sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Bob McCabe, Harry Potter Legenda - kirja Harry Potter -elokuvien tekijöiltä

Pieni näätänenkin tuli kuvaan!
Löysin kirppikseltä tämän valtavan kokoisen (n.4kg!) Harry Potter Legenda -kirjan, hyvä kun jaksoin sen kotiin kantaa. Kirjan lukemiseen ei kuitenkaan mennyt montaa päivää, sillä se oli mielenkiintoinen ja täynnä isoja kuvia.

Kirjassa kerrotaan kaikkien kahdeksan Harry Potter -elokuvan tekovaiheita, sattumuksia ja saavutuksia. Sitten esitellään hahmoja, näyttelijöitä, lavasteita, tapahtumapaikkoja ja kerrotaan miten näyttelijöitä löydettiin elokuviin ja miten heitä puvustettiin ja lavasteita rakennettiin. Mielenkiintoinen paketti tietoa elokuvien teosta kiinnostuneille ja myös Harry Potter -faneille. 

Tälläisten kirjojen lukemisen jälkeen arvostan aina elokuvien tekijöitä entistä enemmän. Kun lukee elokuvien tekemisestä ja haasteista, ymmärtää miten paljon aikaa ja vaivaa yhden elokuvan tekemiseen menee. Hetken aikaa myös katson elokuvia eritavalla, miettien miten jokin kohtaus on tehty ja suunniteltu. Tässä kirjassa kerrottiin esimerkiksi hiinokan tekemisestä. Siihen oli kulunut monelta kymmeneltä ihmiseltä monta kuukautta ja elokuvassa se näkyy vain muutaman hetken verran. Melkein surettaa, lavasteita ja tarpeistoa voisi koota johonkin vaikka näyttelyksi!

readme.fi
Sivuja: 531

***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti