Fräulein Schwester, Villisilmä on lappilaisessa kylässä kätilönä. Kunnes iskee silmänsä SS-upseeriin, valokuvaaja Johannekseen ja anoo tuttua trokaria järjestämään hänelle töitä vankileiriltä, johon tietää Johanneksen olevan matkalla. Villisilmä on maho, vikasilmäinen hyljeksitty punikkiäpärä, joka on pienenä tyttönä lähetetty kasvatettavaksi muualle, äitinsä kuoltua. Nyt 36-vuotiaana, kukaan mies ei ole koskaan koskenut häneen, eikä hän ole edes miestä kaivannut. Kunnes hän tapasi Johanneksen ja päätti, että tämän miehen kanssa hän aikoo elää.
Johannes kuitenkin vie sänkyynsä Lissun. Lisbetin, jonka tummaihoisen aviottoman lapsen Villisilmä auttoi juuri maailmaan. Johannes vaikuttaa moraalittomalta naistenkaatajalta, mutta Villisilmä on rakastunut, eikä anna minkään tulla tielle. Vaikka Villisilmä välillä sanoo, ettei halua rakastaa Johannesta, mutta tunteet ovat vahvemmat.
Johannes on Saksassa syntynyt, mutta lappilaisen äidin ansioista osaa suomea. Ollessaan sotilaana Ukrainassa, hän näki kauheuksia joiden takia näkee nyt painajaisia ja juo adolfiinia, huumetta, jotta saa edes hetkittäin rauhan. Muuten elämässään Johannes piiloutuu usein kameransa taakse. Sen linssin läpi voi turvallisesti katsella maailmaa, vähän tirkistelläkin salaa.
Tarinan verkossa ihmiset liittyvät toisiinsa suorien linjojen kautta. Johanneksen äiti on Näkkäläjärven Aunen sisko, Aune on trokarin Jouni Näkkäläjärven vaimo, Jouni on suhteessa Hetaan, joka auttaa Villisilmää vankileirillä, ja jonka Villisilmä myöhemmin tapaa Kuolleen miehen vuonolla. Kuollut mies on Johanneksen isän hyvä ystävä ja Villisilmän isä. Kaikki ei kuitenkaan ole aivan selvää.
Eniten ihastuin kirjan kieleen ja tunnelmaan. Se on taitavaa ja runsasta ja hyvin kuvailevia sanoja. Vaikka alussa oli vaikea ymmärtää kaikkia sanoja ja sanontoja, vanhankantaisia ja lappilaismurteisia, niihin tottui nopeasti. Usein murteella kirjoitetut kirjat ovat minusta väkinäisiä ja teeskenneltyjä, mutta tähän se kuului. Se toi kirjaan aitoutta ja pystyi helposti kuvittelemaan olevansa jatkosodan aikaisessa Lapissa. Kirjasta huokui Lapin tundran, vuonojen ja koskemattoman erämaan koleus, tunnelma ja tuoksu. Tunnelma ja kuvailu on vahvaa, inhorealistista ja karskilla tapaa kaunista. Ennenkaikkea kirja on kuitenkin minusta kuvaus rakkaudesta. Mahdottomasta, kaiken peittoavasta, jopa tuhoavasta rakkaudesta.
Kirjan takakannessa kerrotaan kirjan tarinan olevan tosipohjainen. Kiinnostaisi tietää, kuinka suuri osa siitä oikeasti on totta ja tapahtunutta.
*****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti