"Koko jutussa alkoi olla kohtalaisen koomisia ja shakespearelaisia piirteitä: Larry rakasti Mitchelliä, joka rakasti Madeleinea, joka rakasti Leonard Bankheadia."
Kirjallisuutta opiskeleva Madeleina Hanna on viettänyt kaksi ensimmäistä opiskeluvuottaan kuten moni muukin collegeopiskelija; miehiä on tullut ja mennyt. Lukuisten epäonnistuneiden suhteiden jälkeen Madeleine päättää olla viimeisen collegevuotensa selibaatissa. Hän leikkauttaa hiuksensa ja pyrkii pukeutumisessaankin puoleensa vetämättömään androgyyniyteen.
Kunnes, semiotiikan kurssilla hän iskee silmänsä komeaan Leonard Bankheadiin. Samaan aikaan Madeleinen ystävä Mitchell on rakastunut Madeleineen, vaikka Madeleine on tehnyt selväksi, ettei ole kiinnostunut Mitchellistä kuin ystävänä. Kolmiodraama on valmis. Mitchell hakee apua uskonnosta ja hengellisyydestä, kun Madeleine ja Leonard alkavat seurustella. Melko pian rakkaudesta tuntuu kuitenkin tulleen taakka ja Madeleine alkaa tuntea itsensä yksinäiseksi suhteessa.
"Madeleine oppi perusteellisesti ymmärtämään, että rakastuneen diskurssi oli äärimmäisen yksinäistä. Yksinäisyys oli äärimmäistä, koska se ei ollut fyysistä. Se oli äärimmäistä, koska sitä tunsi rakastetun seurassa. Se oli äärimmäistä, koska se oli päässä, yksinäisistä paikoista kaikkein yksinäisimmässä."
Leonard on etäinen ja välttelevä. Lopulta Madeleine saa tarpeekseen Leonardin kohdellessa häntä kaltoin ja jättää Leonardin. Samalla hän edelleen rakastaa ja kaipaa Leonardia, mutta ei ylpeyttään ole missään yhteydessä tähän. Koulun päättäjäispäivän aamuna Madeleine saa puhelun ja kuulee Leonardin olevan sairaalassa. Madeleine jättää päättäjäiset väliin ja ryntää sairaalaan katsomaan Leonardia. Siellä hän saa tietää, että Leonardilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja että heidän erostaan musertuneena Leonard on romahtanut eroa edeltäneestä maniasta masennukseen. Leonard on hyvin huonossa kunnossa, mutta Madeleine käy joka päivä tapaamassa häntä sairaalassa ja käy siivoamassa Leonardin kotona johon hän myös lopulta muuttaa.
Kuukauden kuluttua Leonard on sen verran toipunut, että pääsee kotiin. Seuraavana syksynä hän myös jatkaa opintojaan uudessa koulussa. Madeleine ei ole saanut jatko-opiskelupaikkaa, joten hän muuttaa Leonardin kanssa tämän koulun asuntolaan ja jatkaa Leonardin hoivaamista. Pian he menevät myös naimisiin. Pikkuhiljaa Leonardin vointi paranee, mutta menee taas yli, maniaksi. Madeleine rakastaa Leonardia, mutta ei tiedä mitä tekisi tämän jatkuvien mielialan vaihteluiden ja maanisten tempausten kanssa. Lopulta hän alkaa tuntea olevansa naimisissa maanis-depressiivisuuden kanssa.
Opiskeluvuoden päätyttyä Mitchell on matkustanut ystävänsä Larryn kanssa Intiaan, työskentelemään Äiti Teresan hoitokodissa. Sieltä hän lähettää Madeleinelle kirjeitä, joissa anoo tätä olla menemättä naimisiin Leonardin kanssa. Madeleine epäröi, hän tuntee vetoa myös Mitchelliin, mutta rakastaa silti Leonardia, vaikka tämä onkin välillä mahdoton.
Kirjan kerronta vaihtelee näiden kolmen keskeisen hahmon näkökulmista. Heidät kaikki kuvataa älykkäiksi ja he lukevat paljon kirjoja. Madeleine lähinnä 1800-luvun rakkausdraamoja, joista teki myös lopputyönsä. Mitchell uskonnollisia ja filosofisia teoksia ja Leonard kaikkea tieteellistä. Madeleinelle erittäin tärkeä kirja oli Roland Barthesin Rakastuneen kielellä. Sen aion myös itse etsiä käsiini tämän kirjan innoittamana.
Kirjan alussa oli monia hyviä ajatuksia ja pohdintoja rakkaudesta ja rakastuneista. Harmittelin niiden kadotessa loppua kohden ja kirjan keskittyessä lähinnä kuvaamaan elämästä ja parisuhteesta selviytymistä maanis-depressiivisuuden kanssa. Siitäkin kerrotaessa kerronta on kuitenkin loistavan hyvää ja varsinkin Leonardin masentuneita ajatuksia on kuvattu hyvin. Tykkäsin kerronnan pomppimisesta nykyisyydestä menneeseen ja tulevaan. Tykkäsin myös siitä, että tapahtumia oli kuvattu eri henkilön näkökulmasta ja muistikuvat tapahtuneista olivat eri henkilöillä hieman eriäviä. Se toi lisää realistisuutta, sen lisäksi, että kirjan henkilöt oli kuvattu hyvin realistisesti vikoineen kaikkineen. Jotenkin silti hahmot tuntuivat hieman pinnallisilta. Siihen kuitenkin tottui kirjan edetessä. Ihailin Madeleinessa hänen käytännöllisyyttään. Hän varasi pyykkivuoron bileiden ajaksi, koska tiesi silloin pyykkituvan olevan varmasti vapaa. Samaistuttavaa oli myös se, että lapsena hänen huoneensa oli tapetoitu tapetilla hänen lempikirjansa kuvituksista, ja jo pienenä hänellä oli ollut iso kirjahylly.
*****
