Bruno on yhdeksänvuotias poika, joka perheineen muutta pois Berliinistä, maaseudulle. Hilleri on ylentänyt hänen isänsä komendantiksi ja lähettänyt perheineen Aus-vitsiin töihin. Bruno tahtoisi takaisin Berliiniin, jonne jäivät kolme parasta kaveria ja nykyisessä talossakin on vain kolme kerrosta viiden sijaan. Hän tahtoo isona tutkimusmatkailijaksi ja alkaa harjoitella sitä myös uudessa kodissa. Eräällä tutkimusmatkalla hän tapaa Shmuelin, josta tulee hänen uusi paras ystävänsä. On ikävää, kun he eivät voi leikkiä, vain jutella, sillä heitä erottaa piikkilanka-aita.
Bruno vaikuttaa turhan lapselliselta yhdeksänvuotiaaksi, mutta loppusanoissaan Boyne toteaa ettei olisi pystynyt kertomaan holokaustista kuin lapsen silmin. Vielä poikkeuksellisen naiivin lapsen, niin ymmärrän tätä paremmin. Boynen tyylissä kirjoittaa ja kertoa tarinaa, on jotain lastenkirjamaista, vaikka tämä ei todellakaan ole lastenkirja. Välillä se ärsytti, kirja tuntui julmalta sadulta. Toisaalta tyyli sopi hyvin, kun tarinan pääosassa on lapsi ja tarinaa kerrotaan lapsen silmin. Tapahtumat tulevat ilmi Brunon kautta. Lukija ymmärtää niitä paremmin ja osaa lukea rivien välistä asioita, joita Bruno ei käsitä.
Bruno ei ymmärrä ystävänsä kärsimystä aidan toisella puolella. Hän ei voi käsittää ettei heillä ole kylpyammetta tai vaatekaappia, josta valita vaatteita. Shmuelilla on aina vain sama likainen pyjama. Välillä Bruno ottaa ruokaa mukaan Shmuelille, joka on laiha ja laihtuu vain. Brunolla tulee kuitenkin nälkä matkalla aidalle, ja hän syö ruoat itse. Brunosta tulee lellitty ja hieman itsekäskin kuva, mutta lapsena hän saa sen anteeksi ja on jopa herttainen. Lukija tajuaa miten paljon ympäristössä on pahuutta, joten lapsen satunnaiset itsekkäät teot ovat merkityksettömiä, kun hän pohjimmiltaan tarkoittaa hyvää. Bruno on vilpitön, eikä ymmärrä miksi juutalaisset muka ovat niin pahoja.
Luin tämän nyt toista kertaa. Välissä olen nähnyt myös elokuvaversion. Tämän kirjan kansi kertoo kirjasta paljon enemmän kuin ensimmäisen suomenkielisen painoksen, jossa on vain sinisiä raitoja. Silloin en tiennyt millaiseen kirjaan tartuin ja sen tarkoitus oli pitkään epäselvä. Takakannessakin sanottiin, että parempi lukukokemuksen kannalta, kun ei tiedä kirjasta mitään. Se tarkoitus selveni täysin vasta lopun myötä.
Englanninkielinen alkuteos: Boy in the Striped Pyjamas 2006
Suomentanut: Laura Beck
Bazar 2010
Sivuja: 206
****
Muistan tämän olleen aikamoinen lukukokemus. Viattomasti kun kaikki tapahtuu vielä lapsen silmin, niin huhhuh, rankkaa.
VastaaPoistaNiinpä! Vaikka tämä tarina ei ollutkaan totta, holokausti oli todellinen, ja periaatteessa nämäkin tapahtumat olisivat saattaneet tapahtua. Huhhuh.
Poista