maanantai 11. marraskuuta 2013

Mari Aulanko - Minä osaan


Lainasin tämän koulun kirjastosta. Katsoin ensin kirjan ilmestymisvuotta 1991. Ajattelin, että yhtä vanha kuin minä, taitaa olla jo vanhentunut. Mutta jo ensimmäistä lukua luettuani olin sitä mieltä että tämä on mahtava kirja! Oppimisesta ja itseopiskelusta. 
Alussa kerrotaan lukemisesta, lukunopeudesta ja keskittymisestä. Seuraavaksi oppimista ja muistamista helpottavista mind mapeista ja muistin kehittämisestä. Lopun aivoista kertova luku kuvaa aivojen toimintaa teknisesti ja se oli vähän vaikeasti ymmärrettävää. Muuten kirja on todella helpposelkoinen ja vapauttava. Vaikka tiedostankin asiat ja ihana tyttöystävänikin jankuttaa mieleni lukoista joita teen itse itselleni hokemalla, että en opi ja vaikka edelleen olen sitä mieltä, helpotti lukea tämä kirja. Tämä kirja opettaa, että oppiminen on kivaa ja oma motivaatio, tekniikka ja suhtautuminen vaikuttaa oppimistulokseen, ei ikä tai älykkyys.

****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti