pieneen kauppaan hiemna eloa. Kaisu ihastuu lähes ensisilmäyksellä ruipeloon kauppiaaseen, joka pyytää itseään kutsuttavan Erniksi, ei kauppiaaksi. Ernin vuoksi Kaisu päättää jäädä kauppaan, vaikka Ernin kleptomaani äiti ja sisar Viivi koettelevatkin hänen hermojaan. Kauppakin on likaisempi, kuin yksikään Kaisun näkemä sikolätti, lattialla vilisee torakoita ja kärpäset surisevat kaikkialla. 

Pian kuitenkin Viivi ja äiti muuttavat läheiseen huvilaan, jonka Erni on heille rakentanut ja Kaisu saa häärätä kaupalla rauhassa Ernin kanssa. Kaisu pesee ja järjestää ja elämä alkaa sujua. Pian hän huomaa myös Ernin vilkuilevan häntä ja elämä alkaa käydä yhä yhtenäisemmäksi. Vaikka hän tuli vain kauppa-apulaiseksi, hänestä alkaa tuntua lähes yhdenvertaiselta kauppiaalta Ernin kanssa. He päättävät asioista yhdessä, tekevät työtä yhdessä, asuvat yhdessä kaupan takahuoneissa, elävät yhdessä ja rakastuvat. Pian he menevätkin naimisiin. 

Heidän välejään kuitenkin kalvaa Ernin riippuvuuden oloinen huolehtiminen äidistään ja sisarestaan. Hän tuntuu välillä unohtavan Kaisun heidän vuokseen. Viivi ostelee jatkuvasti uusia kalliita vaatteita ja sisustusesineitä heidän uuteen kotiinsa, ja tuo aina laskut Ernin maksettavaksi. Näin Kaisun ja Ernin velka kaupalla kasvaa. Kaisu ei ymmärrä Ernin roikkumista äitinsä helmoissa, kun Erni ei edes kiitoksen sanaa saa, vaikka tekee kaikkensa heidän vuokseen. Erni ei tästä tunnu kärsivän, mutta Kaisu sitäkin enemmän. Kirja saa todella tuntemaan sympatiaa Kaisua kohtaan, olemaan surullinen ja kihisemään raivosta hänen puolestaan. Kun Kaisu ei kuitenkaan ole mikään avuton hissukka, mutta ei silti pysty muuttamaan asioita. Hän kuitenkin selviää eteenpäin voimakastahtoisuudellaan, päättäväisyydellään ja hänen ja Ernin välisellä rakkaudella. Kirjan takakannessakin kuvataan tarinaa sanoin: "Ehdottomasti rakkausromaani." Olen ehdottomasti samaa mieltä, että ennen kaikkea kirja kertoo rakkaudesta. Vaikka Erni ja Kaisu ovat kovin erilaisia, Kaisu on isokokoinen ja voimakassanainen, välillä heiluttaa jopa nyrkkejään ja Erni taas on pieni, hintelä ja toisten juoksutettavissa. Heidän välinen rakkautensa on silti ehdotonta ja antaa lopulta anteeksi monet riidat ja vihanpidosta johtuvat eroamiset. 

Tämä on taas yksi valtavan hyvä kirja! Ihana, tunteellinen ja voimaannuttava. Surullinen, koskettava, huumorintajuinen ja hieman tragikoominen kuvaus ihmisten välisistä suhteista ja arkielämästä. Tämä osoittaa ihmisten selviytymiskykyä. Jos rakastaa, tahtoo rakastaa, kaikesta selviää. Rakkaus tulee välittämisestä ja kunnioittamisesta ja vahvistuu erimielisyyksistä ja erehdyksistä.

Kirjayhtymä Oy
WSOY 1997
Sivuja: 214
Kansi: Hannu Hyrske

*****

Kirjoista netissä

Muutama linkki joita seuraan silloin tällöin tai joista haen joskus luettavaa:

#kirja

Uusi suomalainen sivusto, jossa esittelyjä kirjoista. Rekisteröityneenä pystyy antamaan tähtiarvosteluja kirjoille ja lisäämään niitä luetut listaan ja merkitsemään muistiin mahdollisesti kiiinnostavia kirjoja ja jopa ostamaan kirjoja.

goodreads

Palvelu, jossa voit myös kirjata ylös lukemasi kirjat, pisteyttää niitä ja löytää mielenkiintoista luettavaa ja seurata muita käyttäjiä.

Kirjavinkit

Nimensä mukaisesti, vinkkejä hyvistä kirjoista.

Elisa kirja

E-kirjoja. Myös monia ilmaisia kirjoja, joista suurin osa klassikoita.

Kirjastot.fi

Löydä kirjasto, tiedonhakua, tietokantoja, kaikkea.

Tuula Karjalainen - Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta

Olen lukenut tätä pitkään, ehkä noin neljä kuukautta! Se johtuu osittain kirjan koosta, se on sen verran iso ettei sitä jaksa kantaa mukana ja illalla väsyneenä sängyssä lukiessani en jaksanut kannatella sitä kovin kauaa. Pitäiskö alkaa käymään punttisalilla, jotta jaksaisi lukea paksumpia kirjoja? Mutta myös siitä, että vaikka olen ihaillut Tove Janssonia pitkään ja lukenut hänestä kaiken mahdollisen vastaan tulevan, kirjassa oli silti paljon uutta tietoa. Koko kirja on tiivis, yhteen kirjaan on saatu mahdutettua tuottoisan taiteilijan koko elämä, eli ei turhia jaarituksia ja täten melkoisen tuhtia luettavaa.

Jo kannessa tulee ilmi Tove Janssonin elämänohje itselleen "Tee työtä ja rakasta". Tässä järjestyksessä. Tärkeintä hänelle oli elämässä työ ja heti perässä rakkaus. Kirjan luettuani tuli tunne, että lähes koko Toven elämä oli työtä. Ei huonona asiana, suurimman osan ajasta hän tuntui nauttineen työstään suunnattoman paljon ja eli kuten halusi. Työ oli hänen elämänsä. Vaikka ajoittain hän olikin sen vuoksi masentunut.

Tämän luettuani ymmärrän vielä paremmin Toven todellista monilahjakkuutta. Hän piirsi, maalasi, kirjoitti monenlaisia tarinoita, piirsi sarjakuvia ja menestyi kaikissa näissä. Hän oli myös yhteiskunnallisesti aktiivinen, anarkisti, pasifisti, feministi ja piirsi poliittisia pilapiirroksia. Silti hän oli vaatimaton, eikä pitänyt itsestään ikinä meteliä. Hän todella sai aikaan, eikä vain puhunut.

Kirja on koottu taitavasti teemoittain ja mahdollisuuksien mukaan aikajärjestyksessä. Lähes jokaisella sivulla on myös valokuvia tai Toven teoksia kuvituksena. Kirjassa on kirjana todella arvokkaan kirjamainen tuntu. Se on hieman raskas, kannet ovat kovat ja kauniit ja paperi laadukasta. Nautin siitä todella paljon myös sen vuoksi.

Tammi 2013

Ulkoasu ja taitto: Timo Numminen

Sivuja: 303

*****

Read my lips

Mitä tapahtui kun viisi taideteollisuuden ammattilaista toteutti kuvallisen ketjureaktion? Kun yhden tuotos oli seuraavan lähtökohta, aikaa jokaisella oli kaksi viikkoa ja odotukset olivat pilvissä? Kun tekijät sekä asettivat itse oman tekemisensä rajat että antoivat itselleen suuria vapauksia?

Syntyi muun muassa valokuvia, kuvituksia, kirja ja animaatio. Syntyi myös paljon sivupolkuja, ajatuksia, kiihkeää tekemistä, löytämisen iloa ja oivalluksia. Ja uusi metodi tehdä työtä.

Tämä kirja ja oheinen dvd ovat dokumentti siitä ajatusten matkasta, jonka tekivät valokuvaajat Nina Merikallio ja Timo Wright, tekstiilisuunnittelija Piia Keto, graafiset suunnittelijat Tuukka Rantala ja Ville Isopahkala. Ensin oli ryhmä, ajatus ja energiaa, sitten nippu valokuvia. Valokuvista sikisi joukko uusia, käsin tehtyjä kuvia. Valokuvat ja kuvitukset järjestäytyivät, pirstoutuivat ja sekoittuivat, niistä rakentui käsin kosketeltava esine, tämä kirja. Lopuksi kuvat lähtivät konkreettisesti liikkelle ja niistä tuli animaatio. Ja jälleen uusi tarina.

Kokonaisuus kertoo kuvin eri yksilöiden ajatuksista, ideoista ja tunnelmista. Se kertoo myös ryhmässä tekemisen voimasta, kunnioituksesta ja kunnioittamattomuudesta. Rohkeudesta laittaa itsensä likoon, rohkeudesta olla spontaani - ja rohkeudesta antaa oma tuotoksensa muiden reviteltäväksi.

maaliskuu 2006 

Erika Kovanen

Graafinen suunnittelija

Taiteen maisteri

Kirja on täynnä kuvia. Valtavan vaikuttavia ja inspiroivia kuvia. Harmikseni en ole pystynyt katsomaan kirjan lopussa olevaa dvd:tä, sillä tietokoneeni levyasema ei toimi vieläkään.

*****

Kirjahyllytys

Eilen sosiaalisessa mediassa jaettiin linkkiä Kouvolan sanomien uutiseen, jonka mukaan kirjat ja kirjahyllyt voivat pilata sisustuksen. 

Suora lainaus jutusta:

Kirjahyllyt ovat muinaismuistoja. Kirjat ovat kadonneet kodeista. Näin täräyttää sisustussuunnittelija Teuvo Loman. Hänen mukaansa tämä pätee nuorten ja nuorten aikuisten koteihin.

Loman uskoo, että muutokseen on useita syitä: Ihmiset lukevat vähemmän kuin ennen. Nykysisustajat suosivat kodeissaan yksinkertaista ja matalaa sisustusta, ja esille päätyvät esineet mietitään tarkkaan.

Loman on tyytyväinen muutokseen: hän ei kaipaa kirjoja.

— En ymmärrä, miksi kirjoja palvotaan. Kun ne on kerran luettu, käsittäisin, ettei suurinta osaa lueta heti uudestaan. Ja pokkarit eivät ole kauhean kivannäköisiä hyllyssä.

Kouvolalaisen Laura Hirvelän, 26, koti vastaa Lomanin näkemyksiä nykytrendistä. Kirjoja ei ole kodissa lainkaan.

— Kirjahylly kuulostaa jotenkin historialliselta. Ei se ole tätä päivää. En tiedä yhtään kaveria, jolla olisi kirjoja esillä, hän sanoo.

Hirvelä ei lue itse lainkaan. Jos hän lukisi, hän ei silti laittaisi kirjoja näkyville. Ne eivät näytä hänen mielestään hyvältä.

Huh, historiallisia? Kaikilla minun ystävilläni on kirjoja kotona ja esillä. No ehkä olenkin epämuodikas ja vietän aikaani epämuodikkaasti epämuodikkaiden tyyppien kanssa. Voin kuitenkin olla ylpeä epämuodikkuudestani. 

Äitini kirjahyllyä vuosi sitten

     

Lisää äitini kirjahyllyä

Äitini kirjahyllyä muuton ja siivouksen

jälkeen, reilu 200 kirjaa kevyempänä

Olen jo hetken aikaa ajatellut postata kirjahyllykuvia ja kirjojen säilytysratkaisuja. Tämän jälkeen päätin sen tehdä sen heti. Minusta kirjat ovat "sisustukseni" päälähtökohta ja eniten esillä. Kirjoista tulee koti. Suurimman yksittäisen tilan asunnostani vie kirjahylly. Tosin säilytän siinä myös lankoja. Niille pitäisi kyllä keksiä joku muu tila, niin saisin järjestää kirjojani hieman ilmavammin ja niin etteivät ne olisi toistensa takana. Kirjahyllyni itsessään on aika ruma. Ikean 25 lokerikkoinen expedit, koivuviilua. Pienillä rahoillani vain vähän pakkopakko. Tiesin tarvitsevani uuden hyllyn ja ison sellaisen, tai monta pientä. Halusin myös! Isä oli vienyt kaksi vanhaa pikkuista hyllyäni. Yritin selata tori.fi:tä ja muita palstoja, koska niistä saattaisi löytyä minun tyylinen hylly edullisemmin ja kannatan kierrätystä. En kuitenkaan löytänyt sellaista sopivalla hinnalla ja niin, että olisin saanut kuljetuksen. Nykyinen hyllyni onkin sängyn lisäksi ainoa uutena ostamani huonekalu. Lopulta sitten kävimme hakemassa Ikeasta tuon. Ihan ajaa asiansa.

Siskoni pieni kirjahylly, muutamia vuosia sitten. Nyt sekin alkaa muistuttaa minun
ja äitimme kirjakokoelmaa. Sukuvika. Kirjamakumme ovat tosin todella erilaiset.

Ensimmäisen oman kotini pikkuinen kirjahylly.
Sillon suurin osa kirjoistani oli varastossa.

Silloin tällöin minulla on ollut kaikenlaisia horjuvia kirjapinoja ympäriinsä, kuten sängyn vieressä lattialla, akvaarion päällä ja ikkunalaudalla. Nyt olen päässyt niistä eroon. Olen luopunut monista kirjoista, joita en ole lukenut, enkä uskonut lukevanikaan ja kirjoista joista en tykännyt ja olen varma etten lue uudestaan. Kirjahyllyyni pääsevät tätä nykyä vain hyvät kirjat. Ehkä väliaiakaiseen säilytykseen lukemattomat kirjat, jotka evät mahdu sänkyni vieressä olevaan pieneen hyllyyn odottamaan luetuksi tulemista.

Nykyinen kirjahyllyni ja lukemisnurkkaukseni.
Kirjoja on toistensa takana ja päällekkäin ja täynnä kaikkea roinaa. Näihin tahtoisin muutosta.

Haaveilen vielä joskus jostain enemmän itseäni miellyttävästä ratkaisusta, jossa kirjat ovat paremmin esillä ja helposti otettavissa. Pinterestissä on monia ihania kirjahyllyjä.

Keittokirjat ovat keittiön ikkunalaudalla.

Kirjastoista lainassa olevat ja luettavana olevat kirjat ovat sängyn
vieressä akvaariopöydän alahyllyillä.

Köh. Kökköisiä puhelinkuvia ja silleees. En ole ikinä osannut kuvien asettelua bloggerissa, ne hyppivät miten sattuu ja kun saan ne kunnolla, julkaisun jälkeen ne ovat kuitenkin miten sattuu. Apua?