Kirjaa kertoo kirjoittaja itse. En kuitenkaan ole varma onko kirja täysin omasta elämästä kertova, osittain ainakin. On Jenny ja Linda. He ovat parhaita ystäviä ja kovin samanlaisia. Molemmat ovat todella tuhteja naisia ja pitävät herkullisesta ruoasta ja syömisestä. Jenny kertoo elämästään, elämästä lihavana ja ajatuksiaan lihavuudesta. Siitä millaista on olla nuori lihava yksinhuoltajanainen nykypäivän Ruotsissa. Millaista on kun kengännauhojen sitominen on vaikeaa, sopivia vaatteita löytää vain miestenosastolta ja kyläillessä pelkää istua tuoleille, kun pelkää niiden hajoavan.
Lukiessa alkoi ärsyttää, että miksi tässä jauhetaan vain lihavuudesta. Alkaa itsekkin miettimään onko paino tärkeä osa elämää. Eikö kirjoittajalla ole muuta elämää? Tietysti suuri ylipaino vaikuttaa lähes kaikkeen elämiseen, mutta pitääkö sitä vielä miettiä koko ajan ja kirjoittaa siitä kirja? Eikö voisi vaan elää ja yrittää hyväksyä ylipaino ja olla onnellinen, eikä valittaa? Tai oikeastaan, luulen, että Jenny hyväksyy painonsa. Suurempi ongelma on, kun muu maailma ei hyväksy. Nykypäivän ihanteet ja normit hyväksyvät vain laihuuden.
Tämä kirja on läskikirja. Niin sanotaan kirjan lopussakin. Eli se kertoo lihavuudesta, ei kannata odottaakkaan mitään muuta. Kirja oli mielestäni hauskasti kirjoitettu ja elämäniloinen. Silti sävyltään vakava, eikä mikään huumorikirja. Hieman sarkastinen ja suorasukainen.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti