keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kirjojakirjojakirjoja

Tää on ihan mahdotonta. Kirjoja vain kävelee kotiini. Yritän estellä ja vähentää, myydä ja antaa, olla ostamatta, mutta pinot vain kasvaa. Tänään kannoin kassillisen kirjoja kirjastoon, lainasin vain kaksi ja yhden otin tuo ja vie kärrystä. Paluumatkalla kävelin yhden kirjakaupan läpi ostamatta mitään. Koska tiesin, että tulossa on vielä toinen, jossa on mahdottomat alennukset. Tampereella, Hämeenkadulla, rautatieaseman pään Suomalaisessa kirjakaupassa on remonttipoistomyynti, kaikki keltaisella hintalapulla olevat alekirjat vielä miinus 70 prosenttia. (Myös Koskarissa.) Oon käynyt siellä jo kahdesti aiemmin alekirjoja ostelemassa, mutta nyt piti käydä vielä, kun tuli tuo lisäalennus. Ostin kolme kirjaa. Kävin tien toisella puolella, Akateemisessa, Stockmanin ylikerrassa. Siellä oli myös runsaasti alennuskirjoja, mutta ostin vain uuden mustekynän varren. Sitten jatkoin matkaa kotiin, mutta en voinut olla poikkeamatta matkalla Bonus-kirpparilla. Josta ostin myös kolme kirjaa. Lopulta kassissani oli yhtä paljon kirjoja kuin lähtiessäni ja suurin osa ei edes ole palautettavia kirjaston kirjoja, vaan aikovat jäädä pysyvästi hyllyyni.


Alin kirja, Stephen Kingin Tuulen avain, on itsenäinen jatko-osa Musta Torni -sarjaan, joka on paras ja ihanin kirjasarja ikinä. Olen lukenut sen kahdesti ja voisin taas aloittaa ja lukea tuon perään. Olen katsellut tätä useasti aiemmin kirjakaupoissa ja netissä, mutta hinnan ollessa lähempänä kolmeakymmentä, se on jäänyt ostamatta. Hinta nyt 4,48€!

Anja Snellman Pääoma ja Michael Tournierin Keijujen kuningas vain vaikuttivat kiinnostavilta, siksi ostin myös ne. Toinen 4,48€ ja toinen 2,38. Kolme ylintä on Bonus kirpparilta, Paulo Coelhon Brida, koska se oli halpa, Mark Paytress, Sid Vicious - Nuorena kuolemisen jalo taito vaikutti tosi kiinnostavalta ja Ron McLartyn Polkupyörällä ajamisen taidon luin muutama viikko sitten ja se oli hyvä. Bonarin kirjat yhteensä kolme euroa. Kaikki tämän päivän ostokset yhteensä siis 14,34€.


Sinikka Nopolan Taivaallinen kassi ja muita esineitä otin kirjaston tuo ja vie kärrystä. Muut on ostettu aikasemmin Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnistä. Paulo Coelhon Veronika päättää kuolla -kirjan mukana tuli myös sama elokuva. Jeffrey Eugenideksen Naimapuuhia oli vielä muutama kaupassa hintaan 1,48€. Uskomatonta. Ylimmän kirjan, Jesse Andrewsin Maailman kaikkeuden huonoin elokuvan ostin hintaan 1,75 ja tällä hetkellä sille jäisi hintaa jotain 50 senttiä. Huhhu.

Miten onnelliseksi voikaan tulla uusista, hyvistä ja halvoista kirjoista! Joskus oli aika, kun en ostanut kirjoja, sillä niitä sai luettavaksi kirjastosta. Myös kalliit hinnat ja pieni asunto rajoittivat. Haluaisin edelleen käyttää enemmän kirjastoja, mutta en voi vastustaa kirjojen ostamistakaan. Varsinkin kirpputoreilta niitä saa välillä tosi edullisesti. Luen usein kirjoja uudestaan ja siksi hyviä kirjoja on kiva olla kotona omassa hyllyssä, josta niitä voi kiireettömästi palautuspäivistä huolehtimatta lueskella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti