 |
| Söin pullaa, join teetä ja luin kirjaa. |
Elsa on kuolemaisillaan syöpään. Varsinkin hänen tyttärelleen Eleonooralle äidin menettäminen jo ajatuksena tuntuu ylitsepääsemättömältä. Vaikka hän on jo itsekkin kahden lähes aikuisen tyttären äiti. Kaikki muistelevat menneisyyttä. Elsa, hänen miehensä Martti ja Eleonoora itse koettua menneisyyttä, joka alkaa kiinnostaa myös Eleonooran tytärtä Annaa. Omasta menneisyydestään Anna vaikenee. Samaan aikaan tarinaa kertoo Eleonooraa lapsena hoitanut Eeva. Eeva on tv-sarjamaisen melodramaattinen maalaistyttö, joka onkin kaiken aikaa salaa suhteessa Martin kanssa.
Kaikki kirjassa vaikuttaa jotenkin huumorittomalta ja säädylliseltä. Elsa on ainoa, joka tuntuu ottavan elämästään kaiken irti. Se on sitä, kun tietää kuolevansa ja on vielä asioita joita haluaa tehdä. Siksi hän haluaa viettää viimeiset viikkonsa kotona, perheensä kanssa. Häntä viedään piknikille, jossa leikitään pukuleikkiä ja hän on se joka menee keskellä yötä uimaan. Muille elämä on totista, ja se on koko kirjasta huokuva sävy.
Tarina on monitasoinen ja hyvin koossa pysyvä. Kirjan kieli on kaunista. Se jokin totisuus, jäykkyys ja laimeus jota kirjassa oli, oli jotain mistä en pitänyt. Vaikka kirja olikin koukuttava ja käsitteli yleisiä aiheita, rakkautta, pettämistä ja surua kiinnostavasti, eikä ollenkaan kuluneesti.
"Kaikki surut voidaan kestää, jos ne ovat osa tarinaa tai jos niistä kirjoitetaan sellainen." Isak Dinesen (Karen Blixen)
Otava, 2010
****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti